Onko teillä kaikilla ihan terve suhde äitiinne?

Mutta joo... on. Tai ehkä suomalaisittain on vähän liiankin läheinen meillä.

Asiasta ei saa puhua, törttöilee kännissä pitikin mantuja eikä toilailuista saa puhua. Kun tapaamme, teeskennellään ettei mitään kännäämistä olekaan ( hänen asenteensa). On mummi joka vaan kovasti lapsenlapsistaan välittää ja parastamme tahtoo. Joka kerta kun tapaamme, on kunto muuttunut huonommaksi. Odottelen vaan milloin ikäviä tapahtuu.

Ei mene hoitoon, kun ei ole " tarvetta" . Ei kuitenkaan ole viikkoa selvänä.



Joten ei ole terve suhde, todellakaan!

Ollaan läheiset, mutta välimatkan takia tavataan harvoin. Puhelin siis aika ahkerassa käytössä - ei nyt ihan joka päivä. Puhutaan aikalailla kaikesta, mutta ihan hyvin osaan olla puhumattakin jostakin asiasta äidille, jos nyt vaan en jaksa ruotia sitä hänen kanssaan, eikä nyt ole tapana ihan mistään seksielämästämme tms. jutella yhdessä. Tavatessa halaillaan ja istutaan iltaa viinilasillisten kanssa jutellen " kaikesta" .

äitiini. Ollaan ihan liikaa riippuvaisia toisistamme, vaikka eri paikkakunnilla asutaankin. Olen ainoa lapsi.

Pitkä matka ja puhelimessa puhutaan yleensä. Viimeeksi en jaksanut kuunnella kännistä jankutusta ja sanoin että jutellaan taas kun hän on selvinpäin. Veti siitä herneet niin syvälle, ettei vastaa edes lapsenlapsen laittamaan onnitteluviestiin. Ikävä juttu!

En taitaisi jaksaa äitiäni yhtään tuon enempää.

Mutta ei toddellakaan olla niin läheisiä, että kertoisin omasta raskaudesta tai synnytyksistä tai ehkäisystä. No onneks en ole tilivelvollinen äidilleni. Asialliset ja hyvät välit on, mutta ei läheiset. Siskoni taas kertoo vaikka seksielämästään äidilleni.

äidilläni mielenterveysongelmia ja tästä syystä hänen kanssaan vaikea tulla toimeen. Normaalisti hänen läsnä ollessaan ei voi käyttäytyä, pitää välttää tiettyjä juttuja ettei ala kiihtyä liikaa, keskusteluaiheetkin melko rajattuja. Lisäksi äiti muistaa asiat aivan omalla laillaan, eli mihinkään muistoihin ei ole luottamista. Pienenä en tietenkään tiennyt äidin ongelmista vaan olin onneton kun äiti pilasi lapsuuteni. Aikuisena olen ymmärtänyt hänen ongelmansa ja se auttanut " parantumaan" lapsuuden traumoista mutta pitkään etäisinä olleita välejä ei saa enää läheisiksi

Haluaa kertoa minulle aivan kaiken...seksiseikkailuistaan lähtien...yök!!

lapsena vaan ihmettelin miksi äiti itkeskelee ja märehtii,tupakoi sisällä eikä laita ruokaa tai siivoa.aikuisena olen minäkin asian ymmärtänyt ja vältän äitini seuraa hänen " masennuskaudellaan" .parempina kausina hän on mitä mukavin mummo lapsilleni.välillä kuvioon astuu myös kuningas alkoholi...

...äitini huusi aina ja käyttäytyi kuin lapsi, uhkaili itsemurhalla ja oli epäreilu.

Ollaan tekemisissä mutta siinä se. Yrittää tsempata kun nähdään mutta jo vuorokauden sisällä hänen todellinen sairas luonteensa tulee esiin.

Olenkin rajannut aika tarkkaan oman perheeni rajat hänelle. Meillä hän ei minua määräile, eikä korota ääntään.

pelkäättekö että oma mielenterveytennekin on järkkynyt? Itse olen melkein koko aikuisikäni ollut masentunut, yksi syy tähän on äitini.

Mä olen aina ollut henkisesti aika vahva ihminen, äiti tosi masentunut aina. Itsekin olin 3 vuotta nuorena masentunut, mutta sinä aikana myös kasvoin henkisesti niin paljon, etten usko enää masentuvani. SIis sain ne asiat itseltäni kuntoon.



Äitini...niin. hän ehdotti minulle muutama vuosi sitten, etät muuttaisimme yhteen asumaan. Kun esikoiseni oli 6kk hän ehdotti, että lähdettäisiin kahdestaan etelänmatkalle...siis yrittää aika epätoivoisesti saada minusta " osansa" .



´Nin ja millainen äitini oli kun olin nuori: no yhtenä esimerkkinä olkoon se, että vaikka hän tiesi, että olin ollut hoidossa syömishäiriöklinikalla, hän ei voinut lopettaa jatkuvaa ulkonäköni mollaamista. Eli hän aiheutti minulle vaikean syömishäiriön, eikä lopettanut edes sitten, kun meinasi pälli levitä totaalisesti.

äiti nolaa mulle mun isää siten, että hän kertoo heidän seksistään jotain, mikä olisi muka noloa mun isälle. Siis että se haluaa sellasta ja tällasta, eiks ole kummaa. Minusta ne asiat ei ole mitenkään erityisiä ja on vastenmielistä kuunneltavaa heidän yksityisasiansa. Mun seksielämä kärsii tällaisesta asenteesta.

Kauheaa, ettei aikuinen ihminen käsitä, mitä sanoillaan voi aiheuttaa!

Äitini on monella tapaa huolehtivainen ja kultainen, ja toivoo parastani.



Kommunikointi hänen kanssaan on usein kuitenkin hankalaa. Hän on tietyllä tapaa narsisti, eikä jaksa oikein kuunnella, sillä hänellä itsellään on niin suuri tarve olla esillä. Aina en voi tietää johtuuko kuuntelemattomuus siitä ettei hän todella kuule vai miettiikö hän muita asioita puhuessani. Lisäksi hän puhuu päälle ja kuljettaa keskustelun omien assosiaatioittensa mukaan, niin että alkuperäinen asia tulee ohitetuksi. Monesti hän dramatisoi mitättömiä asioita ja vähättelee suurempia. Tämä puoli hänessä on aika sietämätön.



Molemmat puolet ovat hänessä yhtä voimakkasti läsnä. Ristiriitainen ihminen ja ristiriitainen suhde meillä siis.

Aina olis pitäny kuunnella ja ymmärtää äitiä,mutta koskaan ei kuunnut mua tai ollut kiinnostunut tekemisistäni.Muutama vuosi sitten tein selväksi,että enää en halua kuunnella hänen valituksiaan ja isäni haukkumisia.Koskaan ei ole väärässä ja ryhtyy marttyyriksi tiukan paikan tullen.Ostelee mielensä mukaan meille tavaroita ja vaatteita,vaikka ei olis tarviskaan ja sitten valittaa kun vien kirpparille myyntiin.Onneksi ei enää paljoa ostele!

Muistan jo ihan pienenä, kun äiti taivasteli isälleni, kuinka minulla oli muka selluliittia, vaikka hänellä ei ollut. Mä siis olin pullukka lapsena ja nuorena, mutta äitini ei koskaan yrittänyt tehdä mitään järkevää asialle, kuten että olisi käyttänyt ravitsemusterapeutilla (mulla oli ihan järjetön makeanhimo aina, ja siksi olin pullukka, vaikka harrastin paljon liikuntaakin), tai panostanut perheen ruokavalioon, tai edes puhunut kanssani asiallisesti.



Hän usein naureskeli mulle merkitsevästi, huomautteli jos paino oli noussut, huomautteli jos oli finnejä, syyllisti karkinsyönnistä, naureskeli sille miltä näytin esim. uusissa vaatteissa, ja tietysti kehotti suoraan laihduttamaan ja ihmetteli miksen laihduttanut. Niin kuin en olisi yrittänyt, perkeles. Mutta kun sillä lapsen mielellä laihduttaminen tarkoitti sitä, että lopettaa syömisen. Ja sitten ahmii, ja yrittää moista uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.



Eli niin täysin perseestä koko meininki. Itse en IKINÄ tekisi omille lapsilleni moista.

Nolaaminen on inhottavaa. Tätä on harrastanut aina. Käyttää minua terapeuttinaan. Itse en ole koskaan jutellut hänelle mitään henkistä omaani. Nykyisin on juoppo, mutta ei tätä itse tajua.



On laiha ja hyväkuntoinen ja hyvin kouluttautunut. Ne ovat mittapuut, joiden vuoksi hän on erinomainen ihminen.

En osaa olla luonteva äitini seurassa. Viihdyn paljon paremmin anoppini kanssa. Äiti on aina hirvittävän jäykkä. Ahdistaa joskus sen jäykistely.