Lue keskustelun säännöt.
Minne te yksinäiset ihmiset menette ulkona?
16.04.2016 |
En tiedä onko taas vaan masentuneempi vaihe menossa, mutta tuntuu kuin kaverittomilla sinkuilla ei olisi mitään asiaakaan ulos. Syömään meneminen, leffassa ja kahvilassa käynti yms. tuntuu vain niin surkealta ja säälittävältä täysin yksin ja mieli on entistä huonompi, eikä olostaan nauti. Mutta kotona neljän seinän sisällä olokin tuntuu pidemmän päälle pahalta...
Kommentit (53)
Mä olen myös joskus ihmetellyt, miten joku voi olla ihan yksin. Sukulaiset on aina olemassa, vaikka mitä tapahtuisi. Lapsuudesta tarttuu kavereita, yläkoulusta, lukiosta, jatko-opinnoista, työpaikoista. Aina pakosta joitain jää matkan varrelle, kun elämäntilanteet muuttuu, mutta yhtä pakosta koko ajan tulee lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkona? Metsässä tai lenkkipolulla. Joskus vain parvekkeella.
Vierailija kirjoitti:
Pää ei kestä kavereita, mutta sitten ihmetellään, miten ollaan yksin. Aika ristiriitaista
En mä ole ihmetellyt. Mä en keksisi mitään tekemistä jos joku roikkuisi siinä riesana.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen myös joskus ihmetellyt, miten joku voi olla ihan yksin. Sukulaiset on aina olemassa, vaikka mitä tapahtuisi. Lapsuudesta tarttuu kavereita, yläkoulusta, lukiosta, jatko-opinnoista, työpaikoista. Aina pakosta joitain jää matkan varrelle, kun elämäntilanteet muuttuu, mutta yhtä pakosta koko ajan tulee lisää.
Ei ole kovin vaikeaa.
Kavereita olisi joitakin tarjolla, mutta en halua. Koulukiusattuna sisäistin sen liian hyvin etten kelpaa kenellekään kaveriksi ja minussa ei ole mitään hyvää tai annettavaa toiselle.
Tämän vuoksi kavereiden pitäminen on ylivoimaista, koska en kykene olemaan oma itseni toisen seurassa vaan se ahdistaa, pakottaa teeskentelemään ja olemaan joku muu. Se on todella rasittavaa, joten parempi olla ilman kavereita.
Ja olen henkilö josta et välttämättä tätä päältä katsomalla arvaisi, työssäkäyvä, perheellinen, pärjännyt muutoin elämässä ihan ok, mutta kaveri-ihmissuhteisiin en vain kykene.
Otan valokuvia, toimitan asioita, istuskelen kahvilla, käyn baarissa kavereiden kanssa. Tykkään tehdä juttuja seurassa, mutta aina se ei onnistu, joten jos haluaa tehdä tiettyjä asioita usein, on vain tehtävä niitä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen myös joskus ihmetellyt, miten joku voi olla ihan yksin. Sukulaiset on aina olemassa, vaikka mitä tapahtuisi. Lapsuudesta tarttuu kavereita, yläkoulusta, lukiosta, jatko-opinnoista, työpaikoista. Aina pakosta joitain jää matkan varrelle, kun elämäntilanteet muuttuu, mutta yhtä pakosta koko ajan tulee lisää.
Eikö tässä ollut kyse yksinäisyydestä, ei yksinolosta? Minulla on useita ystäviä, joita tapaan usein, mutta koen silti yksinäisyyttä, koska olen eronnut. Ei yksinäisyys katso kavereiden määrää. -26
Vierailija kirjoitti:
En ole käynyt missään sen jälkeen, kun viimeinenkin kaveri pariutui ja katosi. Olikohan tuo vuoden 2002 tienoilla. Tykkään kyllä olla kotona, joten en kärsi tästä tilanteesta ollenkaan. Joskus on kyllä vähän omituinen tunne, kun ajelen hyvin poikkeuksellisesti kotiin joskus iltakuuden jälkeen sukulaisten luota ja näen ihmisiä kävelemässä sinne tänne ja istumassa terasseilla; ennen pitkää sitä unohtaa, että ihmiset tosiaan viettävät aikaansa keskenään tuolla ulkona. Minä en kuulu siihen joukkoon, jota siellä kuitenkaan kaivattaisi.
Tämä voisi olla oma kirjoitukseni. Parisuhteeni päättyi v. 2005 ja muutin omaan asuntooni, siinä uuden ammatin opuskeluissa sekä töissäkäynnin kiireissä ei ollut aikaa käydä missään. Töistä enkä opintojen parista löytänyt ketään aitoja ystäviä. Sitten iäkkäät vanhemmat tarvitsivat apua. Kunnes huomasin olevani yksin. Käyn ostoksilla, kirjastossa, ulkoilen. Onneksi olen nykyään erakkoluonne, viihdyn yksin ja kotona, mutta keväisin ja kesäisin välillä tulee tunne, että olisi kiva kun voisi edes joskus jonkun kanssa mennä vaikka syömään, parille viinilasilliselle tms. Aikuisen (sinkun), on vaikea löytää ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pää ei kestä kavereita, mutta sitten ihmetellään, miten ollaan yksin. Aika ristiriitaista
Ei ap ihmetellyt, miten hän on yksin. Hän ihmetteli, mitä muut yksinäiset tekevät ulkona.
Minä en käy "ulkona" ollenkaan, vaikka minulla onkin pari. En käy baarissa, terasseilla, ulkona syömässä, kulttuuritilaisuuksissa, museoissa, näyttelyissä enkä elokuvissa. En ehtisi millän kun teen niin paljon kaikkea muuta. Pää ei ehdi revetä, kun laittaa ruokaa, hoitaa parvekepuutarhaa ja kissaa, tekee käsitöitä, bloggaa, valokuvaa, lukee kirjoja jne jne.
Joku yllä sanoi hyvän kommentin, että tuntuisi ikävämmältä jättää jotain välistä kuin mennä itse. Yritä miettiä mitä se sinulle olisi. Minulle itselleni eron jälkeen oli esimerkiksi selvää että tiettyjä elokuvia en halua jättää katsomatta tai tiettyjä keikkoja näkemättä. Elokuviin sai aluksi puolituttujen kanssa järjestettyä yhdessä menoa, mutta keikoilla oli alun alkaen pakko mennä yksin. Elokuviinkin lopulta, kun eipä elokuvan aikana edes huomaa onko seuraa vai ei.
Kahviloissa tai ravintoloissa syömässä sen sijaan en ole vielä saanut aikaiseksi mennä yksin vielä. Miellän sen niin sosiaaliseksi tapahtumaksi. Sen sijaan esim lounasaikaan pikaruokapaikassa ei tunnu yhtään kummalliselta. Myöskään illalla baariin tai pubiin en ole saanut ikinä lähdettyä. Vielä siis löytyy kehitettävää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyyteen vajoaminen on hyvinkin helppoa jos ei ole erityisen ulospäinsuuntautunut. Esimerkiksi omalla kohdallani syinä olivat muutto uudelle paikkakunnalle ja se etten löytänyt opiskeluiden tai harrastusten (yksilöpainotteisia) parista ystäviä. Valtaosan ajasta on konkreettisesti yksin, koska sukulaiset ja kaverit asuvat eri kaupungeissa.
Olen kaverittomuutta lukuun ottamatta tavallinen, korkeakoulutettu ja töissä käyvä nuori nainen.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudesta tarttuu kavereita, yläkoulusta, lukiosta, jatko-opinnoista, työpaikoista. Aina pakosta joitain jää matkan varrelle, kun elämäntilanteet muuttuu, mutta yhtä pakosta koko ajan tulee lisää.
Ei tosiaankaan tule lisää eikä tartu uusia mukaan. Mutta voithan sinä noinkin yrittää häpäistä ja osoittaa muille, kuinka huonoja he ovat, jos eivät joka paikasta saa uusia ystäviä.
Sinun kanssasi en minä ainakaan haluaisi koskaan ystävystyä.
Noin muuten näistä ketjuista löytyy aina 1) ne tyypit, jotka kertovat kärsivänsä yksinäisyydestä, vaikka heillä on paljon ystäviä, ja 2) ne tyypit, jotka eivät tunne oloaan yksinäisiksi, vaikka heillä ei olisi yhtään ystävää.
Ei siis ole ihme, jos näkemykset ja ratkaisutavat yksinäisyyteen ovat vaikeasti sovitettavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Köyden kanssa metsään katselemaan vahvaa oksaa.
Tosi outoa ajatella etteikö yksin voisi mennä ihan minne itseään huvittaa, ketä kiinnostaa onko sulla seuraa siinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa mihin vaan, mihin kaverin seurassakin. Tykkään mennä syömään tai vaikka viihtyisään oluthuoneeseen istuskelemaan kirjan tai päivän lehden kanssa. Tai luonnoslehtiön, kun aina joskus riipustelenkin jotain siinä lasillisen ääressä. Mutta rauhaa rakastan: mikään biletys-yöelämä ei ole minun juttuni seurassa eikä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudesta tarttuu kavereita, yläkoulusta, lukiosta, jatko-opinnoista, työpaikoista. Aina pakosta joitain jää matkan varrelle, kun elämäntilanteet muuttuu, mutta yhtä pakosta koko ajan tulee lisää.
Ei tosiaankaan tule lisää eikä tartu uusia mukaan. Mutta voithan sinä noinkin yrittää häpäistä ja osoittaa muille, kuinka huonoja he ovat, jos eivät joka paikasta saa uusia ystäviä.
Sinun kanssasi en minä ainakaan haluaisi koskaan ystävystyä.
Noin muuten näistä ketjuista löytyy aina 1) ne tyypit, jotka kertovat kärsivänsä yksinäisyydestä, vaikka heillä on paljon ystäviä, ja 2) ne tyypit, jotka eivät tunne oloaan yksinäisiksi, vaikka heillä ei olisi yhtään ystävää.
Ei siis ole ihme, jos näkemykset ja ratkaisutavat yksinäisyyteen ovat vaikeasti sovitettavissa.
Mielestäni kyseinen kirjoittaja ei ollut häpäisemässä ketään, vaan ilmoitti oman kantansa. Hänen kantansa on mitä ilmeisimmin erilainen kuin sinun.
No, käyn kahvilla ihan huvikseen ja luen samalla lehteä. Käyn myös kävelyllä ilman sen kummempaa tarkoitusta. Sunnuntaisin menen monesti kirkkoon. Kesäisin teen pyöräretkiä lähikuntien. Luen paljon laidasta laitaan genrejä. Kiertelen kirpputoreja vaikken kauheasti ostele. Minulla ei ole ollut moneen vuoteen kavereita. Ystäviä ei ole ollut koskaan. Yksinäisyyteen kun vain tottuu.
Kirjastossa, vaatekaupoilla/kirppareilla, kuntosalilla. Baarien livekeikoillakin käyn silloin tällöin.
Elän parisuhteessa, kavereita minulla ei tällä paikkakunnalla ole. Tuttuja sen sijaan tosi paljon. Minulle ystävystyminen on todella hidasta, sillä jännitän uusia ihmisiä ja menee kauan, ennenkuin pystyn olemaan rennosti kahden kesken. En tosin pahemmin edes kaipaa seuraa, viihdyn oikein hyvin itsekseni.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olette yksin? Siis ei parisuhdetta tietenkään löydä vain tahtomalla, mutta miksi teillä ei ole yhtään kavereita?
Harva tyyppi jaksaa aspergereitä, luulen että siksi ovat yksin. Normaali ihminen kuitenkin tarvii aina joskus toisen ihmisen seuraa, muuten pää hajoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olette yksin? Siis ei parisuhdetta tietenkään löydä vain tahtomalla, mutta miksi teillä ei ole yhtään kavereita?
Harva tyyppi jaksaa aspergereitä, luulen että siksi ovat yksin. Normaali ihminen kuitenkin tarvii aina joskus toisen ihmisen seuraa, muuten pää hajoaa.
Auringonpaistetta! :)
Yritä saada pääsi kokoon. :)
Pää ei kestä kavereita, mutta sitten ihmetellään, miten ollaan yksin. Aika ristiriitaista