Nettitreffailusta naisille kysymys!
Miksi nettideittailet, jos et vastaa miehille ja miksi profiilisi on niin huonosti täytetty? Entä miksi profiilissasi ei ole kuvaasi? Nämä asiat olen huomannut erityisesti nuorempien naisten profiileissa, vanhemmilla naisilla parempi profiillit keskimäärin.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Kokeiltiin joskus kaverin kanssa tehdä kauhein naisen profiili mihin pystytään. Tavoitteena se ettei saataisi siihen yhtään viestiä miehiltä. Kun profiili oli valmis hetken jo epäiltiin että tämän profiilin seuraamisesta tulee tylsää, kun ei kukaan tule ikinä näin inhottavan oloiselle naiselle kirjoittamaan. Kirjoitettiin sinne kaikki miehiä karkottavat ominaisuudet, eli tottakai oli muutaman lapsen YH, usean eri isän kanssa. Työtön ja harrastuksena ryyppääminen. Viesti negatiivis sävytteinen huutomerkkeineen, sekä miehiä halventavineen kommentteineen. Meno muutenki WT ja kertoi haluavansa rikasta miestä, jonka kanssa pääsisi matkustelemaan. Ei kuvaa, mutta reilusta ylipainosta oli maininta. Lopussa muisti mainita että lapset tulee sitten aina menemään miehen edelle, että turha yrittää mitään. Tuossa lopun lauseessahan ei itsessään mitään vikaa, mutta sillä miten asia ilmaistaan huutomerkkien ja kirjoitusvirheiden kanssa.
Katseltiin viikon ajan, kun jopa ihan asiallisilta miehiltä tuli useita viestejä päivässä ja he halusivat tutustua. Osa viesteistä oli selkeästi vaan copy-pastettu jokaiselle naiselle ja osa suoria seksiehdotuksia. Asiallisten viestien määrä silti yllätti. Mikä ihme miehissä on vialla?
On paljon helpompi tehdä mies profiili, jolle naiset ei kirjoittele. Kerro sinne jotain itsestäsi ja nauti hiljaisuudesta, joka täyttää postilaatikkosi.
Kaverini (nelikymppinen mies, naimisissa) teki kerran huvikseen kaksi profiilia S24:ään kun oltiin tuopilla mietitty että onkohan nettitreffipalveluissa lievää epäsuhtaa. Ensimmäinen profiili oli miehen, hän kuvasi siihen melko hyvin menestyneen työssäkäyvän tasapainoisen aktiivisen henkilön hyvällä suomen kielellä. Toinen profiili oli naisen: siinä luki oikeastaan vaan että "moi, olen nainen". Ensimmäinen ei saanut yhtään yhteydenottoa, toinen valtavan määrän. Että tältä pohjalta...
Oman nettideittikokemukseni mukaan noin sadasta miesten viestistä on onnistumiselle järkevä aluksi vastata ainakin kymmenelle viidelletoista. Ei missään tapauksessa vain yhdelle tai kahdelle. Kaikissa kilpailuissa käydään ensin alkuerät ja se paras kumppani ei aina heti erotu selvästi joukosta. T. N33

Oho! Sulla ihan eri strategia kuin minulla oli. Laitoin profiilin ilman kuvaa maksulliseen eliittiin, seurasin hiljaa viikon mitä tapahtuu. Profiilitekstit tein huolella, samoin kuin persoonallisuustestaukseni. Tykäämisiä tuli, yhteydenottoja tuli. Osa aivan ufoja, epätoivoiset ihmiset hakevat ihmissuhteen lisäksi asuntoa, elättäjää jne. Mutta otin itse yhteyttä mieheen joka oli tykännyt minun profiiliteksteistäni. Ensin katsoin tarkasti hänen profiilinsa ja persoonallisuustestinsa, vaikutti kiinnostavalta. Latasin kuvani drop boxiin ja laitoin hänelle osoitteen siihen, ja siitä tuo lähti. Yhdelle toiselle laitoin lyhyen vietin kun kyseli, mutta tuo viestittely jäi koska tämä toinen oli kiinnostava ja selvästi myös kiinnostunut minusta. Nyt, vuosien jälkeen olemme vieläkin yhdessä, kannatti netti minun tapauksessa. MInusta avain on, että tuntee itsensä, tietää mikä oikeasti itselle sopii ja hakee sellaista ihmistä. Ja aika monesti se pitemmän päälle sopivin määräytyy luonteen ja arvojen, ei ulkonäön perusteella. t. 50 v nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeiltiin joskus kaverin kanssa tehdä kauhein naisen profiili mihin pystytään. Tavoitteena se ettei saataisi siihen yhtään viestiä miehiltä. Kun profiili oli valmis hetken jo epäiltiin että tämän profiilin seuraamisesta tulee tylsää, kun ei kukaan tule ikinä näin inhottavan oloiselle naiselle kirjoittamaan. Kirjoitettiin sinne kaikki miehiä karkottavat ominaisuudet, eli tottakai oli muutaman lapsen YH, usean eri isän kanssa. Työtön ja harrastuksena ryyppääminen. Viesti negatiivis sävytteinen huutomerkkeineen, sekä miehiä halventavineen kommentteineen. Meno muutenki WT ja kertoi haluavansa rikasta miestä, jonka kanssa pääsisi matkustelemaan. Ei kuvaa, mutta reilusta ylipainosta oli maininta. Lopussa muisti mainita että lapset tulee sitten aina menemään miehen edelle, että turha yrittää mitään. Tuossa lopun lauseessahan ei itsessään mitään vikaa, mutta sillä miten asia ilmaistaan huutomerkkien ja kirjoitusvirheiden kanssa.
Katseltiin viikon ajan, kun jopa ihan asiallisilta miehiltä tuli useita viestejä päivässä ja he halusivat tutustua. Osa viesteistä oli selkeästi vaan copy-pastettu jokaiselle naiselle ja osa suoria seksiehdotuksia. Asiallisten viestien määrä silti yllätti. Mikä ihme miehissä on vialla?
On paljon helpompi tehdä mies profiili, jolle naiset ei kirjoittele. Kerro sinne jotain itsestäsi ja nauti hiljaisuudesta, joka täyttää postilaatikkosi.
Kaverini (nelikymppinen mies, naimisissa) teki kerran huvikseen kaksi profiilia S24:ään kun oltiin tuopilla mietitty että onkohan nettitreffipalveluissa lievää epäsuhtaa. Ensimmäinen profiili oli miehen, hän kuvasi siihen melko hyvin menestyneen työssäkäyvän tasapainoisen aktiivisen henkilön hyvällä suomen kielellä. Toinen profiili oli naisen: siinä luki oikeastaan vaan että "moi, olen nainen". Ensimmäinen ei saanut yhtään yhteydenottoa, toinen valtavan määrän. Että tältä pohjalta...
Niin. Osa teistä miehistä ottaa yhteyttä täysin kritiikittömästi kaikkeen etäisesti naista muistuttavaan. Tästä ei seuraa, että naisena olisi jotenkin hauskempaa deittailla kuin miehenä. Kuvittele nainen, jollaista et missään tapauksessa itse edes harkitsisi (esim. 25 vuotta itseäsi vanhempi, alkoholisti ja sairaalloisen ylipainoinen, jolta puuttuu melkein kaikki hiukset ja hampaat). Kuvittelepa sitten, että saat satoja yhteydenottoja tällaisilta naisilta. Onko nyt kivaa?
Ei se määrä vaan se laatu. Ja tuo feikkiprofiilien tekeminenkin on vähän hölmöä, siinähän saatte miekkoset sitten arvuutella mikä naisprofiileista on oikeasti naisen tekemä, ja minkä takaa löytyy naapurin Masa. Samalla kun Masa rustaa kuumeisesti vastausta sinun laatimasi profiilin "naiselle".
voin vastata. Asun syrjäseudulla, pienehkössä kaupungissa. Lähistöltä on suomi24 palvelussa ehkä 20 miestä, joista yksikään ei ole kiinnostava. Ne samat naamat on olleet samalla kuvala noin 10 vuotta (oikeesti) siellä, ja moni on ottanut yhteyttä minuun, alussa juttelin kaikille kohteliaasti, tai annoin jonkun vastauksen. Meni aikaa, taas samat tyypit ottaa yhteytttä eivätkä muista että ovat jo ottanet yhteyttä minuun aiemmin. Pahimmillaan samat naamat kirjoittaa minulle uudestaan ja uudestaan n. 3 kk välein samoja iskurepliikkejä kuin aiemminkin. Olen kyllästynyt selittelemään heille mitään.
Sitten vaihdoin palvelua, toiseen nettitreffiin, ja laitoin ison kaupungin kotipaikakseni, sain paljn viestejä etenkin nuoremmilta miehiltä. Liian nuorille en vastaa koska tiedän ettei he ole oikeasti ajatelleen avioitumista minun kanssa, vaan hakeevat yhden yön seuraa minusta heitä vanhemmasta keski-ikäisestä naisesta, varmaankin ajatellen että jos he eivät ei saa nuorempaa, niin voi kelpuuttaa hädässä jonkun "vanhuksen" . En ole niin btyhmä että lähtisin tuohon.
Ei kyllä rohkaise naisten kertomiset nettitreffailusta paljon tavallista miestä yrittämään :-/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeiltiin joskus kaverin kanssa tehdä kauhein naisen profiili mihin pystytään. Tavoitteena se ettei saataisi siihen yhtään viestiä miehiltä. Kun profiili oli valmis hetken jo epäiltiin että tämän profiilin seuraamisesta tulee tylsää, kun ei kukaan tule ikinä näin inhottavan oloiselle naiselle kirjoittamaan. Kirjoitettiin sinne kaikki miehiä karkottavat ominaisuudet, eli tottakai oli muutaman lapsen YH, usean eri isän kanssa. Työtön ja harrastuksena ryyppääminen. Viesti negatiivis sävytteinen huutomerkkeineen, sekä miehiä halventavineen kommentteineen. Meno muutenki WT ja kertoi haluavansa rikasta miestä, jonka kanssa pääsisi matkustelemaan. Ei kuvaa, mutta reilusta ylipainosta oli maininta. Lopussa muisti mainita että lapset tulee sitten aina menemään miehen edelle, että turha yrittää mitään. Tuossa lopun lauseessahan ei itsessään mitään vikaa, mutta sillä miten asia ilmaistaan huutomerkkien ja kirjoitusvirheiden kanssa.
Katseltiin viikon ajan, kun jopa ihan asiallisilta miehiltä tuli useita viestejä päivässä ja he halusivat tutustua. Osa viesteistä oli selkeästi vaan copy-pastettu jokaiselle naiselle ja osa suoria seksiehdotuksia. Asiallisten viestien määrä silti yllätti. Mikä ihme miehissä on vialla?
On paljon helpompi tehdä mies profiili, jolle naiset ei kirjoittele. Kerro sinne jotain itsestäsi ja nauti hiljaisuudesta, joka täyttää postilaatikkosi.
Kaverini (nelikymppinen mies, naimisissa) teki kerran huvikseen kaksi profiilia S24:ään kun oltiin tuopilla mietitty että onkohan nettitreffipalveluissa lievää epäsuhtaa. Ensimmäinen profiili oli miehen, hän kuvasi siihen melko hyvin menestyneen työssäkäyvän tasapainoisen aktiivisen henkilön hyvällä suomen kielellä. Toinen profiili oli naisen: siinä luki oikeastaan vaan että "moi, olen nainen". Ensimmäinen ei saanut yhtään yhteydenottoa, toinen valtavan määrän. Että tältä pohjalta...
Niin. Osa teistä miehistä ottaa yhteyttä täysin kritiikittömästi kaikkeen etäisesti naista muistuttavaan. Tästä ei seuraa, että naisena olisi jotenkin hauskempaa deittailla kuin miehenä. Kuvittele nainen, jollaista et missään tapauksessa itse edes harkitsisi (esim. 25 vuotta itseäsi vanhempi, alkoholisti ja sairaalloisen ylipainoinen, jolta puuttuu melkein kaikki hiukset ja hampaat). Kuvittelepa sitten, että saat satoja yhteydenottoja tällaisilta naisilta. Onko nyt kivaa?
Ei se määrä vaan se laatu. Ja tuo feikkiprofiilien tekeminenkin on vähän hölmöä, siinähän saatte miekkoset sitten arvuutella mikä naisprofiileista on oikeasti naisen tekemä, ja minkä takaa löytyy naapurin Masa. Samalla kun Masa rustaa kuumeisesti vastausta sinun laatimasi profiilin "naiselle".
Tämä oikeasti on tosi koomista näissä ketjuissa. Tähänkin lyhyeen ketjuun on jo kaksi miestä tullut kertomaan, miten "kaveri" teki naispuolisen testiprofiilin. Minulle ei koskaan ole valjennut, mitä hyötyä miehet kuvittelevat tuosta olevan. Silti jokaiseen - ja todellakin tarkoitan ihan jokaiseen - nettideittailua koskevaan keskusteluun joka keskustelupalstalla tulee vähintään yksi mies kertomaan, mitä tuloksia sai feikkiprofiililla. Joskus mietin, olenkohan ainut nainen koko treffilpalstalla ja kaikki muut ovat näitä miesten testejä.
Mitä ihmettä tarkoitat? Totta kai vastaan hyvään viestiin, kuvaa tai ei, jos mies vaikuttaa kiinnostavalta. Vai ihan tosissasiko yrität tulla kertomaan minulle, miten minun on syytä valita kumppaniehdokkaani?