Te pitkästä suhteesta eronneet, kaipaan neuvoja

Takana 19v kestänyt todella huono parisuhde. Lapset 15 & 11. Vanhin ymmärtää tilanteen. Nuorimmainen sanoo "ennen oli onnellinen perhe ja nyt mä vaan itken joka päivä". Sanoin että hyvä kun purat tunteesi ja että kyllä se jossain vaiheessa helpottas.

Mun lapsuus oli onneton, koska vanhempien suhde oli huono. Ja olivat yhdessä vain lasten takia. Äidistäni tuli vanhemmalla iällä todella katkera. En halunnut että minulle käy niin.Oma suhde exään oli pitkään seksitön ja voin siinä todella huonosti. Tuntui siltä että elin kämppiksen kanssa.

En vaan osaa pukea sanoiksi sitä mitä/miten tuo pitäisi nuorimmalle kertoa. Että isä on elämässä, mutta ei asu täällä enää. Teen vuorotyötä (aamu ja ilta, joskus yö). Silloin lapset ovat keskenään. Nuorin tottui siihen, että isä teki aina aamupalan valmiiksi eikä ruokaakaan tarvinnut lämmittää kun isä teki sen. Itse yritän painottaa omatoimisuuteen, jos se on asia minkä pystyy/osaa tehdä itse. Koska se helpottaa tulevaisuudessa lapsia :)

Kysymys kuuluu, pärjääkö lapset kolme aamua ja kaksi iltaa keskenään vai pyydänkö naapurin tytön seuraksi?

P.S. itse voin paremmin kuin koskaan ja päätös oli oikea

P.P.S. en oikeasti tiedä millainen on hyvä/oikea parisuhde on, kun en ole koskaan kokenut