Mikä oli viimeinen sysäys eroon?

Kun väsyin riitelyyn, henkiseen väkivaltaan ja miehen mustasukkaisuuteen (mustis ilman syytä, kyttäsi tekemisiäni ja mökötti ihan vain miespuolisten kaverieni tapaamisestakin).

Kerroin ex-miehelleni erohaluistani pari päivää sen jälkeen, kun olin sattumalta tavannut nykyiseni ja vähän ihastunutkin/kiinnostunut. Sinä päivänä exäni veti taas herneen nenään jostain pienestä asiasta, purskahdin itkuun kun väsytti niin ajatellakin että kohta taas riidellään koko ilta. Sanoin, etten jaksa enää tätä touhua ja että haluan erota.

Pelottihan se monen vuoden suhteesta hypätä tuntemattomaan, mutta nyt loppujen lopuksi olen niin iloinen että uskalsin tehdä niin.

Pahanlaatuista alkoholiongelmaa olin katsonut ja ulkopuolisille heikkouttani peitellyt yli kymmenen vuotta. Sitten mies ajaa täräytti pahan kolarin yli kahden promillen humalassa. 

Tuli täydellinen varmuus, että tämä on tässä! 

Varmaan se kun sanoin, että jos olet niin onneton niin miksi et lähde. Muutamaa kuukautta myöhemmin haki eroa.

Kun palasin töistä kotiin kesken työpäivän migreenin iskettyä, ja siellä aviovuoteessamme oli mieheni seurana 2 naikkosta pelehtimässä. 

Olisi pitänyt erota jo ennen. Mies oli alkoholisti / sekakäyttäjä (rauhoittavia lääkkeitä ja unilääkkeitä viinan kanssa), krooninen pettäjä ja henkisesti hyvin alistava ja julma. Hän sai minut jotenkin uskomaan etät kaikki vika on vain minussa, siinä että en ole tarpeeksi kaunis, en tarpeeksi hyvä, en tarpeeksi sitä ja tätä, ja tämän vuoksi ansaitsen kaiken paskan mitä hän päälleni kaataa. Loppuaikoina olin ihan hermoraunio ja tissuttelin illat kaljaa kestääkseni asua miehen kanssa. Mutta ennen en saanut aikaiseksi eroa kun tosiaan jäi poikkeuksellisen törkeällä tavalla kiinni pettämisestä.

Mites muut "hyvistä" parisuhteista eronneet? Ne joilla rakkaus loppui ilman ulkopuolisia/päihdeongelmia/väkivaltaa?

Ne jotka on vaan tajunnu ettei suhde ole enää mitä toivoisi?

AP

Minä erosin yli 10 vuoden suhteesta, kun kyllästyin olemaan miehelle äiti. Mies ei tehnyt mitäään oma-aloitteisesti vaan joko patistelin tekemään/tein itse kyllästyttyäni marinaan. Tämä söi haluani panostaa suhteeseen ja loppuaikoina hellyys, rakkaus, kumppanuus ja läheisyys oli kadonnut.

Tästä riideltiin, itkettiin, yritettiin parantaa, mutta parin vuoden turhailun jälkeen erottiin. Olisi voinut erota aikasemmin, mutta eipähän tule mietittyä olisiko suhteen saanu vielä käyntiin.

Tajusin, että emme ajattele mistään tärkeästä asiasta samalla lailla. Ja että mun on arvostettava miestäni. Tuossa suhteessa ei arvostusta ollut ainakaan mun puolelta, koska mies oli niin monesti mokannut humalassa. Karmea oli silti se eroaminen, vaikka tajusin, että se on ainoa vaihtoehto. Kuuden vuoden suhde ja mulla meni 2,5 vuotta yli pääsemiseen. Sitten löysinkin sattumalta ja etsimättä sen elämäni rakkauden.

Kuka täällä alapeukuttaa toisten eroja? Käsittämätöntä..

Mies sanoi puhelimessa, että hän tulee ja tappaa minut.

Vierailija kirjoitti:

Mites muut "hyvistä" parisuhteista eronneet? Ne joilla rakkaus loppui ilman ulkopuolisia/päihdeongelmia/väkivaltaa?

Ne jotka on vaan tajunnu ettei suhde ole enää mitä toivoisi?

AP

Ei kai sellasia täällä ole? Jännämiesten kanssa pelehtiviä vain

Mikä ap:n suhteessa mättää ?

Olin parisuhteessa miehen kanssa vajaa kymmenen vuotta. Pitkään olin jo pohtinut eroa (aina vuosien varrella tuli mieleen, mutta päätin sinnitella). Lopulta en vain enää kestänyt. En kokenut miestä enää haluttavana ja minusta tuntui kuin minulla ei olisi hänelle enää mitään annettavaa. En halunnut sitoutua häneen tai miettiä yhteistä tulevaisuutta enää. En nähnyt häntä enää elämässäni. Muut miehet alkoivat kiinnostaa ja tämä olikin lopulta se viimeinen niitti. Toivon, että olisin tajunnut erota jo aiemmin. En ole eroa koskaan katunut. Olen nyt yhdessä elämäni rakkauden kanssa! :)