Onko väärin olla lapsen koenumeroon 8-...

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan ymmärtänyt miksi 8 olisi hyvä! Jos on etukäteen tiedossa että on koe ja koealue kerrottu, niin miksi olisi hyvä että osaa vaikkapa 3/4 asioista, kun yhtä hyvin olisi voinut opetella kaiken? En vaan ymmärrä. Kun ne itse asiat eivät todellakaan voi olla ylivoimaisia oppia keskivertolapselle.

Johtuisiko siitä, että keskivertolapsi pystyy muistamaan puolet kaikista huom kaikista lukemistaan asioista? Ne, jotka vetää kaikista aineista ja kaikista kokeista niitä täydellisiä suorituksia eivät ole keskivertolapsia.

Kiitos kaikille perspektiiveistä ja asioiden laittamisesta uusiin mittasuhteisiin. Voin siis ajatella että suoritus oli hyvä ollakseen ensimmäinen ihan itsenäisesti valmistauduttu koe. Ja iloitsen lapsen puolesta, kun ei stressaa liikaa.

Olin ja olen itse varmaan ylisuorittaja, mutta en koe siitä stressiä vaan paremminkin mielihyvää. Toisaalta lapsena olin vähän kateellinen niille kavereille, joiden mielestä 8 oli hyvä numero! Kotoa ei painostettu yhtään mihinkään vaan ihan itse asetin itselleni tavoitteet. Oma esikoinen on samanlainen - keskiarvo lähentelee kymppiä, mutta koskaan ei ole tarvinnut painostaa lukemaan tai tekemään läksyjä. Paremminkin hänen kohdallaan olen "iloinen" jos jostain kokeesta ei tulekaan ihan täysiä pisteitä.

Samoja fiiliksiä. Toki tunnen itsessäni piilevän perfektionistin ja yritän ymmärtää, ettei oman lapsen tarvi saada samoja tuloksia kuin itse olen saanut mutta silti se harmittaa, etenkin kun lapsi oikeasti pystyisi parempaan, jos kouluun panostaminen kiinnostaisi yhtään. Kokeisiin lukeminen ja niistä muistuttaminen on äidin varassa ja läksyjen teko ei kiinnosta yhtään paitsi siinä vaiheessa kun kokeeseen luettaessa tenava itsekin huomaa, ettei osaa mitään.

Lapsellani olisi kaikki mahdollisuus olla pelkkien kymppien oppilas. En kuitenkaan aio opettaa häntä siihen, että se on tärkeää tai olennaista. En moiti niin kauan kuin numero alkaa vähintään kasilla. Olen itse ollut kympin oppilas, ja sellainen täydellisyyden tavoittelu on vaarallista. On parempi oppia siihen, että riittää kun asia on tehty riittävästi, täydellinen ei tarvitse olla.

Moitin kyllä kun numero alkaa seiskalla tai vähemmän, koska tiedän että kyse on vain laiskuudesta että ei ole kertaakaan luettu kokeisiin vaan menty ihan kylmiltään tai ei ole luettu koska ei ole merkitty koepäivää minnekään. Sellaista ei voi sallia ja se on huono opetus lapselle. Asialliset asiat pitää kuitenkin hoitaa riittävän hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten kasvatat ylisuorittajan. Kun mikään ei riitä. Näitä aikuisia näkee psykiatrin juttusilla usein, kun vanhemmille ei mikään riittänyt.Surullista.

Tämä on niin totta. Faktahan on että ihminen voi paineen alla opetella vaikka mitä ja tehdä vaikka minkälaisia suorituksia.

Mikään ei ole niin hirveää lapselle kuin kasvaa sen ajatuksen kanssa että "kyllä minä osaan ja olen PARAS KAIKESSA, kunhan vain yritän tarpeeksi". Aikuiset tarkoittaa sillä hyvää ja kehua lapsen älykkyyttä, mutta kyllä minä olen vain tässä 8 vuotta burnoutin jälkeen terapiassa miettinyt, että mikä vittu siinä on että mun piti olla aina paras kaikessa. Omat vanhemmat uskotteli minulle että minä olen niin erikoinen ja älykäs, että voin olla paras kaikessa ja normaali lähtötasoni on 9. Se on aika järkky homma se. T.aikuinen  ylisuorittaja

Ei luoja millaisia vanhempia täällä on, onneksi oma äitini oli tyytyväinen vaikka toin peruskouluikäisenä kotiin jopa 6 alkavia koenumeroita. Äiti sanoi aina, että opiskelen itseäni varten, joten ei tarvinnut arvosanoilla koskaan yrittää miellyttää. Hyvistä arvosanoista ei palkittu eikä huonoista parjattu.

Toisaalta ensi vuonna olisi tarkoitus saada gradu ulos Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta eli ei ne ala-asteella saavutetut koenumerot kerro oikeastaan yhtään mitään. Jatkakaa vaan sitä lastenne painostusta hyviin numeroihin, niin se opiskelumotivaatio nollautuu viimeistään ylioppilaskirjoituksissa ja sitten voitte olla ylpeitä niistä parturikampaajistanne.

Mä olen yrittänyt takoa omalle liikaa koulusta stressaavalle lapselleni (5.lk) päähän sitä ajatusta, että vasta 9-luokan joulutodistus on oikeasti sellainen, millä on loppupeleissä merkitystä (haku peruskoulun jälkeiseen koulutukseen).

Yksittäinen koenumero ei maata kaada missään vaiheessa eikä yksittäinen todistusarvosanakaan. Varsinkin jos oman osaamisensa tietää. Aina tulee jokaiselle joskus epäonnistuminen tai se huono koearvosana. Jos arvosanat alkaa laahata koko ajan, sitten juttelisin lapsen kanssa.

Sanotaan, että ikä on vain numeroita. Eikö myös koetulokset ole vain numeroita?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille perspektiiveistä ja asioiden laittamisesta uusiin mittasuhteisiin. Voin siis ajatella että suoritus oli hyvä ollakseen ensimmäinen ihan itsenäisesti valmistauduttu koe. Ja iloitsen lapsen puolesta, kun ei stressaa liikaa.

Olin ja olen itse varmaan ylisuorittaja, mutta en koe siitä stressiä vaan paremminkin mielihyvää. Toisaalta lapsena olin vähän kateellinen niille kavereille, joiden mielestä 8 oli hyvä numero! Kotoa ei painostettu yhtään mihinkään vaan ihan itse asetin itselleni tavoitteet. Oma esikoinen on samanlainen - keskiarvo lähentelee kymppiä, mutta koskaan ei ole tarvinnut painostaa lukemaan tai tekemään läksyjä. Paremminkin hänen kohdallaan olen "iloinen" jos jostain kokeesta ei tulekaan ihan täysiä pisteitä.

Mun lapsella tippui koearvosanat vähäsen siinä vaiheessa kun kokeisiin piti oikeasti alkaa lukea. Lapsen piti siis opetella opiskelutekniikka ensin. Varmasti ihan hyödyllistä lapselle joutua ottamaan vastuu siitä opiskelusta itse, vanhempi voi sitten auttaa ongelmatilanteissa tai kysellä kokeeseen. Itse ainakin olen joskus oman lapsen lähettänyt takaisin lukemaan, jos huomaan selvästi, ettei ole lukenut ("ai onko meillä käsitelty tollasta?" "Ei kai meille tuota oo opetettu?"...). Kaikkea ei tietenkään tarvitse osata, mutta jos ei osaa vastata mihinkään eikä edes muista, että joistain asioista on kirjoitettu kirjassa, silloin lähetän lukemaan.

Mun mielestä on hienoa että sä autat lastasi. Esim. Tekemällä soveltavia kokeita ja harjoituksia oppii monesti asiat oikeasti mitä pelkällä ulkoa opettelemisella. Siinä oikeasti tajuaa ja oppii soveltamaan. Mut numerona lasiin olisin tyytyväinen, tärkeämpäähän on se että lapsi oikeasti tajuaisi ne asiat ja ne jäisivät pitkäkestoisen muistiin.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka lapsen koenumero olisi 4 niin en olisi pettynyt. Arvostan lapsessani muita asioita kuin koenumeroita. Parhaansa tekeminen riittää esim. koulunkäynnissä. Teko on aina sitä tulosta tärkeämpi.

Tämä. Elämä ei ole pelkkiä numeroita se on vain elämää <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka lapsen koenumero olisi 4 niin en olisi pettynyt. Arvostan lapsessani muita asioita kuin koenumeroita. Parhaansa tekeminen riittää esim. koulunkäynnissä. Teko on aina sitä tulosta tärkeämpi.

Mutta jos se 8 ei ole ollut sitä parasta johon lapsi pystyy vaan selkeästi alisuoriutumista?

Ei kukaan voi aina olla parhaimillaan vaan niitä alisuorituksiakin väistämättä tulee. Tämäkin on kasvatuksen yksi keskeisemmistä asioita opettaa. Oletko itse sitten eism. työssäsi virheetön voidaksesi vaatia muilta aina täydellistä onnistumista? Siinä tapauksessa laitan mitalin postiin.

Eli ei saa olla pettynyt (omaan vanhemmuuteensa) jos lapsi ei viitsi yrittää parastaan?

.

Minä olen alisuoriutuja ja rimanalittaja, olin jo koulussa. Ilmeisesti kuskasin kotiin kuitenkin riittävän hyviä numeroita kun opettaja-äiti ei koskaan mistään mitään sanonut. Ja ilmeisesti teen työni riittävän hyvin, kun palkkaa tulee yli keskitason vaikka nytkin roikun av:lla.

.

Mulla on tokaluokkalainen ylisuoriutuja kotona. Hänelle on sanottu että ei tarvitse saada täysiä eikä vielä ole läksyissä/kokeisiin tarvinnut auttaa kertaakaan.

Sen verran pakko sanoa, että joitankin asioita on myöhäistä opetella ysiluokan keväällä. Kyllä siellä kielten, matikan, ym. tunneilla täytyy olla hereillä jo muutama vuosi ennen sitä, ettei ihan uutena asiana tule.

Ja siis tämä äidiltä joka reagoi jos tulee alle kasi kotiin, koska silloin on jäänyt lukematta ja tietoihin jää aukkoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei luoja millaisia vanhempia täällä on, onneksi oma äitini oli tyytyväinen vaikka toin peruskouluikäisenä kotiin jopa 6 alkavia koenumeroita. Äiti sanoi aina, että opiskelen itseäni varten, joten ei tarvinnut arvosanoilla koskaan yrittää miellyttää. Hyvistä arvosanoista ei palkittu eikä huonoista parjattu.

Toisaalta ensi vuonna olisi tarkoitus saada gradu ulos Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta eli ei ne ala-asteella saavutetut koenumerot kerro oikeastaan yhtään mitään. Jatkakaa vaan sitä lastenne painostusta hyviin numeroihin, niin se opiskelumotivaatio nollautuu viimeistään ylioppilaskirjoituksissa ja sitten voitte olla ylpeitä niistä parturikampaajistanne.

Kiva kuulla sun kertomus. Mä sanon omilleni samoin kuin äitisi :) En valita enkä saarnaa, joskus vain ei ole motia lukea enkä ole itsekään täydellinen :)

Kun toin kotiin 91/2 tai 10-, sain aina kuulla, että no miksei tullut kymppiä. Siitä (ja muusta vastaavasta) seurasi se, että edelleen nelikymppisenä kaipaan jatkuvaa todistelua, että olen riittävän hyvä, ruoskin itseäni aivan hermoromahduksen partaalle joka asiassa ja itsetuntoni on aina jostain ulkoisesta kiinni. Ahdistavaa.

Se mikä muassa lapsessa ärsyttää on se, että jos tulee jotaon vaikeaa/ikävää/työlästä, hän keskittyy valittamaan ja kapinoimaan eikä siihen vaivannäköön, jolla asiasta tulisi valmista. Hän mieluummin luovuttaa kuin yrittää kaikkensa, ellen minä pakottaisi yrittämään. Jos tekee parhaansa ja yrittää edes ymmärtää, se riittää. Jos taas mieluummin lähtee pihalle kavereiden kanssa tai istuu kännykällä pelaamassa silloin, kun pitäisi joku asia vaivan kanssa ymmärtää, sitä en hyväksy. Mikään tässä maailmassa ei tule itsestään ja työtä pitää oppia tekemään.

Mun isä oli kova laittamaan suoriutumispaineita. Jos kotiin toi alle ysin aineesta kuin aineesta, niin sai hävetä silmät päästään. Olin perheen älykkö, joten olin alisuoriutuja, jos mikä tahansa numero ei ollut sitä ysiä. Hyvin meni lukion loppuun saakka, mutta sitten kirjoituksissa niin järkyttävä stressi, että hyvä kun sain nukutuksi - enkä aina saanut. Kirjoitin M:n paperit, kun kaikki odottivat Laudaturia jokaisesta aineesta. Sitten hain valtiotieteisiin, mutten muutaman vuoteen pystynyt edes menemään kokeeseen, koska pelkäsin niin paljon sen reputtamista. Koko omanarvontuntoni oli kiinni siitä, että pääsen läpi kokeista, koska minulle oli pienestä pitäen tolkutettu, että nämä asiat ovat minulle helppoja ja olen jollain tavalla nolo tai alisuoriutunut, jos en pääse kokeesta läpi. Olinkin siis pääsykoepäivänä sairaana ensimmäisenä vuonna ja toisena vuonna harkitsin vakavasti, että tapan itseni. Koko hahmotuskyky hämärtyi, koska persoonani oli niin rakennettu onnistumisen varaan.

Yliopiston alkaessa olen jokaisen koepalautuksen yhteydessä todella latautunut, koska ei saa tulla edes keskinkertaisia arvosanoja. Nyt kandini myöhästyy vuodella, koska en kestä edes ajatusta siitä, etten tekisi täydellistä kandia. Jos edes yritän lukea tutkielman aiheeseen liittyvää kirjallisuutta niin alan täristä ja itkeä, koska en kestä stressiä aiheesta. En muuten ole mitenkään nyhverö, mutta tämä on juurikin lapsuudesta opittu typerä ajatusmalli, jota yritän työstää pois. Tiedostan itse tämän ongelman, joten se on hyvä, mutta älä pliis tee lapsellesi sitä karhunpalvelusta, että petyt jostain kasista tai edes nyrpistät nokkaasi. Kaikilla voi olla hyviä ja huonoja päiviä - tämä on ok. Lapsikin on ihminen, joten hänen on hyvä oppia, että on ok olla ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole ennemmin pettynyt itseesi. Olisit vaikka auttanut lukemaan sen vähän enempi.

Tämä osui ja upposi. Tähän asti olemme lukeneet yhdessä aina juuri tämän aineen kokeisiin. Olen opettanut mitä ja miten lukee ja tehnyt harjoitustehtäviä, joita olemme yhdessä miettineet ja harjoitelleet samalla muistisääntöä jne. Tällöin on numero ollut aina 9-10.

Nyt satuin olemaan viikon työmatkalla juuri samaan aikaan eikä mies "osaa" samalla tavalla harjoitella lapsen kanssa kokeeseen (eikä neljän lapsen hoidolta/harrastuksilla suoraan sanottuna oikein ehtinytkään). Tuloksena numero 8-.

Jotenkin tuntuu sekin tyhmältä, että aina tarvitsee vanhemman apua lukemiseen, kun muuten ei selvästi oikein tiedä mikä on tärkeää ja mikä ei.

Eli tuo 8- on lapsen oikea taso. Ne paremmat numerot on tulleet kun sinä olet opettanut lapselle kädestäpitäen mikä on tärkeää ja mikä ei. Tulevaisuuden kannalta olis parempi, että lapsi itse oppisi ne tärkeät asiat löytämään ja oppimaan omatoimisesti. Et sä voi enää opiskelijana mennä ja alleviivata nuorelle aikuiselle mitä tämän pitää opetella tenttiin.

Jokainen miettiköön omalla kohdallaan oikean ja väärän ;)

Mutta minä olen pettynyt jos tulee tämmöinen alisuoritus. 

Meillä harjoitellaan 3. ja 7. -luokkalaisten kanssa kokeeseen. Joko kysellään tai sitten etsitään quizlet -harjoituksia.

Omaa koulunkäyntiäni ei valvottu millään tapaa. Opin alisuoritujaksi, ilman valmistautumista tuli vähintään 8 numeroita lukuaineistakin. En halua omille lapsille samaa.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen miettiköön omalla kohdallaan oikean ja väärän ;)

Mutta minä olen pettynyt jos tulee tämmöinen alisuoritus. 

Meillä harjoitellaan 3. ja 7. -luokkalaisten kanssa kokeeseen. Joko kysellään tai sitten etsitään quizlet -harjoituksia.

Omaa koulunkäyntiäni ei valvottu millään tapaa. Opin alisuoritujaksi, ilman valmistautumista tuli vähintään 8 numeroita lukuaineistakin. En halua omille lapsille samaa.

Ei tässä mitään omakohtaista tarvitse miettiä vaan ihan laittaa faktat kasaan:

1. 8 tarkoittaa suoriutumisasteikolla "hyvä".

2. Onko tervettä pettyä hyvästä suorituksesta?

Ei siinä tarvitse mitään juhlia järjestää, mutta pettymys on aika vahva tunne. Vähän kun menisi olympialaisiin ja tulisi karvaana takaisin pronssimitalin kanssa. Voihan sitä toki niinkin elämänsä elää, mutta onnelliseksi se ei tee, että pettyy hyvään.