Onko sinulle ollut hyötyä koululiikunnasta?

On.

-eri lajien kokeilu: en olisi koskaan itse kokeillut lentopalloa, korista tai pesäpalloa, jos niitä ei olisi ollut koululiikunnassa. Samoin voimistelu. Olin näissä huono, mutta minusta kokeileminen on hyvä asia.

-perustanssien opetus, musta hyvä taito. Näiden opetuksesta on myös hauskoja muistoja, kun silloin oli teini ja hormonit juuri alkaneet hyrrätä

-suunnistus. Vähän maistiaisia tästä lajista ja tämä oli sieltä positiivisimmasta päästä koululiikuntakokemuksia

Ei.

-olen huono uimaan ja koulun uimaopetus, jossa vielä oli jotain kilpailuosuuksia vahvisti entisestään tunnetta, että olen surkea uimari

-joukkuelajeja kohtaan jäänyt kielteiset tunteet, ei halua edes leikkimielellä kokeilla mitään sellaista, missä porukalla kilpaillaan

Koululiikunnan ansiosta vihaan liikuntaa kaikessa muodossa. Muistan ikuisesti sen, kuinka päätä särki aina loppu koulupäivän jos aamulla oli liikuntatunnit ja illan jos liikkatunnit oli iltapäivästä. Samoin jos joutui kastelemaan itsensä heti aamuliikunnan yhteudessä tai jälkeen (uinti, suihku) palelin loppupäivän ja olo oli kaikin puolin kurja.

Vihaan uimahalleja, ryhmäliikuntatunteja, palloilulajeja, HIIHTOA JA LUISTELUA ERITYISESTI, kuntosaleja.

Liikun väkipakolla koiran ulkoilutushihnan perässä ja hevostellessa. Työni on myös kohtuu liikunnallista, eli ei mitään istumatyötä. Se riittää minulle liikunnaksi. Jos kuolen nuorena siksi, että en harrasta kuntosalia, jumppaa tai hiihtoa, niin aina parempi, eipä tarvitse muhia vanhainkodissa omissa jätöksissään.

Onpas negatiivisia kokemuksia. Harmillista. Opetuksessa on jotain perustavanlaatuista pielessä, jos suunnilleen aiheutetaan liikkumattomuutta. Tavoite tietysti on päinvastainen.  

Itse pidin liikunnasta. Oli ihan lempiaineeni. Kaikki lajit olivat mieluisia, mutta erityisesti pidin telinevoimistelusta, uinnista ja luistelusta. 

Ei mitään kielteistä ole jäänyt mieleen. Tutustuin sellaisiinkin lajeihin, jotka olisivat muuten jääneet kokeilematta mm. squash. Sitä olen aikuisenakin pelannut sittemmin, vaikka tennis on rakkaampi. 

Kouluajoistani on vuosikymmeniä, joten minulla ei ole mielikuvaa muiden tyytyväisyydestä liikuntatunteihin. 

Opetti että joskus elämässäni tulen vielä tarvitsemaan kykyä tehdä pyörähdysvolttimikälie telinevoimistelutangolla, koska liikunnanopettajani kovasti väitti ettei päästä ketään läpi joka ei siihen pysty. Tai ehkä sitä ei vaan itseä kiinnostanut tehdä mitään niin pystyi loppuluokan kanssa vaan tuijottamaan ison osan lopputunnista kun luokan surkeimmat oppilaat kerta toisensa jälkeen mätkähtelivät maahan tai eivät uskaltaneet yrittääkkään.

On siitä aikanaan ollut hyötyä. Jos ei muuten, niin olo ja mieli paranivat merkittävästi reippaan hiihtolenkin tai muun ulkoilun myötä. Muuta hyötyä siitä ei tarvitsekaan olla.

Ei, huonoa opetusta. Vihaan edelleen pallopelejä, jota koululiikunta pääasiassa oli. Lukiossa onneksi vähän parempi opettaja ja siellä sai usein käydä kuntosalilla liikuntatuntien ajan. Onneksi isä maksoi lapsena ja teininä minun balettitunnit, niin pääsi nauttimaan silloinkin sellaisesta liikunnasta mistä itse tykkäsi ja olen vielä kaksikymppisenäkin hoikassa ja notkeassa kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Lähinnä siitä on ollut haittaa, kun opin, että olen huono kaikessa liikunnassa ja koululiikunta vei liikunnan ilon loppuelämäksi. Nyt kolmekymppisenä kamppailen ahdistuksen kanssa, kun pitäisi liikkua, mutta meneminen ryhmäliikuntatunneille, salille, lenkille tms. missä ihmiset näkevät ja on mahdollista joutua pilkan kohteeksi, tuntuu mahdottomalta. Säännöllisin väliajoin kyllä yritän aloittaa jotakin, mutta aina se tyssää jossain kohtaa kun pitää niin kovasti tsempata ja psyykata, että pystyn menemään liikuntatunnille, aina tulee se kerta kun en jaksakaan tsempata ja sitten se jää. 

Yhden olen löytänyt mistä saan liikkumisen iloa ja se on luonnossa liikkuminen, mutta en tiedä voiko sitä laskea oikeaksi liikunnaksi. 

Mielestäni koululiikunnasta pitäisi lopettaa kaikki mittaaminen ja vertailu, ja lähteä siitä että kaikki saavat tuntea liikkumisen iloa huolimatta siitä miten hyvä tai huono on. Niille, jotka tahtovat suorittaa ja saada numeron, voisi olla erikseen oma ryhmä. Suomalaiset liikkuvat aivan liian vähän ja liikuntaintoa ei todellakaan lisätä siten, että lytätään itsetunto jo lapsesta ja tolkutetaan, että olet huono ja epäliikunnallinen. Myös meillä epäliikunnallisilla on oikeus liikkua ja saada siitä iloa ilman että sitä huonoutta hierotaan koko ajan naamaan.

Luonnossa liikkuminen on ihan oikeaa liikuntaa. Parasta on kun tekee sellaista liikunta mistä aidosti nauttii.

Hierotaanko missään muussa aineessa omaa huonoutta ja epäonnistumisia samalla tavoin oppilaan naamaan kuin liikuntatunneilla? Meillä sai myös joukkuepeleissä ihan vapaasti sättiä toista jos joku oli kehno ja pilasi joukkueen mahikset voittaa tämäkin elintärkeä matsi. Enkä ikinä ole ymmärtänyt sitä miksi parhaat urheilijat saivat __aina__ olla ne, jotka valitsivat jäsenet omaan joukkueeseensa. Mitä hyötyä tuosta on?

Ei. Koululiikunnan takia mulle on ennemminkin kehittynyt inho liikuntaa kohtaan. Koulussa liikunnan ideana on saada nuoret kiinnostumaan eri lajeista, mutta jos 4.-9.-luokat on täysin samat lajit, niin mistäs sitten pitäisi kiinnostua, jos jo nelosella tulee selväksi että se oma juttu ei ole säbä tai pesis. Erilaisia juttuja kokeillaan vain valinnaisliikoissa, mutta eihän kukaan koululiikuntaa inhoava niitä valitse.

Koulu-uintien takia mulle on myös kehittynyt kauhea vesipelko.

N17

Olen aina miettinyt, minkälainen ihminen hakeutuu kouluun liikuntaa opettamaan? Omat ja omien lasten kokemukset tukevat hyvin toisiaan siitä, että mikään ei ole koululiikunnassa muuttunut sitten omien kouluvuosieni, eli viimeiseen pariin vuosikymmeneen.

Ei todellakaan, päinvastoin. Aina viimeisiä, jotka valittiin joukkueeseen, ei varsinaisesti kohottanut aran ja ujon tytön itsetuntoa.

Pisimpien mukaan laitettu pukki ei auttanut yli pääsemisessä. Myöskään koripallossa täm ei ollut etu.

Ja pallokammo jäi mullekin. Pesäpallo otsassa, lentopallo taittoi sormen kipeästi jne.

Opettajan tekemä avustus venytyksessä ei myöskään jättänyt kuin kivuliaan muiston. Luulin että napsahdan katki. Muistan sen kivun ja kauhun vieläkin.  Ja alaselässähän minula onkin rakennevika, joka on napsahtanut ensimmäisen kerran teini-iässä.

Liikun kyllä kaikki matkat kävellen tai pyörällä, olen lenkkeillyt jumalattoman määrän kilometrejä, käyn myös koiran kanssa kuleksimassa pitkin pitäjiä. Koululiikunnan sais lopettaa, ja laittaa vaikka matematiikkaa tilalle. Tai äikkää.

Ei. Yhä nelikymppisenä kammoan pelejä, hiihtoa, luistelua- kaikesta kilpailemista ja pakkosuorittamista. Ottaa päähän omien lastenkin kouluissa nämä urheilupäivät. Miksi aina urheilu?? Voisi olla vaikka mukavuuspäivä, taidepäivä tms.

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan, päinvastoin. Aina viimeisiä, jotka valittiin joukkueeseen, ei varsinaisesti kohottanut aran ja ujon tytön itsetuntoa.

Pisimpien mukaan laitettu pukki ei auttanut yli pääsemisessä. Myöskään koripallossa täm ei ollut etu.

Ja pallokammo jäi mullekin. Pesäpallo otsassa, lentopallo taittoi sormen kipeästi jne.

Opettajan tekemä avustus venytyksessä ei myöskään jättänyt kuin kivuliaan muiston. Luulin että napsahdan katki. Muistan sen kivun ja kauhun vieläkin.  Ja alaselässähän minula onkin rakennevika, joka on napsahtanut ensimmäisen kerran teini-iässä.

Liikun kyllä kaikki matkat kävellen tai pyörällä, olen lenkkeillyt jumalattoman määrän kilometrejä, käyn myös koiran kanssa kuleksimassa pitkin pitäjiä. Koululiikunnan sais lopettaa, ja laittaa vaikka matematiikkaa tilalle. Tai äikkää.

Huomautan vielä, että en todellakaan koululiikunnan ansiosta alkanut liikkumaan yms. En myöskään alkanut vihaamaan liikuntaa koululiikunnan ansiosta. Paitsi joukkuepelejä.

Koulun liikuntatunnit rikkoivat niveleni siihen kuntoon, että elän loppuelämäni kipujen kanssa. Toisen jalan polvi ja toisen jalan nilkka on paskana koululiikunnassa tapahtuneiden vammautumisten ja opettajan surkean ensiavun takia. Eli ei ollut liikuntatunneista hyötyä, mutta elinikäistä haittaa kylläkin. Nytkin on polvi niin kipeä, että harkitsen vakavasti sairasloman hakemista jälleen kerran. Kokeilen nyt kuitenkin vielä pari päivää kipulääkkeellä ja polvituella pärjätä.

Kyllä on ollut hyötyä .Tykkäsin liikunnasta, vaikka telinevoimistelussa en kyllä ollut hyvä.Harrastan liikuntaa edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on ollut hyötyä .Tykkäsin liikunnasta, vaikka telinevoimistelussa en kyllä ollut hyvä.Harrastan liikuntaa edelleen.

Voisitko vähän avata tätä? Mitä hyötyä tarkalleen?

Ei hyötyä, pelkkää haittaa. Opin inhoamaan perusteellisesti kaikkea liikuntaa niin etten tähän ikään mennessä (olen 70 v) ole suostunut harrastamaan muuta kuin sellaisia lajeja, joita koulu ei päässyt pilaamaan: pyöräily ja taiji, niin ja kävely, jos se nyt liikunnaksi lasketaan.

Joo ja ei. Osaan nyt aikuisena hiihtaa ja luistella, mutta luulen etta nuo taidot olisi tulleet muutenkin lapsena... Inhosin liikuntatunteja syvasti. Kultaisella 80-luvulla ja 90-luvulla liikuntatunnit koostuivat lahinna seuraavista lajeista:

- Talvella: hiihtaminen, luisteleminen (pidin luistelemisesta), voimistelu koulun jumppasalissa, uimahalli

- Kesalla: suunnistaminen, uimahalli, yleisurheilu urheilukentalla (sis. Cooperin testin)

En ollut hyva joukkuelajeissa, inhosin uimista... Kesti todella kauan, etta aikuisena uskaltauduin mihinkaan ryhmaliikuntajuttuun tai edes salille. Olen loytanyt lajeja, joista jopa nautin. Mutta tama onkin melkein 20 vuotta lukion paattymisen jalkeen...

Opin vihaamaan liikuntaa.

Onpas negatiivisia kokemuksia. Itse katson asiaa opettajan näkökulmasta koulussa, enkä voi kuin olla kiitollinen, että näitä nykylapsia liikutetaan edes sen verran. Ne jotka liikuntaa muutenkin harrastavat, tykkäävät tunneista ja ne jotka eivät liiku vapaa-ajallakaan, ovat pääsääntöisesti melkoisen huonossa kunnossa. On esim ihan tavallista, että neljäsluokkalainen ei osaa kuperkeikkaa tai sitoa lenkkarinnaruja, jaksa juosta liikuntasalia edes päästä päähän tai kykene sisäistämään yksinkertaisiakaan pelisääntöjä.

koululiikunta on monelle ainoa liikuntamuoto ja siksi elintärkeää. Parasta olisi, että sitä olisi päivittäin.