Parisuhde missä ei ikänä riidellä

Jos osataan asiallisesti keskustella erimielisyyksistä, niin mitähän siinä sit keräillään sinne hampaankoloon? Kun asiat on selvitetty eikä ole mitään purkamista.. :D

Vierailija kirjoitti:

Luonnoton olotila. Väitän että ne jotka kuvittelee elävänsä riidattomassa parisuhteessa keräävät hiljalleen alitajuntaansa kaikenlaista hampaankoloon jäävää mikä tulee lopulta purkautumaan tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luonnoton olotila. Väitän että ne jotka kuvittelee elävänsä riidattomassa parisuhteessa keräävät hiljalleen alitajuntaansa kaikenlaista hampaankoloon jäävää mikä tulee lopulta purkautumaan tavalla tai toisella.

Ei oo ainekaan meillä näin :)

Eikä meillä, asiat voi esittää monella tapaa. Ei se tuhannesta sataan pää punaisena huutaminen ole ainoa vaihtoehto saada asiat pois mielenpäältä.

Seurustelin vähän aikaa sitten nuoren naisen kanssa, jonka kanssa ei vain ollut mahdollista saada riitaa aikaan. Hän puhui aina hyvin rauhallisesti ja perusteli mielipiteensä. Kaikista asioista keskustelimme rauhallisesti ja molemmat taipuivat kompromisseihin. Hän on muutenkin hyvin mukava ja rauhallinen, sekä tunnollinen opiskeluissaan. Aivan mahtava ihminen, mutta jouduimme eroamaan, koska tulevaisuuden suunnitelmat olivat niin vastakkaiset (en halua lasta, hän ei voi kuvitella elämää ilman).

Luulin pitkään olevani tyytyväinen, kun oli opittu riitelemään rakentavasti eli keskustelemaan aikuisesti. Tosiasiassa mies määritteli kaikessa hiljaisuudessa, mikä oli  aikuista ja mikä ei ollut tosissaan huomioitavaa lainkaan, ja merkkasi minulle miinusta pieneen punaiseen uskottavuuskirjaansa, jos yritin ottaa aihetta uudelleen käsittelyyn, jallitti ja teeskenteli. Minua siis hivutettiin hiljaa pois siitä, mitä tosiasiassa tunsin ja koin tärkeäksi. Kun kerran ei riidelty avoimesti, en huomannut asiaa ennen kuin oli liian myöhäistä ja huomasin häpeäväni tunteitani ja jääväni oudosti yksin suhteessa. 

Nykyisen kanssa riidellään iloisesti, ja se tuntuu tuhat kertaa järkevämmältä. Että kumpikin haluaa ja uskaltaa näyttää, miltä asiat tuntuvat. Hyväksyä toinen toisensa pelot ja kartoittaa niiden aiheet. Opetella epäreiluudet ja arat paikat. Paljastamme siis kaulasuonemme toisillemme.

Olen haaskannut elämästä vuosia ihmiselle, joka oli ottavinaan minut todesta ja sai minut tuntemaan itseni huonoksi, kun en ollutkaan tyytyväinen sitten kuitenkaan, kun kerran kaikki oli niin hienosti.

Ei koskaan enää riitelemättömyyden ihannointia minulle, missään muodossa. Kiitos.

Mistä pitäisi riidellä ja miksi? Meillä on samantapainen luonne, ja halutaan elää samojen sääntöjen ja tapojen mukaan. Ei ole mitään riidan aihetta. Elämä ei suinkaan ole flegmaattista ja tylsää, päinvastoin. Elämä on hyvin hauskaa kun saa olla iloinen, eikä tarvitse ärsyyntyä mistään tai miettiä että suuttuuko toinen, ja että mikä riita milloinkin puhkeaa. Paljon mieluummin etsitään vaihtelua elämään ja parisuhteeseen kivoista asioista eikä riitojen sopimisesta.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni se, että pariskunta ei riitele, ei kerro mitään.

Edellisessä parisuhteessani riitelimme ihan hirveästi. Iso osa riidoista johtui siitä, miten mies minua kohteli, mutta eivät kaikki. Erosimme lopulta, koska en jaksanut enää riitelyä.

Nykyisessä parisuhteessani emme ole koskaan riidelleet ja olemme jo olleet vuosia yhdessä. Meille ei synny riitoja, koska kummatkin sanovat suoraan, jos joku on vikana ja asiat puhutaan heti halki. Olemme myös kummatkin aika avarakatseisia, joten riitoja ei synny siitä, että jompikumpi vain jankkaisi omaa kantaansa. Jos olemme eri mieltä, hyväksymme, että voimme olla eri mieltä. 

Samanlainen kokemus. Edellisessä suhteessa riideltiin sen sijaan että olisi keskusteltu. Nykyisessä suhteessa heti kun on eri mieltä, sanoo sen seuraavassa lauseessa. Jos toinen siitä harmistuu, niin sanoo että nyt kyllä harmittaa. Koskaan ei ole huutamiseksi vielä mennyt, koska asia on voitu puhua ihan rauhallisempaan äänensävyyn ennen sitä. Kompromisseja tietysti tehdään paljon.

Vierailija kirjoitti:

Mistä pitäisi riidellä ja miksi? Meillä on samantapainen luonne, ja halutaan elää samojen sääntöjen ja tapojen mukaan. Ei ole mitään riidan aihetta. Elämä ei suinkaan ole flegmaattista ja tylsää, päinvastoin. Elämä on hyvin hauskaa kun saa olla iloinen, eikä tarvitse ärsyyntyä mistään tai miettiä että suuttuuko toinen, ja että mikä riita milloinkin puhkeaa. Paljon mieluummin etsitään vaihtelua elämään ja parisuhteeseen kivoista asioista eikä riitojen sopimisesta.

Meillä sama. Olemme molemmat luonteeltamme tasaisia ja valikoineet kumppanin niin, että isoista asioista ei ole tarvetta riidellä. Pikkuasioista taas kumpikaan ei viitsi rakentaa draamaa - niistä keskustellaan ennen kuin ne paisuvat todellista kokoluokkaansa isommiksi ongelmiksi. Sivusta välillä ihmetellään räiskyvämpien persoonien tapaa kommunikoida keskenään, meille kun sellainen huutaminen ja ovien paiskominen on ihan vierasta.

Vierailija kirjoitti:

Luulin pitkään olevani tyytyväinen, kun oli opittu riitelemään rakentavasti eli keskustelemaan aikuisesti. Tosiasiassa mies määritteli kaikessa hiljaisuudessa, mikä oli  aikuista ja mikä ei ollut tosissaan huomioitavaa lainkaan, ja merkkasi minulle miinusta pieneen punaiseen uskottavuuskirjaansa, jos yritin ottaa aihetta uudelleen käsittelyyn, jallitti ja teeskenteli. Minua siis hivutettiin hiljaa pois siitä, mitä tosiasiassa tunsin ja koin tärkeäksi. Kun kerran ei riidelty avoimesti, en huomannut asiaa ennen kuin oli liian myöhäistä ja huomasin häpeäväni tunteitani ja jääväni oudosti yksin suhteessa. 

Nykyisen kanssa riidellään iloisesti, ja se tuntuu tuhat kertaa järkevämmältä. Että kumpikin haluaa ja uskaltaa näyttää, miltä asiat tuntuvat. Hyväksyä toinen toisensa pelot ja kartoittaa niiden aiheet. Opetella epäreiluudet ja arat paikat. Paljastamme siis kaulasuonemme toisillemme.

Olen haaskannut elämästä vuosia ihmiselle, joka oli ottavinaan minut todesta ja sai minut tuntemaan itseni huonoksi, kun en ollutkaan tyytyväinen sitten kuitenkaan, kun kerran kaikki oli niin hienosti.

Ei koskaan enää riitelemättömyyden ihannointia minulle, missään muodossa. Kiitos.

Ei se riitelemättömyys tosiaan ole mikään ihanne pelkälteen. Pääasia että kumpikin tulee kuulluksi eikä loukata tahallaan (lyödä vyön alle). Ihmiset ovat erilaisia ja erilaiset temperamentit vaikuttaa. Ja tuo ex-miehesi käytti väärin luottamustasi. Ei riitelemättömyys voi onnistua, jos keskustelu ei ole aitoa ja molemmat pyrkii huomioimaan toisen tunteet parhaansa mukaan.

Ihan normaali parisuhde. Vaatii vaan sellaiset osapuolet jotka osaa käsitellä asioita järkevästi eikä ala eskaloimaan tilannetta pahemmaksi tahallaan. Useimmille on täysin mahdoton tilanne antaa kritiikkiä toisesta ilman jotain ilkeää kuittia siinä ohessa, eli on pakko päästä vittuilemaan siinä tilanteen varjolla. Ja tämähän sitten tietenkin aloittaa sen vihan kierteen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaali parisuhde. Vaatii vaan sellaiset osapuolet jotka osaa käsitellä asioita järkevästi eikä ala eskaloimaan tilannetta pahemmaksi tahallaan. Useimmille on täysin mahdoton tilanne antaa kritiikkiä toisesta ilman jotain ilkeää kuittia siinä ohessa, eli on pakko päästä vittuilemaan siinä tilanteen varjolla. Ja tämähän sitten tietenkin aloittaa sen vihan kierteen.

No jaa. Olen se riitelemättömyyttä ihannoinut, joka löysi lopulta itsensä allikosta. Pidän nykyisin riitelemistä niin tärkeänä juuri siksi, että ihmisillä on paitsi tajunta, myös alitajunta. Sisäinen lapsi on vakavasti otettava asia. Jos ei ole oikein kieltää omaa lasta ilmaisemasta tunteitaan, miksi olisi oikein edellyttää samaa puolisolta tai itseltä?

Joko riitelemättä tyytyväiset ovat oikeasti kuin identtiset kaksoset, tai heidän yhteiselämänsä on niin latteaa, ettei riitelemistä ole. Muussa tapauksessa väitän, että jotain jää aina kommunikoimatta. Nimenomaan piikittely ja ilkeät pistot riidellessä kertovat kertymästä, ja siksi riitely onkin niin tärkeää, että silloin pystyy luvan kanssa vihjaamaan, mistä kenkä puristaa, vaikka asiaa ei pystyttäisi hyväksyttävästi muotoilemaan sivistyneeksi tarpeeksi. Kun vittuilu eskaloituu, otetaan aikalisä ja selvitellään, mikä on oireilun syy.

Miettikää nyt. Saa olla todella kova usko omaan ja toisen tunnelukutaitoon, jos kuvitellaan vakavissaan, että kyetään ottamaan molempien henkiset tarpeet kokonaan huomioon. Minusta se ei voi olla muuta kuin hybristä. Tai taikauskoa, jolla loitsutaan paha onni pois omalta tontilta.