Voiko lihavuus olla geeneissä?
Mä aloin miettimään, kun mun yksi lapsuuden tuttu on ollut niin pienestä asti kun vaan muistan lihava/pullea. Asui silloin naapurissa ja ollaan varmaan 3vuotiaina alettu leikkimään toistemma kanssa. Muistiani virkistää myös kaikki vanhat valokuvat.
Ihmettelen asiaa, siksi, koska tämän tuttuni sisarus on kuitenkin hyvin hoikka. Vanhemmista äiti on sellanen melko pyöreä ja isä taas aika hintelä. Uskoisin kuitenkin, että lapset syövät samaa ruokaa kotona? Tää munkaan kaveri ei ole mikään kotilössykkä, että aktiivinen ihminen kuitenkin. Miksi jotkut lapsena pulleat vaan jäävät pulleiksi, vaikka söisi hyvin ja liikkuisi?
Onko muilla mitään samanlaisia esimerkkejä, joissa perheen lapset ovat toiset laihoja ja toiset lihavia?
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Muistan lukeneeni jostain että äidin paino ja ruokailutottumukset raskauden aikana voivat osaltaan määrittää vauvan rasvasolujen muodostumiseen. Rasvasolujahan on about sama määrä ihmisellä läpi elämän. Lihotessa ne vain laajenevat. Jos siis äiti on ensimmäisen lapsen kohdalla hoikempi ja seuraavan kohdalla lihavempi raskauden aikana niin tällöin kakkosvauvalle voi kehittyä enemmän rasvasoluja. Ja mitä enemmän näitä soluja on sitä helpommin voi tulla lihavaksi.
Tämä on vanha selitysmalli jostain 1970-luvulta, mutta pitää osittain paikkansa. Epigeneettinen ohjelmoituminen on kuitenkin se mitä tutkitaan nyt valtavasti. Harmi, kun diskriminoivat ihmiset eivät tätä tunnu millään tajuavan, vaan haluavat väkisin tuputtaa vanhoja tieteen moneen kertaan hylkäämiä selitysmallejaan. Muuten näissä ei olisi ongelmaa, mutta tällainen suvaitsemattomuuden ilmapiiri johtaa aivan varmasti järkyttäviin tekoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi olla geeneissä. On olemassa geneettisiä sairauksia/ vammoja joihin liittyy lihavuus. Tuskin tästä ap: n kysymässä on kyse . Mutta lihavuus voi tosiaan olla geeneissä.
Ei ole olemassa geneettisiä sairauksia tai vammoja joihin liittyy lihavuus. On olemassa geneettisiä sairauksia ja vammoja joihin liittyy se, että kulutus putoaa. Eli katse omaan napaan ja kaloreita vähemmäksi.
Höpö höpö. Vain idiootti väittää tällaista. Opiskeleppas hieman asiaa.
Kaikki kommentit, joissa on tuplakonsonantti vastaavassa yhteydessä tulee ohittaa invalideina. Jos noin yksinkertaista asiaa ei peruskoulussa ole pystynyt oppimaan, niin ei ole kykenevä mihinkään muuhunkaan älyä vaativaan ajatusprosessiin.
Asperger?
Ja vieläkin jaksatte jankuttaa että geenit ja lääkkeet teitä lihottavat. :D Voi tsiisus!
No oma lapsuudenperheeni oli kutakuinkin sellainen, että me naiset olimme pyöreitä, ja miehet hoikkia. Miehet eivät eläneet mitenkään erityisen terveellisesti, vaan söivät hyvinkin rasvaista ruokaa ja rehtiä Suomi-ruokaa tyyliin perunaa ja ruskeaa soosia ilman salaattia, ja leipää kului pakettitolkulla. Meillä naisilla taas oli ainakin jonkinlaista yritystä syödä välillä terveellisemmin.
Väittäisin silti, että alttius lihoa on vain tarinan toinen puoli. Veljelläni esimerkiksi oli hyvin, hyvin verkkainen tapa syödä, ja usein hänen ruoastaan puolet ehti jäähtyä, kun hän keskittyi vaikkapa lukemaan. Minä taas olen ollut hyvin... köh, nopea liikkeissäni tällä saralla. Veljelläni ja isälläni oli myös mutkattomampi suhtautuminen ruokaan ja syömiseen (syödään silloin, kun on nälkä!), kun taas minulla ja äidilläni oli tämän tästä jonkinlainen terveysprojekti meneillään, ja elämä ruoan suhteen kulki tyypillistä pinnistys ja repsahdus -kaavaa. Silloinkin, kun veljeni eli hyvinkin epäterveellisesti, hänelle kertyi ihan älyttömät määrät hyötyliikuntaa. Isäni taas on koko ikänsä tehnyt sekä ruumiillista työtä, että harrastanut paljon liikuntaa vapaa-ajallaan. Me olemme äitini kanssa olleet paljon passiivisempia.
Vierailija kirjoitti:
Ja vieläkin jaksatte jankuttaa että geenit ja lääkkeet teitä lihottavat. :D Voi tsiisus!
Faktat ovat faktoja.

Niin ovat ja miksi et niitä ymmärrä? KUKA sitä ruokaa laittaa sun suuhusi yli tarpeen? Lääke? Geeni? Ei, SINÄ ITSE!

Eli olet tämä skitsofreeninen ssss? Ymmärrän, ettet ymmärrä asiaa ollenkaan. Mikäli näet ratkaisun näin yksinkertaisena, ilmoittauduppas Nobel-komitealle ja hae siitä palkonto pois kuleksimasta.
Meitä on kolme sisarusta ja kaksi vanhempaa on hoikkia/normaalipainoisia ja nuorin oli varsinkin lapsena pullea / ylipainoinen, nykyisin tukeva/roteva. Vanhemmat hoikkia. Muistan että tämä nuorin sisko katsoi lapsena todella paljon tv:tä ja videoita. Lisäksi äitini on kertonut, että nuorimmalla siskolla on huonot hampaat, koska äiti antoi hänen juoda paljon mehuja. Sanoisin siis, että yhden siskon erilainen kropan malli selittyy geenien sijaan erilaisella aktiivisuudesta ja ravinnolla, vaikka näennäisesti elettiin kaikki samanlaista arkea.

Niin ... mutta mitkäs geenit ne saivat siskosi käyttätymään siten kuin hän käyttäytyi?

Onko mulla nimimerkkiä? Niinpä. :)
Se, että on FAKTAA ettei lihavuus (YLENSYÖNTI) johdu geeneistä, lääkkeistä tms., ei tarkoita että olisin joku tuntemasi palstatyyppi. Mutta edelleen, älä vaan yritäkään laihtua kun et tietenkään voi. Koska geenit. :(
Tottakai on. Luulette, ette ihmiset on sen pituisia, kun huvittaa. Jos sen painon vois valita, kaikki olis vallitsevan kauneuskäsityksen mukaisia. Oon helvetin laiha ja lauta enkä omasta ansiostani, niin kuin ei suurin osa laihoista muutenkaan. Mikään ei jää kroppaan kiinni, ei meinannu aikoinaan ees menkat alkaa kun olin niin laiha. Jotkut vaan haluu kokea paremmuutta siitä että ovat hoikkia.

Ei geenit vaan ympäristötekijät. Äiti meni töihin siskoni ollessa pieni, me muut olimme olleet kotihoidossa pidempään. Nuorimmat sisarukset syntyivät pienellä ikäerolla, jonka vuoksi äiti oli luultavasti melko uupunut ja sitten töihin meno siihen päälle. Äiti ei jaksanut tarjota enää nuorimmalle samalla tavalla aktiviteetteja kuin meille vanhemmille, helpommalla pääsi kun laittoi videon pyörimään ja antoi sitä mehua, jos sitä pyysi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vieläkin jaksatte jankuttaa että geenit ja lääkkeet teitä lihottavat. :D Voi tsiisus!
Faktat ovat faktoja.
Niin ovat ja miksi et niitä ymmärrä? KUKA sitä ruokaa laittaa sun suuhusi yli tarpeen? Lääke? Geeni? Ei, SINÄ ITSE!
Eli olet tämä skitsofreeninen ssss? Ymmärrän, ettet ymmärrä asiaa ollenkaan. Mikäli näet ratkaisun näin yksinkertaisena, ilmoittauduppas Nobel-komitealle ja hae siitä palkonto pois kuleksimasta.
Onko mulla nimimerkkiä? Niinpä. :)
Se, että on FAKTAA ettei lihavuus (YLENSYÖNTI) johdu geeneistä, lääkkeistä tms., ei tarkoita että olisin joku tuntemasi palstatyyppi. Mutta edelleen, älä vaan yritäkään laihtua kun et tietenkään voi. Koska geenit. :(
Minulla ei ole mitään tarvetta laihtua, päinvastoin. Mutta mikäli argumentointisi perustuu jollekin keski-ajan käsityksille, ilman alkusyy-seuraus-tapaista ajattelumallia, niin ei silloin kannata asiaa pidemmälle viedä. Voidaan todeta, että olet ihan oikeassa siinä, että ihminen laittaa sen ruoan suuhunsa, mutta väärässä siinä, miksi hän sitä suuhunsa laittaa. Mikäli ihminen laittaisi lihotakseen tahallaan ruokaa suuhunsa, oikea hoitomuoto on psykoterapia. Miksi sitä ei sitten suositella lihavuuden hoidoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vieläkin jaksatte jankuttaa että geenit ja lääkkeet teitä lihottavat. :D Voi tsiisus!
Faktat ovat faktoja.
Niin ovat ja miksi et niitä ymmärrä? KUKA sitä ruokaa laittaa sun suuhusi yli tarpeen? Lääke? Geeni? Ei, SINÄ ITSE!
Eli olet tämä skitsofreeninen ssss? Ymmärrän, ettet ymmärrä asiaa ollenkaan. Mikäli näet ratkaisun näin yksinkertaisena, ilmoittauduppas Nobel-komitealle ja hae siitä palkonto pois kuleksimasta.
Onko mulla nimimerkkiä? Niinpä. :)
Se, että on FAKTAA ettei lihavuus (YLENSYÖNTI) johdu geeneistä, lääkkeistä tms., ei tarkoita että olisin joku tuntemasi palstatyyppi. Mutta edelleen, älä vaan yritäkään laihtua kun et tietenkään voi. Koska geenit. :(
Koska geenit mitä? Lauseesi jäi kesken.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on. Luulette, ette ihmiset on sen pituisia, kun huvittaa. Jos sen painon vois valita, kaikki olis vallitsevan kauneuskäsityksen mukaisia. Oon helvetin laiha ja lauta enkä omasta ansiostani, niin kuin ei suurin osa laihoista muutenkaan. Mikään ei jää kroppaan kiinni, ei meinannu aikoinaan ees menkat alkaa kun olin niin laiha. Jotkut vaan haluu kokea paremmuutta siitä että ovat hoikkia.
Kyse on puhtaasi busineksestä, jolla todella moni elää. Mieti niitä verotuloja joita tulee ruoan myymisestä, laihdutusjuttujen myymisestä ja miten helvetinmoista määrää lääkäreitä sun muita heilureita tällä elätetään. Asiaa voisi verrata poliisiin: poliisi paheksuu rikollisia, mutta salaa toivoo lisää rikoksia, ettei omat työt loppuisi. Samaa toivoo lääkäritkin: mitä enemmän sairaita, sitä enemmän duunia. Ulospäin voidaan näytellä mitä vain ja lihavien kohdalla nähdään selvästi yhteiskunnan diskriminoinnin tuloksena piikki mt-ongelmissa, eli lihavatkin sairastuu mieleltään, kun aikansa haukutaan. Tämä taas sopii mahtavasti kuvioon, voidaan korreloida "ahaa, lihava, masentunut" -> lihavuus aiheuttaa masennusta (vaikka totuus on just toisin päin).
Miten luulette ihmisten selvinneet nälkävuosista?
Lihoohan sellainen, joka ei tule kylläiseksi sillä kalorimäärällä, joka sallisi hänen painonsa pysyä paikallaan.
Onhan se hyvin hankalaa pysyä hoikkana, jos kokobajan tuntuu siltä, että pitäisi syödä enemmön.
Hassua, että ihmiset ymmärtävät geenien vaikuttavan ominaisuuksiimme. Geenit määrittävät ulkonäön ja aiheuttavat sairauksia. Miksi on niin vaikea ymmärtää geenien voivan aiheuttaa myös lihomista. Sitten lihomiseen vaikuttavia syndroomia
Esim juuri tuo prader willi, jossa geeni aiheuttaa lihomisen.
Cushingin oireyhtymä lihottaa aina eikä siihen voi elintavoilla vaikuttaa. Hypotyreoosi lihottaa usein ja sen myötä tulleita kiloja on vaikea saada pois. Ei ehkä geeneistä johtuvia sairauksia, mutta osoittavat, että lihominen ei aina johdu ylensyönnistä.