Juoksu ei kulje, turhauttaa :( Sis. valitusta ja jupinaa
Muutaman vuoden sairastelun eli tauon jälkeen aloitin viime kesänä hölkkäämisen. Vaivojen takia lähdin liikkeelle tosi rauhallisesti, noin kilsan hölkkäosuudesta normi kävelyn lisäksi (koiran lenkitys). Loppusyksyllä näytti sille että jalka kestää joten kasvatin lenkin pituutta. Koko talven juoksin puolen 30-45 min lenkkejä rauhallisesti. Kun pakkaskelit loppuivat, siirryin tunnin lenkkeihin. Lyhyet lenkit menin "kovaa" eli yritin jo talvella vaihdella tempoa. Välillä kiritin ylämäkiin, joskus viimeinen kilsa menee kovemmin kuin muu lenkki.
Näitä lenkkejä siis 2-4 kertaa viikossa, päälle joka päivä perus kävelylenkit koiran kanssa.
Viime viikkoina lenkkien pituus on taas selvästi kasvanut mutta ei mulla tunnu olevan koskaan aikaa juosta pidempään kuin vähän reilun tunnin lenkki, missä ajassa menee se 10 km. Näitä on nyt muutama takana.
Joskus teen siis lenkkien aikana spurtteja, mutta vaikken tekisikään, eikä mun peruskunnon pitäisi alkaa jo olla ihan OK? Miksi hölkkä ei silti tunnu helpolle ja mukavalle, vaan niin saakelin raskaalle puurtamiselle?
Joo, onhan mulla ollut astmaa joskus, mutta varsinaisesti hengityksen kanssa ei ole ongelmia (oon testannut ihan vaan huvikseni auttaisko pari kierrosta avaavaa lääkettä ennen lenkkiä - ei vaikutusta). Ylipainoakaan ei ole, kun olen 167 cm ja painoa 62 kg. Tuntuu vaan ettei jaksa. Joskus vaikean alun jälkeen lenkki alkaakin kulkea ja tuntuu hyvälle, mutta 90 % menee niin että jaksaa tahdon voimalla....
Näinkö sen kuuluukin mennä?
Niin ja ei mun tavoite varsinaisesti olekaan tulla miksikään juoksijaksi, eli toiveena on ensisijaisesti lisätä omaa energiankulutusta istumatyön vastapainoksi. Mutta olishan se kannustavaa ja kivaa huomata,että lenkki alkaa sujua helpommin eikä enimmän aikaa vaan v*tuta....
Vai eikö se hölkkä ole mun laji?
Kommentit (16)
Juokse pisimmät lenkit ihan tuntuvasti hitaammin, vaikka kävelyäkin väliin. Voi olla että treenaat jatkuvasti liian kovilla sykkeillä jolloin peruskunto ei kehity eikä juoksemisesta tule helppoa.
Taidat juosta liian kovaa ja siksi se tuntuu liian raskaalta? Käy välillä ihan hitailla lenkeillä, jaksat paremmin ja tuntuu mukavemmalta. Voihan sitä loppua kohti kiihdyttää vauhtia jos haluaa kovempaa menna.
Onko sykemittaria? Sykkeen seuraamisesta on paljon apua juoksukunnon kehittämisessä.
Noi molemmat olisin sanonut eli pehmeällä ja hitaampaa. Olen nykyään korvannut pitkät lähes kokonaan kävelyllä ja pyöräilyllä ja kunto paranee selvästi.
Löytyykö sykemittaria. Onko kaikki noi sun lenkit samanlaisia?
Vierailija kirjoitti:
Ootko googlettanut porin juoksukoulua? Itselläni juoksu alkoi sujumaan, kun vaihdoin tossut fivefingerseihin, huomioin vatsalihakset sekä vaihdoin maastoksi pururadan
On se tullut joskus katsottua ja sieltä jotakin olen ollut omaksuvani. Jalkavaivan takia mulla pitää olla huippuvaimennetut kengät, vaikka talvella kyllä hipsuttelin menemään höyhenenkevyillä vaimentamattomilla lenkkareilla (jotka tuntuu pienen lenkin ajan ihan OK:lle). Ja tosiaan nyt osa lenkeistä menee pururadalla edes pätkän.
-ap-
Kiinnitä huomiota lämmittelyyn. Kuulostaa silti, että koneesi ei ns. lähde käyntiin vaan jumitat puolitehoilla. Itsellä on sama ongelma. Usein puolet lenkistä menee käynnistymiseen, sitten pystyy muutaman kilometrin nauttimaan ennenkuin jalat alkavat väsymään. Kilsa tai pari ihan kävelyä alkuun. Venyttelyä, spurtteja jne. Sitten rauhallisesti liikkeelle. Joku viikon totaalitaukokin voi tehdä hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Taidat juosta liian kovaa ja siksi se tuntuu liian raskaalta? Käy välillä ihan hitailla lenkeillä, jaksat paremmin ja tuntuu mukavemmalta. Voihan sitä loppua kohti kiihdyttää vauhtia jos haluaa kovempaa menna.
Onko sykemittaria? Sykkeen seuraamisesta on paljon apua juoksukunnon kehittämisessä.
En mene kovaa ollenkaan, keskimäärin sellaista 8 km/h vauhtia. Sykemittari on ja keskisyke mulla 160 tuntumassa (mulla on aika kova maksimisyke kun sen testasin ja kävellessäkin syke on helposti 130-140). Pystyn puhumaan enkä puuskuta / huohota, kun teen tuota tasaisen normaalia lenkkiä.
Kävelen siis koiran kanssa paljon ja kuvittelin, että peruskuntoa piisaa :(
-ap-
No on niitäkin, kuten esim minä, joka jaksaa juosta yhden puhelinpylvään kohdalta seuraavalle. Että en 10 km juoksun jälkeen paljon valittaisi.
Pari mieleen tulevaa vaihtoehtoa: juokset yksinkertaisesti liian kovaa nykyiseen kuntoosi nähden. Kokeile juosta pari lenkkiä selvästi normaalia hitaammalla (esim. käytä joka kilometriin noin puoli minuuttia enemmän). Tuntuuko juoksu nyt sujuvan?
Toinen vaihtoehto on se, että olet kasvattanut lenkkien pituuksia liian nopeasti ja olet jonkinlaisessa ylirasitustilassa. Siihen auttaa yleensä muutaman päivän lepo ja sen jälkeen harjoittelun jatkaminen helpommalla ohjelmalla. Tätä voit kokeilla, jos vauhdin hidastaminen ei auta.
Millaista vauhtia juokset lenkkejä tällä hetkellä?
Olen ihan samaa mieltä kuin muutkin tähän ketjuun kirjoittaneet: luulen, että juokset liian kovaa. Silloin peruskestävyys ei kehity, joka on kuitenkin kaiken kivijalka. Sinuna rytmittäisin lenkkisi eri tavalla: osa reippaammin, osa kevyemmin, eri mittaisia. Mites lihaskuntotreeni? Yksi kuntopiiri tai saliharjoitus viikkoon ei tekisi huonoa sekään.
Juoksetko aina sen reilun tunnin lenkin samalla vauhdilla? Monipuolista harjoittelusi. Juokse viikossa yksi puolen tunnin tunnin lenkki niin, että juokset keskimmäiset 10 minuuttia vähän nykyistä kovempaa, yksi puolen tunnin lenkki nykyistä vauhtia ja yksi reilun tunnin lenkki selvästi nykyistä hitaammin. Näin kehittämä eri juoksussa vaadittavia ominaisuuksia selvästi monipuolisemmin. Lisäksi kannattaa kehittää myös lihaskuntoa.

Olen tosi kiitollinen kaikista näkemyksistä, mutta en siis usko että voi olla siitä kiinni että menisin liian kovaa - kun eihän 8 km/h ole edes juoksuvauhtia, kevyttä hölkkää vaan... Ja tosiaan jos mulle lenkillä tulee sellainen olo etten tosiaankaan jaksa, niin tiputan vauhtia ihan suosiolla niin että kävelijätkin melkein menee ohi... :/
Just meinaan tuota peruskestävyyttä pyrin rakentamaan koko syksyn kävelemällä tavallista enemmän ja sit hiljalleen hölkkäämällä. Ei kai sitä vuositolkulla tarttee rakentaa...
Joo ja lihaskuntoa teen kanssa. Kuntosalilla kävin vuosia, mm. pari kertaa viikossa bodypumpissa ihan viime kesään asti. Sen jälkeen oon lankuttanut ja nostellut painoja kotona, jalkoja teen askelkyykkäämällä painojen kanssa, samaten ihan jalkakyykkyä.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Juoksetko aina sen reilun tunnin lenkin samalla vauhdilla? Monipuolista harjoittelusi. Juokse viikossa yksi puolen tunnin tunnin lenkki niin, että juokset keskimmäiset 10 minuuttia vähän nykyistä kovempaa, yksi puolen tunnin lenkki nykyistä vauhtia ja yksi reilun tunnin lenkki selvästi nykyistä hitaammin. Näin kehittämä eri juoksussa vaadittavia ominaisuuksia selvästi monipuolisemmin. Lisäksi kannattaa kehittää myös lihaskuntoa.
Tää kuulostaa hyvälle! Kiitos!
-ap-
Hiilareita lisää koneeseen. Lämmittelyt kuntoon, ovesta samantien juoksemaan on resepti epäonnistumiseen. Koneen käynnistäminen vaatii aikaa ja kilometrejä. Kävelystä spurtteihin, sitten pikkuhiljaa lönköttelystä matkanopeuteen.
Varmista että nuo asiat ovat kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitä huomiota lämmittelyyn. Kuulostaa silti, että koneesi ei ns. lähde käyntiin vaan jumitat puolitehoilla. Itsellä on sama ongelma. Usein puolet lenkistä menee käynnistymiseen, sitten pystyy muutaman kilometrin nauttimaan ennenkuin jalat alkavat väsymään. Kilsa tai pari ihan kävelyä alkuun. Venyttelyä, spurtteja jne. Sitten rauhallisesti liikkeelle. Joku viikon totaalitaukokin voi tehdä hyvää.
Tätäkin kokeilen! Itse asiassa oon joskus ajatellut, että ihan kuin tosiaan olis käynnistymisvaikeuksia.
-ap-
Ootko googlettanut porin juoksukoulua? Itselläni juoksu alkoi sujumaan, kun vaihdoin tossut fivefingerseihin, huomioin vatsalihakset sekä vaihdoin maastoksi pururadan