Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni myöntää, ettei oikeastaan rakasta puolisoaan?
30.04.2016 |
Tai kumppaniaan. Olen tässä pitkään tarkkaillut sivusta suhteita ja kuullut keskusteluja joissa moni kierrellen myöntää ettei ole oikeastaa rakastunut, vaan yhdessä ollaan tavan ja turvan vuoksi. Moni myös saattaa valita "helpon" kumppanin koska pelkää ettei parempaa tule eteen.
Monien parien välillä ei näy kipinää tai välittämistä, moni myöntääkin tämän. Tiedän useita tyyppejä joilla on monia lyhyitä seurustelusuhteita joissa heitetään ilmoille rakkaudentunnustukset, mutta sitten erotaan muutaman kuukauden päästä ja sama toistetaan seuraavan kanssa.
Millaiset kriteerit teillä on parisuhteelle? Riittääkö ns. mukava olo ja arjen sujuvuus, vai tarvitsetteko kuuman liekin, samat arvot ja henkisen yhteyden? Onko sama maailmankatsomus tärkeä, syvälliset keskustelut? Onko seksin oltava ihan ok, vai mahtavaa?
Itse introverttinä kynnykseni suhteen aloittamiseen on niin suuri, että ihmettelen miten moni voi antautua suhteeseen vain "mukavuuden" takia. Ehkä joillekin "se joku vain" on parempaa kuin yksinolo, itselläni on päinvastoin?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sellainen rakastaminen (mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan) hiipuu ajan kuluessa. Ainakin intohimo lopahtaa jo vuoden, parin jälkeen.
Jäljelle jää kiintymys ja kumppanuus, jos jää sitäkään. Onnellisia ovat he, joiden välillä on arvostusta ja ystäyyttä. Jos siihen vielä seksi liittyy, niin aina plussaa.
Rakkaus on eri asia kuin intohimo. Jos tunnet että tekisit kaikkesi puolisosi eteen, ei kyse todellakaan ole intohimosta, intohimo on vain alkuhuuman aikaista seksiin liittyvää kiihkoa joka on todellakin lyhytaikainen yleensä, seksi on todella hyvää vaikka ei mitään suurta intohimoa olisikaan. En usko että kovin monella on edes alussa sellaista elokuvaseksiä, eiköhän se ole sitä että aikaa myöden oppii tietämään mistä toinen tykkää ja kumpikin saa mitä tarvitsee. Rakkauden tunne lisääntyy kun rakastelee, se on tutkittu asia. Jos seksi hiipuu, väistämättä myös rakkaus hiipuu, ja siinä ei ole enää mitään syytä olla yhdessä, parisuhde on kuivunut kasaan kun sitä ei ole hoidettu.
En tekisi "kaikkeani" puolisoni eteen. Joten ilmeisesti rakkaus on loppunut. Tekisin lasteni eteen ja itseni. Puoliso sitten koiran jälkeen.. ai niin omat vanhemmat tulevat kyllä väliin ja pari sisarusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä olen viime vuodet miettinyt, rakastanko vai en. Leiskuva rakkaus on näiden vuosien jälkeen varmasti karissut puolin ja toisin. En voi kieltää, ettenkö haluaisi enemmän ja enemmän omaa tilaa. Mutta olenko vain enää hänen kanssaan velvollisuuden tunteesta? Ehkä olen, en tiedä ja jään miettimään.
En rakasta, en ole ikinä rakastanut, mitä se on? Jos olisi taloudellisesti mahdollista voisin lähteä nostelemaan vaikka heti, jättää akan ja lapset eikä ikävä tulisi ketään.
Pilluakaan ei saa enää niin aika turhaa tämä yhdessä eläminen kyllä on ja akan syytä kaikki, muutama vuosi sitten alkoi vaan kiukuttelemaan joka asiasta ja pihtaamaan.
Elämäni aikana tullut siihen lopputulokseen että akat on aika perseestä.
T.M
Vierailija kirjoitti:
En rakasta ja kukaan ei rakasta loputtomasti. Rakkaus muuttuu parhaassa tapauksessa kiintymykseksi ja tottumuksesksi. Tämä kuuluu elämään.
Miten niin ei rakasta loputtomasti? Mihin se rakastaminen loppuu jos pohjalla on puolin ja toisin kunnioitus, arvostus, kumppanuus ja yhteiset arvot ja päämäärät. Rakkaus voi kuolla, kyllä mutta rakkaus ja rakastaminen on ihan eri asia kuin rakastuminen. Ja omaan puolisoon voi myös rakastua monta kertaa pitkän parisuhteen aikana.
Exäni syytti ja syytti mua siitä, etten halua seksiä, mutta eipä tehnyt mitään asian eteen. Mä kun olisin saattanut halutakin, mutta en osannut tehdä aloitteita, kun aina sai paskaa niskaan. Siksi mua ärsyttääkin haluttomuudesta syyttäminen, kun taustalla voi olla kommunikointiongelmat tai luoja ties mitä muuta kuin haluttomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sellainen rakastaminen (mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan) hiipuu ajan kuluessa. Ainakin intohimo lopahtaa jo vuoden, parin jälkeen.
Jäljelle jää kiintymys ja kumppanuus, jos jää sitäkään. Onnellisia ovat he, joiden välillä on arvostusta ja ystäyyttä. Jos siihen vielä seksi liittyy, niin aina plussaa.
Rakkaus on eri asia kuin intohimo. Jos tunnet että tekisit kaikkesi puolisosi eteen, ei kyse todellakaan ole intohimosta, intohimo on vain alkuhuuman aikaista seksiin liittyvää kiihkoa joka on todellakin lyhytaikainen yleensä, seksi on todella hyvää vaikka ei mitään suurta intohimoa olisikaan. En usko että kovin monella on edes alussa sellaista elokuvaseksiä, eiköhän se ole sitä että aikaa myöden oppii tietämään mistä toinen tykkää ja kumpikin saa mitä tarvitsee. Rakkauden tunne lisääntyy kun rakastelee, se on tutkittu asia. Jos seksi hiipuu, väistämättä myös rakkaus hiipuu, ja siinä ei ole enää mitään syytä olla yhdessä, parisuhde on kuivunut kasaan kun sitä ei ole hoidettu.
En tekisi "kaikkeani" puolisoni eteen. Joten ilmeisesti rakkaus on loppunut. Tekisin lasteni eteen ja itseni. Puoliso sitten koiran jälkeen.. ai niin omat vanhemmat tulevat kyllä väliin ja pari sisarusta.
Olet kuin vaimoni, ei kovinkaan mukava elää tuollaisen kanssa tietäen että sut jätetään bussin alle tms.
Itselleni vaimo tulee heti lasten jälkeen. Koeta siinä sitten elää onnellisena.
Tuohan on kausittaista. Välillä rakastetaan, välillä ei tunne mitään, välillä inhotaan. Näin meilläkin. Aika tavallista. Tosi harva nyt joka hetki rakkautta tuntee vuosikymmenet putkeen. Varsinkin kun elämä heittelee ja kaikenlaista tapahtuu. Pikkulapsiaika voi olla rankkaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En rakasta, en tunne edes kiintymystä enkä yhteenkuuluvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sellainen rakastaminen (mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan) hiipuu ajan kuluessa. Ainakin intohimo lopahtaa jo vuoden, parin jälkeen.
Jäljelle jää kiintymys ja kumppanuus, jos jää sitäkään. Onnellisia ovat he, joiden välillä on arvostusta ja ystäyyttä. Jos siihen vielä seksi liittyy, niin aina plussaa.
Rakkaus on eri asia kuin intohimo. Jos tunnet että tekisit kaikkesi puolisosi eteen, ei kyse todellakaan ole intohimosta, intohimo on vain alkuhuuman aikaista seksiin liittyvää kiihkoa joka on todellakin lyhytaikainen yleensä, seksi on todella hyvää vaikka ei mitään suurta intohimoa olisikaan. En usko että kovin monella on edes alussa sellaista elokuvaseksiä, eiköhän se ole sitä että aikaa myöden oppii tietämään mistä toinen tykkää ja kumpikin saa mitä tarvitsee. Rakkauden tunne lisääntyy kun rakastelee, se on tutkittu asia. Jos seksi hiipuu, väistämättä myös rakkaus hiipuu, ja siinä ei ole enää mitään syytä olla yhdessä, parisuhde on kuivunut kasaan kun sitä ei ole hoidettu.
En tekisi "kaikkeani" puolisoni eteen. Joten ilmeisesti rakkaus on loppunut. Tekisin lasteni eteen ja itseni. Puoliso sitten koiran jälkeen.. ai niin omat vanhemmat tulevat kyllä väliin ja pari sisarusta.
Olet kuin vaimoni, ei kovinkaan mukava elää tuollaisen kanssa tietäen että sut jätetään bussin alle tms.
Itselleni vaimo tulee heti lasten jälkeen. Koeta siinä sitten elää onnellisena.
Vähän nyt liioittelin.
Kyllä minä sen puolison bussin alta pelastaisin ennen koiraa. Mutta tämä vain siksi, että lain mukaan näinä kuuluu tehdä. Jokainen on velvollinen auttamaan ihmistä ennen kuin eläintä.
Mutta varmaan tässä kuuluisassa "palaan talon esimerkissä" pelastaisin sen naapurin lapsen ennen kuin mieheni.
Tämähän on oikeastaan vain tervettä. Lapsi ennen aikuista miestä. Mutta pelastaisinko naapurin miehen ennen omaa avioimiestäni?
Kyllä, mutta lasten takia vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme eläjiä nämä rakkaudettomat. Varsinkin jos elämä onnetonta niin hyvänen aika erotkaa. Pilaatte molempien elämän ja mahdollisesti lastenne. Kyllä lapset aistii jos vanhemmat ei rakasta toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sellainen rakastaminen (mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan) hiipuu ajan kuluessa. Ainakin intohimo lopahtaa jo vuoden, parin jälkeen.
Jäljelle jää kiintymys ja kumppanuus, jos jää sitäkään. Onnellisia ovat he, joiden välillä on arvostusta ja ystäyyttä. Jos siihen vielä seksi liittyy, niin aina plussaa.
Rakkaus on eri asia kuin intohimo. Jos tunnet että tekisit kaikkesi puolisosi eteen, ei kyse todellakaan ole intohimosta, intohimo on vain alkuhuuman aikaista seksiin liittyvää kiihkoa joka on todellakin lyhytaikainen yleensä, seksi on todella hyvää vaikka ei mitään suurta intohimoa olisikaan. En usko että kovin monella on edes alussa sellaista elokuvaseksiä, eiköhän se ole sitä että aikaa myöden oppii tietämään mistä toinen tykkää ja kumpikin saa mitä tarvitsee. Rakkauden tunne lisääntyy kun rakastelee, se on tutkittu asia. Jos seksi hiipuu, väistämättä myös rakkaus hiipuu, ja siinä ei ole enää mitään syytä olla yhdessä, parisuhde on kuivunut kasaan kun sitä ei ole hoidettu.
En tekisi "kaikkeani" puolisoni eteen. Joten ilmeisesti rakkaus on loppunut. Tekisin lasteni eteen ja itseni. Puoliso sitten koiran jälkeen.. ai niin omat vanhemmat tulevat kyllä väliin ja pari sisarusta.
Olet kuin vaimoni, ei kovinkaan mukava elää tuollaisen kanssa tietäen että sut jätetään bussin alle tms.
Itselleni vaimo tulee heti lasten jälkeen. Koeta siinä sitten elää onnellisena.Vähän nyt liioittelin.
Kyllä minä sen puolison bussin alta pelastaisin ennen koiraa. Mutta tämä vain siksi, että lain mukaan näinä kuuluu tehdä. Jokainen on velvollinen auttamaan ihmistä ennen kuin eläintä.
Mutta varmaan tässä kuuluisassa "palaan talon esimerkissä" pelastaisin sen naapurin lapsen ennen kuin mieheni.
Tämähän on oikeastaan vain tervettä. Lapsi ennen aikuista miestä. Mutta pelastaisinko naapurin miehen ennen omaa avioimiestäni?
Kyllä, mutta lasten takia vain.
Ja olet onnellinen? Kun et eroa ja etsi sitä sulle kelpaavaa? Antaisit miehellesikin mahdollisuuden löytää joku joka pelastaisi sen palavasta talosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää valuttaa elämä hukkaan kun elää haluttoman kanssa. Ei sitä vain itse osaa erota kun rakastaa toista. Kun tämä onnettomassa suhteessa elävä rohkaistuisi ja eroaisi. Sen hänelle soisin jos ja kun en hänelle riitä, mutta pallo on hänellä.
Vaikea rakastaa enää, kun mies ei osoita millään tavoin olevansa kiinnostunut. Istuu aina katsomassa telkkaria, ottaa lomat eri aikaan ja on välinpitämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ylipäätään voi elää jonku kanssa jos ei rakasta. Ei ymmärrä.
En oikein tiedä. Välitän kyllä paljon. Ja välillä rakastan niin, että sattuu. Mutta toisinaan tuntuu, että ei vaan jaksaisi. Vääntää samoista asioista. Nyt niitä on 15 vuotta jauhettu ja edelleenkään hän ei pääse yli niistä asioista. Minä olen muuttanut käytöstäni, tapaan kommunikoida ja riidellä ja vaikka mitä, mutta silti olen aina syyllinen kaikkeen, enkä tee suhteemme eteen tarpeeksi.
No, myönnän. Tavan, talouden vuoksi ja lasten. Minä olen se joka on hoitanut huushollin, kotityöt, ulkotyöt, remonttihommat ym. ja mies on saanut kulkea harrastuksissaan suht vapaasti. Hän ei huolehdi kunnolla itsestään, kulkee likaisissa vaatteissa, jos puhtaita ei löydy (huom. olen jättänyt tarkoituksella pesemättä hänen pyykin). Tällä hetkellä nuorin on 2 v ja olen itse kotihoidontuella + teen ne vähät vapaa-ajat töitä (oma yritys). Olen niin rikki ja väsynyt, ettei puhettakaan, että jaksaisi rakastaa toista.
Nyt ollaan parisuhdeneuvojalla käyty...mutta huonolta näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Mä, yhdessä 22v ja talous on syynä jatkoon.... Olen pienipalkkainen ja haluan että lapsemme voivat kouluttautua ja pystymme heitä avustamaan.
Tekosyy. Suomessa vanhempien ei tarvitse maksaa lasten koulutusta.
Tiedättekö, tuollainen on lapsen mielestä karmivaa. Isäni petti äitiäni niin kauan kuin muistan ja kunnioituksesta ei siinä parisuhteessa voinut puhuakaan. Äitini sieti väkivaltaista, pettävää, valehtelevaa ja alkoholisoitunutta isääni vain rahan takia. Kyllä, kaikki nämä asiat tulevat ilmi myös lapsille vaikka kuinka niitä peittelisitte. Eroa toivoin lapsesta saakka, saattaisi olla äitinikin elossa vielä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä rakastan. Seksiäkin on se 2-3ktr/viikko 26v yhdessäolon jälkeen. Kriisejä on ollut. On ollut laimeampia vaiheuta. Mutta en mä ole koskaan lakannut rakastamasta. Joskus se arki on vain haudannut sen parisuhteen alleen ja se on pitänyt kaivaa esiin hartiavoimin. Mun kohdalla myös seksi on parempaa nykyään kuin nuorena. Tuntee oman kroppansa ja uskaltaa heittäytyä. En mä kestäisi elää seksittömässä vain kaveruuteen perustuvassa suhteessa. Toki iän myötä seksi varmasti muuttuu edelleen.
Tämä on täsmälleen kuin minun näppikseltäni paitsi että ollaan oltu yhdessä 24 vuotta. Voin siis allekirjoittaa joka lauseen.
Rakastan ehdottomasti. Puolisokseni valitsin haastavan ihmisen, en mitään peesaavaa jees-tyyppiä. Vaadin puolisolta älyä ja kriittisyyttä. Tavan vuoksi en seurustelisi, mutta mikäs tässä ollessa kun kaikki mätsää. Jo 18 vuotta.