Ihmiset ovat naurettavia, kun ne laittaa vanhempien kuolinilmoituksiin

Onhan se aika välinpitämätöntä, kun vertaa 20v taaksepäin, kun vanhukset kuivitettiin, tuseerattiin ja syötettiin mahat täyteen. Ylös nostettiin kuka suinkin pystyi olla, eikä apuvälineotä juuri ollut.

Harvoin vastaan ilkeesti, mutta nyt on ihan pakko:

"Koska se nyt vaan on niin vaikea käyttää aikaansa johonkin niinkin turhaan, kuin sairaiden vanhempiensa luona toisella puolella Suomea käymiseen... Ja siis soittaminen hoitokotiin - se se vasta onkin raskasta! Tai siskon kanssa juttelu ja asioiden tekeminen yhdessä ..."

Oikeesti. Älä valita.

Hoitajat kuitenkin yleensä yrittävät parhaansa. Heitä on liian vähän, eivätkä he itse voi tilanteelle mitään. Tuollainen kiitos on inhimillinen ele ja varmasti auttaa jaksamaan työssä, josta ei liiemmin kiitosta heru, ja jota ei arvosteta niin paljoa, että annettaisiin tarpeeksi työkavereita jakamaan taakkaa.

Meillä kiitettiin vain sitä viimeistä hyvää hoitopaikkaa, joka oli oikeasti hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se aika välinpitämätöntä, kun vertaa 20v taaksepäin, kun vanhukset kuivitettiin, tuseerattiin ja syötettiin mahat täyteen. Ylös nostettiin kuka suinkin pystyi olla, eikä apuvälineotä juuri ollut.

Niinkö? Miksi sitten monet ikääntyneet hoitajat muistelevat ahdistuneena sitä, kuinka heikostikin nieleville vanhuksille tungettiin velliä sadan millin ruiskulla oli se vanhus sitten tikahtumispisteessä eli ei? Ja mikä ihmeen autuus tuo tuseeraaminen oikein on? Haluaisitko itse ensin puoliksi tukehtua väkisin syötettyyn ruokaan, ja tämän jälkeen iloita siitä, että joku kaivaa ronskein ottein sun peräsuolta? Sittenkö on hyvä olla? On muitakin tapoja saada ikääntyneen suoli toimimaan.

Nykyään hoitolaitokseen pääsee vain, jos on jo todella heikossa kunnossa. Ei asiakaskuntaa voi verrata menneisiin aikoihin, jolloin asiakkaat olivat paljon paremmassa kunnossa hoitoon saapuessan.Nykyään ne, jotka ennen olivat vanhainkodeissa, ovat vielä omissa kodeissaan kuka mitenkin pärjäillen.

Vierailija kirjoitti:

Hoitajat kuitenkin yleensä yrittävät parhaansa. Heitä on liian vähän, eivätkä he itse voi tilanteelle mitään. Tuollainen kiitos on inhimillinen ele ja varmasti auttaa jaksamaan työssä, josta ei liiemmin kiitosta heru, ja jota ei arvosteta niin paljoa, että annettaisiin tarpeeksi työkavereita jakamaan taakkaa.

Tämä on aivan totta. Ei ymmärretä, kuinka valtavasti hoitoa ja aikaa tarvitsee ihminen, joka ei tee enää mitään itse, paitsi hengittää. Jo se, että tällaiselle ihmiselle saa menemään kaksi desiä ruokaa vie tunnin. Samaan aikaan siinä on monen monta muuta asiakasta, joiden pitäisi saada hoitoa ja päästä vessaan ja joista osa heistäkin tarvitsee apua ruokailussa.

Hoitajamitoitukset ovat täysin pielessä monessa paikassa. Hoitaja ei vaan voi olla kahdessa potilashuoneessa yhtä aikaa. Minäkin kuulutan omaisten vastuuta; usein samassa kaupungissa on samaa sukua neljässä sukupolvessa. Yhtäkään heistä ei näy ei kuulu vanhusta katsomassa. Hyvähän se on taivastella ja tuomita, kun ei itse kiireiltään koskaan ehtinyt omaa äitiään, isoäitiään, kummiaan tai tätiään käydä moikkaamassa edes kerran viikossa. Kun oma äitini on ollut hoidossa, meistä perheestä kävi joka ikinen ilta joku avustamassa häntä syömisessä ja katsomassa että kaikki on kunnossa, tuomassa mitä tarvittiin ja katsomassa, että hänellä on hyvänmakuista, raikasta juotavaa että päivän mittaan tulee joutua.  Voihan sitä syytellä muita, mutta rakkaista ihmisistä kuitenkin pitäisi pitää huolta, hekin ovat pitäneet muista aikanaan huolta.

Me kyllä kiitettiin henkilökuntaa mummoni hoidosta, ei tosin kuolinilmoituksessa, vaan muutaman päivän kuluttua lähetettiin ruusut ja pitopalvelulta tilattiin kahvi- ja ruokatarjoilu.

Oltiin todella tyytyväisiä mummoni hoitoon, hän viimeisinä elinvuosina ja kysymyksessä oli julkinen hoitolaitos.

Ja mistä tiesimme hoidon tason? Siitä, kun lähes päivittäin joku omaisista kävi hänen luonaan.

Mistä sinä ap. tiedät hoitotason?