Lue keskustelun säännöt.
Solmussa ystävyyssuhteessa
19.04.2016 |
Olemme hieman yli kolmekymppisiä naisia molemmat ja tunteneet toisemme varhaisteini-iästä asti. Ystäväni on aina ollut aika omalaatuinen persoona ja hyvin suorasukainen. Mutta myös todella hauskaa seuraa ja parhaimillaan aivan ihana tyyppi, jonka kanssa natsaa monella tavalla. Kuitenkin tuntuu, että hän välillä - ja itse asiassa nykyään yhä enenevässä määrin -sanoo niin loukkaavia asioita, että ne jäävät kiertämään kehää omassa päässäni enkä pääse noiden kommenttien yli. Ongelmani on etten PYSTY sanomaan ystävälleni, että hän loukkaa minua. Häkellyn, pyytelen anteeksi ja muutun aivan poljetuksi tossuksi...Jotenkin ystäväni saa tällaiset tilanteet käännettyä toisen syyksi ja hän ikään kuin hyökkää kimppuun sen sijaan, että hän kuuntelisi vilpittömästi kuinka hänen kommenttinsa eivät tunnu kivalta. Hän saa minut tuntemaan ettei minulla ole oikeutta tunteisiini, vaikka hän sanoisi mitä vain ja kuinka loukkaavaa tahansa, minä en saisi reagoida. Esimerkkinä, että ystäväni arvostelee valintojani, ne pitää hyvin tarkkaan perustella hänelle, viimeksi hän myös kuvasi minua hyvin ikävästi, kun en ole käyttäytynyt hänen toivomallaan tavalla... Hän vain kokee sanovansa mielipiteensä, mutta minä koen nuo tilanteet todella ahdistavina. Tämä on aiheuttanut tilanteen, jossa koen etten osaa olla oma itseni ystäväni seurassa, en uskalla aidosti puhua tunteistani, sillä pelkään toisen kärkkäitä tölväisyjä.
Ärsyttää etten osaa käyttäytyä aikuismaisesti ja kertoa tunteistani. En tiedä mikä tässä ystävässä saa sen aikaan, että välillä suorastaan pelkään häntä. Ja miksi pidän tätä ystävyyssuhdetta itse yllä...? Aina välillä tulee niin sanotusti valoisampia aikoja ja kaikki meneekin paremmin. Se vanha kiva ystävä on tullut hetkeksi takaisin. Hän tuntuu ihanalta tyypiltä, vaikka hieman varuillani olenkin enkä ihan enää sisimpääni hänelle uskalla paljastaa. Mutta sitten taas tulee jotakin, mikä viiltää ja syvältä ja mietin miksi ihmeessä en pysty sanomaan, mitä tunnen. Että hän loukkaa minua. Pelkään niin paljon ystäväni reaktiota ja sitä, että hän syyllistäisi minua. Ei kuulosta aikuisen ihmisen puheelta, mikä minua vaivaa?
Onko teillä tällaisia ystävyyssuhteita? Miten käsittelette tilanteita, joissa toinen töksäyttää jotakin teitä loukkaavaa?
Kommentit (13)
Vaikuttaisi siltä, että haet rohkaisua päästää irti tuosta ystävyyssuhteesta. Ettet uskalla kertoa, miltä sinusta tuntuu, kertoo paljon ystävyyden laadusta.
Minulla oli toisella tavalla hankala ihmissuhde. Ystäväni oli mustasukkainen aina kun minulla oli hauskaa jonkun muun kanssa. Se ei ollut suoraa vaan epämääräistä loukkaavaa venkoilua ja humalassa vähän suorempaa. Yhden tällaisen tapauksen yhteydessä hermostuin. Hän suuttui siitä minulle ja sanoi asioita, joita on vaikea antaa anteeksi. "Ystävyyden" loppu oli suuri helpotus, vaikka olin aiemmin pelännyt sitä, koska hän toisaalta oli minulle vaikeuksissa isona tukena ja oli niin paljon hyviäkin aikoja.
Pointti oli kai se, ettet välttämättä menetä mitään, vaikka siltä tuntuu. Tai ota riski ja kerro vaikka kirjeellä tuntemuksistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan kai oikeutusta sille, että ystävyyssuhteessa saa myös loukkaantua toiselle eikä se ole omaa heikkoutta tai herkkänahkaisuutta. Että toinen ei voi käyttäytyä miten tahansa ja sitä pitäisi vain kestää. Koska tämän ystävän kanssa alan usein kyseenalaistaa itseäni ja koen ettei minulla ole "oikeutta" loukkaantua hänelle.
Itselläni oli myös samanlainen ystävä. Kesti pitkään ennen kuin tajusin, että hänessä on oikeastaan narsistisia piirteitä. Ajattelin, että hänen pitäisi tuntea minut siinä missä minäkin hänet! Eli tietää loukkaavansa... Laitoin välit ihan totaalisen poikki. Olen ollut vaan helpottunut siitä, ettei hän vie enää energiaani eikä täytä ajatuksiani. Pääsin tavallaan hänen "hallinnastaan".
Tottakai saa loukkaantua. Kuulostaa karmaisevalta ystävyyssuhteelta. Millaisia muut ystäväsi ovat? Onko teillä yhteinen kaveripiiri?
Mulla on "ystävä" joka ei koskaan sano anteeksi, ei koskaan sano kiitos, on aina myöhässä 1-2 tuntia, viimeksi ei itse ollut paikalla kotona kun olin tulossa hänen luokseen käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole yhteistä kaveripiiriä, joskin tunnemme jonkin verran samoja ihmisiä, mutta asumme eri kaupungeissa, joten ei tule viettettyä juurikaan aikaa samoissa porukoissa, enemmän tapaamme kaksin.
Totta puhuen, olen miettinyt voisiko ystävässäni olla joitakin narsistisia piirteitä. Haluaisitko 4 kertoa lisää msta kokemuksistasi?
-AP
Onko meillä sama ystävä...?
Minun kohdallani kävi niin, että ystävä jälleen kerran mielestään oikeutetusti raivosi ja veti sitten mykkäkoulun päälle. Tavoistani poiketen en rynnännyt matelemaan, vaan jäin odottavalle kannalle. Ei ole nyt pariin kuukauteen kuulunut mitään ja oloni on lähinnä helpottunut. Katsotaan sitten, jos ystävä itse on yhteydessä.
Olen tajunnut, ettei edes pitkässä ystävyydessä tarvitse tai pidä sietää kaikkea. Joskus ennen niin tärkeätkään ihmissuhteet eivät enää toimi. Jos aina tulee paha mieli jostain ihmisestä, niin antaapa sellaisen suhteen sitten olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole yhteistä kaveripiiriä, joskin tunnemme jonkin verran samoja ihmisiä, mutta asumme eri kaupungeissa, joten ei tule viettettyä juurikaan aikaa samoissa porukoissa, enemmän tapaamme kaksin.
Totta puhuen, olen miettinyt voisiko ystävässäni olla joitakin narsistisia piirteitä. Haluaisitko 4 kertoa lisää msta kokemuksistasi?
-AP
Minusta ap:n ei ole nyt oleellista miettiä, onko ystävässä narsistisia piirteitä vai ei, vaan miettiä jaksaako itse ystävän käytöstä. Ja sitä, auttaako jos ystävälle sanoo asiasta. Js yhtään tuntuu, että puhumisesta on apua, niin kannattaa nostaa kissa pöydälle, sanoa miltä käytös tuntuu ja katsoa, miten ystävä reagoi.
Vierailija kirjoitti:
Onko meillä sama ystävä...?
Minun kohdallani kävi niin, että ystävä jälleen kerran mielestään oikeutetusti raivosi ja veti sitten mykkäkoulun päälle. Tavoistani poiketen en rynnännyt matelemaan, vaan jäin odottavalle kannalle. Ei ole nyt pariin kuukauteen kuulunut mitään ja oloni on lähinnä helpottunut. Katsotaan sitten, jos ystävä itse on yhteydessä.
Olen tajunnut, ettei edes pitkässä ystävyydessä tarvitse tai pidä sietää kaikkea. Joskus ennen niin tärkeätkään ihmissuhteet eivät enää toimi. Jos aina tulee paha mieli jostain ihmisestä, niin antaapa sellaisen suhteen sitten olla.
Olen aika varma ettei kyseessä ole sama ystävä, koska oma ystäväni ei oikeastaan raivoa, pikemminkin esittää asiat kylmänviileän analyyttisesti näpäyttäen.
Ongelma tässä onkin se, että en uskalla sanoa omia tunteitani ääneen, koska pelkään niin kovasti asian vain kääntyvän itseäni vastaan - näin on käynyt niin monta kertaa. Esimerkkinä: menemme kahville ystäväni kanssa. Halaamme, juttelemme mukavia. Sitten ystävä nostaa esille jonkin "häntä vaivaavan asian". Kuten vaikkapa kerran sen, että tein yhden ratkaisun elämässä, jota hän ei ymmärtänyt (kyse ei ollut isosta asiasta). Minua ärsyttää ja ahdistaa, että juodun taas uudelleen perustelemaan valintaani. Ystävä näkee sen minusta ja kysyy syyttävällä äänellä"ärsyttääkö sua, että me puhutaan tästä?". Tilanne tuntuu ihan henkiseltä väkivallalta. Että aha, ensin mua kuulustellaan jostakin asiasta ja kun reagoin siihen kuulustellaan ja tentataan vielä siitäkin.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinkertainen ratkaisu: älä tapaa ihmistä, joka loukkaa sinua ja täysin tarkoituksella.
Kuulostaa tutulta. Olen sua kymmisen vuotta nuorempi, ystäväni saman ikäinen kuin minä.
Meillä on yhteinen pitkä historia läpi murrosiän myrskyjen jne... Ollaan oltu puolin ja toisin korvaamattomia tukia toisillemme!
Ystäväni on verbaalisesti todella lahjakas ja osaa vastata ongelmaan kun ongelmaan sanoilla, joita juuri sillä hetkellä haluan kuulla.
Hänessä on kuitenkin eräs vahva piirre.. Nimittäin hän on hyvin tuulella käyvä, mielialat vaihtelevat katosta lattiaan. jos hän on väsynyt, hän saa huutaa minulle ja minä kuuntelen ja hyväksyn.
Kaveriporukalla ja muissa sosiaalisissa tilanteissa kun ollaan oltu, hän on nolannut minut kilahtamalla yhtäkkiä jostain tai muuten vain halveksimalla ääneen minua.
Mielipiteissä en enää uskalla sanoa omaani: ystävälleni on tullut inhottava tapa tyrmätä kaiken mitä sanon. Jos mielestäni kannabis ei ole hyvä laillistaa, hänen mielestä on vaikka hän on viimeviikolla ollut aivan toista mieltä. Suu vaahdoten hän perustelee akateemisin termein, kuinka väärässä olen.
Näistä tilanteista on tullut mulle, herkälle ja tasaisuutta kaipaavalle ihmiselle niin rankkoja, että huomaan vaan pelkääväni että tilanteet toistuvat.
Ystäväni on kuitenkin monesti tökerösti käyttäydyttyään laittanut jonkin "olet tärkeä mulle<3" viestin anteeksi pyynnön sijaan jolloin olen höyrähtänyt taas takaisin ja unohtanut kaiken.
Hänellä on takana paljon koulukiusaamista ja rankkoja kokemuksia. Olen aina ajatellut että hän on se uhri jota on kuunneltava.
Hiljalleen olen kuitenkin ymmärtänyt että ei tasapainoisessa ystävyyssuhteessa toinen ole aina se psykologi ja anteeksiantaja joka ottaa kaiken ulosteen niskaan.
Suoraan en hänelle yksinkertaisesti uskalla sanoa näitä : meillä on paljon yhteisiä kavereita ja kokemuksesta tiedän, kuinka hän saa käännettyä heidät puolelleen. Hän osaa haukkua minut niin viiltelevin sanoin että tiedän, että minä olen se joka loppuseltaan pyytää anteeksi.
Auttakaa, mitä teen??? Voinko vain jatkaa ja olla pitämättä yhteyttä häneen??!!! Jos hän kysyy että mikä on, aion kyllä vastata kun sen aika on mutta nyt tuntuu huonolta hetkeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli myös " ystävä", joka arvosteli kotini, pukeutumiseni, ulkonäköni, lapsenkasvatukseni.Piilotti piikkinsä topakan minun asiani ajamisen alle. Oli tietävinään mikä on minulle parasta.Lopulta hänet jätin, se oli kiusallista, mutta yhtään en ole häntä kaivannut. Ystävä saa olosi tuntemaan hyväksi ja tukee sinua omien päätöstesi kanssa. Ehkä tuollainen töksäyttelevä jyrätyyppi sopii ystäväksi kaltaisensa kanssa.
Ihana olo kun tämä ihminen ei enää arvostele, oio ja ojenna! Jatkossa kaveeraan vain ihmisten kanssa joille kelpaan!
Makunsa kullakin sanoi koira, kun muniansa nuoli. Eli sanon takaisin.
Totta puhuen, en jaksa itse negatiivisia tyyppejä, "totuudentorvia", jotka ovat muka niin ihailtavan rehillisiä. Usein nämä ihmiset ovat itse onnettomia, kateellisia tai muuten vaan tunnemaailmaltaan vähän vajavaisia. Normaali ihminen ymmärtää, että rehellisyys ei ole yhtä kuin tölviminen.