Kaverin teinityttö on ihan kiinni vanhemmissaan

Vierailija kirjoitti:

Huh, tulee mieleen yksi tuntemani opiskelijapoika. Vanhemmat pyykkää ja tekee ruoat ettei Viljo-Petteri vahingossakaan rasitu tai näe nälkää. Ihmetteli kerran miten osaan käyttää uunia ja mistä tiedän miten kauan sen ruoan pitää olla siellä :DD

Ja tuollaisen kanssa pitäisi jonkun naisen pariutua ja pyöräyttää vielä pari muksua kuvioon. Ei jumankauta, en yhtään ihmettele että moni nainen elää mielummin sinkkuna ja lapsettomana. 

 

Joillakin ihmisillä on ihmeellinen pakottava tarve olla koko ajan jonkun kaverin kanssa, eivätkä he voi ymmärtää ettei kaikki edes kaipaa kavereita. Omat vanhempani taisivat olla vain tyytyväisi kun olin kavereilla niin he sai omaa aikaa vaikka ne kaverit olivat haitallisia minulle. Itse en pakota lapsiani olemaan kavereita kenenkään kanssa ja lasten luonteekin erilaiset, toinen viihtyy kavereiden kanssa ja toinen haluaa olla enimmäkseen kotona. Miksi sellainen lapsi joka ei kaipaa suurta kaveri joukkoa täytyy siihen pakottaa jonkun toisen ihmisen mieliksi? 

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla äiti se outo tapaus, jos hänellä pitää ns. hyväksyttää asiat ja hän on syrjäyttänyt kaikki kaverisuhteetkin. Ei se lapsen suhde vanhempaan muutu tuollaiseksi ainoastaan lapsen oman toiminnan takia, yleensä juuri vanhempi aiheuttaa tämän.

Nykyään hyysääminen on mennyt liian pitkälle, moni lapsi ei pääse itsenäistymään ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

On erittäin todennäköistä, että ollessasi teini heiluit kaupungilla kavereiden kanssa kännissä viikonloput. Osuinko oikeaan?

Jos joku sanoo sulle "En pidä paukkupakkasista." niin vastaatko: "Susta ois varmaan kiva, jos täällä ois ympäri vuoden +40 ja kuivaa kuin Saharassa?" 

Niitä vuorovaikutustaitoja ei tarvi heittää romukoppaan anonyymilla keskustelupalstallakaan. Vai tarkoituksellako haluat kuihduttaa keskustelun? 

Ei kaikki ole, vaikka sanoisin kyllä näin itsekin teinin vanhempana, että nykynuorilla on usein läheisemmät ja avoimemmat välit vanhempiensa kanssa kuin mitä itselläni (90-luvun teini) oli saman ikäisenä. Eikä se ole huono asia mielestäni. Mutta tietysti tuo AP:n kuvailema tilanne on jo aika erikoinen, ehkä turhan tiivis.

Omassa lähipiirissäni on 26-vuotias nuori nainen, joka samalla tavalla viettää todella paljon aikaa äitinsä kanssa. Shoppailut, kyläilyt, reissut... Aina äidin kanssa, ei koskaan kavereiden kanssa. Asuu omillaan, tosin vain kilometrin päässä ja käy lapsuudenkodissaan lähes päivittäin, usein on myös yötä. Minun nähdäkseni asuu vielä osittain lapsuudenkodissaan. Hiljattain kuulin, että oli menossa lääkäriin elämänsä ensimmäistä kertaa ilman äitiään, ja oli tästä huolissaan ja jännitti hirveästi, että kun äiti ei nyt päässytkään mukaan. Ajattelin kyllä silloin, että hiukan on 26-vuotiaalla ehkä itsenäistyminen jäänyt kesken. 

Ehkä vanhemmat (tai toinen) on takertuva, lapsi osaisi itsekin. Kaikilla nuorilla ei ole viikkorahaa, joten vaikea tehdä yksin mitään jos omaa rahaa ei ole. Vanhemmat voivat olla hyvätuloisia, mutta lapsi elää köyhyydessä. 

Jos kavereita ei ole, niin niitä ei ole. Kaverit voivat myös tulla köyhistä perheistä, joten heidän kanssaan ei oikeastaan voi tehdä mitään mikä maksaa.

Mä aloin tehdä näin vasta parinkympin paremmalla puolella. Ei jotain 21-vuotiaita kiinnostanut mummojutut, kuten käsityöt, sienestys, marjastus, dekkarit ja leipominen, joten tein niitä äidin ja välillä hänen kavereidensa kanssa. 

Teininä toki pidin äitiä tylsänä permikauden joukkotuhosta selvinneenä fossiilina. 

Suomessa lapset itsenäistyy ehkä jopa liian varhain tai odotetaan pärjävään liian nuorena täysin yksin. On melkoisen aivopesun lopputulos ajatella, että jos perheessä tuetaan itsenäistyvää lasta se olisi  jotenkin väärin. Jokainen itsenäistyy omaan tahtiinsa eikä mihikään tiettyyn kellonlyömään. 

Minä itse vietin mieluiten aikaa onnellisessa kodissani, vaikka tapailin tietysti myös hyviä ystäviäni.  Menin kesäisinkin aina  perheen kanssa loma-asunnollemme enkä koskaan kaivannut  hengailua kaupungissa. Joskus tuntuu, että Suomessa lapsuus loppuu liian aikaisin, kotoa lähdetään omiin oloihin jo teini-iässä.  Mielestäni keski- ja  etelä-Euroopassa on  turvallista varttua ympäristössä, jossa perhesiteet ovat vahvat.  Aikuisia lapsia ehkä paapotaan, mutta myös vanhempi sukupolvi saa tukea nuorempien läsnäolosta.   Meidän kotimaamme henkinen hyvinvointi  on suistunut surkeaan tilaan.  

Voisiko olla, että ne jotka yrittää saada lapsen itsenäistymään liian varhain onkin kateellisia vahvoista perhesiteistä ja niille kenen vanhemmat myös suojelee lasta enemmän esim. päihteiden väärinkäytöltä koska ainoa jolla voi olla jotakin suojelevaa vanhempaa kohtaan on shady ihminen. Ellei sitten ole jotenkin kontrolloiva että esim. ei anna lapsen vaikuttaa mihinkään mutta se on täysin eri asia.