Minne te yksinäiset ihmiset menette ulkona?

Yleensä pimeän tullen menen hautausmaalle kävelemään. Siellä raikkaassa ilmassa piristyy ja tuntee elävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen myös joskus ihmetellyt, miten joku voi olla ihan yksin. Sukulaiset on aina olemassa, vaikka mitä tapahtuisi. 

Joo on mulla äiti ja isä sekä pari sisarusta 500km päässä. Muuten mulla ei ole sukulaisia, ei serkkuja. Isällä alkoholisoitunut  72v. peräkammariveli, senkö kanssa mä ryyppäisin? Äidillä sisko ja sillä mies, nekin 70+ ja en ole nähnyt vuosikymmeniin, mihin mä niiden kanssa lähtisin? Ei kaikilla ole sukulaisia.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä pimeän tullen menen hautausmaalle kävelemään. Siellä raikkaassa ilmassa piristyy ja tuntee elävänsä.

:D jos tämä ei ole mustaa huumoria, niin pahoittelut huutonaurusta :D

Mitkä sukulaiset?

Harvoin käytä tätä trendikästä ilmaisua, mutta jotkut elävät kuplassa. Oma sukuni oli alkujaan pieni ja koostui pääosin vanhoista ihmisistä, joten aikuisena minulla on laskettavissa enää hyvin harvoja elossa olevia sukulaisia ja ne loputkin ovat aika tuntemattomia. Vaikea loihtia lisää sukulaisia jos toinen vanhempi on kuollut ja olit muutenkin ainoa lapsi. Olkaa te itse tyytyväisiä jos synnyitte isoon sukuun, jossa on hyvät välit.

Kyllähän noita kavereita kovasti tarttui ala-asteelta, ylä-asteelta ja lukiosta, mutta samaan tahtiin niitä on myös tippunut pois. Yleensä olen tajunnut liian myöhään, että ystävyyssuhteita voi myös laittaa poikki jos toisen seura ahdistaa ja/tai siinä on huono olla.

Olen siis aika pitkälti ystävystynyt kusipäisten ihmisten kanssa, onneksi tajusin laittaa viimeisetkin pitkäaikaset suhteet poikki.

Toisaalta olen aina itse viihtynyt paljon yksin, juurikin luonnossa tai kaupungeissa kierrellen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olette yksin? Siis ei parisuhdetta tietenkään löydä vain tahtomalla, mutta miksi teillä ei ole yhtään kavereita?

Kyllä mulla on kavereita vaikka kuinka paljon, mutta tykkään silti paljon enemmän käydä yksin ulkona ja matkustan aina yksin. Kavereita tapaan niiden kotona tai mun luona, joskus baarissa tai ravintolassa. En halua kavereita mukaan kun menen vaikka taidenäyttelyyn tai teatteriin. Haluan keskittyä siihen tapahtumaan, en kaverin kanssa jutteluun. Jos menee jonkun kanssa, on aina otettava se kaveri huomioon, miettii mitäköhän se tykkää ja onko sillä tylsää ja haluaisko se jo lähteä tai jotain. Ja aina ne avaa suunsa väärässä paikassa ja pilaa tunnelman, tai niillä on nälkä tai päätä särkee tai väsyttää tai jotain, mikä häiritsee.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen myös joskus ihmetellyt, miten joku voi olla ihan yksin. Sukulaiset on aina olemassa, vaikka mitä tapahtuisi. Lapsuudesta tarttuu kavereita, yläkoulusta, lukiosta, jatko-opinnoista, työpaikoista. Aina pakosta joitain jää matkan varrelle, kun elämäntilanteet muuttuu, mutta yhtä pakosta koko ajan tulee lisää. 

Enpä ole yhdenkään lapsuudenaikaisen kaverin kanssa tekemisissä. Saman talon pihalta osa muutti ala-asteikäisenä pois, loput käänsivät porukalla selkänsä, koska en ollut cool. Koulukiusaaminen jatkui yläasteelle asti. Jatko-opinnoista on yksi kaveri, hänkin on pariutunut ja jakautunut, joten harvoinpa mulle riittää aikaa. Ja silloinkin lähinnä vaihtoehto on "tule meille" kun itse haluaisin kahville ulos ihmisten ilmoille enkä hautautua neljän seinän sisälle.

Työkaverit ja sukulaiset (niistäkin ido osa asuu muualla) kuuskymppisiä mummoja, joiden kanssa ei juuri yhteisiä puheenaiheita ole. Lähtevät mieluummin puistoon lastenlasten kanssa.

Ei ole yhtään noloa mennä vaikka leffaan tai syömään yksin. Jos näen jonkun itsekseen leffassa/syömässä, en ajattele, että hänellä ei ole kavereita tms.  En oikeastaan ajattele mitään sen kummempaa siitä.

Vierailija kirjoitti:

Onpa omituista lukea tällaista mitä edellä. Mä en ole koskaan ajatellutkaan, että yksin menemisessä olisi jotain outoa, saati surullista. Käyn joka paikassa enimmäkseen yksin, ihan vain koska en tykkää että kukaan on pilaamassa mun kokemusta esim. näyttelyissä tai museoissa höpöttämällä jotain turhaa. Leffassa, teatterissa, konserteissa, tanssiesityksissä tms. ei seuraa tarvitse mihinkään, eihän siellä edes jutella. Syömässä on ihanaa istua yksin, nauttia ruuasta joko lueskellen tai katsellen elämää ympärillä. Matkustan aina yksin, käyn kulttuuritapahtumissa, urheilemassa, keikoilla, retkillä, piknikillä. Ihan joka paikkaan voi mennä yksin.

Sulle yksinolo on oma valinta. Sähän voisit tehdä nuo kaikki asiat jonkun kanssa, mutta sä teet ne omasta halustasi mieluummin yksin. Toisin on esimerkiksi mulla, mä teen kaiken yksin koska mun on pakko tehdä yksin tai olla sitten kokonaan tekemättä. Toki ja onneksi oikeastaan ihan kaiken voi tehdä yksin, mutta kyllä mä tykkään esim matkustelusta enemmän toisen kanssa. Musta on ihana jakaa ja kokea yhdessä, jutella ja olla seurassa. Musta olisi ihanaa edes joskus syödä jonkun kanssa, keittää kahvit muillekin kuin itselleni. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtään noloa mennä vaikka leffaan tai syömään yksin. Jos näen jonkun itsekseen leffassa/syömässä, en ajattele, että hänellä ei ole kavereita tms.  En oikeastaan ajattele mitään sen kummempaa siitä.

No sepä kiva kuulla. Mulla ei ole koskaan käynyt mielessäkään että se olisi noloa vaan mä en tykkää siitä yksin. Suurin osa ihmisistä ei ilmeisesti myöskään tykkää, koska jostain syystä ihmiset ovat yleensä syömässä porukalla/jonkun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tosi outoa ajatella etteikö yksin voisi mennä ihan minne itseään huvittaa, ketä kiinnostaa onko sulla seuraa siinä?

Yksinolijaa varmasti kiinnostaa. Miksi ihmiset sitten edes tekee mitään asioita porukalla jos yksin tekeminen on parempaa ja mukavampaa?

On kyllä surullista kun ei ole ketään jonka kanssa käydä missään. Tänään etenkin ajattelin että kun on kaunis päivä, olisi kiva istua terassilla jonkun kanssa ja juoda lasi viiniä, tai mennä piknikille tai kävelylle ja jutella niitä näitä, tai nyt illalla mennä baariin tai katsoa jonkun kanssa elokuvaa, naureskella samoille kohtauksille. Kaikenlaista, mitä muut sosiaaliset ja kaverilliset ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä. Eniten inhoan olla yksin ravintoloissa syömässä ja usein myös lomamatkoilla. Olenkin jättänyt nämä suosiolla väliin, mieluummin teen lomat töitä ja syön vaan kotona.

Käyn kahviloissa, kirjastossa, elokuvissa ja teatterissa yksin. Kahviloissa viihdyn todella hyvin yksin, ärsyttää vain kun saan välillä tarjouksia tyyliin kaksi leivosta yhden hinnalla. Ravintoloihin ruokailemaan menossa on suurempi kynnys jotenkin tuntuu nololta. Käyn mieluummin kahviloissa syömässä jotain pientä, positiivisena puolena on että tulee edullisemmaksi kuin ravintolaillallinen.