Lue keskustelun säännöt.
Onko väärin olla lapsen koenumeroon 8-...
22.04.2016 |
... kun tietää että vähänkin enemmän lukemalla lapsi olisi helposti saanut 9-10?
Vai pitääkö vaan sanoa että 8- on riittävän hyvä numero (koska "keskimäärin" se kai sitten onkin). Onko aihetta paska mutsi -fiilikseen vai onko ok opettaa lapselle että parhaansa PITÄÄ aina yrittää.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko lapsestani alkaa tuntua, että ei kelpaa eikä riitä, jos kyseenalaistan numeron 8- ja olen sitä mieltä ettei valmistautunut kunnolla?
Onko väärin opettaa tekemään parhaansa (siis valmistautumaan niin hyvin kuin mahdollista eikä vaan "tekemään parhaansa" lukematta) silloin kun kyse on kuitenkin siitä ns. koululaisen työstä?
Lapsi kuulee kuitenkin jatkuvasti miten ylpeä olen hänen empaattisuudestaan, hyväsydämisyydestään, kädentaidoistaan jne. Ja että rakastan häntä yli kaiken ja sellaista tilannetta ei voi tullakaan että rakkaus loppuisi.
Jotenkin hämmentävää.
Voit opettaa tekemään parhaansa, mutta kaikille se parhaansa tekeminen ei ole sitä, että lukee tunteja läpeensä. On erilaisia oppimistapoja ja siksi on hyvä yhdessä miettiä millainen oppija sinun lapsesi on. Ei sillä tiedolla tee mitään, jos sitä ei opi. Parhaimmassa tapauksessa hirveä spurtti kokeeseen ja sen jälkeen kaikki valuu pois päästä.
On siis hyvä opettaa myös se, ettei kaikille toimi sama tapa opiskella. Jos hän löytää ja tietää oman tapansa, niin se on kaikkein arvokkain asia, minkä voit opettaa, koska silloin hän myös pystyy tekemään parhaansa.
Lisäyksenä vielä, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin koulumenestys. Itse olen tällainen kympinoppilas, mutta omat ihmissuhdetaitoni olivat aika ruosteessa, kun lähdin työelämään. Minulle olisi ollut enemmän hyötyä sosiaalisesta harrastuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suo siellä, vetelä täällä. Ala-aste on aika helppo, kohtuullisella työllä pitäisi päästä hyvään lopputulokseen. Lahjakkaalle koulu on helposti tylsää.
Lapseni on perinyt minulta matemaattisen lahjakkuuden ja olen kyllä sanonut aika suoraan, että matikan kokeista pitäisi saada 9-10. Tiedän, että lapsi oppii asiat, jos vain kuuntelee tunnilla ja tekee läksyt. Kasi ei ole riittävä numero sellaisessa aineessa joka on helppoa.
Esimerkiksi englanti ei ole lapselle niin helppoa ja varsinkin nyt opiskelun alussa saattaa ihan yksinkertaisetkin asiat unohtua.
On tämä vaikeaa, toisaalta pitäisi valmistaa maailman kovuuteen ja jatkuvaan kilpailuun, toisaalta olla aina hyväksyvä ja rohkaiseva.
Mun mielestä on outoa, että vanhemmat täällä selittää, et eivät auta lapsiaan. Sitä opiskelutekniikkaa nimenomaan haetaan yhdessä lapsen kanssa ja opitellaan erottelemaan olennaiset epäolennaisista. Jos/kun lapsella on jotain vaikeata kohtia tilanteet puretaan pieniin osiin ja harjoitellaan niitä, että ne ymmärrettäisiin. Ei se tarkoita sitä että lapsen puolesta tehtäisiin vaan sitä, että häntä tuetaan. Olishan se nyt outo jos olisi esim. Matikanopettaja isä ja lapsi ei tajuaisi jotain matikasta etteikö isänsä silloin pyrkisi opettamaan häntä. Numerona ei todellakaan huono, mutta lapsen koulunkäyntiä mielestäni pitäisi pyrkiä tukemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka lapsen koenumero olisi 4 niin en olisi pettynyt. Arvostan lapsessani muita asioita kuin koenumeroita. Parhaansa tekeminen riittää esim. koulunkäynnissä. Teko on aina sitä tulosta tärkeämpi.
Parhaansa tekeminen on todella vaativaa, jis olisin tehnyt parhaani olisi numerot olleet 10. Ei parhaalla suorituksella 8-9.
Itse olen miettinyt ap:n tavoin minkä verran voi vaatia ja milloin menee stressin puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä minä olen pettynyt, jos lapseni tuo kasin kotiin. Ja pettynyt olen siksi, että lapsi saisi _pienellä_ opiskelulla niitä ysejä ja kymppejä. Kaseja saa tekemättä mitään, on siis alisuoriutuja (myös opettajien mielestä).
Olen moneen kertaan jutellut lapsen kanssa, että olisin kasiin täysin tyytyväinen, jos se olisi opiskelun tulosta. Nyt onneksi lapsi on asian tajunnut ja lukee kokeisiin (koealueen kerran läpi tehden muistiinpanoja) ja saa niitä ysejä ja kymppejä - lapsi kun haluaa tiettyyn lukioon ja sinne ei kasin keskiarvolla pääse.
Valitettavasti on myös niitä vanhempia, jotka vaativat liikaa ja ovat tyytymättömiä kasiin, vaikka lapsi olisi sen arvosana eteen joutunut tekemään oikeasti töitä.
Joo periaatteessa kasi on hyvä numero, mutta eihän tässä ole pointtina vertailla eri lapsia keskenään vaan miettiä oman lapsen tasoa. Esikoiseni, kuudesluokkalainen poika, on aikamoinen alisuoriutuja. Juuri vanhempainvartissa oli puhetta, että kun matikan kokeesta tuli kasi, niin ysi ja kymppi olisi ihan mahdollisia, jos viitsisi nähdä vaivaa. Lapsen on vaan yksinkertaisesti tosi vaikea tehdä töitä, jos ei ole kiinnostunut aiheesta. Olen aika hämmentynyt tästä tilanteesta, koska itse olin lapsena liiankin miellyttämään pyrkivä ja yritin kaikin voimin olla hyvä ja kunnollinen, ja nyt tämä lapsi on noin "itseohjautuva". Siis tuosta on hyötynsäkin, kun osaa ajatella omilla aivoillaan, mutta on vaan oikeasti tosi laiska, kun on aina oppinut asiat helposti. Vaikea nähdä, miten lapsi pärjäisi missään vaativammassa opiskelussa, vaikka on älykäs. Jos on mahdollista kutakuinkin myönteisessä hengessä patistaa lasta tekemään töitä, niin kannattaa minusta ehdottomasti niin tehdä, eikä vain jäädä hymistelemään "ihan hyvää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei luoja millaisia vanhempia täällä on, onneksi oma äitini oli tyytyväinen vaikka toin peruskouluikäisenä kotiin jopa 6 alkavia koenumeroita. Äiti sanoi aina, että opiskelen itseäni varten, joten ei tarvinnut arvosanoilla koskaan yrittää miellyttää. Hyvistä arvosanoista ei palkittu eikä huonoista parjattu.
Toisaalta ensi vuonna olisi tarkoitus saada gradu ulos Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta eli ei ne ala-asteella saavutetut koenumerot kerro oikeastaan yhtään mitään. Jatkakaa vaan sitä lastenne painostusta hyviin numeroihin, niin se opiskelumotivaatio nollautuu viimeistään ylioppilaskirjoituksissa ja sitten voitte olla ylpeitä niistä parturikampaajistanne.
tää nyt on täyttä potaskaa. Jos pohja ei ole kunnossa, menee lukiokin huonosti ja vaikeampi päästä yliopistoon.
Tämä ei ole täyttä potaskaa t. tuon alkuperäisen kirjoittaja. Ihminen voi olla hyvinkin älykäs ja oppinut vaikkei olisi jaksanut panostaa kokeisiin ala-asteella. Kokeet varsinkin peruskoulussa mittaavat yleensä hyvin marginaalista tietoa sekä pieniä yksityiskohtia, niissä voi menettää paljon pisteitä esimerkiksi muistamalla jonkun suhteellisen mitättömän asian väärin.
Lukiossa opitaan jo hahmottamaan isompia kokonaisuuksia ja soveltamaan sitä opittua tietoa, se ei ole samanlaista ulkolukua kuin peruskoulu. Joten vaikka ala-asteella se matematiikan numero olisi 6 niin se tyyppi saattaa silti 10 vuoden kuluttua olla yliopistossa. Lisäksi mikään yksittäinen huono numero ei todellakaan vaikuta yhtään mihinkään. Kyllä yliopistolla tunnistaa ne lapsuuden ylisuorittajat, jotka tekevät tutkintoa vanhemmilleen. Palavat loppuun jo kandia väsätessä, koska täydellisyys eikä ymmärretä, ettei se kandikaan nyt ihan oikeasti merkkaa parin vuoden jälkeen juuri mitään.
Älkää ihan tosissanne painostako lapsianne ylisuorittajiksi, tulevat kärsimään siitä. Olen oikeastaan menestynyt opinnoissani varmaan juuri siksi, että motivaatio lähti minusta itsestäni eikä vanhempien painostuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harjoittelet lapsen kanssa kokeeseen?Minkä ikäinen lapsi on?
10-vuotias ja kyseessä siis ainoastaan englanti. (Omassa koulussamme ei ole kieltenopettajia vaan luokanopettajat opettavat lapsille englantia itse.)
Miten tämä liittyy nyt mihinkään? Pitävätkö luokanopettajat vaativampia kokeita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harjoittelet lapsen kanssa kokeeseen?Minkä ikäinen lapsi on?
Minä harjottelin tentteihin isäni kanssa vielä yliopistossakin. En tiennyt että siinä on jokin ikäraja.
AP:lle, alisuorittamista ei kannata "hyväksyä". Ota asia puheeksi, mutta älä mainitse numeroita äläkä ole missään nimessä syyttävä. Kysy miten koe lapsesi mielestä meni, miten valmistautuminen siihen sujui ja mitkä hänen ajatuksensa sen suhteen ovat. Voit myös kysellä olisitteko te vanhempina voineet auttaa jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei luoja millaisia vanhempia täällä on, onneksi oma äitini oli tyytyväinen vaikka toin peruskouluikäisenä kotiin jopa 6 alkavia koenumeroita. Äiti sanoi aina, että opiskelen itseäni varten, joten ei tarvinnut arvosanoilla koskaan yrittää miellyttää. Hyvistä arvosanoista ei palkittu eikä huonoista parjattu.
Toisaalta ensi vuonna olisi tarkoitus saada gradu ulos Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta eli ei ne ala-asteella saavutetut koenumerot kerro oikeastaan yhtään mitään. Jatkakaa vaan sitä lastenne painostusta hyviin numeroihin, niin se opiskelumotivaatio nollautuu viimeistään ylioppilaskirjoituksissa ja sitten voitte olla ylpeitä niistä parturikampaajistanne.
tää nyt on täyttä potaskaa. Jos pohja ei ole kunnossa, menee lukiokin huonosti ja vaikeampi päästä yliopistoon.
Tämä ei ole täyttä potaskaa t. tuon alkuperäisen kirjoittaja. Ihminen voi olla hyvinkin älykäs ja oppinut vaikkei olisi jaksanut panostaa kokeisiin ala-asteella. Kokeet varsinkin peruskoulussa mittaavat yleensä hyvin marginaalista tietoa sekä pieniä yksityiskohtia, niissä voi menettää paljon pisteitä esimerkiksi muistamalla jonkun suhteellisen mitättömän asian väärin.
Lukiossa opitaan jo hahmottamaan isompia kokonaisuuksia ja soveltamaan sitä opittua tietoa, se ei ole samanlaista ulkolukua kuin peruskoulu. Joten vaikka ala-asteella se matematiikan numero olisi 6 niin se tyyppi saattaa silti 10 vuoden kuluttua olla yliopistossa. Lisäksi mikään yksittäinen huono numero ei todellakaan vaikuta yhtään mihinkään. Kyllä yliopistolla tunnistaa ne lapsuuden ylisuorittajat, jotka tekevät tutkintoa vanhemmilleen. Palavat loppuun jo kandia väsätessä, koska täydellisyys eikä ymmärretä, ettei se kandikaan nyt ihan oikeasti merkkaa parin vuoden jälkeen juuri mitään.
Älkää ihan tosissanne painostako lapsianne ylisuorittajiksi, tulevat kärsimään siitä. Olen oikeastaan menestynyt opinnoissani varmaan juuri siksi, että motivaatio lähti minusta itsestäni eikä vanhempien painostuksesta.
Olen täysin samaa mieltä!
Ja minulla on itselläni sama kokemus. Olin peruskoulussa varmasti tasoani huonompi. Mutta riittävän hyvä lukioon.
Lukiossa eka luokan sain kaikista kymppejä, kun panostin. Lakkasin ja aloin tavoitella vaan hyvää. 8,7 keskiarvolla ja Hyvillä arvosanoilla lähdin. Yliopistosta samoin.
Opetan lapsilleni, ettei 10 v arvosanoilla ole mitään merkitystä elämässä. Riittää, että oppii perusasiat ja pääsee jatkoon.
Opetin pojalleni 3-4 luokalla englantia. Oli vaikeeta! Sitten hän pääsi 8 tasolle ja siitä yli. Olen häntä auttanut koulutöissä mutta ilman paineita. Kasilla näyttää keskiarvo olevan 7,5. Pystyisi perrmpaan, muttei sillä ole merkitystä. Olen nyt jättänyt kaiken muistuttelun ja kokeisiin luulustelun. Oma vastuu korosti
Tyttärelle sanottiin, että koulu menee liian hyvin. Koulukin tietää mitä ongelmia voi olla näillä 9-10 tytöillä. Minusta meillä ei ole. Enkä hänen 8 ikinä ole mitään mieltä
Niillä ei ole mitään merkitystä
Ei nyt eikä myöhemmin
Ainoastaan se että tietää niin voivan joskus käydä. Eikä se haittaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ope kirjoitti:
Parasta olisi, jos vanhempi ei suhtautuisi arvosanoihin minkäänlaisella tunteella. Kiittäkää lasta työnteosta ja yrittämisestä ja hyväksykää tulokset sellaisenaan. Lapsi ei saa kokea, että on hänen vastuullaan pitää äiti tyytyväisenä. Tuolla tavoin kasvatetaan vain ahdistuneita perfektionisteja, jotka saattavat sitten vanhemmiten alkaa jopa alisuorittaa, kun eivät edes uskalla yrittää mokaamisen pelossa.
Minulla on ollut oppilaita, jotka koko ajan varmistelevat, tekevätkö oikein ja kyselevät, miten voisi parantaa ja purskahtavat itkuun, jos saavat alle kiitettävän. Tuommoiset lapset ovat surullinen näky!
Olen kerran jopa merkinnyt Wilmaan paremman arvosanan kuin oppilas sai, juurikin siksi, että hän ei joutuisi kotona pulaan. Tein sen, koska oppilas oli tehnyt huolimattomuusvirheen ja tiesin, että hän oikeasti osasi asiat paremmin. Mutta kyllä kotiin pitäisi uskaltaa mennä mokankin jälkeen. Vanhemman tehtävä on silloin lohduttaa. Jos taas lapsi luonnostaan pystyy elämään heikommankin tuloksen kanssa, olkaa tyytyväisiä, koska se on terveen psyyken merkki.
Hyvä ope! Vanhemmat ei varmaan tajua kuinka hyvin perheen tilanne ja asenteet näkyy koulussa
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole koskaan ymmärtänyt miksi 8 olisi hyvä! Jos on etukäteen tiedossa että on koe ja koealue kerrottu, niin miksi olisi hyvä että osaa vaikkapa 3/4 asioista, kun yhtä hyvin olisi voinut opetella kaiken? En vaan ymmärrä. Kun ne itse asiat eivät todellakaan voi olla ylivoimaisia oppia keskivertolapselle.
Haista sinä pitkä paska.
Kaikille ei kaikki luettu jää päähän yhtä tehokkaasti kuin kusi sinun kuuppaasi.
Itselläni oli seiskan lukupää. Mitä tahansa metodeja yritin tai keskityin ja pänttäsin, niin lopputulos aina siellä samoilla nurkilla.
Mutta toisaalta - korjaan tai rakennan melkein mitä vaan.
Jos olisin samanlainen tolvana kuin sinä, ihmettelisin kuinka talon rakentaminen tai edes joku iskareiden vaihtaminen voi muka olla jollekin ylivoimaisen vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei luoja millaisia vanhempia täällä on, onneksi oma äitini oli tyytyväinen vaikka toin peruskouluikäisenä kotiin jopa 6 alkavia koenumeroita. Äiti sanoi aina, että opiskelen itseäni varten, joten ei tarvinnut arvosanoilla koskaan yrittää miellyttää. Hyvistä arvosanoista ei palkittu eikä huonoista parjattu.
Toisaalta ensi vuonna olisi tarkoitus saada gradu ulos Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta eli ei ne ala-asteella saavutetut koenumerot kerro oikeastaan yhtään mitään. Jatkakaa vaan sitä lastenne painostusta hyviin numeroihin, niin se opiskelumotivaatio nollautuu viimeistään ylioppilaskirjoituksissa ja sitten voitte olla ylpeitä niistä parturikampaajistanne.
tää nyt on täyttä potaskaa. Jos pohja ei ole kunnossa, menee lukiokin huonosti ja vaikeampi päästä yliopistoon.
Tämä ei ole täyttä potaskaa t. tuon alkuperäisen kirjoittaja. Ihminen voi olla hyvinkin älykäs ja oppinut vaikkei olisi jaksanut panostaa kokeisiin ala-asteella. Kokeet varsinkin peruskoulussa mittaavat yleensä hyvin marginaalista tietoa sekä pieniä yksityiskohtia, niissä voi menettää paljon pisteitä esimerkiksi muistamalla jonkun suhteellisen mitättömän asian väärin.
Lukiossa opitaan jo hahmottamaan isompia kokonaisuuksia ja soveltamaan sitä opittua tietoa, se ei ole samanlaista ulkolukua kuin peruskoulu. Joten vaikka ala-asteella se matematiikan numero olisi 6 niin se tyyppi saattaa silti 10 vuoden kuluttua olla yliopistossa. Lisäksi mikään yksittäinen huono numero ei todellakaan vaikuta yhtään mihinkään. Kyllä yliopistolla tunnistaa ne lapsuuden ylisuorittajat, jotka tekevät tutkintoa vanhemmilleen. Palavat loppuun jo kandia väsätessä, koska täydellisyys eikä ymmärretä, ettei se kandikaan nyt ihan oikeasti merkkaa parin vuoden jälkeen juuri mitään.
Älkää ihan tosissanne painostako lapsianne ylisuorittajiksi, tulevat kärsimään siitä. Olen oikeastaan menestynyt opinnoissani varmaan juuri siksi, että motivaatio lähti minusta itsestäni eikä vanhempien painostuksesta.
Sain koulussa hyvöt numerot suht helposti vähällä lukemisella/laskemisella, yliopistossa samalla meiningillä ei sitten pärjännytkään vaan piti opetella tekemään töitä. Parempi olisi jos olisin joutunut tekemään töitä numeroiden eteen jo kouluaikoina.
Ei ala tuntua. Jos et vaadi nyt panostamista, lapsesi tulee ennemminkin syyttämään sua siitä, että et vaatinut paneutumista. Kun resursseja on kuitenkin parempaan.
Itsellä ei peruskoulun aikaan tarvinnut puuttua lapsen koulunkäyntiin ollenkaan, hänellä oli kova tarve itsellä pärjätä. Varsinkin kun tähtäsi Helsinkiin erikoislukioon. Se tarvittava keskiarvo tuli kyllä melko helposti, ei tosiaan lukenut kokeisiin. Nyt vain ei tosiaan tuntunut tajuavan, että lukiota ei vedetä samalla tavalla.
Jos en olisi alkanut puuttua lukemisiin, niin taatusti syyttäisi minua myöhemmin siitä, että minua ei kiinnostanut hänen koulunsa yms.
Yksi päivä tyttäreni harmitteli, kun en ollut pakottanut häntä soittamaan mitään soitinta. Öh, en tietenkään pakota harrastamaan jotain tiettyä. Mutta olen ollut sitä mieltä, että harrastuksia pitää olla. Hän on saanut alkaa harrastaa mitä haluaa. Ja olen myös ehdotellut eri harrastuksia, mihin onkin sitten tykästynyt moneksi vuodeksi. Että sellaisia vinkkejä ja "pieniä potkuja persuksiin" tarvitsee äitinä antaa.