Subjektiivinen päivähoito-oikeus
Onkohan tästä aiheesa jo keskusteltu tällä palstalla. En äkkiseltään löytänyt ketjua joten aloitetaan uusi.
Elikkä onko meillä pienten lasten vanhemmilla jäänyt ymmärtämättä se miten suuresti hallituksen läpi ajama subjektiivinen päivähoito-oikeus vaikuttaa perheisiimme ja lapsiimme? Itse voin myöntää, että kuin puskista se tuli...
Tilanteemme on sellainen, että olen jäämässä äitiyslomalle elokuussa ja esikoisemme (vähän reilu 2v) on tällä hetkellä yksityisessä päiväkodissa kokopäivähoidossa. Alku tarhassa oli takkuista kun esikoisemme on rauhallinen ja ujo lapsi ja hulina ja vieraat ihmiset ahdistivat melko pitkään. Tarha on kuitenkin mitä mainioin! Lapsemme viihtyy siellä, hänellä on kavereita, aikuiset ovat mahtavia, lapset ovat mukavia, päiväkodin sijainti on mitä mainioin meidän perheellemme jolla käytössä vain yksi auto.
Olen ajatellut, että esikoisemme saisi jatkaa tarhassa esim. korkeintaan 3pv viikossa, koska koen että pienen vauvan kanssa kotona ollessani en pysty tarjoamaan hänelle tarpeeksi virikkeitä. Taustalla on myös ajatus siitä, että haluan "säilyttää" tarhapaikan, jotta sitten kun taas kokopäivähoitopaikkaa tarvitaan se ei olisi niin kovassa haussa. Lisäksi, koska se että perheeseen syntyy vauva on herkälle lapselle todella iso muutos, en haluaisi rasittaa häntä enempää muilla muutoksilla (hoitopaikan vaihtaminen). Sisaruksen syntymän jälkeen olisi tarkoitus laittaa hakemus mahdollisimman pian samaan tarhaan, jotta lapsia ei tarvitsisi kuskata eri hoitopaikkoihin.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden takia meille ei tarjota kuin osa-aikahoitoa klo.8:30-12:30 5pv viikossa. Tässä ei ole mielestämme mitään järkeä! 1. En halua viedä esikoistani hoitoon jokaisena arkipäivänä! Hän saa ja hänen kuuluu saada olla kotona myös äidin ja vauvan kanssa, 2. yhden auton perheenä edessä on iso investointi, koska tällaisen hoitoajan vuoksi talouteen on ostettava toinen auto!
Minusta tuntuu, että meiltä vanhemmilta on viety oikeus ja vapaus järjestää oman lapsemme hoito kuten haluamme! Olen sitä mieltä, että jos joku haluaa viedä lapsen kokopäivähoitoon vaikka on itse kotona, on se sen perheen oma asia. Uskon, että nämä asiat hoidetaan aina ajatellen lapsen parasta!
Ymmärrän, että säästöjä näillä säännöksillä haetaan, mutta kun samalla julkisuudessa kuullaan uutisia veron kierrosta, järjettömistä yrityskaupoista ja siitä että valtio syytää rahaa esim. talvivaaraan jne. jne. alkaa tuntua turhauttavalta, että meidän tavallisen kansan selkänahasta revitään kaikki! Sekin säästö mitä tällä saadaan aikaan on niin pieni, että se on vain pisara valtameressä kun verrataan siihen mitä esim. talvivaaraan syydetty rahamäärä on!!!
Kommentit (97)
Ei jaksa. Lyhyempää verbaliikkaa siitos.
Ainakin meidän kunnassa osapäivähoito tarkoittaa että lapsi on vietävä isoon päiväkotiin koska vain niissä voidaan taata että lapsi voi siirtyä kokopäiväpaikalle. JA osa-aikaisten hoitoajat ovat joko 8-12 tai 11-15. Tuo tunnin pääkekkäisyys on ruokailua. Eli ei pääse enää pieneen lähipäiväkotiin eikä sinne voi viedä enää milloin haluaa.
13 lasta ryhmissä ja yksi lastentarhanopettaja. Eli ei ulkoilua laisinkaan eikä varmaan nukkumisiakaan ip ryhmissä.
Muutoksia aletaan ajaa sisään uusista tulijoita.
Onhan se sen perheen oma asia, myös maksaa. Se kaksivuotias ei välttämättä tarvitse sitä hoitoa ja jos viet sinne niin kyllä tuo joka päivä lyhyesti on hänelle paras. Ja ainahan voit pitää lomapäiviä.
Ja se ei rasita lasta että hän joutuu vielä päiväkodin hulinaan sen lisäksi että tulee vauva? 2v ei mun mielestä tarvii niitä virikkeitä niin paljon että joku perhekerho tms ei riitä
Ap suurin osa subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamisen puolesta vaahdonneista mammoista ei todellakaan ole tätä ymmärtänyt tai edes halua ymmärtää. Lasten paras heillä ei ainakaan ole ollut mielessä.
Olen itse onnekas, koska meidän neljäs lapsemme on jo 4-vuotias päiväkotilainen. Kaikkien lasten onni on ollut saada jatkaa joustavasti omassa tutussa päiväkodissa myös vanhempainvapaiden aikana 2-3 kertaa viikossa. Olemme itse voineet vauvan ja arjen aikataulun mukaan saaneet sopivat virikehoitoajat päättää - koska oli subjektiivinen päivähoito-oikeus! Ja siirtymä kokopäivähoitoon sen seuraavan pikkusisaruksen tullessa mukaan samaan päiväkotiin on aina ollut helppoa.
Lapsillamme on ikäeroa 2,5-3,5v. ja olen kaikkien välissä ollut myös töissä.
En kyllä tajua miksi joku hankkii lapsia ja varsinkaan lisää lapsia, jos ei itse pysty hoitamaan niitä.
Missä kunnissa nämä tarkat ajat ja ryhmät jne on jo ilmoitettu? Tehdäänkä näistä lapsista siis omat ryhmät? Onko tiedossa että jos saa kenkää 15.8 ( esim) , on siinä siirtymä aikaa että voi ehkä saada heti kohta uuden työn vai aletaanko lapsen pompottelu seuraavasta päivästä?
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meidän kunnassa osapäivähoito tarkoittaa että lapsi on vietävä isoon päiväkotiin koska vain niissä voidaan taata että lapsi voi siirtyä kokopäiväpaikalle. JA osa-aikaisten hoitoajat ovat joko 8-12 tai 11-15. Tuo tunnin pääkekkäisyys on ruokailua. Eli ei pääse enää pieneen lähipäiväkotiin eikä sinne voi viedä enää milloin haluaa.
13 lasta ryhmissä ja yksi lastentarhanopettaja. Eli ei ulkoilua laisinkaan eikä varmaan nukkumisiakaan ip ryhmissä.
Muutoksia aletaan ajaa sisään uusista tulijoita.
Moneltakohan jää kokonaan viemättä jos päiväkoti on kaukana ja perheessä ei ole toista autoa. Aika raijaaminen aamulla aikaisin ja parin tunnin päästä taas hakemaan takaisin.
Sama keskittäminen on menossa myös eskareiden osalta. Ainakin meidän kunnassa ensi syskystä alkaen ei eskaritoimintaa tarjota kuin ihan muutamassa päiväkodissa/taaja. Tarkoittaa, että sisaruksia saa kiikutella eri päiväkotien välillä entistä useammat vanhemmat. Ilman autoa todella hankalaa varmasti.
Mun mielestä lasten kasvattaminen päiväkodissa on ihan hullu suuntaus. Toisaalta ymmärrän sen ja sama koskee myös harrasteitakin. Jalkapalloa ei voi pelata pihalla tai lähikentällä kun kaikki käyvät harrastuksissa pelaamassa. Kavereita ei löydy lähipuistoista, kun kaikki ovat päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meidän kunnassa osapäivähoito tarkoittaa että lapsi on vietävä isoon päiväkotiin koska vain niissä voidaan taata että lapsi voi siirtyä kokopäiväpaikalle. JA osa-aikaisten hoitoajat ovat joko 8-12 tai 11-15. Tuo tunnin pääkekkäisyys on ruokailua. Eli ei pääse enää pieneen lähipäiväkotiin eikä sinne voi viedä enää milloin haluaa.
13 lasta ryhmissä ja yksi lastentarhanopettaja. Eli ei ulkoilua laisinkaan eikä varmaan nukkumisiakaan ip ryhmissä.
Muutoksia aletaan ajaa sisään uusista tulijoita.Moneltakohan jää kokonaan viemättä jos päiväkoti on kaukana ja perheessä ei ole toista autoa. Aika raijaaminen aamulla aikaisin ja parin tunnin päästä taas hakemaan takaisin.
Sama keskittäminen on menossa myös eskareiden osalta. Ainakin meidän kunnassa ensi syskystä alkaen ei eskaritoimintaa tarjota kuin ihan muutamassa päiväkodissa/taaja. Tarkoittaa, että sisaruksia saa kiikutella eri päiväkotien välillä entistä useammat vanhemmat. Ilman autoa todella hankalaa varmasti.
No sitten varmaan se paikka on turha alunperinkin.
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnissa nämä tarkat ajat ja ryhmät jne on jo ilmoitettu? Tehdäänkä näistä lapsista siis omat ryhmät? Onko tiedossa että jos saa kenkää 15.8 ( esim) , on siinä siirtymä aikaa että voi ehkä saada heti kohta uuden työn vai aletaanko lapsen pompottelu seuraavasta päivästä?
Tarkat ajat tulee ihan varmasti. Samanlaista se tulee olemaan kuin eskaritoiminta. Alkaa 8:30 ja päättyy kun päättyy.
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnissa nämä tarkat ajat ja ryhmät jne on jo ilmoitettu? Tehdäänkä näistä lapsista siis omat ryhmät? Onko tiedossa että jos saa kenkää 15.8 ( esim) , on siinä siirtymä aikaa että voi ehkä saada heti kohta uuden työn vai aletaanko lapsen pompottelu seuraavasta päivästä?
Ainakin meidän kunnassa tällainen esitys on menossa ja varmasti tulee hyväksytyksikin. Osa-aikaisista siis tehdään omat ryhmät ainakin täällä. Niin lukee lautakunnan esityksessä. Vanhoja osa-aikaisia lapsia ei siis siirretä nykyisistä päiväkodeista, mutta uudet otetaan vain isoihin tarhoihin. 2 kk saa lapsi olla meillä päin täysipäivähoidossa kun esim joutuu työttömäksi.
Tämä asia nyt ei koske mitenkään itseäni, koska lapseni on jo koulussa, mutta seurailen kuntani lautakuntien käsittelyitä ihan huvikseni. Tietää missä mennään.
t 3
Kun olin päiväkodissa töissä, säälitti todella paljon ne pikkulapset, jotka dumpattiin päiväkotiin aikaisin aamulla ja äiti lähti vauvan kanssa kotiin. Lähes päivittäin sai lohdutella niitä lapsia, kun itkivät äidin perään. Kyllä ne parivuotiaat jo tajuavat sen, että joutuvat pois jaloista kun on uusi vauva. Ihan sama kuinka yritätte selitellä sitä tuolla virike-selityksellä, siitähän siinä on kyse että laitetaan isompi lapsi pois jaloista pyörimästä että saa itse levätä ja keskittyä vauvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnissa nämä tarkat ajat ja ryhmät jne on jo ilmoitettu? Tehdäänkä näistä lapsista siis omat ryhmät? Onko tiedossa että jos saa kenkää 15.8 ( esim) , on siinä siirtymä aikaa että voi ehkä saada heti kohta uuden työn vai aletaanko lapsen pompottelu seuraavasta päivästä?
Ainakin meidän kunnassa tällainen esitys on menossa ja varmasti tulee hyväksytyksikin. Osa-aikaisista siis tehdään omat ryhmät ainakin täällä. Niin lukee lautakunnan esityksessä. Vanhoja osa-aikaisia lapsia ei siis siirretä nykyisistä päiväkodeista, mutta uudet otetaan vain isoihin tarhoihin. 2 kk saa lapsi olla meillä päin täysipäivähoidossa kun esim joutuu työttömäksi.
Tämä asia nyt ei koske mitenkään itseäni, koska lapseni on jo koulussa, mutta seurailen kuntani lautakuntien käsittelyitä ihan huvikseni. Tietää missä mennään.
t 3
Siis onko tarkotus siirrellä niitä lapsia edestakaisin? Mielenkiintoista.

Mistäs ne siellä tarhassa tietää onko vanhempi työssä vai työtön?
"Olen sitä mieltä, että jos joku haluaa viedä lapsen kokopäivähoitoon vaikka on itse kotona, on se sen perheen oma asia."
Ei se silloin ole vain perheen oma asia, jos lystin maksaa veronmaksajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnissa nämä tarkat ajat ja ryhmät jne on jo ilmoitettu? Tehdäänkä näistä lapsista siis omat ryhmät? Onko tiedossa että jos saa kenkää 15.8 ( esim) , on siinä siirtymä aikaa että voi ehkä saada heti kohta uuden työn vai aletaanko lapsen pompottelu seuraavasta päivästä?
Ainakin meidän kunnassa tällainen esitys on menossa ja varmasti tulee hyväksytyksikin. Osa-aikaisista siis tehdään omat ryhmät ainakin täällä. Niin lukee lautakunnan esityksessä. Vanhoja osa-aikaisia lapsia ei siis siirretä nykyisistä päiväkodeista, mutta uudet otetaan vain isoihin tarhoihin. 2 kk saa lapsi olla meillä päin täysipäivähoidossa kun esim joutuu työttömäksi.
Tämä asia nyt ei koske mitenkään itseäni, koska lapseni on jo koulussa, mutta seurailen kuntani lautakuntien käsittelyitä ihan huvikseni. Tietää missä mennään.
t 3
Mistäs ne siellä tarhassa tietää onko vanhempi työssä vai työtön?
Joka kuukaisi lähetetään palkkalaskelma, josta näkyy tehdyt työpäivät päiväkotiin.
NYYHNYYH EN ALA KUN KAIKKIA LAKEJA EI TEHDÄ SELLAISIKSI KUN MINÄMINÄMINÄMINÄ HALUAN!
Ei ole pakko viedä joka päivä. Vie kolme kertaa viikossa 8.30-12.30.