Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko psykopaatti?
19.04.2016 |
Otsikko hieman kärjistetty, mutta oon vähän huolissani siitä, kuinka tunnekylmä ihminen oon. Pitkästä parisuhteesta lähtö ei aiheuttanut mussa mitään reaktiota, samoin ei sukulaisten kuolemat tms. Tiedän, että pitäisi olla surullinen, mutta kohautan olkiani vaan. En näytä tätä tietenkään muille. Katkenneet ystävyyssuhteet ei myöskään jää painamaan mua, vaikka takana olis monta vuotta ystävyyttä. Kaikki ihmiset on mulle jollain tasolla "korvattavia".
Mulla on paljon ystäviä ja oon ainakin tietääkseni ihan pidettykin. Oon "sosiaalinen kameleontti" ja nauran porukan mukana, vaikka oikeasti mikään ei herätä mussa oikeita tunteita. En sen puoleen ärsyynykään mistään, mun tunne-elämä on suoraa viivaa vaan. Peilaan seurassa muiden tunteita ja yritän elää tilanteissa mukana, mutta oikeasti mulla on vaan tosi tyhjä olo. Osaan puhua ihmisille ja ymmärtää muiden tunteita, mutta itsessä ei syty lopulta mitään reaktiota.
En osaa yhtään kirjottaa näitä ajatuksia auki, mutta onko kellään samanlaista? Oletteko oppineet tuntemaan? Mä haluan tuntea rakkautta ja kiintymystä, iloa ja surua, mutta kaikki on vaan samaa merkityksetöntä mössöä vuodesta toiseen. Onko tästä mahdollista parantua?
Kommentit (53)
Ap sinulta löytyy myös empatiaa, koska et halua käyttää parisuhdekumppaneita omien halujesi tyydyttämiseen kykenemättä vastaamaan toisen tunteisiin. Et siis ole sosiopaatti etkä missään nimessä psykopaatti. Olet vain tunteiltasi tasainen, et koe ailahteluja tunnetilassasi etkä koe tunteita fyysisesti ja voimakkaasti. Eiköhän kaltaisiasi löydy paljonkin, ihmiset on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutten usko että olet psykopaatti. Olen itse jokseenkin samanlainen. Tulen hyvin toimeen muiden kanssa, ja esim. lapsien kanssa mulla on lähes loputon pinna. Sinänsä en ole samanlainen että olisin kameleonttimainen, mutta olen sosiaalinen ja empaattinen sekä viihdyn muiden seurassa. Monet asiat, kuten mulle hyvin rakkaan äidin kuolema ei juuri surettanut minua. Lapseni syntymä ei tuonut erityistä onnentunnetta. Sen sijaan saatan tuntea vahvasti jos vaikka näen aamuruskossa lintupariskunnan. Viimeksi itkin sitä kuolleen pakolaispojan kuvaa turkin rannoilla.
Jos oireesi on pelkästään se ettet sure tai koe onnea samoista asioista ja samalla painolla kuin mitä kulttuurinormi vaatisi, ei ole mitään ongelmaa. Olet persoona. Ihmiset voivat kokea esim. eron tai kuoleman hyvin eri tavalla, ja silti olla tunteiltaan ihan terveitä.
Sanojesi mukaan ymmärrät toisten tunteita. Ollen "sosiaalinen kameleontti", tunnetaitosi niin itsesi kuin muiden suuntaan on varmasti aika hyvät. Tunteita sinulla siis on, mutta sinua vaivaa ilmeisesti se ettet pysty kokemaan niitä jotenkin fyysisesti?
M35
Mitenköhän muotoilisin sanani. Vaikeampaa kirjoittaa näitä asioita auki kuin ajattelin.
Tarkoitin tunteiden ymmärtämisellä sitä, että mulle ei ole käsittämätöntä miksi joku itkee kuolleen äitinsä takia tai hyppii riemusta saatuaan hyviä uutisia. Sosiaalisella kameleonttiudella tarkoitin lähinnä sitä, että osaan eläytyä porukan mukana. Esittää kokevani tunteita, joita minulla ei ole oikeasti. Tajuan, millaisia reaktioita ihmiset muilta odottavat ja yritän vastata näihin odotuksiin.
Sun kuvailussa sulla kuitenkin herää tunteita asioita kohtaan. Mulla ei ole ollut tunnereaktioita aikoihin. Moraali mulla on, käsitän oikean ja väärän, enkä halua satuttaa ketään, mutta jos mut pakotettais ampumaan joku, en tiedä, jäisinkö kokemaan omantunnontuskaa ja ajatus tuntuu pelottavalle. ap
Oletko koskaan itkenyt? Jos olet, niin miksi?
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan itkenyt? Jos olet, niin miksi?
Fyysistä kipua. ap
et siis koskaan ole itkenyt muusta kuin fyysisestä kivusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ajattele niin, että vaikka et tiedä tulisiko sinulle omantunnontuskia pakotettuna ampuessasi jonkun, niin maailma on täynnä ihmisiä jotka nimenomaan haluaisivat ampua jonkun tuntemansa hlön/julkisuuden hlön. Ja nämäkin tyypit kategorisoituvat vielä ns. normaaliin niin kauan kun eivät toteuta tekoa.
Joillakin taas voi tulla vahva reaktio ulospäin, mutta sisällä ei tunnu silti miltään.
Eli ei kannata liikaa miettiä näitä asioita, kaikki ihmiset on sisältä erilaisia ja vaikutat ihan normaalilta tyypiltä, joka nyt vaan ei ole tunteiden vietävissä.
Vierailija kirjoitti:
et siis koskaan ole itkenyt muusta kuin fyysisestä kivusta?
En ainakaan muista. Varmasti lapsena, mutta en muista sinne asti. Aikuisiällä vain fyysisestä kivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
et siis koskaan ole itkenyt muusta kuin fyysisestä kivusta?
No johan Ap tämän totesi. Ei ole. Tunnen moniakin, jotka eivät ole itkeneet kuin fyysistä kipua, toisilla ei vaan itku ole luontainen reaktio.
Taas täällä palstalle menee puurot ja vellit sekaisin. Psykopatia on tunnekylmyyttä ts. psykopaatti ei kykene eläytymään, eikä tuntemaan. Psykopaatti ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti paha. Psykopaatti voi toimia hyväntekijänä, koska se on hänestä järkevää ja oikein. Tunteet eivät sotke kuviota. Esim. kirurgiassa voisi pelkällä järjellä toimimisesta olla hyötyäkin. Se, että psykopaatti valitsee hyvän tekemisen pahan tekemisen sijasta perustuu siis järki/logiikka- ajatteluun, ei myötätuntoon tai sääliin. Pahan tekemisessä voi olla yllykkeenä kiihottuminen/vallankokeminen/hyöty jne. Valtaosa psykopaateista toimii keskuudessamme, jopa johtotehtävissä, ihan mallikkaasti. En ole vakuuttunut, onko psykopaattivanhempi, joka noudattaa oppimaansa hyvää vanhemmuutta huonompi vaihtoehto, kuin tunne-elämältään epävakaa persoona, joka voi olla todella ennakoimaton. Olemme kaikki jonkinlaisella jatkumolla siinä, miten voimakkaasti eläydymme ja tunnemme. Itse toimin mieluummin moraalisen psykopaatin, kuin täysin tunteittensa kanssa melskaavan sekopään kanssa esim. työelämässä.
Sosiopaatit, narsistit yms. joita täällä touhotetaan aina, kun psykopatiasta tulee puhe, ovat oma diagnoosinsa. Jos sinulla ap on oikeasti tuo ominaisuus, ei sille varmaankaan ole mitään tehtävissä. Se ei kuitenkaan ole sinun vikaasi ja voit nakata p**kat näille noitavainoaja kivittäjille, jotka täällä rääkyvät (tunteittensa aiheuttamaa) raivoaan. Ota kylmästä päästäsi hyöty irti. Voit toimia hyvin ammateissa, joissa esim. pelkoreaktiot estävät täyden työtehon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei ihminen voisi olla psykopaatti mutta hyväntahtoinen sellainen? Joku jonka elämä toimii hyvin, on oppinut moraalin ja pelisäännöt ja haluaa niitä noudattaa? Luulen että voisi olla ja näitä ei diagnosoida koska ne eivät näy juuri mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap välität, oletko vai et?
Haluaisin ymmärtää itseäni. Ja opetella tuntemaan. Kuten sanoinkin jo, kaipaan läheisyyttä kuitenkin ja en koe voivani saada sitä nyt. En voi vastata toisen tunteisiin kuitenkaan. En nauti erityisemmin "tilastani". Haluaisin kyetä rakkauteen ja muuhun.
Kiitos tähän astisista viesteistä. Kaikki luettu ja olen saanut uutta perspektiiviä. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutten usko että olet psykopaatti. Olen itse jokseenkin samanlainen. Tulen hyvin toimeen muiden kanssa, ja esim. lapsien kanssa mulla on lähes loputon pinna. Sinänsä en ole samanlainen että olisin kameleonttimainen, mutta olen sosiaalinen ja empaattinen sekä viihdyn muiden seurassa. Monet asiat, kuten mulle hyvin rakkaan äidin kuolema ei juuri surettanut minua. Lapseni syntymä ei tuonut erityistä onnentunnetta. Sen sijaan saatan tuntea vahvasti jos vaikka näen aamuruskossa lintupariskunnan. Viimeksi itkin sitä kuolleen pakolaispojan kuvaa turkin rannoilla.
Jos oireesi on pelkästään se ettet sure tai koe onnea samoista asioista ja samalla painolla kuin mitä kulttuurinormi vaatisi, ei ole mitään ongelmaa. Olet persoona. Ihmiset voivat kokea esim. eron tai kuoleman hyvin eri tavalla, ja silti olla tunteiltaan ihan terveitä.
Sanojesi mukaan ymmärrät toisten tunteita. Ollen "sosiaalinen kameleontti", tunnetaitosi niin itsesi kuin muiden suuntaan on varmasti aika hyvät. Tunteita sinulla siis on, mutta sinua vaivaa ilmeisesti se ettet pysty kokemaan niitä jotenkin fyysisesti?
M35
Mitenköhän muotoilisin sanani. Vaikeampaa kirjoittaa näitä asioita auki kuin ajattelin.
Tarkoitin tunteiden ymmärtämisellä sitä, että mulle ei ole käsittämätöntä miksi joku itkee kuolleen äitinsä takia tai hyppii riemusta saatuaan hyviä uutisia. Sosiaalisella kameleonttiudella tarkoitin lähinnä sitä, että osaan eläytyä porukan mukana. Esittää kokevani tunteita, joita minulla ei ole oikeasti. Tajuan, millaisia reaktioita ihmiset muilta odottavat ja yritän vastata näihin odotuksiin.
Sun kuvailussa sulla kuitenkin herää tunteita asioita kohtaan. Mulla ei ole ollut tunnereaktioita aikoihin. Moraali mulla on, käsitän oikean ja väärän, enkä halua satuttaa ketään, mutta jos mut pakotettais ampumaan joku, en tiedä, jäisinkö kokemaan omantunnontuskaa ja ajatus tuntuu pelottavalle. ap
Me varmaan käsitetään koko paletti hiukan eri tavoin. Mun mielestä tunteet ei ole järjen vastakohta, vaan nimenomaan se intuitio millä oikea ja väärä erotellaan ja toisten osaan pystytään eläytymään. Itse "tunnet" paremmin, mutta mä näkisin että sun tuntemisessa ei ole mitään erikoista, olet vaan saanut lahjan olla reagoimatta tunteisiisi vahvasti. Luolamiesaikaan se olisi varmaankin heikkous, mutta nykypäivänä näkisin sen miltei pelkkänä bonuksena. Siis mikäli se ei tuo sinulle vaivaa ja osaat nauttia asioista kuitenkin.
M36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisiko mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle? Et välttämättä saa asioita muutettua, mutta voisit saada selville oletko jotekin erilainen, ja nimen asialle. Usein se, kun ymmärtää mitä on (ja joskus myös miksi) auttaa hyväksymään asian.
Psykopatia ei ole mielipidekysymys, kuten M36 näyttäisi luulevan. Psykopatia on tunnekylmyyttä, eikä sellainen ihminen tee tunteiden varassa intuitiivisesti ratkaisuaan oikeasta tai väärästä. Ihme lässytystä.
Et ole psykopaatti ja tuskin persoonallisuushäiriöinenkään. Persoonallisuushäiriön yksi kriteeri on, että oireista on merkittävää haittaa arjessa selviytymiselle. Aleksitymia tulee kyllä mieleen yhtenä mahdollisuutena.
Minkä ikäinen sinä ap olet? Joskus tuollainen minäkuva voi olla ihmisellä, joka on vain tosi kokematon. Olen tuntenut tyypin, joka piti itseään todella "tasapainoisena" siksi, ettei kokenut elämässään juurikaan voimakkaita negatiivisia tunteita. Kyse oli kuitenkin siitä, ettei hänen elämässään ollutkaan ollut juuri muuta sisältöä kuin opinnot ja työ. Heti kun tuli ensimmäinen merkittävä parisuhde, ilmeni, ettei hänessä ollut tasapainoisuudesta tietoakaan. Sinä ap kylläkin vaikutat siltä, että elämänkokemustakin jo olisi?
Tunnetko mitään tunteita: iloa, surua, pelkoa, vihaa? Vai puuttuuko sinulta vain empatia muihin ihmisiin?
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen sinä ap olet? Joskus tuollainen minäkuva voi olla ihmisellä, joka on vain tosi kokematon. Olen tuntenut tyypin, joka piti itseään todella "tasapainoisena" siksi, ettei kokenut elämässään juurikaan voimakkaita negatiivisia tunteita. Kyse oli kuitenkin siitä, ettei hänen elämässään ollutkaan ollut juuri muuta sisältöä kuin opinnot ja työ. Heti kun tuli ensimmäinen merkittävä parisuhde, ilmeni, ettei hänessä ollut tasapainoisuudesta tietoakaan. Sinä ap kylläkin vaikutat siltä, että elämänkokemustakin jo olisi?
Lähellä 30v. olen. Ja on tosiaan mahtunut elämään kaikenlaista, parisuhdetta jne. kuolemantapauksia lähipiirissä, erilaisia elämäntilanteita. Kokemusta pitäisi siis ainakin käytännössä olla.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä, mutten usko että olet psykopaatti. Olen itse jokseenkin samanlainen. Tulen hyvin toimeen muiden kanssa, ja esim. lapsien kanssa mulla on lähes loputon pinna. Sinänsä en ole samanlainen että olisin kameleonttimainen, mutta olen sosiaalinen ja empaattinen sekä viihdyn muiden seurassa. Monet asiat, kuten mulle hyvin rakkaan äidin kuolema ei juuri surettanut minua. Lapseni syntymä ei tuonut erityistä onnentunnetta. Sen sijaan saatan tuntea vahvasti jos vaikka näen aamuruskossa lintupariskunnan. Viimeksi itkin sitä kuolleen pakolaispojan kuvaa turkin rannoilla.
Jos oireesi on pelkästään se ettet sure tai koe onnea samoista asioista ja samalla painolla kuin mitä kulttuurinormi vaatisi, ei ole mitään ongelmaa. Olet persoona. Ihmiset voivat kokea esim. eron tai kuoleman hyvin eri tavalla, ja silti olla tunteiltaan ihan terveitä.
Sanojesi mukaan ymmärrät toisten tunteita. Ollen "sosiaalinen kameleontti", tunnetaitosi niin itsesi kuin muiden suuntaan on varmasti aika hyvät. Tunteita sinulla siis on, mutta sinua vaivaa ilmeisesti se ettet pysty kokemaan niitä jotenkin fyysisesti?
M35