YLIPAINOISILLE kysymys!

ssss kirjoitti:

Marnie kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Mikään ei vituta enemmän kuin sen käyttäminen jäniksenpassina omille läskeille.

Kyllä, lihoin 10 kg ennen kuin kilppariongelma diagnosoitiin. Kyllä, kesti kokonaiset 10 kk saada nuo 10 kg pois kunhan sain diagnoosin myötä lääkityksen.

Kilpirauhasen vajaatoiminta EI OLE tila, jolla voit oikeuttaa ylipainoasi vuodesta toiseen!!! Ja jos väitätkin että aineenvaihduntasi muka jostain mystisestä syystä olisi edelleen alentunut vaikka olet lääkityksellä, on sinun tehtäväsi syödä oman kulutuksesi mukaisesti! Ei ole mikään saavutettu oikeus syödä 2000 kcal päivässä, jos kroppasi kuluttaa vain 1000. Sitten syöt sen tuhat - helppoa, eikö?

Nyt en ymmärrä tuohtumustasi. Miksi sinua suututtaa se, että jollekulle kilpirauhasen vajaatoimintaa potevalle painonhallinta on haastavampaa kuin sinulle?

En myöskään ymmärrä, miksi juoksutat kommentissasi tätä "oikeutta" olla ylipainoinen. Siis kyllä: ihmisellä on täysi oikeus olla ylipainoinen niin kauan, kuin ylipainoisuus ei ole lainvastaista. Hän ei myöskään ole olomuodostaan tilivelvollinen yhtään kenellekään. Ylipäätään ihmisillä on täysi oikeus juoda itsensä säännöllisesti vahvaan humalaan, poltella keuhkonsa mustiksi, ja tehdä muitakin lukuisia, terveyteen epäedullisesti vaikuttavia asioita. Tietenkään tämä ei ole missään määrin viisasta, mutta sitä ei myöskään ole kriminalisoitu, ja ihmisillä nyt vain on jostakin syystä taipumus tehdä myös asioita, jotka eivät ole heidän terveydelleen eduksi. Se, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat, on paljon monimutkaisempi prosessi kuin se, että joku nyt vain tykkää "antaa itselleen luvan" syödä itsensä jollakin sinun mielestäsi huonolla perusteella ylipainoiseksi.

Eli kysyn vielä kerran: miksi ihmeessä sinua suututtaa näin paljon jonkun muun ulkoinen olemus? 

Taidat nyt unohtaa sen, että kaikilla on oikeus reagoida ylipainoon kuten haluaa. Ymmärrän hyvin lainaamasi kommentin. Lihavat ihmiset kertovat jatkuvasti erilaisia tekosyitä lihavuudelleen. Kilpirauhasen vajaatoiminta on yksi niistä. Simples.

Niin onkin, mutta minulla on yhtä lailla oikeus kysyä syytä, miksi jokin asia herättää näin suurta tuohtumusta, kuin mitä jonkun toisen ylipaino tänä päivänä kanssaihmisissä herättää jopa siinä määrin, että ylipainoisena joutuu suoranaisesti pyytelemään anteeksi, että on kehdannut ilmestyä julkiselle paikalle. Omalta osaltani haluan kyseenalaistaa sen, miksi ylipäätään kenenkään ylipainoisen pitäisi pyytää anteeksi omaa olemustaan, tai yrittää löytää "tarpeeksi hyväksyttävä" syy ylipainolleen. 

Vierailija kirjoitti:

Siis itseasiassa olen ollut lievästi ylipainoinen. Painoin 62kg ja oon 170cm. Vuorotyö sekoitti pakan tosi pahasti ja käytin 3 kk ketiapiinia uniongelmiin, painoin 73 kun lopetin lääkkeet. Paino tippui n. 2 kuukaudessa normilukemiin.

62 kg 170 senttiselle on kyllä vielä aika paljon.

En ole ollut koko ikääni ylipainoinen. 

Mulla alkoi läskit kertymään, kun muksut meni kouluun ja alkoi itsenäistymään. Ei tullut enää temmellettyä heidän kanssaan koko ajan ja duunikin oli sopivasti vaihtunut "siistiksi sisähommiksi".

Myöhemmin sain kolkyt kiloa pois ja yleisesti syön hyvin ja terveellisesti. Hönttipäivät sallien. On mulla vielä se 10-15 kiloa ylimääräistä ja saa olla.

Olen ollut aina enemmän tai vähemmän ylipainoinen, paino vaihdellut 80-120 kg aikuisiällä (pituutta 170 cm). Jo lapsena olin pullukka, kuten sisarenikin. Hassua, että isäni ja veljeni tuntuvat pysyvän hoikkina ihan itsestään, ja sitten taas me perheen naispuoliset tunnumme lihovan herkästi, mikä lie geeniperimä.

Olen laihduttanut elämässäni useita kertoja, laihdun helposti, kun pistän kalorit matalalle (n. 1500 kcal), mutta aina ne sitten tulevat takaisin, kun palaan minulle normaalimpaan syömiseen (kalorit vähän yli 2000). Normaali syömiseni ei ole mitään herkkujen mättämistä, vaan syön säännölliset ateriat, hyvää kotiruokaa, kasviksia todella paljon, marjojakin päivittäin, täysjyvää, hyviä rasvoja jne. enkä syö sokeria tai valkoista vehnää kuin ihan silloin tällöin, mutta paino sen kun pysyy 100 kg:n tuntumassa. Liikunkin ihan suositusten mukaan, lenkkeilen 5-7 km:n lenkkejä reippaasti kävellen pari kolme kertaa viikossa ja käyn salilla kahdesti viikossa, olen käynyt jo monta vuotta ihan säännöllisesti. Arkiaktiivisuutenikin on hyvää, askeleita tulee 8000-11000 joka päivä ilman lenkkeilyäkin.

On tästä terveellisestä elämäntavasta kuitenkin hyötyä, vaikka painoa se ei pidäkään poissa. Olen hyväkuntoinen, lihaksikaskin läskien alla, erittäin terve (en ole vuosiin sairastellut mitään flunssia tai muita), verenpaineeni ja veriarvoni ovat huippuhyviä.

Ulkonäkö olisi tietysti parempi, jos painoa tästä jonkin verran karisisi, mutta olen todennut, että jos kilot tällä elämäntavalla tällaisina pysyvät niin antaa pysyä, en aio tehdä elämästäni ikävää.

En.

Masennuksen+masennuslääkkeiden.

Kyllä.

En ole ollut aina ylipainoinen, vaan olen ollut moneen otteeseen normaalipainoinen ja parissa vaiheessa alipainoinen. Mulla on myös ollut ortoreksia. Syön erittäin terveellisesti vieläkin, (ja siis nykyään oikeasti terveellissti, enkä vain pakkomielteisen kuvitteellisen terveellisesti niin kuin syömishäiriön aikana) mutta myönnän ihan avoimesti, että minä olen se tyyppi, joka ei tee mitään laihtuakseen. En mitään. Ensinnäkin mun elämässäni on tärkeämpiäkin taisteluita, joihin keskitän voimani ja toisenakin en uskalla, koska pelkään sairastunavi syömishäiriöön uudelleen ja vaikka ortoreksia on helpompi kuin anoreksia tai bulimia, oli sekin niin hirveää, että en ota sitä riskiä. Mulla menee tämmöisenä paremmin.

Teininä olin normaalipainoinen. Yläasteen lopussa aloin lihoa. Veljeni piinasi minua toistuvasti kotona ja hoki että olen niin ruma ettei kukaan koskaan voi rakastaa minua. Tunsin pahaa oloa, söin herkkuja ja oksensin aina välillä. Nyt aikuisena oksentaminen on jäänyt (vaikka houkuttelee usein) mutta herkuttelu jäänyt päälle. Minulla on herkuttelukausia, jolloin voisin mättää turpaani mm. kaiken. Sitten on kausia, jolloin yritän pitää itseäni nälässä, kurissa ja nuhteessa.

En osaa tehdä asialle mitään. 176cm/105kg

Saako entinen ylipainoinen vastata? Saattaa tulla turhankin pitkä vuodatus..

Olin pulska jo mennessäni kouluun. Muistan elävästi kun vähän vanhollinen terveydenhoitaja mittaili mina ja alkoi yhtäkkiä kyselemään minkälaista ruokaa syö ja milloin. Ahdisti kun kukaan ei ollut koskaan aiemmin ollut kiinnostunut syömisistäni, enkä niihin itsekään kiinnittänyt huomiota vaan söin mitä äiti pisti nenän eteen. Kuudennella luokalla olin jo aika merkittävästi ylipainoinen. Liikuntaa en harrastanut yhtään. Liikuntatunnit pyrin lintsaamaan ja vihasin kaikenlaista liikkumista koska tuli kuuma ja tukala olo. Luulin että syön oikein koska äiti kehui aina miten meillä syödään kotona tehtyä ruokaa, ja olin myös vakuuttunut että mä vain olen peruuttamattomasti tämän kokoinen ja muotoinen, koska äiti toitotti aina että "meidän suvun naiset vain ovat pyöreitä". Todellisuudessa emme syöneet juuri koskaan kasviksia, hedelmiä tai marjoja, annokset olivat aivan järkälemäisen kokoisia ja olivat taso makaronilaatikko-perunamuusi-ranskalaiset-makkara-jauheliha-mättöä. Siis rasvaa ja sokeria. Kukaan suvun naisista ei harrastanut mitään liikuntaa ja valehtelematta useimmille maistui myös alkoholi. 

Onneksi kuitenkin yläasteella koitti jumalaton kasvupyrähdys (melkein 15cm), murrosikä uusine muotoineen ja valitettavasti elintapoihini vaikuttine myös perheolomme: äitini eorsi useammasta poikaystävästään, jotka kaikki olivat jonkin sortin aggressiivisia alkoholisteja. Kotona oli aina vähän pelon ilmapiiri ja minä vanhimpana jouduin kaitsemaan sisaruksiani, niin siinä kyllä jäi monet ruoat syömättä ja toisinaan kadotettua koko ruokahalu. Toiselle asteelle siirtyessä olin hoikanpuolinen normalaipainoinen, ja aloin ensimmäistä kertaa tietoisesti ylläpitämään painoani ja tarkkailemaan syömisiäni. 

Joitain vuosia myöhemmin elämä heitti omalla ja perheen sektorilla niin absoluuttisesti häränpyllyä että jotenkin täysin huomaamattani lipsahdin syömään ihan kaikkea ja suuria määriä. Kaiken lisäksi koteloiduin kotiini niin, etten liikkunut taaskaan yhtään. Painoa tuli parissa vuodessa melkein 30kg. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun kiitos perinnöllisen ruumiinrakenteeni, melkein kaikki rasva kertyy mulla kylkiin ja vastaan. Vaikka BMI oli pahimmillaan "vain" 28, olin aivan törkeän näköinen. Ihan suoraan sanottuna miehen muotoinen. Kaikki ylimääräinen oli rasvaa, minnussa ei ollut grammakaan lihasta.

Tätä painajaista jatkui aikansa kunnes otin itseäni niskasta kiinni. Aloitin opiskelut uudessa koulussa ja yhtäkkiä minulla oli parikymppiä viikossa ruokabudjettiin ja kohtuullisen pitkiä koulumatkoja, jotka eivät kuitenkaan olleet niin pitkiä että olisin tohtinut laittaa rahaa bussikorttiin. Pyörä ja jalat alle vaan. Puolessa vuodessa lähti melkein 20kg, ja valehtelematta kyllä mulla oli usein nälkä ja vitutus päällä. Mutta tuosta muutoksesta motivoituneena päätin pitää mittani. 

Sittemmin kävely ja pyöräily on vaihtunut juoksulenkkeihin, ja olen kuluneena vuotena ottanut mukaan kuntosalin ja voimaharjoittleun. Toisin kuin monet muut, syön itse kohtuullisen kokoisia annoksia mutta harvoin. Osapäiväpaasto käytännössä. Se sopii minun aineenvaihdunnalleni ja mielitekojeni rytmille hyvin. Keho oppii mukautumaan tilanteeseen, jossa vain (minun tapauksessani) syön kellonaikoina 19-00. Rentouttavaa, kun illasta voi rauhassa tehdä hyvää ruokaa ja syödä mielensä mukaan. Edelleenkin kuitenkin vältän sokereita/hiilareita. 

Tätä nykyä mitat n. 65kg/173cm, 89-70-91. Olen tyytyväinen, vaikka noista useammista läskikausista on sitten jäänyt löysää nahkaa mahaan, joka ei ota palautuakseen. Sukulaismammat kuittailevat ihan pokereina kuinka olen laiha, tasapaksu, lauta ja "syönkö mä koskaan mitään" (ilmeiseeti kuitenkin huumorilla vaikka se ei siltä tunnu), vaikka olen urheilullinen ja tervettä kokoa 38. 

1. En

2. Useita syitä

3. Yritän syödä normaalisti ja mielestäni pääsääntöisesti teenkin niin