Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko psykopaatti?
19.04.2016 |
Otsikko hieman kärjistetty, mutta oon vähän huolissani siitä, kuinka tunnekylmä ihminen oon. Pitkästä parisuhteesta lähtö ei aiheuttanut mussa mitään reaktiota, samoin ei sukulaisten kuolemat tms. Tiedän, että pitäisi olla surullinen, mutta kohautan olkiani vaan. En näytä tätä tietenkään muille. Katkenneet ystävyyssuhteet ei myöskään jää painamaan mua, vaikka takana olis monta vuotta ystävyyttä. Kaikki ihmiset on mulle jollain tasolla "korvattavia".
Mulla on paljon ystäviä ja oon ainakin tietääkseni ihan pidettykin. Oon "sosiaalinen kameleontti" ja nauran porukan mukana, vaikka oikeasti mikään ei herätä mussa oikeita tunteita. En sen puoleen ärsyynykään mistään, mun tunne-elämä on suoraa viivaa vaan. Peilaan seurassa muiden tunteita ja yritän elää tilanteissa mukana, mutta oikeasti mulla on vaan tosi tyhjä olo. Osaan puhua ihmisille ja ymmärtää muiden tunteita, mutta itsessä ei syty lopulta mitään reaktiota.
En osaa yhtään kirjottaa näitä ajatuksia auki, mutta onko kellään samanlaista? Oletteko oppineet tuntemaan? Mä haluan tuntea rakkautta ja kiintymystä, iloa ja surua, mutta kaikki on vaan samaa merkityksetöntä mössöä vuodesta toiseen. Onko tästä mahdollista parantua?
Kommentit (53)
Onko sulla aina ollut tällainen olo, vai koetko esim kiintymystä vanhempiisi, mahdolliseen lapseesi, puolisoosi tai oletko koskaan elämäsi aikana tuntenut? Jos kyseessä ei ole myöhemmin elämässä alkanut passiivisuus (masennus), niin tuo on tod.näk. perusluonteesi eikä se varmaan muutu. Mutta ei se tarkoita että olet psykopaatti. Ilmeisesti olet kuitenkin mukava läheisillesi ja pidät heistä kuitenkin. Sinulla nyt vaan ei ole niin herkkä tunnepuoli kuin keskiverto mattimeikäläisellä. Ei siinä mitään pahaa ole, ja varmasti löytyy muita samanlaisia. On kuitenkin eriasia olla täysin tunnekylmä (ei välitä vaikka aiheuttaisi toisille kipua/tuskaa) kuin se että ei ole tunteellinen ihminen eikä kiinny helposti kehenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lupaathan meille yhden jutun? Ethän koskaan ikinä hanki lapsia? Kukaan lapsi ei ole niin paha, että ansaitsee syntyä kaltaisellesi tunnekyvyttömälle vanhemmalle.
Psykopatia on synnynnäistä, sitä ei voi hoitaa. Jos sinusta on hauska katsella Avaran luonnon kohtauksia, jossa leijona tappaa antiloopin etkä tunne myötätuntoa antiloopia kohtaan, saatat olla psykopaatti. Oletko ollut aina yhtä tunnekylmä? Jos et, kyse on muusta kuin psykopatiasta.
No mä olen vähän samanlainen, tosin joskus jotkut asiat yllättäen meneekin tunteisiin, mutta olen ihmetellyt ja miettinyt samoja asioita. Mutta en kai ole toivoton kun kuitenkin reaktioita on tullut. Mutta en oikeasti tiedä itkisinkö jos vaikka vanhempani kuolisivat..
En nauti järkyttävien asioiden näkemisestä, enkä hakeudu katsomaan esim. väkivaltaisia ohjelmia, mutta eivät ne herätä mussa sen kummemmin järkytystäkään. Tiedostan sosiaaliset normit ja pyrin käyttäytymään niiden mukaan. Ymmärrän kyllä, miksi jotkut asiat järkyttää ihmisiä, mutta en itse osaa reagoida mukana. Tasainen meh-reaktio kaikkeen.
Perheeni on ollut aina rakastava, mulla on ollut hyvä lapsuus ja edelleen lämpimät välit kotiin. Yritän kaivaa tunteita vanhempiani kohtaan, mutta toimin korkeintaan velvollisuuden tunnosta. He eivät ole tehneet mulle mitään pahaa, ja rakastavat mua ja yritän antaa heille jotakin takaisin. Mutta ei. Pitkäaikainen suhdekin loppui siihen etten kaikkien vuosien jälkeen rakastanut miestä. Olin suhteessa tottumuksesta. Me ei riidelty, seksi sujui jne. ja mä vaan yksi päivä kävelin pois. Enkä ole kaivannut suhdetta takaisin päivääkään.
Oon ollut tällainen niin kauan kuin muistan, mutta vasta viime vuosina oon tiedostanut tilani paremmin. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet vain hullu, peruskauraa :)
Kyllä sä saatat hyvinkin olla sosiopaatti, jos ei sua mikään liikuta, etkä pysty asettautumaan toisten tunteisiin.
ja tunne empatiaa. Silloin ei kyllä oikeasti kannata hankkia lapsia, jos noin on, sillä lapset olisivat sulle vaan jotain omaisuutta ja pelinappuloita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan näin mutu-tuntumalla kuulostaa siltä, että sinulla nyt vaan ei ole vahvaa tunne-elämää. Ei tuo nyt psykopatialta kuulosta, et vaikuta kuitenkaan missään määrin täysin tunnekylmältä. Ns. normaalin tunnekirjon sisään mahtuu monenlaista tallustajaa, toiset äärettömän herkkiä ja toisessa päässä hyvin laimeatunteiset. En olisi tästä huolissani, ihmisiä on paljon erilaisia ja harva nyt vaan kertoo ääneen omia erikoisempia piirteitään:) Ja tunteista vanhempia kohtaan, niin monet sanovat etteivät varmaan itkisi vanhempiensa kuollessa, vaikka on ollut hyvät välit. Sitä voi kuitenkin olla vaikea etukäteen arvioida ja surua ja menetystä voi käsitellä muutenkin kuin itkemällä. Itse olen taas yliherkkä ja väännän itkua uutisia kuunnellessakin:D Ei sekään varmasti ns. normaalia ole, mutta meitä on moneen junaan:) Minusta normaalin merkki on, ettei halua muille pahaa:)
Hui, kuulostat tosi pelottavalta. Oletko kiduttanu eläimiä lapsena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sä saatat hyvinkin olla sosiopaatti, jos ei sua mikään liikuta, etkä pysty asettautumaan toisten tunteisiin.
ja tunne empatiaa. Silloin ei kyllä oikeasti kannata hankkia lapsia, jos noin on, sillä lapset olisivat sulle vaan jotain omaisuutta ja pelinappuloita.
Ilmaisin itseäni ehkä huonosti. Kun sanoin ihmisten olevan korvattavissa, en tarkoittanut pelaavani heillä. Tiedostan muiden ihmisten kyvyn tuntea, enkä halua aiheuttaa pahaa toimillani, vaikkei se tunnetasolla mua liikutakaan meneekö välit poikki vai ei. Kai mulla joku moraali siis on. Mutta lapsia ei ole suunnitelmissa kylläkään, en halua lapsen kasvavan äidin kanssa, joka ei pysty häntä rakastamaan. Enkä usko voivani teeskennellä äidin rakkautta samalla tavalla kuin esitän vaikka ystävyyssuhteissani.
Vierailija kirjoitti:
Hui, kuulostat tosi pelottavalta. Oletko kiduttanu eläimiä lapsena?
En. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole. Jo tuon kysymyksen esittäminen riittää kielteiseen vastaukseen.
Netistä löytyy psykopatiatestejä. Voihan myös olla, että olet vain etääntynyt omista tunteistasi tai kyvystä tuntea...? Olet ehkä ollut jo pitkään burn-outin partaalla tai ollut työssä, jossa tunteet on pakko pitää jatkuvasti kurissa?
Osuuko näistä mikään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itseni puheistasi prikulleen! Osaan tosiaan näytellä oikeat reaktiot ihmissuhteissa (vaikka vauvauutisiin reagointi) mutta mikään ei liiku sisällä oikeasti. Olen katkaissut vuosikymmenten mittaisia ystävyyssuhteita, enkä jää kaipaamaan hetkeksikään - ei tunnu missään. En kiinny ihmisiin .
Psykopaattina en itseäni pidä, mutta tunne-elämältäni vajaana kyllä. Tunne-elämän epävakaus on myös todettuna psykiatrin toimesta. Lapsia en aio hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Netistä löytyy psykopatiatestejä. Voihan myös olla, että olet vain etääntynyt omista tunteistasi tai kyvystä tuntea...? Olet ehkä ollut jo pitkään burn-outin partaalla tai ollut työssä, jossa tunteet on pakko pitää jatkuvasti kurissa?
Osuuko näistä mikään?
Olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan. Olen tiedostanut "ongelman" ehkä parisen vuotta. Ja mulla ei nimenomaan ole taustalla mitään, minkä takia olisin sulkenut tunteet tms. miksi olen huolissani. Ehkä psykopaatti ei tosiaan ole osuvin diagnoosi, kirjoitin palstalle saadakseni kokemuksia ehkä muita samanlaista kokeneilta yms. ajatuksia.
Psykopaatilla kai ei pitäisi olla omaatuntoa lainkaan, että voi tappaa jonkun silmää räpäyttämättä, jos siitä on itselle hyötyä.
Et siis ehkä ole psykopaatti, mutta ehkä on parempi ettet varsinkaan hanki lapsia, saati ryhdy parisuhteeseen jonkun ihmispolon kanssa, jolla on tunteita sinua kohtaan.
Tunnen kyllä kaltaisiasi ihmisiä. Ovat tyypillisesti ikisinkkuja. Ei kai ihmisen pakko ole ketään rakastaa, kunhan ei vahingoitakaan. Parempi kyllä sitten pysyäkin sinkkuna ja keskittyä vaikka työuraan.
Miehen sisko on tuollainen. Häntä ei muut ihmiset juuri kiinnosta, tai on hänellä yksi ystävätär. Me muut jätämme hänet omiin oloihinsa, kun on vaan niin loukkaavaa miten välinpitämätön hän voi olla muiden tunteisiin.
Ystävän tytär on myös tuollainen, paitsi että hän rakastaa koiria. Ihmisistä hän ei tunnu välittävän lainkaan, mutta koiran kuolemaa hän suree ihan tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen kyllä kaltaisiasi ihmisiä. Ovat tyypillisesti ikisinkkuja. Ei kai ihmisen pakko ole ketään rakastaa, kunhan ei vahingoitakaan. Parempi kyllä sitten pysyäkin sinkkuna ja keskittyä vaikka työuraan.
Niin. Haluaisin kyllä elämääni sinällään jonkun, pidän läheisyydestä, mutta sinällään minulle on se ja sama keneltä sitä saan. Toki jotenkin itseäni miellyttävä ihminen. En pysty muodostamaan kiintymystä kuitenkaan. Olen edellisestä suhteestani erottua pysytellyt parisuhdemarkkinoiden ulkopuolella juurikin siksi, etten halua herättää kenessäkään tunteita, joihin en voi vastata ja käyttää niitä hyväksi omien tarpeideni tyydyttämisessä. ap
Alue: Aihe vapaa
Ei ole samanlaista. En usko, että parannut koska tuo ei ole sairaus vaan perusluonteesi.