Mitä teen???

Rakastuin vuosi sitten kolmen lapsen isään, ihanaan mieheen johon rakastuin. Suhde on ollut kivikkoista. Heti alkuun muutin miehen luokse ja minulle lapsettomalle opiskelijalle se olikin liikaa. Yhtäkkiä pyöritettiin kolmen lapsen uusioperhettä ja kaikki asiat oli uutta, niin lapsile, miehelle kuin minullekin. Epävarmuuteni veroitti useasti. Lähdin vanhempieni luo kun sattui päivä jolloin koin asiat liian raskaaksi. Mies koki tämän heti epäluottamuksena minua kohtaa. "Petit luottamukseni useasti" Tiedän että minun olisi pitänyt ns. rauhoittaa tilanne ja ymmärtää että siinä vaiheessa omilla asuminen olisi vielä ollut fiksua ja pikku hiljaa opetella uusperhe elämään siten. Helpotimme toistemme oloa, koska mies oli juuri kokenut avioeron ja minä pitkän parisuhteen jälkeisen eron. Olimme löytäneet rinnalle samanhenkisen ihmisen jonka kanssa oli helppo olla ja puhua asioista. Puolen vuoden aikana suunnittelimme jo yhteistä tulevaisuutta ja 7kk seurustelun jälkeen olin jo raskaana. Olin onnellinen, mutta raskauden alussa aloin kuitenkin epäröimään ja pitämään itseäni vastuuttomana. Haluttiin yhteinen lapsi ja minulla oli kova vauvakuume myös siksi että minulla oli vihdoin rakastava mies vierelläni. Raskauden alussa mietin asioita ja eräs päivä ajattelin että mitä ihmettä olen tekemässä. Olen tuntenut mieheni puoli vuotta ja hänellä on 3v. 4v. ja 9v. lapset ja nyt olen perustamassa perhettä hänen kanssaan. Ajattelinko taas yhtään mitään? Lapset ovat vuoroviikoin isällään. Mitä sillä viikolla kun lapsia on neljä ja meillä pieni vauva? Eihän me tulla selviämään varsinkin jos lapset on kiukkuisia perheen hajoamisen vuoksi tai entä jos lapset kokevat mustasukkaisuutta jos kokevat saavansa vähemmän huomiota? Sanoin miehelle että haluan abortin. Mies oli sitä vastaan mutta kuitenkin kunnioitti päätöstäni ja saatiin sairaalaan lähete abortin tekoon. Aborttia ei tehty heti vaan odotin sitä vajaa pari viikkoa ja ajattelin että kuolen koska henkinen paha olo oli kova ja minun tuli vain odottaa että pääsen sairaalaan. Abortin teko oli rankka kokemus. Epäröin vielä sairaalassa, en voi tehdä tätä, mutta tein. Abortin jälkeen elämä jatkui. Etenin koulussa ja näin tulevaisuuden valoisana koska tiesin pian valmistuvani. Pari kk abortin jälkeen koin että olin tehnyt väärin, välillä sain itkukohtauksia kun tunteet vain purkautui ulos. Koin menettäväni jotain ja mietin että jos en ikinä enää saakkaan lasta. Antaisinko ikinä sitä anteeksi itselleni?

Mieheni on erittäin kiltti, joskus jopa väärissä paikoissa. Hän on todella hyvä isä lapsilleen, pitää heistä huolta ja haluaa tarjota heillä hyvän elämän. Mieheni on myös herkkä ja joskus tuntuu että tälläisessä tilanteessa hänen pitäisi olla vahvempi jotta uusperheen arki sujuisi paremmin, mutta toisaalta ymmärrän että hän ei ole sitä pystynyt olemaan rankan kokemuksen jälkeen. Hän sanoo että haluaa näyttää minulle minkälainen hän pystyy olemaan, minkälainen hän on vahvimmillaan. Mutta siihen hän tarvitsee sen että ansaitsee luottamukseni ja että hän kokeee kaiken sujuvan hyvin. Tunnen että mies on vaatinut minulta suhteemme aikana liikaa, hän on halunnut että muutan hänen luokseen ja olen toinen huolehtiva vanhempi hänen kokoonpanossaan. Sen olen kokenut joskus liian vaativaksi koska olen kokenut paineita siitä että miten hyvin minun tulee onnistua jotta hän kokisi kaiken menevän niin kuin ydinperheessä. Jos minulla on ollut vaikeuksia tilanteessa sopeutumiseen on hän ottanut sen melko raskaasti juurikin siksi että suhteen alussa lähdin herkästi hänen luotaan lataamaan omia akkuja.

Rakastetaan toisiamme yli kaiken. Mies on tuonut niin paljon valoa ja tarkoitusta elämääni. Uusperhe kuvio on ollut haasteellista mutta toisaalta myös antoisaa kun olen saanut suhteeni lapsiin lähenemään niin että he jopa kaipaavat jo minua. Koen itse olevani perinteinen äitityyppi. On luonnollista että olen halunnut yhteisen lapsen mieheni kanssa. Toimittiin vaan aivan liian nopeasti suhteen alussa ja ollaan molemmat ymmärretty asia. Tulevaisuudessa mies haluaa yhteisen/yhteisiä lapsia kanssani. Viime viikolla mies töistä tulleessaan väläytti salaman kirkkaalta taivaalta ja siinä tilanteessa ajattelin että miksi näin tapahtuu. Hän nimittäin luuli minun tutkineeni hänen papereitaa kun olin järjestellyt laatikoita. Hän kertoi, että hän on exälleen hänen asuntolainansa takaajana. Siis tälle ihmiselle joka rikkoi heidän perheensä, petti häntä toisen miehen kanssa ja valehteli asioista toistuvasti ennen kuin tosiasiat tuli ilmi. Ja nyt hän voi joutua suorana sanottuna kuseen exänsä takia jos hän vaikka joskus keksii alkaa hankalaksi. Mä en tiedä mitä ajattelisin... Nielenkö vain asian ja laitan kädet ristiin ettei mieheni joudu ikinä vaikeuksiin tämän kusipään takia