Lue keskustelun säännöt.
Naimisiin menee ne, jotka ei muuten miestä saa!
29.04.2016 |
Tulikohan sanottua pahasti?
Olen työpaikalla ainoa naimaton ja mua ärsyttää yli kaiken yhden työkaverin tyyli puhua miehestään kuin viidennestä raajastaan. Lauseet alkaa "Meidän Risto..." "me Riston kanssa" tai se kerta, kun tyyppi oli ottanut vähän osumaa parkkipaikalla "apua, uskallanko mennä kotiin, mitähän Risto sanoo..."
Ei luojan tähden, voiko olla niin että aviomies on koko elämän sisältö? Yksin ei osaa tehdä mitään, äijä pitää raahata joka ikeakierrokselle mukaan jotta voidaan yhdessä sopia sohvatyynyjen väristä. Itse ei voi ajatella tai ottaa vastuuta asioista - kuten siitä että veisi sen auton pajalle maalattavaksi?
Minua kiinnostaa jopa enemmän, kun äitiyslomalta palannut kertoo, miten Miisu-Liisukka on tehnyt ihan ekan sormivärityönsä tarhassa... Joo, mutta jotain tuollaista tuli kahvipöydässä tänään sanottua ääneen. Kyllä mulla on aina miehiä riittänyt, ei ketään ole tarvinnut alttarille asti raahata.
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mEIs kirjoitti:
"Olen työpaikalla ainoa naimaton" Pysyt kyllä sellaisena:)))
Niinpä. Mikä oletusarvo se on, että naimisiin päästään?
Voin jo näillä vuosikymmenillä sanoa, että tuskinpa tulen pääsemään naimisiin elinikänäni, koska en oikeastaan halua avioitua. Mulle riittää vallan loistavasti tämä siviilisääty ja sukunimi hautaan asti.
Lapsiakin on, sekin onnistui lähestulkoon ilman miestä.
Niin... Mun mies on mun paras ystävä, elämäni tärkein ihminen lasten kanssa. Puhun kyllä usein hänestä. Tehdään paljon asioita yhdessä, nautitaan toistemme seurasta. Olen kiitollinen, että sain juuri hänet vaikka vain naimisiinmenolla, enkä niitä satoja tuhansia muita. Eivät merkitse minulle nitään:)
Etkö ole kuullut avioerosta, ap? Ei se naimisiinmeno sitä takaa että mies pysyy.
M22
Vierailija kirjoitti:
Katkeraa kalkkia.
Tätä olen ihan vakavissani miettinyt. Että olenko jäänyt jostain oleellisesta paitsi, kun "oma-kulta-mussukka-hani-pöö kokosi meidän kirjahyllyn" kun osaan tehdä sellaiset asiat ihan itse?
Tai jollen osaa, niin tuttavapiiristä löytyy joku kokoomistaitoinen.
En tarkoita, että pärjäisin elämässäni kokonaan ilman toista ihmistä, mutta miksi mun pitäisi jännittää kotiinmenoa sen takia, että olen - ylläolevaan esimerkkiin viitaten - kolhaissut autoa? Sehän on vaan peltiä ja rahalla siitä selviää.
Mitä parisuhteessa on sellaista, mikä voittaa muun elämän?
Ja huom. täällä on muitakin töissä kuin tämä yksi, jonka "Risto" on meille kaikille ah-niin-tuttu. Tiedämme, miten Risto tykkää puurostaan, miten pahasti onnistui sotkemaan takkinsa pihkaan metsäretkellä ja taivastelemme yhdessä, miten nyt rouva pärjääkään, kun Risto lähtee poikien kanssa kalastamaan viikoksi.
Puuttuuko mun elämästäni jotain, kun olen tyytyväinen näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etkö ole kuullut avioerosta, ap? Ei se naimisiinmeno sitä takaa että mies pysyy.
M22
Öh? Tämä pariskunta, sanotaan nyt Riston vaimoa Raijaksi (molempien nimi muuten muutettu) ovat kuudettakymmentä käyviä. Vieläkö oikeasti ajattelet, että eroaisivat?
Päähäni vyöryy kauhuskenario, jossa Risto oikeasti löytäisi jonkun uuden itselleen... Apua.
Ihmiset vaan yleensä puhuu siitä mikä on heille tärkeää. Sulle mitä ilmeisimmin sinkkuus on (koska mainitsit sen monta kertaa), toisille puoliso, sittenhän asiat on ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin... Mun mies on mun paras ystävä, elämäni tärkein ihminen lasten kanssa. Puhun kyllä usein hänestä. Tehdään paljon asioita yhdessä, nautitaan toistemme seurasta. Olen kiitollinen, että sain juuri hänet vaikka vain naimisiinmenolla, enkä niitä satoja tuhansia muita. Eivät merkitse minulle nitään:)
Olen vilpittömästi iloinen puolestasi!
Siis vaikka olen sanonut pahasti työkaverille, ei se tarkoita että vihaisin automaattisesti kaikkia pariskuntia. Omat vanhempani ovat yhä yhdessä ja äidille ehkä oma sisko on se lähin uskottu mutta ei se isäkään kaukana ole.
Myös tuttavapiirissä on pareja, jotka ovat onnellisia yhdessä, mutta puhuvat tavattaessa myös jostain muusta kuin puolisostaan. Tässä omassa ärsytyksessäni on kyse nimenomaan siitä, että minua pelottaisi ettei elämässä olisi muuta sisältöä kuin mies.
Oikeastaan mikä tahansa pakkomielteinen elämänsisältö. Juuri tällä hetkellä en tunne ketään laihduttajaa, mutta kaverini oli ihan hurmoksessa aikoinaan liityttyään Painonvartijoihin.
Enkä minä halua kenenkään aviomiestä, vapaitakin riittää jotta löytää itselleen aikuisen ystävän...
Ai jaa? Olen toista kertaa naimisissa ja täytyy sanoa etten ainakaan miehenpuutteen takia ole sitä joutunut tekemään:) Aina on ollut tarjontaa yli tarpeen, jopa vieläkin vaikka olen ollut jo 20v tässä nykyisessäkin suhteessa.
Mä vain olen pariutuvaa tyyppiä, nautin siitä että mulla on "vakikaveri" jonka kanssa jaan kaiken kivan. Jos olet ap vaikka reissussa ja näet tai koet jotain upeaa kenen kanssa jaat sen tai kenelle hehkutat sitä?? Eikö se ole helpointa sille puolisolle joka on siinä vieressä ja nauttii siitä samasta kokemuksesta? Mun mielestä ihan eri kun esim likkakavereiden kanssa reissatessa tai että kerron jälkikäteen työkavereille joita ei ehkä kiinnosta lainkaan. Kai se on sen arjen ja juhlan jakaminen toisen (= parhaan ystäväni) kanssa se juttu:D Ja noi 4 lasta bonuksena päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän nainen miestä saa, se ei ole ongelma. Eikä minulle ainakaan se miehen "saaminen" naimisiinkaan ollut vaikeata. Mies sanoi alusta asti,että menee kanssani naimisiin vaikka huomenna. No 15v kuluttua mentiinkin sitten naimisiin.Oma nimikin on minulle riittänyt vaikka naimisissa olenkin. Mutta tuo otsake on jotenkin outo. Naimisiin menee ne, jotka ei muuten miestä saa? Siis pitäisikö sen miehen olla joka kerta joku uusi? Miksei voi "käyttää" samaa , tuttua ja turvallista? Sanoisin ennemminkin, että miestä kyllä saa irto-ja kertakäyttöön, mutta saada se sama pidettyä on jo eri juttu.
Okei... minä kyllä menin naimisiin koska rakastan miestäni ja haluan jakaa elämäni hänen kanssaan. Ikeaa sille kyllä riitti yksi kerta. Vertasi sitä Hobittien Mordoriin. Käyn siellä siis miehen sisaren kanssa. Ymmärrän siis valituksesi jos "Risto" tungetaan joka keskusteluun ja lauseeseen mukaan, mutta väite että naimisiin menee ne jotka ei miestä muuten saa, on järjetön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai jaa? Olen toista kertaa naimisissa ja täytyy sanoa etten ainakaan miehenpuutteen takia ole sitä joutunut tekemään:) Aina on ollut tarjontaa yli tarpeen, jopa vieläkin vaikka olen ollut jo 20v tässä nykyisessäkin suhteessa.
Mä vain olen pariutuvaa tyyppiä, nautin siitä että mulla on "vakikaveri" jonka kanssa jaan kaiken kivan. Jos olet ap vaikka reissussa ja näet tai koet jotain upeaa kenen kanssa jaat sen tai kenelle hehkutat sitä?? Eikö se ole helpointa sille puolisolle joka on siinä vieressä ja nauttii siitä samasta kokemuksesta? Mun mielestä ihan eri kun esim likkakavereiden kanssa reissatessa tai että kerron jälkikäteen työkavereille joita ei ehkä kiinnosta lainkaan. Kai se on sen arjen ja juhlan jakaminen toisen (= parhaan ystäväni) kanssa se juttu:D Ja noi 4 lasta bonuksena päälle.
Jatkan vielä - tosin mun lauseet ei 99% ala "meidän Mikko sitä ja meidän Mikko tätä". En minäkään sellaisesta korostamisesta välitä
Mun mielestä voi olla parisuhteessa ja silti olla itsenäinen. Silti, omasta kumppanista tulee tietysti puhuttua varmaan eniten, koska kun asuu yhdessä (ei lapsia) ne arjen hassut jutut liittyy yleensä siihen asuinkumppaniin. Sen kanssa tulee vietettyä kumminkin aika paljon aikaa, ilman että oikeestaan tavoitteellisesti viettäis aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tepsisiköhän tuo miesystävään, kun kääntäisi sukupuolet päinvastoin? Olemme molemmat eronneita aiemmista liitoista ja mies on alkanut vihjailla, että hänestä pitäisi tehdä "kunniallinen mies". Minusta suhteemme toimii ihan hyvin näin enkä halua mennä enää uudelleen naimisiin, mutta mies on kuulemma siltä osin perinteisten arvojen mies. Pitääkin kokeilla, kiitti vinkistä.
Outo otsikko (ei naimisiin menolla ole tekemistä miesten saamisen kanssa), mutta ymmärrän kyllä, että alkaa ärsyttää, jos mistään muusta ei voi keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkeraa kalkkia.
Tätä olen ihan vakavissani miettinyt. Että olenko jäänyt jostain oleellisesta paitsi, kun "oma-kulta-mussukka-hani-pöö kokosi meidän kirjahyllyn" kun osaan tehdä sellaiset asiat ihan itse?
Tai jollen osaa, niin tuttavapiiristä löytyy joku kokoomistaitoinen.
Miksi se on jotenkin parempaa pyytää apua joltain tuttavalta kuin omalta puolisolta?
Vaikutat oudon katkeralta. "Naimisiin menee ne jotka ei muuten miestä saa" - miten se mies on naimisiin saatu, jos ei olla seurusteltu ennen? Luuletko että kaikki avioliitot on jotain järjestettyjä liittoja, vai?
En sanoisi että sinkkuna olemalla jää paitsi mistään olennaisesta, koska toisaalta parisuhteessa "jää paitsi" sinkkuudesta, mutta tuolla katkeralla asenteella veikkaisin että sinulla menee kyllä sivu suun paljon hyvää.
Ja vielä siihen että puhuu "vain" miehestään - en toki ole työpaikallasi ollut joten ehkä siellä sitten on epänormaaleissa suhteissa eläviä ihmisiä, mutta minusta on aivan normaalia sanoa että "me Riston kanssa käytiin etelässä" eikä "minä kävin etelässä" kun kerran yhdessä on menty. Mitä taas tulee muuhun sisältöön elämässä, niin en minä yleensä työpaikalla ala puhumaan siitä miten valvoin kaverin kanssa aamuun asti ja juttelin syvällisiä uskonnosta ja politiikasta. Töissä on tarkoitus pitää yllä sellaista kevyttä, asiallista small-talkia johon kuuluvat vaikkapa lasten tekemiset (jos niitä on, minulla ei ole) ja puolison tekemät hauskat jutut.
Ap voisi olla eräs tuttuni, joka aina tekee ihan kauhean ongelman toisten parisuhteista. Jos puoliso edes vilahtaa tarinassa, niin tämä kaveri valittaa että puhutaan jostain muusta kuin teidän miehistä, hihhih, kun mä oon hei ainoa jolla ei ole miestä.
Ja tämän valituksen saattaa laukaista jos vaikkapa kertoo että me oltiin "Riston" kanssa lauantaina jokirannassa oluella ja sinne tuli Li Andersson, joka on "Riston" entinen tuttu. Lin kaverit eivät olleet vielä paikalla joten Li istui meidän pöytään ja juttelimme sitten tästä hallituksen leikkauspolitiikasta ja minä sanoin x ja Li vastasi siihen että y, ja kertoi sen jälkeen että blaablaablaa...
Minusta on ihan olennaista mainita se mies tuossa alussa, koska se selittää miksi kansanedustaja Andersson istuu kuvitteellisen esimerkkipariskuntamme pöytään, mutta pointtina on kertoa siitä keskustelusta, ei liity mieheen mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai jaa? Olen toista kertaa naimisissa ja täytyy sanoa etten ainakaan miehenpuutteen takia ole sitä joutunut tekemään:) Aina on ollut tarjontaa yli tarpeen, jopa vieläkin vaikka olen ollut jo 20v tässä nykyisessäkin suhteessa.
Mä vain olen pariutuvaa tyyppiä, nautin siitä että mulla on "vakikaveri" jonka kanssa jaan kaiken kivan. Jos olet ap vaikka reissussa ja näet tai koet jotain upeaa kenen kanssa jaat sen tai kenelle hehkutat sitä?? Eikö se ole helpointa sille puolisolle joka on siinä vieressä ja nauttii siitä samasta kokemuksesta? Mun mielestä ihan eri kun esim likkakavereiden kanssa reissatessa tai että kerron jälkikäteen työkavereille joita ei ehkä kiinnosta lainkaan. Kai se on sen arjen ja juhlan jakaminen toisen (= parhaan ystäväni) kanssa se juttu:D Ja noi 4 lasta bonuksena päälle.
Jatkan vielä - tosin mun lauseet ei 99% ala "meidän Mikko sitä ja meidän Mikko tätä". En minäkään sellaisesta korostamisesta välitä
Tajusit pointin ;)
Vanhemmat, jotka kertovat lastensa edesottamuksista vielä menettelee, koska jossain vaiheessa se menee ohi. Siis normaalisti.
Tunnistan tuon, missä kysyt "koet jotain upeaa, kenelle kerrot siitä". Joskus nuorempana koin suurta haikeutta juurikin sen edessä, että... no, ihan kokemus. Kävelin vastasataneessa lumessa hiljaista joenrantaa ja pystyn yhä muistamaan sen, kun käännähdin, hapuilin viereltäni jotakuta (ehkä senaikaista poikaystävää) ja tajusin, että ei ole ketään, jonka kanssa jakaa tämä.
Sama on toistunut. Mutta koko maailman mittakaavassa tämä toistuu aika monelle - tapahtuu kaikenlaista eikä ole ketään jonka kanssa asian voisi jakaa. Enkä ole ensimmäinen, joka nousee Eiffel-torniin, vaikka se itselle olisikin ensimmäinen kerta.
Munkin mielestä naimisiinmeno/kihlautuminen on sellainen juttu, että se tehdään vain velvollisuudentunteesta (uskonto, appivanhemmat odottaa, lapsi...) tai kun ollaan niin epätoivoisia ja halutaan näyttää muille ja kumppanille, että "onnistuimpas saamaan kumppanin itselleni, nyt ei voi livistää!".
Mutta menkää te vain naimisiin, mä pidän itseni vapaana velvotteista ja avioehdoista ja turhista, vanhanaikaisista, sitovista ihmiskaupoista (niin, naimakauppa). Enhän mä edes kuulu kirkkoon. Ja luotetaan kumppanin kanssa toisimme niin paljon, ettei tarvitse todistella muille eikä merkitä toista sormuksella tai muilla lakitoimilla. Ja jos luottamus/parisuhde sitten joskus rikkoutuu, eipähän tarvitse käydä mitään paperisotkua läpi eikä sen enempää selitellä tuttavapiirille eikä tehdä asiasta numeroa :)
"Olen työpaikalla ainoa naimaton" Pysyt kyllä sellaisena:)))