Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Videopelit on hyödytöntä todellisuuspakoa
26.04.2016 |
Älkää nyt heti suuttuko. Tykkään itsekin pelata silloin tällöin, mutta fakta on se, että videopelit on todellisuuspakoa. Pelit on suunniteltu niin että ne koukuttaa ja vaikuttaa aivojen mielihyväkeskukseen sillä tavalla että on pakko saada aina uusi dopamiiniannos. Kaikkein pahimpia on mobiilipelit kuten Candy Crush tai Clash of Clans tai mmo-pelit kuten World of Warcraft ja mitä näitä muita on. Yksinpeleissä on se hyvä puoli, että ne yleensä päättyy kun läpäiset pelin, toisin kuin mobiilipelit tai mmo-pelit joita pelataan vaikka ikuisesti.
Moni pelien puolustelija väittää että pelit jotenkin kehittää. No aika vähän verrattuna vaikka kirjojen lukemiseen. Itse asiassa pelaaminen muuttaa aivoja niin että ihmisestä tulee yhä lyhytjännitteisempi, joka kaipaa jatkuvaa stimulointia ja koko ajan jotain uutta näprättävää. Tämä vaikuttaa mm. opiskeluun ja uuden oppimiseen yleensä, kun ihminen ei jaksa keskittyä lukemiseen. Tästä on tehty ihan tutkimuksia.
Myös väitteet että väkivaltaiset pelit ei vaikuta ihmiseen mitenkään ei pidä paikkaansa. Myös tätä on tutkittu ja tulokset on yksiselitteisen selvät, että väkivaltapelien pelaaminen lisää ihmisen väkivaltaisuutta.
Videopelit on hauskoja ja koukuttavia koska ne on tehty sellaiseksi, mutta ne myös melko hyödytöntä ajanvietettä ja todellisuuspakoa. Saman ajan kun opettelet miten tulla hyväksi pelaajaksi jossain pelissä voisit käyttää vaikka jonkun musiikki-instrumentin soiton opetteluun tai uuden kielen opetteluun.
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Kuinka normaalilta kuulostaa? Ei parisuhteemme kannalta, vaan miehen itsensä?
Ei kuulosta normaalilta missään tapauksessa.
Mitä luulette, nyt kun tuosta eroatte, noinko se mies ihan reippaana pomppaa ylös siitä pelituolistaan ja ryhtyy laittamaan elämäänsä kuntoon? Kun vaan sen huonon parisuhteen vuoksi oli tarvetta vähän vetäytyä omaan rauhaan? Ehei.
Hän jämähtää sinne yksiöönsä jonne kamansa kantoi muivokasseissa ja siellä ne on vuoden päästä vielä, lukuunottamatta pelikonsolia jolla on kunniapaikka keskellä huonetta. Reunoille ei mahtuisikaan mitään kun ne on täynnä roskaa, likaisia astioita, vanhoja pizzalaatikoita ja tyhjiä limupulloja sekä rytyssä olevia likaisia vaatteita.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki suhde nyt on paskaa. Mutta kun se ei aina ollut. Mikään muu ei muuttunut kuin pelimäärät miehellä, sitä mukaa kun ne lisi, kaikki muu huononi. Onko tämä jokin miehinen tapa erota? Vältellä ja piilotella kunnes "ämmä tajuaa häipyä"? Jos olen kamaluudessani syy siihen, että hän joutuu pelaamaan, eikö kannattaisi tehdä jotain sille ongelmalle, eli paskalle suhteelle ja minulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo no eipä ole minua elämässäni niin hirveästi pelit hyödyttäneet. Enemmän olen hyötynyt vaeltamista ja retkeilystä, kaverien kanssa värikuulasodan pelaamisesta, jossa opitaan joukkueessa toimintaa samalla kun pidetään hauskaa, uuden kielen opettelusta. Joku kirjoittikin, että lukeminen rikastuttaa kieltä ja tämä on kyllä totta. Tehkööt kaikki mitä lystää, mutta ihmettelen aina vähän sisällä aina nököttäviä ihmisiä. Eikö ala kyllästyttää..? Breathing or alive?
Viimekesäisellä Poroenon reissulla kolmesta muusta kaverista kahteen olen tutustunut nettipelissä. Eipä tuo kuitenkaan kalastelua ja vaeltelua haitannut. Hämmentävää, eikö :)
On se, usko pois heille on hämmentävää ymmärtää että niiden pelikavereiden kanssa voi tehdä muutakin kuin pelata, vielä hämmentävämpää heille on se, että pelaajat on ihan lihaa ja verta, oikeita ihmisiä aivan kuten kaikki muutkin.
Kyllä ihan itse pääpiru Internet on selvästi vaarallisempi aika- ja aivovampyyri kuin pelit. Nuoret kävelevät nykyään naama kännykässä kaupungillakin, kun ei pysty olemaan sekuntiakaan somettamatta. Netin liikakäyttö aiheuttaa nykyään nuorissa jo lukutaidottomuuttakin. 80- ja 90-luvulla ei ollut mitään tällaista ilmiötä nähtävissä, vaikka pelit olivat jo silloin nuorten poikien suosikkiajanvietettä.
Nettipeleistä olen kyllä samaa mieltä, että ne ovat somen tapaan addiktioon taipuvaisten henkilöiden käsissä vaarallisia. Nettipelaaminen on periaatteessa vain sellaista hyvin aktiivista somettamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peleistä keskustellessa pitäisi kyllä aina erotella nettipelit ja yksinpelit. Nettipeleissä on aina jotain seuraavaa porkkanaa ja virtuaalista sosiaalisuutta ja statusta tarjolla, niin niihin jää todella helposti koukkuun. Monet yksinpelit ovat todella fiksua ja haastavaa viihdettä ja ei lainkaan samalla tavalla huumetta kuin nettipelit.
On ne yksinpelitkin koukuttavia ja sitten pitää saadaa uusia pelejä ja jatkuvasti päivittää koneeseen uudempaa näytönohjainta tai muuta osaa tai ostaa uudempaa konsolia että pääsee pelaamaan uusia huumeita. Sairasta!
Miten tämä sitten eroaa siitä, että pitää katsoa taas uusi elokuva, lukea uusi kirja, ostaa uusi kitara, treenata uusi biisi jne? Kuinka vanhoja täällä oikein ollaan...
Mikään noista mainitsemistasi ei ole samanlaista välineurheilua kuin pelaaminen, eikä yhtä turhaa ajankäyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toki suhde nyt on paskaa. Mutta kun se ei aina ollut. Mikään muu ei muuttunut kuin pelimäärät miehellä, sitä mukaa kun ne lisi, kaikki muu huononi. Onko tämä jokin miehinen tapa erota? Vältellä ja piilotella kunnes "ämmä tajuaa häipyä"? Jos olen kamaluudessani syy siihen, että hän joutuu pelaamaan, eikö kannattaisi tehdä jotain sille ongelmalle, eli paskalle suhteelle ja minulle?
Näinhän se miehen logiikka menee. On kyllä niin keskenkasvuista touhua ettei mitään rajaa.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Peleistä keskustellessa pitäisi kyllä aina erotella nettipelit ja yksinpelit. Nettipeleissä on aina jotain seuraavaa porkkanaa ja virtuaalista sosiaalisuutta ja statusta tarjolla, niin niihin jää todella helposti koukkuun. Monet yksinpelit ovat todella fiksua ja haastavaa viihdettä ja ei lainkaan samalla tavalla huumetta kuin nettipelit.
Tämä on todella hyvä pointti, jonka aina itsekin nostan keskusteluissa esille. Nettipelit koukuttavat aivan eri tavalla kuin yksinpelit ja ne voivat oikeasti vieroittaa ihmisen täysin arjesta, voin sanoa tämän omasta kokemuksesta. Pelaaminen on yleisesti ottaen kehittävää puuhaa, mutta noin yleisesti ottaen kun on tullut pelattua samaa peliä 20-40 tuntia niin peli ei enää tarjoa mitään uutta ja pelin pelaaminen on sen jälkeen suurimmaksi osaksi ajan haaskausta. Yksinpeli päättyy aina lopulta, mutta nettipeli jatkuu ikuisesti.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki suhde nyt on paskaa. Mutta kun se ei aina ollut. Mikään muu ei muuttunut kuin pelimäärät miehellä, sitä mukaa kun ne lisi, kaikki muu huononi. Onko tämä jokin miehinen tapa erota? Vältellä ja piilotella kunnes "ämmä tajuaa häipyä"? Jos olen kamaluudessani syy siihen, että hän joutuu pelaamaan, eikö kannattaisi tehdä jotain sille ongelmalle, eli paskalle suhteelle ja minulle?
Näinhän se miehen logiikka menee. On kyllä niin keskenkasvuista touhua ettei mitään rajaa.
Kumpaa mieltä sä nyt sitten olet.. sitä että mies on sairas ja addiktioitunut täysin peleihin, eikä ymmärrä maailmasta. Vai että mies on mulkku ja ajaa tuon pelaamisen kautta perheen pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin muistan omasta lapsuudesta kuinka järjetöntä monien tveen kattelu oli. Eikä tarvitse edes kommentoida erikseen te tai teidän vanhemmat eivät ole sellaisia, te olette poikkeus jne. Oma äiti ei käytännössä muuta tehnyt kun tuijotti telkkua, samoin mummo.
Se on tietenkin paaaaaaljon hienompaa tuijottaa passiivisesti teeveetä tekemättä mitään, päivä alkaa monilla siitä ekasta hömppäsarjasta jatkuen yömyöhään. Se on normaalia ja kukaan ei moista paheksu.
Minulle tulee joskus väkivaltainen olo, jos joudun juttelemaan kasvotusten ihmisten kanssa, joilla on hyvin ylimielinen ja itsekäs maailmankuva. Jos on oikeasti vihainen niin minusta parempi purkaa se meissä kaikissa joskus ilmenevä agressio pelaamalla pari matsia jotain räiskintäpeliä kuin alkaa vetää näitä itsekeskeisiä ääliöitä turpaan. Tai ylipäätään purkaa vihaiset ajatukset ja toiminnantarve ilman, että satuttaa ketään. Moni videopelejä pelaamaton varmaan muuttuu jotenkin passiivisagressiiviseksi ja satuttaa sitten teoillaan ja sanoillaan purkaessaan pahaa oloaan toisiin.
Parempi välillä purkaa paineita tavoilla, joista ei koidu harmia kellekään. Myös esim. liikunta on yksi tie, mutta toisaalta pelatessa saa miettiä samalla strategisempiakin juttuja kuin hengitystekniikat hölkätessä. Mutta siis minulle pelaaminen on vähän samantapainen stressinpurkukeino kuin vaikka nyrkkeilysäkin hakkaaminen.
Älkää padotko pahaa oloa sisällänne, vaan antakaa itsellenne lupa olla joskus vihaisia ja purkakaa se tavoilla, joka ei satuta ketään kanssaihmistä.
Ihminen on alkujaan ollut villieläin ja vielä tänäkin päivänä voi agressiolle olla käyttöä (joku raiskaaja käy kimppuun tms.) ja valmius siihen on meissä kaikissa, toisissa isompi ja toisissa pienempi. Kukkahattutädit lienevät juuri näitä passiivisagressiivisia tapauksia, jotka purkavat agressionsa esim. arvostelemalla toisten harmittomia harrastuksia.
Kukkismi aiheuttaa paljon enemmän henkistä syöpää tässä yhteiskunnassa kuin yksikään räiskintäpeli. Jos tulee liian iso tarve jeesustella toisen elämästä, kokeilaa paukuttaa hetki Haloa tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin muistan omasta lapsuudesta kuinka järjetöntä monien tveen kattelu oli. Eikä tarvitse edes kommentoida erikseen te tai teidän vanhemmat eivät ole sellaisia, te olette poikkeus jne. Oma äiti ei käytännössä muuta tehnyt kun tuijotti telkkua, samoin mummo.
Se on tietenkin paaaaaaljon hienompaa tuijottaa passiivisesti teeveetä tekemättä mitään, päivä alkaa monilla siitä ekasta hömppäsarjasta jatkuen yömyöhään. Se on normaalia ja kukaan ei moista paheksu.
Ei pääse lähellekkään tietokonepelien koukuttavuutta. Et varmaan ole koskaan mitään mielenkiintoista moninpeliä pelannut tai tuntenut läheisesti sellaista joka on pelannut jos luulet sen koukuttavuuden olevan yhtä pientä kuin jossain hömppäsarjoissa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin muistan omasta lapsuudesta kuinka järjetöntä monien tveen kattelu oli. Eikä tarvitse edes kommentoida erikseen te tai teidän vanhemmat eivät ole sellaisia, te olette poikkeus jne. Oma äiti ei käytännössä muuta tehnyt kun tuijotti telkkua, samoin mummo.
Se on tietenkin paaaaaaljon hienompaa tuijottaa passiivisesti teeveetä tekemättä mitään, päivä alkaa monilla siitä ekasta hömppäsarjasta jatkuen yömyöhään. Se on normaalia ja kukaan ei moista paheksu.
Just tuo passiivisuus telkun katsomisessa ällöttää, harvemmin jaksan tv:tä katsella (kirjoja luen kyllä mielelläni ja kirjoitan, kuvaan ja piirrän itsekin paljon), mielestäni tv tyhmistää paljon enemmän kuin tietokone, jossa sentään voi itse tehdä kaikkea ja vaikuttaa sisältöihin.
Av-palstakin on kehittävämpi kuin telkkari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu että tässä keskustelussa ei nyt edes puhuta samoista henkilöistä.
Nämä jotka sanovat pelejä vastaan puhuvat ilmeisesti näistä oikeesti häiriintyineistä yksilöistä, joita minäkin tunnen muutamia. Koulut jätetty kesken, kotoa ei ole muutettu pois, työpaikkaa ei edes yritetty hakea, jne.
Tällaiset ihmiset mielestäni todellakin pakenevat todellisuutta. Heille muu elämä on niin kurjaa, että tuntevat videopelien olevan heille se ainoa pakotie.
Mutta sitten taas ne jotka puolustavat videopelejä tuntuvat puhuvat sellaisista ihmisistä, joita suurin osa videopelien pelaajista on. Nämä ovat ihan tavallisia, töissäkäyviä tai opiskelevia ihmisiä. He saattavat toki pelaa paljonkin, jopa kaiken vapaa-aikansa, mutta mielestäni tässä ei ole mitään ongelmaa kerran arki sujuu normaaliin tapaan.
Nämä epäsosiaaliset, täysin muusta maailmasta vieraantuneet videopelien pelaajat ovat rajatapauksia ja siinä on aika varmasti taustalla muitakin syitä kuin pelkät videopelit. Eivät videopelit nyt aja ketään lukittautumaan kotiinsa 24 tuntia vuorokaudessa, mutta esimerkiksi masennus voi tehdä niin.
Sitten on tietysti erakkoluonteisia ihmisiä, kuten ehkä itsekin olen. Minusta parasta on olla ihan itsekseen kotona, tehdä jotain hyvää ruokaa, juoda olutta tai viiniä ja pelailla niin paljon kuin vain ehtii kotitöiltä, opiskeluilta ja töiltä.
Yritän tässä siis sanoa sitä, että videpelit eivät ole se syy näihin ongelmiin mitä tässä ketjussä on käsitelty, videopelien massapelaaminen voi kuitenkin olla esimerkiksi seuraus vakavasta masennuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin muistan omasta lapsuudesta kuinka järjetöntä monien tveen kattelu oli. Eikä tarvitse edes kommentoida erikseen te tai teidän vanhemmat eivät ole sellaisia, te olette poikkeus jne. Oma äiti ei käytännössä muuta tehnyt kun tuijotti telkkua, samoin mummo.
Se on tietenkin paaaaaaljon hienompaa tuijottaa passiivisesti teeveetä tekemättä mitään, päivä alkaa monilla siitä ekasta hömppäsarjasta jatkuen yömyöhään. Se on normaalia ja kukaan ei moista paheksu.
Just tuo passiivisuus telkun katsomisessa ällöttää, harvemmin jaksan tv:tä katsella (kirjoja luen kyllä mielelläni ja kirjoitan, kuvaan ja piirrän itsekin paljon), mielestäni tv tyhmistää paljon enemmän kuin tietokone, jossa sentään voi itse tehdä kaikkea ja vaikuttaa sisältöihin.
Av-palstakin on kehittävämpi kuin telkkari.
Itse en pelaisi ollenkaan jos ei olisi sosiaalista puolta pelaamisessa. Juttelen, chattailen, kuuntelen musaa hengailen ihmisten kanssa. Pelikone on korvannut puhelimen ja monet muut välineet, eihän se peli nykyään ole kuin sivutuote tossa monipuolisessa paletissa.
Ymmärtääköhän ihmiset miten monipuolinen maailma tuo nykyään on, unohtakaa nyt se peli ja siitä jankuttaminen, kun voit nykyään tehdä noilla laitteilla sata muutakin asiaa.
Lukematta pelkkää sontaa koko ketju. Ämmät taas jeesustelee siitä mitä mies saa ja ei saisi tehdä, ja teki se mitä tahansa niin väärin menee. Ihmeellisen ahdasmielisiä olette jos pelien pelaaminenkin noin paljon närästää.
Loppupeleissä varmaan mikä tahansa ajanviettotapa on kuitenkin vauvapalstailua parempi.
Minulla on konsolissa kaikki mitä tarvitsen yhdessä laitteessa nettiselaimesta lähtien. Mulle konsoli toimii kaikessa lähtien musiikin kuuntelusta, urheilun, leffojen katselusta surffailuun netissä + ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa olemiseen. Pelit on vain pieni osa kokonaisuutta, minulle ja aika monille muille.
Muistan toki kun et voinut muuta tehdä kuin pelata konsoleilla, ne ajat on menneet aikoja sitten ja löydät niitä laitteita lähinnä museoista nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Lukematta pelkkää sontaa koko ketju. Ämmät taas jeesustelee siitä mitä mies saa ja ei saisi tehdä, ja teki se mitä tahansa niin väärin menee. Ihmeellisen ahdasmielisiä olette jos pelien pelaaminenkin noin paljon närästää.
Mua hämmentää jo pelkästään tuo miehen pelaa- käsitys. Meillä mies ei ole ikinä pelannut mitään ja minä senkin edestä. En katso ollenkaan telkkaria ja elokuvat eivät voisi vähempää kiinnostaa, joten suunnilleen sama aika menee pelatessa kuin miehellä telkkaria töllöttäessä. Omasta mielestä passiivinen ruudun tuijottaminen on tylsintä mitä voi vain olla, pelaamisessa on jotain mieltäkin ja saa käyttää päätänsäkin. Strategiapelit siis lähinnä sydäntä. Lyhytjänteisyydestäkään en tiedä kun harrastan kuitenkin ohjelmointia ja olen aika varma, että monen täällä pelaajien "adhd:sta" ja muusta mukavasta pelaamisesta tulleesta lieveilmiöstä jeesustelevasta mammasta ei saisi kaivettua tarpeeksi hermoja ja pitkäjänteisyyttä siihen hommaan. Pelatessa usein huomaan nimenomaan tarvittavan tuota kärsivällisyyttä, uudelleen yrittämistä ja strategian uudelleenpohtimista.
Alue: Aihe vapaa
Viimekesäisellä Poroenon reissulla kolmesta muusta kaverista kahteen olen tutustunut nettipelissä. Eipä tuo kuitenkaan kalastelua ja vaeltelua haitannut. Hämmentävää, eikö :)