Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni myöntää, ettei oikeastaan rakasta puolisoaan?
30.04.2016 |
Tai kumppaniaan. Olen tässä pitkään tarkkaillut sivusta suhteita ja kuullut keskusteluja joissa moni kierrellen myöntää ettei ole oikeastaa rakastunut, vaan yhdessä ollaan tavan ja turvan vuoksi. Moni myös saattaa valita "helpon" kumppanin koska pelkää ettei parempaa tule eteen.
Monien parien välillä ei näy kipinää tai välittämistä, moni myöntääkin tämän. Tiedän useita tyyppejä joilla on monia lyhyitä seurustelusuhteita joissa heitetään ilmoille rakkaudentunnustukset, mutta sitten erotaan muutaman kuukauden päästä ja sama toistetaan seuraavan kanssa.
Millaiset kriteerit teillä on parisuhteelle? Riittääkö ns. mukava olo ja arjen sujuvuus, vai tarvitsetteko kuuman liekin, samat arvot ja henkisen yhteyden? Onko sama maailmankatsomus tärkeä, syvälliset keskustelut? Onko seksin oltava ihan ok, vai mahtavaa?
Itse introverttinä kynnykseni suhteen aloittamiseen on niin suuri, että ihmettelen miten moni voi antautua suhteeseen vain "mukavuuden" takia. Ehkä joillekin "se joku vain" on parempaa kuin yksinolo, itselläni on päinvastoin?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän. Hän haukkuu minua viikoittain. Tänään olen hänen mukaan papattanut tai länkyttänyt ,mutta mussa aina vika . Alkaa riittää. Lasten takia yhdessä.
Miksi teit lapsia hänen kanssaan?
Muutuin itse aika paljonlasten ja isäni kuoleman myötä. Nyt mies todennut että on lakannut yrittämästä ja kun minäkin sitten lopetin on tulos tällaista ihmeellistä menoa. Meillä ihan eri arvot nykyään. Suurin ongelma hänen valehtelu. Hän haluaa viettää omaa elämää ja alkanut polttaa yms.. hänessä ei ole enää mitään jäljellä mistä pitäisin. Mutta lapset...voi ei :( olen irvikuva siitä mitä olen aina itse paheksunut :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kysyn, että minkälainen parisuhteen sitten pitäisi olla ja miksi? Miksi ei riitä "vain yhdessäolo"? Kun on perustanut perheen ja hankkinut omakotitalon, ei monikaan halua jatkaa sitä yhden aikuisen voimin. Mitä vikaa on siinä, että on tavan vuoksi yhdessä?
Tässä käy yleensä niin, että ennemmin tai myöhemmin toinen löytääkin sen jonka kanssa ne kipinät sinkoilee. Sitten tulee hirveä itku ja poru.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää valuttaa elämä hukkaan kun elää haluttoman kanssa. Ei sitä vain itse osaa erota kun rakastaa toista. Kun tämä onnettomassa suhteessa elävä rohkaistuisi ja eroaisi. Sen hänelle soisin jos ja kun en hänelle riitä, mutta pallo on hänellä.
Pitäisköhän sun ottaa ihan itse vastuu siitä omasta elämästäsi...
Mennessäni naimisiin mieheni kanssa, kerroin TAHTOVANI rakastaa häntä niin myötä- kuin vastatuulessa. Yhä edelleen tahdon, oli vaikeeta tai ei. Joskus kun epäröin rakkauttani, mietin tätä kysymystä juuri tahdon kannalta sen sijaan, että rakastanko miestäni. Tahtominen on tärkeintä. Tahto ja halu olla toisen kanssa. Se kantaa pitkälle. Kun halua ei enää ole edes yrittää rakastaa, on suhde mennyttä.