Asioita, joita tapahtuu vain elokuvissa - kerrotaan ärsyttäviä elokuvakliseitä
Tiedetään, että näitä keskusteluja on paljon mutta aina löytyy jotain uutta :)
Kommentit (6827)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäkökeskeisyys, jopa ohi tarinan vaatimusten.
Harry Potterin piti olla kalpea, luiseva rimpula.
Hobitit punakkoja ja pönäkköjä eikä jotain minikomistuksia
Carrie- ei yhdessäkään versiossa Carriemainen, vaikka olisi ollut oleellinen osa tarinaa.
Kävin aikoinaan teatterissa katsomassa elokuvan, jonka piti kuvata kahden hyvin ujon ja tavallisen, minimipalkalla kituuttelevan ihmisen elämää. He olivat vielä sinkkuja osittain siksi, että heidän ulkonäkönsä ei ollut kelvannut toisen sukupuolen edustajille. He tutustuvat toisiinsa työpaikalla ja alkoivat seurustella. Sekä mies että nainen olivat onnellisia siitä, että hekin löysivät rakkauden. Näin siis alkuperäisessä tarinassa.
Ketkä valittiin elokuvan pääosiin, kun elokuvastudio alkoi pelätä, ettei tarina kahden hyvin tavallisen näköisen ja oloisen henkilön rakastumisesta kiinnostai
Ai, ai, Al Pacino olisi Suomessa ollut alle 170 senttisenä taviksena aivan liian lyhyt, jotta olisi herättänyt kenessäkään naisessa minkäänlaista mielenkiintoa.
Joku kävelee jonnekin kuin hidastetussa filmissä.
Al Pacinon lyhyydestä. Onko hän tosiaan alle 170-senttinen? Elokuvissa hän näyttää jostain syystä pidemmältä.
No, jos olisin tavannut nuoren Al Pacinon, olisin lahjoittanut hänelle korokepohjakenkiä, koska olisin muuten ollut häntä pidempi, tai vaihtoehtoisesti olisin vain keskittynyt katselemaan hänen enkelimäisen kauniita kasvojaan.
Jatkoa edelliseen kommenttiin. En suinkaan tarkoittanut, ettei mies saisi olla naista lyhyempi, ja pyydän anteeksi, jos ajattelematon kommenttini loukkasi jotakuta. Jostain syystä miesten lyhyys näyttää kuitenkin usein vaivaavan heitä itseään - varsinkin seurustelusuhteissa, jos naiset ovat yhtä pitkiä tai pidempiä kuin miehet. Ja Hollywoodissa elokuvantekijät näyttävät usein kuvaavan lyhyttä miesnäyttelijää niin, että hän näyttää pidemmältä kuin on.
Tätä näkee korostetun usein: ihminen paljastuu aivan joksikin muuksi kuin miltä hän aluksi vaikutti.
Vierailija kirjoitti:
Al Pacinon lyhyydestä. Onko hän tosiaan alle 170-senttinen? Elokuvissa hän näyttää jostain syystä pidemmältä.
No, jos olisin tavannut nuoren Al Pacinon, olisin lahjoittanut hänelle korokepohjakenkiä, koska olisin muuten ollut häntä pidempi, tai vaihtoehtoisesti olisin vain keskittynyt katselemaan hänen enkelimäisen kauniita kasvojaan.
Katsopa kuvia kummisetäelokuvista. Marlon Brando oli 174 cm.
Sarjamurhaajaelokuvissa on tavissarjamurhaajilla asuntoina aina pimeät rojua täynnä olevat loukot. Lisäksi he puhuvat oudosti kimeillä äänenpainoilla. Sitten hienostuneet sarjamurhaajat ovat kulttuurin monitaitajia ja -harrastajia.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei runkkaa.
Tai jos tekee sitä niin taatusti jää siitä kiinni mahdollisimman nololla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäkökeskeisyys, jopa ohi tarinan vaatimusten.
Harry Potterin piti olla kalpea, luiseva rimpula.
Hobitit punakkoja ja pönäkköjä eikä jotain minikomistuksia
Carrie- ei yhdessäkään versiossa Carriemainen, vaikka olisi ollut oleellinen osa tarinaa.
Ready Player One leffa on ihan pirun huvittava. Siinä on joku virtuaalitodellisuushommeli. Sitten tämä naishahmo (jonka kanssa päähahmo päätyy yhteen of course) niin se on luonut virtuaalimaailmaan itselleen jonku super hottis avatarin, koska ei oikeassa maailmassa todellakaan ole mikään hottis. Heh heh, no leffa tunki silti osaan jonku tosi perinteisesti viehättävän näyttelijän ja lätkäisi sille vaan syntymämerkin naamaan, sellaisen mikä ei millään tavalla häivytä kauneutta. Meniköhän vähän nyt koko idea ohi.
Vanhoissa leffoissahan jostain liki mallinaisesta tehdään "ruma" pistämällä pitkät hiukset nutturalle ja rillit päähän. Ja miespäähenkilölle sitten selviää naispäähenkilön kauneus kun rillit otetaan pois ja nuttura avataan.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei runkkaa.
American Pie?
Katselin eilen taas jonkun toimintaelokuvan. Veitsitappeluissa ne veitset pitävät koko ajan sellaista metallista ääntä, ikään kuin terää vedettäisiin toista metallia tai kiveä tms. vasten, vaikka niitä heilutellaan vain ilmassa.
Toki ne tappelut ovat myös koreografialtaan aika liioiteltuja ja kestävät yllättävän kauan, ennen kuin jollain on veitsi mahassa, mutta sen kai voi selittää sillä, että osallistujat ovat niin superkoviksia. Peruskätyrithän hoidellaankin sillä ensimmäisellä iskulla, niin kuin veitsitappelussa varmaan todellisuudessakin usein käy.
Eivät nämä jutut kyllä sinänsä ärsyttäviä ole, enemmänkin huvittavia. Ja juuri tuollaistahan toimintaelokuvilta odotetaankin. Tuo äänijuttu lähinnä kiinnitti huomioni, että mistä ihmeestä se ääni muka voisi syntyä.
Kukaan ei käy paskalla ja hirviöt käyttävä amerikanenglantilaista kielimurretta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäkökeskeisyys, jopa ohi tarinan vaatimusten.
Harry Potterin piti olla kalpea, luiseva rimpula.
Hobitit punakkoja ja pönäkköjä eikä jotain minikomistuksia
Carrie- ei yhdessäkään versiossa Carriemainen, vaikka olisi ollut oleellinen osa tarinaa.
Ready Player One leffa on ihan pirun huvittava. Siinä on joku virtuaalitodellisuushommeli. Sitten tämä naishahmo (jonka kanssa päähahmo päätyy yhteen of course) niin se on luonut virtuaalimaailmaan itselleen jonku super hottis avatarin, koska ei oikeassa maailmassa todellakaan ole mikään hottis. Heh heh, no leffa tunki silti osaan jonku tosi perinteisesti viehättävän näyttelijän ja lätkäisi sille vaan syntymämerkin naamaan, sellaisen mikä ei millään tavalla häivytä kauneutta. Meniköhän vähän nyt koko idea ohi.
Vanhoi
Muistan erään westernin, jossa päähenkilön lisänimi oli *skalpeerattu* joku. Joka tapauksessa hänellä oli skalpeerausyrityksestä kauheat ulkonäkötrauumat ja koko skalpeeraus näkyi muutaman sentin arpena hiusrajassa. Itselläni on leikki-iän pöljäilyista johtuen myös useamman sentin arpi otsalla lähellä hiusraja eikä kukaan ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota juuri koskaan eli mitään traumaa ei ole. Toisaalta voihan ihminen suurennella mielessään tuollaisiakin asioita.
Vertaa siihen, minkä näköinen on ihminen, kun koko päänahka on skalpeerattu. Näistäkin löytyy kuvia netistä.
Vierailija kirjoitti:
Tätä näkee korostetun usein: ihminen paljastuu aivan joksikin muuksi kuin miltä hän aluksi vaikutti.
No mutta tätä tapahtuu tosielämässäkin jatkuvasti. Ainakin mun deitit...
Vierailija kirjoitti:
Autot ja moottoripyörät ovat kaikki kotoisin jostain Q:n pajasta. Osaavat nimittäin hypätä rotkojen yli ilman minkäänlaista hyppyriä. Riittää kun painaa tarpeeksi kaasua.
Jos auto putoaa rotkon reunalta osumatta mihinkään, niin räjähtää jo ilmassa.
Häihin on tärkeää löytää deitti. Pyydetään jotain puolituttua tai vaikka prostioitua seuraksi.
Ameriican armeijan hyviksisyyttä pyritään korostamaan sillä että kaikki sotilaat ovat todella yksilöllisiä ja sooloilevat minkä ehtivät..
Näinhän sitä armeijassa?
Parkkipaikka autolle löytyy aina juuri oven edestä.