Mikä miehiä risoo naisten parinvalinnassa...
...on se että sanotaan, että miehessä on jotain pahasti vikaa kun ei saa naisia. Kuitenkin monien kohdalla fakta on, että jos ne itseinhon tunteet olisi siinä yläasteiässä tai myöhemminkin suunnannut itsensä sijasta ympäristöön, eli olisi ollut joku lippis väärinpäin kulkeva koulukiusaaja, jota muut syystä tai toisesta pitävät coolina, niin ongelmaa naisten saamisen suhteen ei olisi koskaan syntynytkään.
Ongelma ei ole niinkään se, että mies on viallinen (toki huono itsetunto on vika, ei siinä mitään). Ongelmana on, että se huono itsetunto johti heikkoon sosiaaliseen statukseen. Jos mies olisikin omaksunut narsistisia piirteitä ja niin sanotusti ulkoistanut pahan olon ympäristöönsä, olisi seurauksena ollut että hän olisi ollut mahdollisesti hyvinkin suosittu tyyppi.
Myöhemmin tilejä tasoittaa lähinnä se, että monet kiusatut päätyvät hyviin ammatteihin ja kiusaajilla taas usein menee huonosti elämässä. Kiusatulla voi myös olla varaa ostaa kalliita vaatteita, jolloin hän ei olekaan enää siellä sosiaalisen hierarkian pohjalla edes siinä mielessä. Hän oppii ehkä verkostoitumistaitoja ja muuta, vapautuu hieman, kun taas kiusaaja alkaa yhä enemmän ja enemmän vaikuttaa keskenkasvuiselta juntilta.
Kuitenkin jos kiusattu jää huonosti koulutetuksi, epäsosiaaliseksi ressukaksi, hän on aikuisenakin paljon vähemmän kiinnostava naisten silmissä kuin kiusaajansa. Se, että miehille valehdellaan että "sinussa on sitä ja tätä vikaa kun et saa naisia, naiset haluaa hyviä miehiä", on oikeastaan kauheaa paskaa. Ja se Axl Smith tulee muuten saamaan jatkossakin pillua vaikka kuinka. Koska on julkkis.
Ei kukaan mies halua kuulla sitä bullshittia mitä jotkut naiset jauhavat, että muka miehessä on joku kamala vika kun ei saa naista. Se on halventavaa paskaa. Me kaikki tiedetään, ettei naisten valintakriteerit ole niin jaloja kuin te väitätte. Enkä mä ainakaan ole naisia siitä tilille vaatimassa. Kyllähän mä itsekin panen mieluummin jotain kaunista kiusaajanaista kuin kilttiä ylipainoista naista. En todellakaan ole tuomitsemassa ketään. Mutta aivan turha miehiä halventaa tästä, koska yksinkertaisesta ei naisilla ole varaa siihen. Miehen sosiaalinen asema tulee aina menemään minkään moraalisten seikkojen ohi. Voit olla mitä mukavin mies, mutta jos olet epävarma, sosiaalisesti kömpelö ja muutenkin kaikki sinussa on ns. matalaa sosiaalista statusta, et tule olemaan naisten suosiossa. Jos olet mulkku, se ei pahemmin haittaa mikäli olet "cool" ja vielä jossain arvostetussa ammatissa.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Eiköhän suurin osa poikia kiusaavista ole itsekin poikia? Eli jos pojat kiusaavat toisilleen huonon itsetunnon, on naisten vika kun eivät halua katkeria ja huonoitsetuntoisia kumppaneita?
Sanoinko mä että se on naisten vika? Onko se jotenkin vaikea lukea aloitus alusta loppuun ennen kuin kommentoi?
AP
On, kun aloitus on noin pitkä ja rönsyilee mihin sattuu. En jaksanut minäkään lukea ja silti hyppään mukaan. Huonolla aloituksella ei saa hyvää osallistumista.
Ihan miten vaan, mutta ihan oma vika se on jos ei edes lue aloitusta ja menee sitten sanomaan jotain mikä ei pidä paikkaansa. Ei voi mun vastuulle vierittää. Vrt. "Hesarin pääkirjoituksessa haukuttiin kaikki somalit" "No eihän haukuttu, luitko sä edes sitä loppuun?" "No en mä jaksanu lukea kun rönsyili liikaa, mutta otsikossa oli sana "somali" , joten arvelin että ehkä siinä haukutaan somaleita. Toimittajan oma vika, mitäs kirjoittaa huonosti."
AP
Et voi verrata itseäsi ammattikirjoittajaan, kun olet niin huono kirjoittaja. Ei kukaan lehtiäkään jaksaisi lukea, jos artikkelit olisivat tuollaisia. Siksi kirjoitat noin pitkään, saat piilotettua sinne vaikka mitä älyttömyyksiä ja sitten itket kun joku (kukaan) ei jaksa lukea.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin mielellään ujohkon miehen, mutta ujona se on hankalaa (kumpikaan ei tee aloitetta). Aina tulee takavasemmalta se räväkkä röökipimu tai alfanaaras, joka pistää tissit tiskille ja vie miehen mukanaan.
Olisipa kiva elää todellisuudessa, jossa räväkät röökipimut ja alfanaaraat ryöstelevät ujohkoja miehiä tavisnaisten nenän edestä. Mutta kun joutuu elämään ihan tässä tavallisessa maailmassa, jossa ujohkoja miehiä ei ryöstele kuin toiset miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla miehet kuolaa "alfanaaraiden" perään eivätkä tunnu edes näkevän niitä hiljaisempia ja vaatimattoman näköisiä naisia. Vain ne kaikista kauneimmat ja äänekkäimmät ja ne rumat ja lihavat on olemassa miehille.
Toki toki. Naiset eivät vaan joudu kuuntelemaan halventavaa paskaa siitä, miten ovat miesvihaajia, potentiaalisia kouluampujia tai muuten täysiä sekopäitä, koska eivät ole naisten mieleen.
AP
Naiset saavat sen sijaan kuunnella halventavaa paskaa siitä, että miesten tekemät kouluampumiset sun muut ovat heidän syytään, koska he eivät ole harrastaneet seksiä epämieluisien miesten kanssa.
Niin saa, tyypeiltä joita kukaan ei ota tosissaan.
AP
Aika monet ikävä kyllä ottaa.
Toki muut samalla tavalla ajattelevat ja Laasasen ym. blogeja seuraavat ottavat. He ovat miesten joukossa todella marginaalinen porukka.
Pieni mutta äänekäs porukka joka usein valtaa tämän palstan ja suoltaa paskaansa joka ketjuun. Se lauma on se joka on pilannut naisettomien miesten maineen täällä.
Miten se Laasanen on päässyt koko kansan tietoisuuteen jos joukko on pieni? En usko että on. Eikä niitä ole vain tällä palstalla. Se on totta, että naisettomien miesten maine on pilalla. Ennen pidin heitä ujoina ja sympaattisina, nykyään suhtaudun vihamielisesti.

Ja itse asiassa todella yleisiä kommentteja joita miehet saavat, jos sanovat että heillä on vaikeuksia saada naista, on että he ovat varmaan ilkeitä, tylyjä, eivät ole kiinnostuneita toisista ihmisistä/naisesta, näkevät naiset vain hyödykkeinä/objekteina. Jotenkin todella härskiä, kun monen naisia saamattoman nössömiehen kohdalla tilanne on se, että jos he olisivat täynnä itseään, ja siten empatiakyvyttömiä ja vain itsestään kiinnostuneita kusipäitä, heillä luultavasti olisi paljon enemmän sitä naisten kaipaamaa itsevarmuutta ja karismaa. Itseään täynnä olevia tyyppejä pidetään yleisesti paljon itsevarmempina, vaikka ovatkin pohjimmiltaan vähintään yhtä ressukoita, kuin nämä epäsosiaaliset nössömiehet. Periaatteessa tuossa tilanteessa parhaaseen tulokseen pääsisi, kun ottaisi torut neuvona ja ryhtyisi itseään täynnä olevaksi mulkuksi. Sen jälkeen näyttäisi monen silmään hurmaavalta menestyjältä.
AP
Täällä oli hiljattain kaksi ketjua, toinen naisille joista miehet eivät kiinnostu, toinen miehille joista naiset eivät kiinnostu. Ketjuissa oli tarkoitus kertoa itsestään ja miettiä syitä menestyksen puutteelle. Naiset tekivät pitkiä listoja vioistaan, sekä ulkonäössä että luonteessa. Ketju on vielä hengissä ja naiset jatkavat itsensä haukkumista. Miesten ketjuun muistaakseni neljä miestä kertoi jotain negatiivista itsestään, muut kirjoittelivat neutraaleja ja positiivisia asioita ja ihmettelivät mikä naisia vaivaa kun ei kelpaa. Keskustelu velloi lähinnä naisten viallisuuden ympärillä. Tuo ketju kuivui kasaan saman päivän aikana, tietääkseni.
Tästä voisi päätellä, että miehet tarvitsevat rajua todellisuuteen herättelyä, naiset roppakaupalla kannustusta ennen kuin valuvat viemäristä alas.
Tää on ihan paskaa. 90 % näistä syrjäytyneistä miehistä ei tarvitsisi mitään muuta kuin itsetuntoa. Käsityksen että on ihan hyvä ihminen ja arvokas, eikä velvoitettu aina olemaan toisille mieliksi. Teidän haukuistanne ei ole mitään muuta kuin haittaa. Välillä epäilyttää että monilla tarkoitus onkin vain kiusata näitä miehiä. En ole koskaan tavannut miestä, jolla olisi suuria vaikeuksia saada naisia ja joka ei olisi todella epävarma ja näkisi itseään viallisena.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla miehet kuolaa "alfanaaraiden" perään eivätkä tunnu edes näkevän niitä hiljaisempia ja vaatimattoman näköisiä naisia. Vain ne kaikista kauneimmat ja äänekkäimmät ja ne rumat ja lihavat on olemassa miehille.
Toki toki. Naiset eivät vaan joudu kuuntelemaan halventavaa paskaa siitä, miten ovat miesvihaajia, potentiaalisia kouluampujia tai muuten täysiä sekopäitä, koska eivät ole naisten mieleen.
AP
Johtuu siitä, että hyljeksityt naiset eivät solvaa miehiä, uhkaile kouluampumisilla jos miestä ei saa eivätkä muutenkaan käyttäydy kuin sekopäät. Syrjäytyneet miehet tekevät kaikkea tuota. Eli ei se ole mitään "halventavaa paskaa". Kun joku syrjäytynyt mies riehuu netissä ja uhkailee, harvoin paikalle ilmestyy miestä sanomaan että ei hyväksy tuota. Puolustajia sen sijaan riittää. Miehissä.
Naisia uhkaillaan kyllä. Miten se oikeuttaa sen että tähän täysin osattomia epäsosiaalisia miehiä haukutaan?
AP
Mitä sinä kyselet oikeuden perään? Tarkoitatko että naisten pitäisi tyynenä kuunnella, kun heitä uhataan ammutuksi tulemisella jos seksi syrjäytyneiden miesten kanssa ei kiinnosta? Miksi et ole saarnaamassa niille sekopäämiehille? En minä mieti syrjäytyneiden miesparkojen tunteita, jos minua uhataan ampumisella. Minun pitäisi pelätä kuin kiltti pikku tyttö? Ei käy, vaan olen raivoissani ja voin sen kyllä kertoa ujostelematta.
No ole hyvä ja suuntaa se raivosi niihin miehiin jotka sen ansaitsevat.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Eiköhän suurin osa poikia kiusaavista ole itsekin poikia? Eli jos pojat kiusaavat toisilleen huonon itsetunnon, on naisten vika kun eivät halua katkeria ja huonoitsetuntoisia kumppaneita?
Sanoinko mä että se on naisten vika? Onko se jotenkin vaikea lukea aloitus alusta loppuun ennen kuin kommentoi?
AP
On, kun aloitus on noin pitkä ja rönsyilee mihin sattuu. En jaksanut minäkään lukea ja silti hyppään mukaan. Huonolla aloituksella ei saa hyvää osallistumista.
Ihan miten vaan, mutta ihan oma vika se on jos ei edes lue aloitusta ja menee sitten sanomaan jotain mikä ei pidä paikkaansa. Ei voi mun vastuulle vierittää. Vrt. "Hesarin pääkirjoituksessa haukuttiin kaikki somalit" "No eihän haukuttu, luitko sä edes sitä loppuun?" "No en mä jaksanu lukea kun rönsyili liikaa, mutta otsikossa oli sana "somali" , joten arvelin että ehkä siinä haukutaan somaleita. Toimittajan oma vika, mitäs kirjoittaa huonosti."
AP
Et voi verrata itseäsi ammattikirjoittajaan, kun olet niin huono kirjoittaja. Ei kukaan lehtiäkään jaksaisi lukea, jos artikkelit olisivat tuollaisia. Siksi kirjoitat noin pitkään, saat piilotettua sinne vaikka mitä älyttömyyksiä ja sitten itket kun joku (kukaan) ei jaksa lukea.
Mun kirjoitustaitoa saat haukkua ihan niin paljon kuin haluat, mutta jos väität mun sanoneen jotain, mistä lapsikin huomaisi tekstin lukemalla etten ole sellaista sanonut vaan ihan päinvastaista, niin se on 100 %:sti sun oma vika. Lopeta toi naurettava saivartelu. Et voi laittaa mun suuhun sanoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla miehet kuolaa "alfanaaraiden" perään eivätkä tunnu edes näkevän niitä hiljaisempia ja vaatimattoman näköisiä naisia. Vain ne kaikista kauneimmat ja äänekkäimmät ja ne rumat ja lihavat on olemassa miehille.
Toki toki. Naiset eivät vaan joudu kuuntelemaan halventavaa paskaa siitä, miten ovat miesvihaajia, potentiaalisia kouluampujia tai muuten täysiä sekopäitä, koska eivät ole naisten mieleen.
AP
Ja itse asiassa todella yleisiä kommentteja joita miehet saavat, jos sanovat että heillä on vaikeuksia saada naista, on että he ovat varmaan ilkeitä, tylyjä, eivät ole kiinnostuneita toisista ihmisistä/naisesta, näkevät naiset vain hyödykkeinä/objekteina. Jotenkin todella härskiä, kun monen naisia saamattoman nössömiehen kohdalla tilanne on se, että jos he olisivat täynnä itseään, ja siten empatiakyvyttömiä ja vain itsestään kiinnostuneita kusipäitä, heillä luultavasti olisi paljon enemmän sitä naisten kaipaamaa itsevarmuutta ja karismaa. Itseään täynnä olevia tyyppejä pidetään yleisesti paljon itsevarmempina, vaikka ovatkin pohjimmiltaan vähintään yhtä ressukoita, kuin nämä epäsosiaaliset nössömiehet. Periaatteessa tuossa tilanteessa parhaaseen tulokseen pääsisi, kun ottaisi torut neuvona ja ryhtyisi itseään täynnä olevaksi mulkuksi. Sen jälkeen näyttäisi monen silmään hurmaavalta menestyjältä.
AP
Täällä oli hiljattain kaksi ketjua, toinen naisille joista miehet eivät kiinnostu, toinen miehille joista naiset eivät kiinnostu. Ketjuissa oli tarkoitus kertoa itsestään ja miettiä syitä menestyksen puutteelle. Naiset tekivät pitkiä listoja vioistaan, sekä ulkonäössä että luonteessa. Ketju on vielä hengissä ja naiset jatkavat itsensä haukkumista. Miesten ketjuun muistaakseni neljä miestä kertoi jotain negatiivista itsestään, muut kirjoittelivat neutraaleja ja positiivisia asioita ja ihmettelivät mikä naisia vaivaa kun ei kelpaa. Keskustelu velloi lähinnä naisten viallisuuden ympärillä. Tuo ketju kuivui kasaan saman päivän aikana, tietääkseni.
Tästä voisi päätellä, että miehet tarvitsevat rajua todellisuuteen herättelyä, naiset roppakaupalla kannustusta ennen kuin valuvat viemäristä alas.
Asia kun vaan valitettavasti on niin että monesta miehestä ei kukaan kiinnostu, vaikka miehessä ei olisikaan yhtään mitään vikaa. Ellei nyt viaksi lasketa sitä ettei osaa välttämättä sitten markkinoida itseään tai hakea seuraa kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla miehet kuolaa "alfanaaraiden" perään eivätkä tunnu edes näkevän niitä hiljaisempia ja vaatimattoman näköisiä naisia. Vain ne kaikista kauneimmat ja äänekkäimmät ja ne rumat ja lihavat on olemassa miehille.
Toki toki. Naiset eivät vaan joudu kuuntelemaan halventavaa paskaa siitä, miten ovat miesvihaajia, potentiaalisia kouluampujia tai muuten täysiä sekopäitä, koska eivät ole naisten mieleen.
AP
Johtuu siitä, että hyljeksityt naiset eivät solvaa miehiä, uhkaile kouluampumisilla jos miestä ei saa eivätkä muutenkaan käyttäydy kuin sekopäät. Syrjäytyneet miehet tekevät kaikkea tuota. Eli ei se ole mitään "halventavaa paskaa". Kun joku syrjäytynyt mies riehuu netissä ja uhkailee, harvoin paikalle ilmestyy miestä sanomaan että ei hyväksy tuota. Puolustajia sen sijaan riittää. Miehissä.
Asenteesi on osa ongelmaa. Jos jo oletusarvoisesti pidät/kohtelet syrjäytynyttä miestä naisvihaajana, niin ei se ainakaan vähennä naisvihaa syrjäytyneiden miesten keskuudessa.
No voi voi. Eli minun pitäisi silitellä naisia haukkuvien syrjäytyneiden miesten päätä, palkkiona siitä että he solvaavat minua? Minun asenteeni ei ole ongelma, vaan syrjäytyneiden miesten asenne kun purkavat raivoaan naisiin netissä. Jos he tukkivat suunsa, teen samoin. Mutta en alistu kuuntelemaan solvaamista. Miten se voi tulla yllätyksenä, että vihasta saa palkaksi vihaa?
Tota sun asennetta kutsutaan rasismiksi. Mutta hyvä että sentään myönnät että sähän vihaat syrjäytyneitä miehiä ihan kollektiivisesti.
No sinun kommenttiasi voisi kutsua älyvapaaksi. Kannattaako tuolla nyt keskusteluun osallistua? Googleta rasismi.
Rasismiin kuuluu se, että leimaat koko ryhmän yksittäisten ihmisten perusteella. Ja rasismi ei rajoitu pelkkään ihonväriin. Oletko eri mieltä?
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin mielellään ujohkon miehen, mutta ujona se on hankalaa (kumpikaan ei tee aloitetta). Aina tulee takavasemmalta se räväkkä röökipimu tai alfanaaras, joka pistää tissit tiskille ja vie miehen mukanaan.
Olisipa kiva elää todellisuudessa, jossa räväkät röökipimut ja alfanaaraat ryöstelevät ujohkoja miehiä tavisnaisten nenän edestä. Mutta kun joutuu elämään ihan tässä tavallisessa maailmassa, jossa ujohkoja miehiä ei ryöstele kuin toiset miehet.
Niin. Ja naisilla treffipyyntöjä satelee ilman että tarvitsee itse tehdä mitään asian eteen jne. Jostain syystä oikeassa elämässä näin ei mene, vaan myös itse on oltava aktiivinen ja sosiaalinen. Ja kyllä, jo kouluaikoina ne räväkät naiset oikeasti veivät miehet, eikä se kummoisesti ole muuttunut näin aikuisena. Jos miettii baarikäyttäytymistä, niin kyllähän sen matkaan lähdetään, jolta helpoimmin irtoaa. Ja baarien ulkopuolella se todennäköisemmin saa, joka on itse aktiivinen, tai kykenee ainakin ilmaisemaan kiinnostustaan selkeästi. Mutta siis kyllä olen todistanut näitä tapauksia, joissa räväkkä nainen istuu hajareisin ujon miehen syliin ja taluttaa kravatista vetämällä kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla miehet kuolaa "alfanaaraiden" perään eivätkä tunnu edes näkevän niitä hiljaisempia ja vaatimattoman näköisiä naisia. Vain ne kaikista kauneimmat ja äänekkäimmät ja ne rumat ja lihavat on olemassa miehille.
Toki toki. Naiset eivät vaan joudu kuuntelemaan halventavaa paskaa siitä, miten ovat miesvihaajia, potentiaalisia kouluampujia tai muuten täysiä sekopäitä, koska eivät ole naisten mieleen.
AP
Naiset saavat sen sijaan kuunnella halventavaa paskaa siitä, että miesten tekemät kouluampumiset sun muut ovat heidän syytään, koska he eivät ole harrastaneet seksiä epämieluisien miesten kanssa.
Niin saa, tyypeiltä joita kukaan ei ota tosissaan.
AP
Aika monet ikävä kyllä ottaa.
Toki muut samalla tavalla ajattelevat ja Laasasen ym. blogeja seuraavat ottavat. He ovat miesten joukossa todella marginaalinen porukka.
Pieni mutta äänekäs porukka joka usein valtaa tämän palstan ja suoltaa paskaansa joka ketjuun. Se lauma on se joka on pilannut naisettomien miesten maineen täällä.
Miten se Laasanen on päässyt koko kansan tietoisuuteen jos joukko on pieni? En usko että on. Eikä niitä ole vain tällä palstalla. Se on totta, että naisettomien miesten maine on pilalla. Ennen pidin heitä ujoina ja sympaattisina, nykyään suhtaudun vihamielisesti.
Tainnu vastustajat pitää niin paljon meteliä, että Laasanen on saanut julkisuutta. Kenen vika se on, jos leimaat kaikki naisettomat miehet jonkun netissä kirjoittelevan porukan perusteella? Ymmärtäisin jos pystyisit esittämään jonkun tilaston, että 90 % naisettomista miehistä on näitä naisia uhkailevia misogyynejä, mutta sä et voi mistään tietää vaikka nämä edustaisivat vain 5 % kaikista naisettomista miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla miehet kuolaa "alfanaaraiden" perään eivätkä tunnu edes näkevän niitä hiljaisempia ja vaatimattoman näköisiä naisia. Vain ne kaikista kauneimmat ja äänekkäimmät ja ne rumat ja lihavat on olemassa miehille.
Toki toki. Naiset eivät vaan joudu kuuntelemaan halventavaa paskaa siitä, miten ovat miesvihaajia, potentiaalisia kouluampujia tai muuten täysiä sekopäitä, koska eivät ole naisten mieleen.
AP
Ja itse asiassa todella yleisiä kommentteja joita miehet saavat, jos sanovat että heillä on vaikeuksia saada naista, on että he ovat varmaan ilkeitä, tylyjä, eivät ole kiinnostuneita toisista ihmisistä/naisesta, näkevät naiset vain hyödykkeinä/objekteina. Jotenkin todella härskiä, kun monen naisia saamattoman nössömiehen kohdalla tilanne on se, että jos he olisivat täynnä itseään, ja siten empatiakyvyttömiä ja vain itsestään kiinnostuneita kusipäitä, heillä luultavasti olisi paljon enemmän sitä naisten kaipaamaa itsevarmuutta ja karismaa. Itseään täynnä olevia tyyppejä pidetään yleisesti paljon itsevarmempina, vaikka ovatkin pohjimmiltaan vähintään yhtä ressukoita, kuin nämä epäsosiaaliset nössömiehet. Periaatteessa tuossa tilanteessa parhaaseen tulokseen pääsisi, kun ottaisi torut neuvona ja ryhtyisi itseään täynnä olevaksi mulkuksi. Sen jälkeen näyttäisi monen silmään hurmaavalta menestyjältä.
AP
Täällä oli hiljattain kaksi ketjua, toinen naisille joista miehet eivät kiinnostu, toinen miehille joista naiset eivät kiinnostu. Ketjuissa oli tarkoitus kertoa itsestään ja miettiä syitä menestyksen puutteelle. Naiset tekivät pitkiä listoja vioistaan, sekä ulkonäössä että luonteessa. Ketju on vielä hengissä ja naiset jatkavat itsensä haukkumista. Miesten ketjuun muistaakseni neljä miestä kertoi jotain negatiivista itsestään, muut kirjoittelivat neutraaleja ja positiivisia asioita ja ihmettelivät mikä naisia vaivaa kun ei kelpaa. Keskustelu velloi lähinnä naisten viallisuuden ympärillä. Tuo ketju kuivui kasaan saman päivän aikana, tietääkseni.
Tästä voisi päätellä, että miehet tarvitsevat rajua todellisuuteen herättelyä, naiset roppakaupalla kannustusta ennen kuin valuvat viemäristä alas.
Asia kun vaan valitettavasti on niin että monesta miehestä ei kukaan kiinnostu, vaikka miehessä ei olisikaan yhtään mitään vikaa. Ellei nyt viaksi lasketa sitä ettei osaa välttämättä sitten markkinoida itseään tai hakea seuraa kunnolla.
Tuollaisia naisiakin on paljon. Ja jos nämä naiset ja miehet joskus törmäävät toisiinsa, kumpikaan ei osaa oikein tehdä aloitetta tai jatkaa pidemmälle :/
Onko tän saman porukan mielestä kaikkien muslimien syyttäminen raiskaajiksi ok? Siihenkin on "perusteet" olemassa. Vähän veikkaan että ei ole ok.
Keskustelu hiljeni. Ottikohan kukaan opikseen, ettei pidä kaikkia naisettomia miehiä syyttää kylmiksi naisvihaajiksi? Harva ihminen kun kuitenkaan on johdonmukainen yleistämisen kanssa, vaan yleistäminen on ok vain silloin kun se kohdistuu vieraaseen ryhmään x tai kunhan ei ainakaan minuun itseeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin mielellään ujohkon miehen, mutta ujona se on hankalaa (kumpikaan ei tee aloitetta). Aina tulee takavasemmalta se räväkkä röökipimu tai alfanaaras, joka pistää tissit tiskille ja vie miehen mukanaan.
Olisipa kiva elää todellisuudessa, jossa räväkät röökipimut ja alfanaaraat ryöstelevät ujohkoja miehiä tavisnaisten nenän edestä. Mutta kun joutuu elämään ihan tässä tavallisessa maailmassa, jossa ujohkoja miehiä ei ryöstele kuin toiset miehet.
Niin. Ja naisilla treffipyyntöjä satelee ilman että tarvitsee itse tehdä mitään asian eteen jne. Jostain syystä oikeassa elämässä näin ei mene, vaan myös itse on oltava aktiivinen ja sosiaalinen. Ja kyllä, jo kouluaikoina ne räväkät naiset oikeasti veivät miehet, eikä se kummoisesti ole muuttunut näin aikuisena. Jos miettii baarikäyttäytymistä, niin kyllähän sen matkaan lähdetään, jolta helpoimmin irtoaa. Ja baarien ulkopuolella se todennäköisemmin saa, joka on itse aktiivinen, tai kykenee ainakin ilmaisemaan kiinnostustaan selkeästi. Mutta siis kyllä olen todistanut näitä tapauksia, joissa räväkkä nainen istuu hajareisin ujon miehen syliin ja taluttaa kravatista vetämällä kotiinsa.
Voi kumpa mulle kävis noin :)
Naisia vaan vituttaa, jos niitä yrittää lähestyä sellainen, joka ei niitä kiinnosta, joten aktiivisuus baarissa ei ole miehille mikään tae seurasta ja mitä useamman syliin meet hajareisin samassa baarissa repimään kaulakorusta sitä säälittävämmältä tai sekopäisemmältä vaikutat.
Aktiivisuus deittipalstoillakin on turhaa ja sitä oppii vaan tunnistaa naamat jotka on muissakin paikoissa ja ketkä liittyy vähän väliä sinne uudestaan ja lopulta oot hakannu Tinderinkin läpi niin monta kertaa että puoli pääkaupunkiseutua on sulle tuttuja joko mätseinä tai muuten mieleenpainuvina tyyppeinä ja silti et oo kertaakaan päässy ees kahville :D sillä oletuksella, että tälle naiselle kahvilla käynti treffeinä olisi ok.
Hankkisin varmaan tuontivaimon, jos niillä olisi edes kohtuullinen kielitaito.
Luultavasti en olisi kiinnostunut miehestäni, jos tutustuessamme hän olisi edes kerran viitannut sanallisesti alfamiehiin tai -naisiin, tai tavismiehiin/-naisiin. Ei ole kiinnostunut tuonlaisesta luokittelusta, enkä minäkään. Katkeruus ja huono itsetunto eivät ole kiinnostavia ominaisuuksia, kun taas itsensä kehittäminen ja myönteinen ajattelu ovat.
Naisettomat miehet :D mikä termi... En mä kyllä ainakaan pysty arvioimaan vähän tuntemattomimmista miehistä, onko he näitä naisettomia miehiä vai ei.
Mikä helvetin miehen mittari on se "naisen saaminen"? Itse olen ns saanut kymmeniltä naisilta ja yhden pysyvämmäksikin. Voin kertoa näin jälkeenpäin ettei todellakaan ole tavoittelemisen arvoista "tavaraa".
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla lailla miehet kuolaa "alfanaaraiden" perään eivätkä tunnu edes näkevän niitä hiljaisempia ja vaatimattoman näköisiä naisia. Vain ne kaikista kauneimmat ja äänekkäimmät ja ne rumat ja lihavat on olemassa miehille.
Kokeilepa mennä opiskelemaan vaikka matemaattisluonnontieteelliseen tai teknilliseen. Ei tarvitse olla mikään alfanaaras, että miehiä pyöriä ympärillä