Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Uskovaiset: koska lankesit viimeksi syntiin?
27.04.2016 |
Uskovaisena olen huomannut, että lankean syntiin (pelkästään ajatuksissani tosin enää, mutta silti) melkein joka päivä. Miten tämän voi lopettaa, konkreettisia ohjeita? Kuinka te muut olette onnistuneet?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho. Että melkein joka päivä teet syntiä. Johan oot mainio uskovainen.
Mä teen sitä joka päivä, siitä nyt kun ei vaan pääse eroon vaikka kuinka haluaisi.
Mitähän sä tällä nyt oikein tarkotit?
Mitä sanoisit uskovaiselle, joka yrittää estää itseään tekemästä jotain tiettyä syntiä ja taistelee sitä vastaan ankarasti?
- ap
Ahaa, tarkoitit siis jotain tiettyä asiaa/tekoa jota et haluaisi tehdä. Mutta teet silti.
Kyllä tämä elämä sellaista taistelua on, että sanoisin jotta tapeltava se vaan on. Tietysti on hyvä pohtia syitä, ja syntyjä syviä miksi jokin teko sua niin kiehtoo ja miksi siitä on vaikea päästä eroon. Ja onko se yleensä syntiä? tarkoitan että tunnen ahdasmielisiäkin uskovaisia joiden mielestä normaalitkin jutut on järjestään kauheuksia :)
Myös keskustelu jonkun papin tain muun kanssa selkeyttää. Ei mulla tämän ihmeempiä neuvoja ole.
Laitoin näköjään samaan aikaan tarkentavan kysymyksen, kun vastasit.
Tarkoitan siis syntiä. En tiedä miten monella tavalla sen voi määritellä? Eikö jokainen synti ole "joku tietty synti"? En ymmärrä mitä epäselvää tuossa alun perin oli. Kaikki synnit ovat samalla viivalla, jos mietitään synnin seurauksia.
Enkä siis ole tehnyt sitä, vaan taistelen sitä vastaan, etten tekisi sitä. Se oli se koko pointti.
Kirjoitit itse, että teet syntiä koko ajan. Oletatko, että et voi lopettaa sitä? Et voi estää sitä?
- ap
Numero 11 vastasi hyvin, juuri niinkuin asia on.
Me ei kertakaikkiaan voida elää synnittömästi, mahdottomuus. Koska me ollaan inhimillisiä ihmisiä. Mutta sitä vastaan vaan taistellaan, eikä luovuteta tyyliin "mitä väliä, kun en kummiskaan synnittömäksi tule".
Meille ei luvattu helppoa elämää, mutta ei myöskään ankeaa ja liian ankaraa itsensä tuomitsemista kehoitettu harjoittamaan. Meille on anteeksi annettu, nyt sunkin pitää hieman armahtaa itseäsi.
Aargh, eikö kukaan lue viestejäni? En ole tehnyt sitä, vaan taistelen sitä vastaan. En siis tarvitse armahdusta siitä. Armo on vastaus syntiin. Kaikki synnit, joita olen tähän mennessä tehnyt, olen toki saanut Jumalalta anteeksi (olen niistä armahdettu), sitä minulla ei ole vaikeuksia ymmärtää. Puhun siis synnistä, jota en ole tehnyt, vaan jota vastaan taistelen.
Onko uskon kautta saatava Jumalan armo "lupa tehdä syntiä", licence to sin?
- ap
No nyt vissiin käsitän mitä ajat takaa. Mutta kuules, sä oot hakoteillä jos väität että nykyään et tee syntiä, vaan pelkästään taistelet sitä vastaan. Kun sitä syntiä nyt vaan tekee jokainen täysin tahtomattaankin!
Jos taas taistelet jotain tiettyä tekoa vastaan, niin se on vaan taisteltava. Eikä siitä taistelusta pääse koskaan eroon! Edelleen kehoitan sua juttelemaan jonkun kanssa, tuntuu sulle olevan nyt tosi vaikeaa tämä juttu.
Eli taistelu on turha, mutta periaatteessa on taisteltava syntihoukutusta vastaan? Tulenko lankeamaan syntiin vai en? Onko mahdollista, että voitan taistelun enkä lankeakaan?
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä teen syntiä ihan joka hetki, sillä en rakasta Jumalaa yli kaiken enkä monia lähimmäisiä kuten itseäni. Lähimmäisenrakkauteni on rajoitettu mielestäni miellyttäviin tai "ok" ihmisiin ja joitakin suorastaan inhoan. Se on pahin synti, kun rikkoo rakkauden kaksoiskäskyä.
:( Mitä tarkoitat sillä, että inhoat joitain ihmisiä? Tarkenna vähän.
- ap
Sitä tavallista, että esim. työpaikallani muutama tyyppi ärsyttää niin että tunnen näiden läsnäollessa erittäin negatiivisia tunteita. Joskus olen jopa toivonut, että tyyppi vaikka sairastuisi, ja olisi pitkään pois töistä. Tällaiset ajatukset ja tuntemukset eivät varmasti ole Jumalan tahdon mukaisia, vaikka ihmiselle hyvin luonnollisia ovatkin. Lisäksi ne tuppaavat helposti olemaan juuri konkreettisemmille pahoille teoille, kuten toisen loukkaamiselle sanoilla, tai sitten itse lankeaa johonkin vähemmän rakentavaan toimintaan purkaakseen stressiään (esim. viinin lipittely) tms.
Itse en niin jaksa keskittyä elämässäni niihin ns. julkisynteihin tai ei -niin-hyviin tapoihin vaan yritän löytää itsestäni niitä juuria, joista halu sellaisiin asioihin kumpuaa, ja puuttua niihin.
Joo, tunteet eivät ole syntiä sinänsä. Tunteet ovat itse asiassa ruumiillisia toimintoja ensisijaisesti. Ajatukset sen sijaan voivat olla syntiä. Jos ajattelullasi toivot, että sinussa negatiivisia tunteita aikaansaava henkilö sairastuisi, olet langennut syntiin.
Se pitää paikkaansa, että negatiiviset tunnetilat ( = ei syntiä) tuppaavat olemaan "juuri" synneille, joita saattaa tehdä ajatuksissaan, sanoissaan, asenteissaan ja teoissaan. Sana sanoo tunnetilasta (tässä katkeruus) juurena:
"4. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
15. ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,
16. ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa."
Miten tarkalleen olet etsinyt ja löytänyt ja kitkenyt niitä juuria itsestäsi? Miten olet taistellut syntiä vastaan? Oletko useimmiten voittanut vai hävinnyt, jos saan udella?
- ap
Pahoittelen, että nostan taas...
Eli haluaisin tietää muiden uskovaisten näkemyksen siitä, tulenko lankeamaan vääjäämättä siihen syntiin, joka minua houkuttaa vai onko mahdollista, että voitan hengellisen taistelun, jossa olen?
- ap
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelen, että nostan taas...
Eli haluaisin tietää muiden uskovaisten näkemyksen siitä, tulenko lankeamaan vääjäämättä siihen syntiin, joka minua houkuttaa vai onko mahdollista, että voitan hengellisen taistelun, jossa olen?
- ap
Kuten jo kirjoitin aiemmin, ajatukset, sanat ja teot ovat syntejä. Se, että ajattelet vihaavasi lähimmäistäsi, on sama kuin murhaisit hänet sydämessäsi. Me ihmiset voimme miettiä jonkinlaisia eriasteisia syntejä, mutta kaikki synnit ovat yhtä pahoja. Me teemme syntiä Jumalaa vastaan, joten ei ole olemassa mitään "pikkusyntejä" ja "isoja syntejä". Synti on synti, oli se ajatus tai teko.
Se, että sinä taistelet jotain syntiä vastaan, oli se sitten pettäminen tai vaikka toisen muunlainen vahingoittaminen, on hienoa. Mutta olet jo sydämessäsi syyllistynyt siihen syntiin. Ei sinun tarvitse ajatella, että olet jo luovuttanut tai että sinun pitäisi nyt tästä eteenpäin luovuttaa. Et pysty olemaan tekemättä syntiä ylipäätään, mutta toki voit taistella sitä vastaan, ettet jotain tiettyä syntiä tekisi.
Kyllä moni ihminen pystyy olemaan tappamatta, vaikka mieli tekisi. Tai pettämättä tai varastamatta. Kaipa noita kohtaan täytyykin voida taistella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelen, että nostan taas...
Eli haluaisin tietää muiden uskovaisten näkemyksen siitä, tulenko lankeamaan vääjäämättä siihen syntiin, joka minua houkuttaa vai onko mahdollista, että voitan hengellisen taistelun, jossa olen?
- ap
Kuten jo kirjoitin aiemmin, ajatukset, sanat ja teot ovat syntejä. Se, että ajattelet vihaavasi lähimmäistäsi, on sama kuin murhaisit hänet sydämessäsi. Me ihmiset voimme miettiä jonkinlaisia eriasteisia syntejä, mutta kaikki synnit ovat yhtä pahoja. Me teemme syntiä Jumalaa vastaan, joten ei ole olemassa mitään "pikkusyntejä" ja "isoja syntejä". Synti on synti, oli se ajatus tai teko.
Se, että sinä taistelet jotain syntiä vastaan, oli se sitten pettäminen tai vaikka toisen muunlainen vahingoittaminen, on hienoa. Mutta olet jo sydämessäsi syyllistynyt siihen syntiin. Ei sinun tarvitse ajatella, että olet jo luovuttanut tai että sinun pitäisi nyt tästä eteenpäin luovuttaa. Et pysty olemaan tekemättä syntiä ylipäätään, mutta toki voit taistella sitä vastaan, ettet jotain tiettyä syntiä tekisi.
Kyllä moni ihminen pystyy olemaan tappamatta, vaikka mieli tekisi. Tai pettämättä tai varastamatta. Kaipa noita kohtaan täytyykin voida taistella.
Eli onko sinusta esim. toisen tappaminen ajatuksissa ja toisen tappamisen teko kaksi syntiä, vai vain yksi?
Olen pahoillani, että jankkaan, mutta minun on saatava tietää, mitä uskovaiset yleensä ajattelevat tästä. Eli tämä vielä: jos Maija ajattelee Matin tappamista (1. lankeemus) ja sitten tappaa Matin konkreettisesti, niin onko Maija syyllistynyt yhteensä vain yhteen syntiin vai kahteen?
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho. Että melkein joka päivä teet syntiä. Johan oot mainio uskovainen.
Mä teen sitä joka päivä, siitä nyt kun ei vaan pääse eroon vaikka kuinka haluaisi.
Mitähän sä tällä nyt oikein tarkotit?
Mitä sanoisit uskovaiselle, joka yrittää estää itseään tekemästä jotain tiettyä syntiä ja taistelee sitä vastaan ankarasti?
- ap
- Relaa.
(Oikeesti tarttis vähän pidemmän keskustelun aiheesta. Vaikuttaa se, mitä tekee, miksi tekee jne.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laitoin pippelin pojan peppuun
-ap
Tee parannus.
- ap (se oikea)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoin pippelin pojan peppuun
-ap
Tee parannus.
- ap (se oikea)
Mutta kun olen katolinen pappi
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelen, että nostan taas...
Eli haluaisin tietää muiden uskovaisten näkemyksen siitä, tulenko lankeamaan vääjäämättä siihen syntiin, joka minua houkuttaa vai onko mahdollista, että voitan hengellisen taistelun, jossa olen?
- ap
Voi olla, että et lankea juuri tuohon kyseiseen syntiin. Tai sitten lankeat. Kenenkään on mahdotonta antaa sinulle vastausta siihen. Lähtökohtaisesti jokainen uskova taistelee jatkuvasti syntiä vastaan omassa elämässään -- ja jokainen lankeaa. Jos ei nyt juuri siihen syntiin, niin sitten tähän tai tuohon. Mutta se ei tarkoita, että taistelu pitäisi lopettaa. Vaikka pelastus onkin vain ja ainoastaan Jumalan armoa, eikä riipu mistään muusta kuin Jeesuksen rististä, emme silti saa antaa synnille periksi.
En nyt täysin ymmärrä, mitä haet takaa, mutta yritän... Jos synti, jonka kanssa kamppailet, on selkeä teko (esim. varastaminen), voi olla, että selviät lankeamatta. Mielihalu varastaa voi kyllä tulla, mutta pystyt välttämään itse teon. Jos taas kamppailet puolisosi pettämisen kanssa, tilanne on mutkikkaampi: Voi olla, että fyysisesti et tule koskaan pettämään puolisoasi, mutta ajatuksissasi kyllä. Silloin lankeat ajatuksissasi syntiin. Mutta se ei silti ole seurauksiltaan yhtä paha asia, kuin puolisosi pettäminen ihan oikeasti. Jos synti, jonka kanssa kamppailet, on "vain" ajatuksissasi ja asenteissasi, on kamppailu mielestäni kaikkein vaikein. Jos esim. taistelet ylpeyden syntiä vastaan, olet jo hävinnyt. Olethan niin vaatimaton, että olet siitä ylpeä ;) Monesti ihmiset erottelevat "tekosynnit" ja "ajatussynnit" niin, että teot olisivat jotenkin pahempia kuin ajatukset. Mutta kun ne ovat syntejä, piste. On olemassa vain syntiä, ei eri asteisia syntejä. (Seurauksiensa kannalta synneillä on tietysti eroja. Esimerkiksi kateuden ja tappamisen seuraukset ovat usein aika erilaisia...) Kaikkein suurin synti on kuitenkin se, että ihminen ei usko. Koska se on synti, joka ratkaisee kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelen, että nostan taas...
Eli haluaisin tietää muiden uskovaisten näkemyksen siitä, tulenko lankeamaan vääjäämättä siihen syntiin, joka minua houkuttaa vai onko mahdollista, että voitan hengellisen taistelun, jossa olen?
- ap
Kuten jo kirjoitin aiemmin, ajatukset, sanat ja teot ovat syntejä. Se, että ajattelet vihaavasi lähimmäistäsi, on sama kuin murhaisit hänet sydämessäsi. Me ihmiset voimme miettiä jonkinlaisia eriasteisia syntejä, mutta kaikki synnit ovat yhtä pahoja. Me teemme syntiä Jumalaa vastaan, joten ei ole olemassa mitään "pikkusyntejä" ja "isoja syntejä". Synti on synti, oli se ajatus tai teko.
Se, että sinä taistelet jotain syntiä vastaan, oli se sitten pettäminen tai vaikka toisen muunlainen vahingoittaminen, on hienoa. Mutta olet jo sydämessäsi syyllistynyt siihen syntiin. Ei sinun tarvitse ajatella, että olet jo luovuttanut tai että sinun pitäisi nyt tästä eteenpäin luovuttaa. Et pysty olemaan tekemättä syntiä ylipäätään, mutta toki voit taistella sitä vastaan, ettet jotain tiettyä syntiä tekisi.
Kyllä moni ihminen pystyy olemaan tappamatta, vaikka mieli tekisi. Tai pettämättä tai varastamatta. Kaipa noita kohtaan täytyykin voida taistella.
Eli onko sinusta esim. toisen tappaminen ajatuksissa ja toisen tappamisen teko kaksi syntiä, vai vain yksi?
Olen pahoillani, että jankkaan, mutta minun on saatava tietää, mitä uskovaiset yleensä ajattelevat tästä. Eli tämä vielä: jos Maija ajattelee Matin tappamista (1. lankeemus) ja sitten tappaa Matin konkreettisesti, niin onko Maija syyllistynyt yhteensä vain yhteen syntiin vai kahteen?
- ap
Osaisiko kukaan uskovainen vastata tuohon, yksi vai kaksi syntiä?
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aargh, eikö kukaan lue viestejäni? En ole tehnyt sitä, vaan taistelen sitä vastaan. En siis tarvitse armahdusta siitä. Armo on vastaus syntiin.
- ap
Kyllä sinä tarvitset armahdusta siitä. Ymmärrät armon nyt vähän suppeasti. Se on muutakin kuin vain se, että sinulle annetaan anteeksi pahat tekosi.
Ja miten niin et ole vielä tehnyt? Etkö muista että esim. huorintekemistä on jo se, että katsoo himoiten. Jo halu tehdä syntiä on synti.
Armo voi toimia niinkin, että jokin paha halu vähitellen hellittää. Asia menettää merkitystään. Jos olet esim. aiemmin vihannut jotain ihmistä, viha on hallinnut ajatuksiasi, mutta se alkaa tuntua vähemmän tärkeältä ja toisenlaisia ajatuksia alkaa astua tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelen, että nostan taas...
Eli haluaisin tietää muiden uskovaisten näkemyksen siitä, tulenko lankeamaan vääjäämättä siihen syntiin, joka minua houkuttaa vai onko mahdollista, että voitan hengellisen taistelun, jossa olen?
- ap
Voi olla, että et lankea juuri tuohon kyseiseen syntiin. Tai sitten lankeat. Kenenkään on mahdotonta antaa sinulle vastausta siihen. Lähtökohtaisesti jokainen uskova taistelee jatkuvasti syntiä vastaan omassa elämässään -- ja jokainen lankeaa. Jos ei nyt juuri siihen syntiin, niin sitten tähän tai tuohon. Mutta se ei tarkoita, että taistelu pitäisi lopettaa. Vaikka pelastus onkin vain ja ainoastaan Jumalan armoa, eikä riipu mistään muusta kuin Jeesuksen rististä, emme silti saa antaa synnille periksi.
En nyt täysin ymmärrä, mitä haet takaa, mutta yritän... Jos synti, jonka kanssa kamppailet, on selkeä teko (esim. varastaminen), voi olla, että selviät lankeamatta. Mielihalu varastaa voi kyllä tulla, mutta pystyt välttämään itse teon. Jos taas kamppailet puolisosi pettämisen kanssa, tilanne on mutkikkaampi: Voi olla, että fyysisesti et tule koskaan pettämään puolisoasi, mutta ajatuksissasi kyllä. Silloin lankeat ajatuksissasi syntiin. Mutta se ei silti ole seurauksiltaan yhtä paha asia, kuin puolisosi pettäminen ihan oikeasti. Jos synti, jonka kanssa kamppailet, on "vain" ajatuksissasi ja asenteissasi, on kamppailu mielestäni kaikkein vaikein. Jos esim. taistelet ylpeyden syntiä vastaan, olet jo hävinnyt. Olethan niin vaatimaton, että olet siitä ylpeä ;) Monesti ihmiset erottelevat "tekosynnit" ja "ajatussynnit" niin, että teot olisivat jotenkin pahempia kuin ajatukset. Mutta kun ne ovat syntejä, piste. On olemassa vain syntiä, ei eri asteisia syntejä. (Seurauksiensa kannalta synneillä on tietysti eroja. Esimerkiksi kateuden ja tappamisen seuraukset ovat usein aika erilaisia...) Kaikkein suurin synti on kuitenkin se, että ihminen ei usko. Koska se on synti, joka ratkaisee kaiken.
Eli sinun mukaasi uskovainen voi voittaa taistelun syntikiusausta vastaan ja olla lankeamatta silloin, kun kiusaus on johonkin tiettyyn konkreettiseen syntiin, mutta ajatussyntejä vastaan taistelu on turha?
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani, että jankkaan, mutta minun on saatava tietää, mitä uskovaiset yleensä ajattelevat tästä. Eli tämä vielä: jos Maija ajattelee Matin tappamista (1. lankeemus) ja sitten tappaa Matin konkreettisesti, niin onko Maija syyllistynyt yhteensä vain yhteen syntiin vai kahteen?
- ap
Paljon useampaan kuin yhteen tai kahteen, sillä se, joka rikkoo lain yhdessä kohdassa, on rikkonut kaikissa kohdissa.
Yksi vai kaksi syntiä? Onko sillä oikeasti väliä? Kyllä, Jumala pitää kirjaa synneistämme, mutta siinä kirjanpidossa on ihan sama asia, onko listassa yksi, kaksi vai sata syntiä. Jos olet tehnyt syntiä, olet tehnyt syntiä. Eli olet syntinen ihminen ja tarvitset Jeesusta. Ja samoin KAIKKI synnit saa anteeksi, niiden tarkasta lukumäärästä riippumatta. Koska Jeesus kuoli ristillä ja maksoi silloin KAIKKI meidän syntimme.
Suhteessamme Jumalaan, on ihan sama, teemmekö syntiä ajatuksissamme vai teoissamme. Synti on syntiä. Ja samoin on ihan sama, oletko tehnyt yhden synnin vai enemmän. Sen yhden synnin jälkeen olet syntinen. (Ja niitä syntisiähän me kaikki olemme, niin uskovat kuin ei-uskovatkin. Erona on vain se, että uskovat tiedostavat tämän ja tunnustavat tarvitsevansa Jeesusta, syntien sovittajaa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aargh, eikö kukaan lue viestejäni? En ole tehnyt sitä, vaan taistelen sitä vastaan. En siis tarvitse armahdusta siitä. Armo on vastaus syntiin.
- ap
Kyllä sinä tarvitset armahdusta siitä. Ymmärrät armon nyt vähän suppeasti. Se on muutakin kuin vain se, että sinulle annetaan anteeksi pahat tekosi.
Ja miten niin et ole vielä tehnyt? Etkö muista että esim. huorintekemistä on jo se, että katsoo himoiten. Jo halu tehdä syntiä on synti.
Armo voi toimia niinkin, että jokin paha halu vähitellen hellittää. Asia menettää merkitystään. Jos olet esim. aiemmin vihannut jotain ihmistä, viha on hallinnut ajatuksiasi, mutta se alkaa tuntua vähemmän tärkeältä ja toisenlaisia ajatuksia alkaa astua tilalle.
Ymmärsit väärin. Tarkoitin, että en ole tehnyt sitä syntiä, ja sen vuoksi en tarvitse armahdusta siitä. Ajatussynnin, johon olen syyllistynyt, taas olen jo saanut anteeksi, eli se on jo armahdettu.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelen, että nostan taas...
Eli haluaisin tietää muiden uskovaisten näkemyksen siitä, tulenko lankeamaan vääjäämättä siihen syntiin, joka minua houkuttaa vai onko mahdollista, että voitan hengellisen taistelun, jossa olen?
- ap
Voi olla, että et lankea juuri tuohon kyseiseen syntiin. Tai sitten lankeat. Kenenkään on mahdotonta antaa sinulle vastausta siihen. Lähtökohtaisesti jokainen uskova taistelee jatkuvasti syntiä vastaan omassa elämässään -- ja jokainen lankeaa. Jos ei nyt juuri siihen syntiin, niin sitten tähän tai tuohon. Mutta se ei tarkoita, että taistelu pitäisi lopettaa. Vaikka pelastus onkin vain ja ainoastaan Jumalan armoa, eikä riipu mistään muusta kuin Jeesuksen rististä, emme silti saa antaa synnille periksi.
En nyt täysin ymmärrä, mitä haet takaa, mutta yritän... Jos synti, jonka kanssa kamppailet, on selkeä teko (esim. varastaminen), voi olla, että selviät lankeamatta. Mielihalu varastaa voi kyllä tulla, mutta pystyt välttämään itse teon. Jos taas kamppailet puolisosi pettämisen kanssa, tilanne on mutkikkaampi: Voi olla, että fyysisesti et tule koskaan pettämään puolisoasi, mutta ajatuksissasi kyllä. Silloin lankeat ajatuksissasi syntiin. Mutta se ei silti ole seurauksiltaan yhtä paha asia, kuin puolisosi pettäminen ihan oikeasti. Jos synti, jonka kanssa kamppailet, on "vain" ajatuksissasi ja asenteissasi, on kamppailu mielestäni kaikkein vaikein. Jos esim. taistelet ylpeyden syntiä vastaan, olet jo hävinnyt. Olethan niin vaatimaton, että olet siitä ylpeä ;) Monesti ihmiset erottelevat "tekosynnit" ja "ajatussynnit" niin, että teot olisivat jotenkin pahempia kuin ajatukset. Mutta kun ne ovat syntejä, piste. On olemassa vain syntiä, ei eri asteisia syntejä. (Seurauksiensa kannalta synneillä on tietysti eroja. Esimerkiksi kateuden ja tappamisen seuraukset ovat usein aika erilaisia...) Kaikkein suurin synti on kuitenkin se, että ihminen ei usko. Koska se on synti, joka ratkaisee kaiken.
Eli sinun mukaasi uskovainen voi voittaa taistelun syntikiusausta vastaan ja olla lankeamatta silloin, kun kiusaus on johonkin tiettyyn konkreettiseen syntiin, mutta ajatussyntejä vastaan taistelu on turha?
- ap
Taistelu syntiä vastaan ei ole koskaan turha. Ajatussyntejä vastaan taistelu on vain paljon, paljon vaikeampaa kuin jotain tiettyä tekoa vastaan taisteleminen. On paljon helpompaa hallita tekojaan kuin ajatuksiaan. Mutta siinäkin asiassa Jumala kyllä auttaa. Mitä lähempänä Jumlaa elää, sitä kauempana synnistä pysyy (Vaikka täysin tämä taistelu syntiä vastaan ei koskaan lopukaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelen, että nostan taas...
Eli haluaisin tietää muiden uskovaisten näkemyksen siitä, tulenko lankeamaan vääjäämättä siihen syntiin, joka minua houkuttaa vai onko mahdollista, että voitan hengellisen taistelun, jossa olen?
- ap
Voi olla, että et lankea juuri tuohon kyseiseen syntiin. Tai sitten lankeat. Kenenkään on mahdotonta antaa sinulle vastausta siihen. Lähtökohtaisesti jokainen uskova taistelee jatkuvasti syntiä vastaan omassa elämässään -- ja jokainen lankeaa. Jos ei nyt juuri siihen syntiin, niin sitten tähän tai tuohon. Mutta se ei tarkoita, että taistelu pitäisi lopettaa. Vaikka pelastus onkin vain ja ainoastaan Jumalan armoa, eikä riipu mistään muusta kuin Jeesuksen rististä, emme silti saa antaa synnille periksi.
En nyt täysin ymmärrä, mitä haet takaa, mutta yritän... Jos synti, jonka kanssa kamppailet, on selkeä teko (esim. varastaminen), voi olla, että selviät lankeamatta. Mielihalu varastaa voi kyllä tulla, mutta pystyt välttämään itse teon. Jos taas kamppailet puolisosi pettämisen kanssa, tilanne on mutkikkaampi: Voi olla, että fyysisesti et tule koskaan pettämään puolisoasi, mutta ajatuksissasi kyllä. Silloin lankeat ajatuksissasi syntiin. Mutta se ei silti ole seurauksiltaan yhtä paha asia, kuin puolisosi pettäminen ihan oikeasti. Jos synti, jonka kanssa kamppailet, on "vain" ajatuksissasi ja asenteissasi, on kamppailu mielestäni kaikkein vaikein. Jos esim. taistelet ylpeyden syntiä vastaan, olet jo hävinnyt. Olethan niin vaatimaton, että olet siitä ylpeä ;) Monesti ihmiset erottelevat "tekosynnit" ja "ajatussynnit" niin, että teot olisivat jotenkin pahempia kuin ajatukset. Mutta kun ne ovat syntejä, piste. On olemassa vain syntiä, ei eri asteisia syntejä. (Seurauksiensa kannalta synneillä on tietysti eroja. Esimerkiksi kateuden ja tappamisen seuraukset ovat usein aika erilaisia...) Kaikkein suurin synti on kuitenkin se, että ihminen ei usko. Koska se on synti, joka ratkaisee kaiken.
Eli sinun mukaasi uskovainen voi voittaa taistelun syntikiusausta vastaan ja olla lankeamatta silloin, kun kiusaus on johonkin tiettyyn konkreettiseen syntiin, mutta ajatussyntejä vastaan taistelu on turha?
- ap
Taistelu syntiä vastaan ei ole koskaan turha. Ajatussyntejä vastaan taistelu on vain paljon, paljon vaikeampaa kuin jotain tiettyä tekoa vastaan taisteleminen. On paljon helpompaa hallita tekojaan kuin ajatuksiaan. Mutta siinäkin asiassa Jumala kyllä auttaa. Mitä lähempänä Jumlaa elää, sitä kauempana synnistä pysyy (Vaikka täysin tämä taistelu syntiä vastaan ei koskaan lopukaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aargh, eikö kukaan lue viestejäni? En ole tehnyt sitä, vaan taistelen sitä vastaan. En siis tarvitse armahdusta siitä. Armo on vastaus syntiin.
- ap
Kyllä sinä tarvitset armahdusta siitä. Ymmärrät armon nyt vähän suppeasti. Se on muutakin kuin vain se, että sinulle annetaan anteeksi pahat tekosi.
Ja miten niin et ole vielä tehnyt? Etkö muista että esim. huorintekemistä on jo se, että katsoo himoiten. Jo halu tehdä syntiä on synti.
Armo voi toimia niinkin, että jokin paha halu vähitellen hellittää. Asia menettää merkitystään. Jos olet esim. aiemmin vihannut jotain ihmistä, viha on hallinnut ajatuksiasi, mutta se alkaa tuntua vähemmän tärkeältä ja toisenlaisia ajatuksia alkaa astua tilalle.
Ymmärsit väärin. Tarkoitin, että en ole tehnyt sitä syntiä, ja sen vuoksi en tarvitse armahdusta siitä. Ajatussynnin, johon olen syyllistynyt, taas olen jo saanut anteeksi, eli se on jo armahdettu.
- ap
Sinäkin ymmärsit väärin. Armo on enemmän kuin pelkkää anteeksiantoa. Etkö näe jo silkkaa olemassaoloasi armona? Ei sinua olisi, jollei Jumala armossaan olisi sinua luonut.
Alue: Aihe vapaa
Sitä tavallista, että esim. työpaikallani muutama tyyppi ärsyttää niin että tunnen näiden läsnäollessa erittäin negatiivisia tunteita. Joskus olen jopa toivonut, että tyyppi vaikka sairastuisi, ja olisi pitkään pois töistä. Tällaiset ajatukset ja tuntemukset eivät varmasti ole Jumalan tahdon mukaisia, vaikka ihmiselle hyvin luonnollisia ovatkin. Lisäksi ne tuppaavat helposti olemaan juuri konkreettisemmille pahoille teoille, kuten toisen loukkaamiselle sanoilla, tai sitten itse lankeaa johonkin vähemmän rakentavaan toimintaan purkaakseen stressiään (esim. viinin lipittely) tms.
Itse en niin jaksa keskittyä elämässäni niihin ns. julkisynteihin tai ei -niin-hyviin tapoihin vaan yritän löytää itsestäni niitä juuria, joista halu sellaisiin asioihin kumpuaa, ja puuttua niihin.