Lue keskustelun säännöt.
Voi tätä alkuraskauden "onnea"...
18.04.2016 |
Rv 6+1. Hirveä väsymys, etova olo, töissä kauhea stressi ja kiire enkä näillä viikoilla halua vielä sanoa esimiehelle tai työkavereille mitää. Siinä sitä sitten oksennus kurkussa yritän selviytyä työpäivästä kunialla. Kotona en jaksa muuta kuin maata sohvalla. Toistaiseksi olen saanut raahattua itseni kaksi kertaa viikossa urheilemaan, mutta tuskaa sekin kun pyörryttää ja heikottaa.
Tätäkö tämä on koko raskauden läpi?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Niin ja sellaiset ihmiset, jotka kommentoivat raskauden tuskista kärsivälle, että nauti nyt olostasi, kohta se oikea työ alkaa, pitäisi tuomita johonkin sataan raipaniskuun. On aivan eri asia valvoa itkevän vauvan vuoksi kuin omien liitoskipujen. On myös aivan eri asia elää rajoittunutta elämää sen jo syntyneen vauvan vuoksi kuin sen vuoksi että pelkäät oksentavasi esim. ravintolan keskelle. Ylipäätään esim. valvomisesta aiheutuvat fyysiset vaivat eivät ole sama asia kuin jatkuva tunne että joku puukottaa häpyluitasi tai että olet tuomittu kärsimään 9kk:n oksennustaudista.
17
Ja taas voi olla ihan päinvastaisia kokemuksia. Itse olen saanut melko helpot raskausajat, mutta vauvojen kanssa olen joutunut valvomaan paljon (yhden kanssa 2,5-vuotiaaksi asti). Valvomisen aiheuttamia oireet kuten täysi muistamattomuus - aivoblokki - ovat ajatustyötä tekevälle ihmiselle aikamoinen ongelma. Puhumattakaan niistä muista pienistä sivuoireista: painonnousu, lyhytpinnaisuus, näköhäiriöt, masentuneisuus jne. Ihan yhtälailla nämä jälkimmäiset rajoittaa sitä elämää ja estää synnytyksestä toipumista, joka taas voi olla ihan fyysistä oireilua kuten juurikin liitoskipuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme siinä on että joidenkin pitää aina oikein kehuskella miten hirveää heidän raskauspahoinvointinsa oli?
Kaikille äideiksi aikoville tiedoksi: päivittäinen oksentelu ja sairaalaan joutuminen on ERITTÄIN HARVINAISTA. Useimmat selviävät joko pelkällä pahoinvoinnilla tai parilla pikku oksennuskerralla, ja osa naisista jopa täysin ilman pahoinvointia kuten isosiskoni. Tavallisempaa on se, että jotkut ruuat lakkaavat maistumasta ja hajut alkavat etoa.
Nämä vaikealla raskaudellaan tärkeilevät ovat tunnekylmiä kiusaajia joista ei kannata välittää.
Ihmiset ovat erilaisia ja joistakin turhan toivon antaminen voi tuntua pahemmalta kuin pelottelu. Suorastaan vihaksi pisti välillä, kun kaikkialla neuvolaa myöten vakuuteltiin, että pahoinvointi loppuu ensimmäisen kolmanneksen jälkeen ja naureskeltiin päin naamaa pelolleni, ettei ehkä lopukaan. Lopulta olin itse oikeassa ja oksentelin päivittäin synnytykseen asti, paino nousi hyvin vähän, olin täysin työkyvytön ja tiputuksessa jatkuvasti. Olisipa edes joku ollut empaattinen ja tukenut raskauden aikana eikä vain päivitellyt, miten epänormaali olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja sellaiset ihmiset, jotka kommentoivat raskauden tuskista kärsivälle, että nauti nyt olostasi, kohta se oikea työ alkaa, pitäisi tuomita johonkin sataan raipaniskuun. On aivan eri asia valvoa itkevän vauvan vuoksi kuin omien liitoskipujen. On myös aivan eri asia elää rajoittunutta elämää sen jo syntyneen vauvan vuoksi kuin sen vuoksi että pelkäät oksentavasi esim. ravintolan keskelle. Ylipäätään esim. valvomisesta aiheutuvat fyysiset vaivat eivät ole sama asia kuin jatkuva tunne että joku puukottaa häpyluitasi tai että olet tuomittu kärsimään 9kk:n oksennustaudista.
17
Ja taas voi olla ihan päinvastaisia kokemuksia. Itse olen saanut melko helpot raskausajat, mutta vauvojen kanssa olen joutunut valvomaan paljon (yhden kanssa 2,5-vuotiaaksi asti). Valvomisen aiheuttamia oireet kuten täysi muistamattomuus - aivoblokki - ovat ajatustyötä tekevälle ihmiselle aikamoinen ongelma. Puhumattakaan niistä muista pienistä sivuoireista: painonnousu, lyhytpinnaisuus, näköhäiriöt, masentuneisuus jne. Ihan yhtälailla nämä jälkimmäiset rajoittaa sitä elämää ja estää synnytyksestä toipumista, joka taas voi olla ihan fyysistä oireilua kuten juurikin liitoskipuja.
Totta kai voi olla. Mutta puhuinkin siitä, että miksi mennä kertomaan että vauva-ajasta se vasta alkaakin, jos toinen on selvästi huonovointinen raskauden vuoksi jo? Jos koko raskausaika on tuskaa, niin todennäköisesti synnytys ja vauva-aika on kova helpostus.
Minulle äitiysloma oli lomaa. Stressaava työ (ajatustyötä myös), jonka vuoksi vietetty aika unetonta elämää, vaihtuikin muutaman kerran yöheräilyyn. Ei siis ollut stressivalvomista, 4-5h katkonaisia yöunia ja töihin meno aamulla. Olikin monta yöherätystä, mutta koko päivä aikaa olla tekemättä mitään järkevää jos siltä tuntui. Sitten jotenkin äitiyslomalta päästyä sitä osasi asennoitua eri tavalla työntekoonkin ja ottaa rennommin, ja lapsi heräsi enää vain 1-2x yössä, joiden jälkeen sain samantien unen. Siis ihan voin rehellisesti sanoa, ettei ole niin leppoisaa aikaa elämässäni ollut kuin äitiysloma lapsuutta lukuunottamatta. Mutta se ei toki poista sinun kokemusta, lapsetkin on erilaisia, eikä kaikilla aikuisilla ole univaivoja ilmankin lapsia elämässä kiusanaan. Ihmiset myös reagoivat unettomuuteen eri tavoin, niin kuin raskauteenkin.
Onneksi se menee yleensä ohi.
Itse voin todella pahoin rv 5-16. Oli pakko kertoa töissä jo rv 7, helpotti oloa, kun ei tarvinut keksiä syitä oksenteluun, väsymykseen, lyhyeen pinnaan. Tietysti riskinä oli vielä mahdollinen keskenmeno. Tiiviissä työporukassa olisin kyllä kertonut keskenmenosta vaikka raskaudesta en olisikaan ehtinyt kertoa. Onnea on siis avoin ja tiivis työporukka!
Ei se loppuraskauskaan niin auvoista ollut. Monet kerrat mietin onko sitä kuuluisaa hehkua se otsalla kimmeltävä hiki ja rasvoittuva tukka. :D Väsymys vaivasi toisella kolmanneksella. Viimeinen kolmannes mennyt vaihtelevasti, välillä sattuu joka puolelle, välilä jaksaa touhuta kotona. Vielä olisi pari viikkoa odotusta jäljellä.
Tällä hetkellä olen onnellinen tulevasta vauvasta, joka muistuttelee olemassa olostaan välillä aika kivuliaastikin. Alkuraskauden pahoinvoinnin aikaan ehdin kyllä miettiä moneen kertaan, että en olisi tähän ryhtynyt, jos olisin tiennyt kuinka kamalaa se alku oli. Onneksi en tiennyt ja olo helpottui! Nyt odotan jännityksellä synnytystä ja vauva-aikaa. :)
Hurjasti siis tsemppiä ja jaksamista!
Kiitoksia tsempeistä ja omien kokemustenne jakamisesta!
Ja niille joita harmittaa pahoinvoinnista ruikuttaminen, vaihtakaa ketjua. Meilläkin takana pitkä yritys, toki olen onnellinen raskaudestani mutta ei se tätä pahoinvointia paranna eikä varsinaisesti muutenkaan helpota.
Raskauteni on vasta niin alussa etten halua tästä puhua tutuille, siksi mukavaa vaihtaa ajatuksia ja ruikuttaa edes anonyymisti. Ja kun kuitenkin takaraivossa on myös pelko että jos tämä meneekin kesken, on tuulimuna tai vauva vakavasti sairas, en voi varsinaisesti sanoa nauttivani olotilastani.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja tsemppiä ja parempaa vointia kaikille samassa tilassa kärvisteleville :)!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotan ap:n palaavan palstalle kun tulossa on vaikka 3. lapsi... Ihme inisijä.
Esikoisen raskaus oli ihanan helppo! Mitä nyt vähän närästystä ihan viimeisillä viikoilla.
Nyt olen rv16. Jatkuvaa oksentelua, pahoinvointia, väsymystä (en voi nukkua niin paljon kuin haluaisin sillä toki pitää jo olemassa olevaa lastakin huomioida), kipuja vatsassa ja rinnat ihan kosketus herkät.
Jouduinkin ihan alkuraskaudesta jo kertomaan pomolle koska hän kysyi että onko minulla krapula kun oksentelen töissä ja näytän niin uupuneelta.
Toivottavasti lohdutti että et ole yksin pahan olosi kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haha, kolmea lasta tuskin tulee, ellei ihme tapahdu. Ja lupaan kyllä siinäkin tapauksessa tulla inisemään iloksesi ;). Oeotatko sinä kolmatta vai miksi olosi on niin kurja?
Ap
Täällä toinen samassa tilanteessa. Minä olen myös vihdoin raskaana pitkän lapsettomuuden jälkeen, mutta kyllä nämä pahoinvointi, pyörrytys, aivosumu ja väsymys silti tuntuvat ikäviltä. Raskaana ollessa pitää kuitenkin jaksaa tehdä töitä, äitiyslomalla saa edes koomata kotona, joten en pelkää vauva-aikaa samalla tavalla, vaikka olenkin huonouninen normaalistikin.Noh, enää 7,5 kuukautta siihen äitiyslomaan :D
Jaksamisia AP:lle ja muille raskaana oleville!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odotan ap:n palaavan palstalle kun tulossa on vaikka 3. lapsi... Ihme inisijä.
Onneksi lapsia ei ole pakko hankkia miljoonia. Meillä ainakin ensimmäinen on myös viimeinen. Se toisaalta lohduttaa myös hieman, sillä tämä on viimeinen kerta, kun tarvitsee kokea raskaus.
Toivottavasti mielialasi pysyy normaalina. Olo on hirveä jos jatkuvasti vuorottelee itku ja raivo. Ensin itkettää ja masentaa niin että haluaa kuolla, kohta on niin raivostunut olo että tekisi mieli vetää jokaista vastaantulijaa turpaan ihan vaan koska kävelevät vastaan.
Mulla oli samantyylistä pahoinvointia viikot 6-11. Koita kestää, toivotaan että helpottaa pian. Viikot 12-24 olikin mukavaa aikaa, mutta sitten alkoi supistelu ja liitoskivut. Nyt rv 30 menossa.