Miksi aika kultaa muistot?

Olin pitkään masentunut ja väsynyt aikana, kun lapset oli pieniä. Muistan kuinka monet illat itkin pimeässä salaa ja päivisin olin ihan sumussa.
Mutta miten nyt, muutama vuosi myöhemmin, sitä aikaa kuitenkin muistelee kaiholla ja ikävöidenkin? Muistaa sen synkän olon, mutta tuntee silti sen valoisamman puolen.
Muistan miten esikoisenkin aikana hiki päässä ja tuskaillen yritin saada vauvaa nukahtamaan päiväunille. Kirosin, miksi tämä ei nukahda ja kävelin huonetta ympäri hytkytellen itkevää vauvaa.
Ja toisen lapsen synnyttyä olin masentuneempi kuin ikinä.
Mutta silti nyt tuntuu, että antaisin melkein mitä vain, että saisin ne ajat takaisin.

On se ihme, miten aika todellakin kultaa muistot.