Kuninkaallisten tärkeät elämät
Onko teillä lähipiirissä ns "kuninkaallisia", joiden menot ovat aina tärkeämpiä kuin muilla? Jotenkin alkanut huvittaa siskoni, joka olettaa että vain hänen kalenterinsa on täynnä, ja muiden pitäisi joustaa sen mukaan. Hänelle kaikki vaivannäkö on ollut kamalan hankalaa sen jälkeen kun sai lapset. Vanhempani saavat juosta pää kolmantena jalkana hoitamassa siskon menoja, kun tämä on niin kiireinen ruuhkavuosien eläjä. Todellisuudessa sisko oli molempien lapsiensa kanssa kotona maksimiajan ja sen jälkeen teki vuosikausia 60-prosentin työaikaa.
Kun omat lapseni syntyivät, en huomannut sen ihmeempää "kalenterin täyttymistä", vaan ihan normaalia lapsiperheen elämää. Ei minun ympärille kukaan tullut pyörimään enkä tarvinnut puolta sukua ympärille asioitani hoitamaan. Mikä ärsyttää on se että näiden muka-kiireisempien ihmisten kanssa asioiden sopiminen on ihan uskomattoman hankalaa, ja yleensä kaikki käytännön järjestelyt jäävät kontolleni. Ihan kuin olisin joku lakeija jonka tehtävä on ihailla siskon kuninkaallisen perheen ihmeellistä elämää. Meidän arjesta viis. Tällainen avautuminen...
Eikä kellään muulla ole lähipiirissä wannabe-kuninkaallisia? Kuvittelin että itsekeskeisiä ihmisiä olisi paljon.