4,5-v. lapsi oli hoidossani. Pelkäsin koko ajan että hän kuolee tms.
En uskaltanut antaa hänen leikkiä jumppapallolla (siis se iso, joustava), koska pelkäsin että hän menee vatsalleen sen päälle, pallo kierähtää ja hän kuolee tai halvaantuu iskeytyessään pää edellä lattiaan. Kun hän näki ulkona trampoliinin, pelkäsin että hän vahingoittuu, jos menee hyppimään sille. Jokuhan on kuollutkin trampoliinilla. En päästänyt lasta trampoliinille. Kun olimme keskustassa (iso kaupunki), vaadin häntä koko ajan pitämään kiinni kädestäni, koska pelkäsin, että hän katoaa (esim. kidnapataan tai että hän eksyy) tai muulla tavoin vahingoittuu. Lasta nolotti kulkea kanssani käsi kädessä, mutta ei voi mitään :(
Olin helpottunut, kun siskoni haki lapsen pois. Siis että sain pidettyä lapsen elossa ja terveenä koko ajan. Aloin ajatella, miten koskaan voin itse tulla äidiksi, kun pelkään niin kovin, että lapsi vaurioituu. Onko muita joilla on tällainen ongelma?
Kommentit (11)
Kannattaa pakata se lapsi kuplamuoviin ja varastoida lasivitriiniin loppuelämäksi pysyy ehjänä ja ehkä elossa
Tuon ikäisen kuuluukin kävellä aikuisen kädessä. Trampalle voi mennä, jos on turvaverkko ja jumppapallolla pyörähtää tosi helposti ympäri...
On just tollasta, oman rauhallisen tyttärenpojan kanssa. Omia lapsia useita, kaikki selvinneet aikuisuuteen.
Kyllä minäkin vahdin paljon enemmän lapsia, jotka ovat meillä hoidossa. Esim 1,5v pieni poika oli viikonloppuna meillä. Pidin koko ajan näköyhteyden häneen, omieni kanssa olen laittanut ruokaa niin, että ovat toisessa huoneessa jne. Se vastuu toisen lapsesta on paljon suurempi tietyllä tavalla. Tai ei ehkä sen suurempi, mutta enemmän se pelottaa, että vieras lapsi kaatuu ja saa mustelman kuin oma, ei tarvitse selitellä kellekään, eikä tule oloa, että on huono vahti.
Jos kolmesta omasta lapsesta kaksi selviää elossa aikuisuuteen, on onnistunut äitinä. Aina roiskuu, kun rapataan.
Toimit aivan oikein. Kun lapsen arkitaidot eivät ole sinulle tuttuja, on parempi noudattaa äärimmäistä varovaisuutta. Oman lapsenkin kanssa voi välillä joutua toimimaan vastaavalla tavalla. Esim kun trampoliinilla ei saa ohjeiden mukaan hyppiä kuin yksi lapsi kerrallaan, kaverin lapsi heitää sillä bäkkäreitä ja pitää normaalina yhtaikaa hyppelyä, teillä ei ole kotona trampoliinia ja sinä et tahdo,että lapsesi yrittäisi kokemattomana samanlaisia hyppelyitä.
Olet hyvää äitiainesta! Jos yksi lapsi stressaa liikaa, niin opit aikanaan rentoutumaan usemman lapsen ätinä sopivasti, mutta et liikaa.
mulla on kyllä rehellisesti omienkin kanssa vähän tuollaista vieraammissa ympyröissä. Siis kotona voin antaa heidän olla rennosti, koska he tuntevat kotimme ja se onkin turvallinen. Tai kotipiha + ympäristö. Mutta jos vaikka mennään Helsingissä käymään, niin kyllä melkein alakoululainenkin kulkee käsikädessä siellä, koska ympäristö on hänelle vieras. Paljon tilanteesta kiinni.
Trampoliinissa pitää ehdottomasti olla verkko, että päästän muksut siihen. Jumppapallolla saa kaatuilla, mutta riittävästi pitää olla tilaa, ette kaadu päin teräviä kulmia tai tipu johonkin portaisiin. Joten mielestäni et ollut neuroottinen, vaan melko normaali kokematon täti, joka kyllä sitten oman kanssa pystyy myös rauhoittumaan, kun tuntee lapsen / osaa kartoittaa ympäristön riskit...
Oman kanssa ei jaksa pelätä koko ajan... Mutta onhan maailma täynnä yllättäviä vaaranpaikkoja jotka on ihan hyväkin huomioida lapsen kanssa liikkuessa. Pieni lapsi kun ei itse osaa ennakoida riskejä.
Luultavasti et oman lapsesi kanssa olisi yhtä hysteerinen/neuroottinen. Niin se usein menee.