Narsistisen miehen lamaannuttama

Minä ainakaan en tajunnut aluksi, että ihmisen luonteessa on jotain oleellisesti pielessä. Minulla ei ollut kokemusta sellaisesta. Kuvittelin, että hänen kanssaan voisi kommunikoida kuten muidenkin ja tilanne paranee. Kun tajusin, ettei voi eikä hänellä ole mitään muuttumishaluja, keräsin voimia puoli vuotta ja lähdin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on sen takia juuri niin hankala, että sillon tilanne räjähtää käsiin, vaikka uhri on jo valmiiksi heikoimmillaan. Jaksaisitko itse heikossa kunnossa alkaa taistelemaan? Usein tilanne ja narskun käytös yltyy silloin pahimmilleen, ero ei paranna, vaan pahentaa. Tosin yhtä paskaa se jääminen on, joten kannattaa silti aina erota. Siinä on edes se hyvä puoli, että silloin narsku ei pidä tilanteesta.

Se tilanne ei räjähdä käsiin yhdessä päivässä. Tilanne on eskaloitunut vuosien, vuosikymmenten aikana.

Ja miksi? Miksei uhrina itseään pitävä ole lähtenyt tilanteesta jo ensimmäisten merkkien jälkeen? Narsistille pitää laittaa rajat tai sitten katkaista välit lopullisesti. Kuvio on kuitenkin toistunut niin monta kertaa aiemmin, että ainoastaan aivoton reppana uhriutuu. Vaihtoehtoja on aina! Vaikka sitten turvakoti.

Suurin osa näistä narsistisen puolison kotiuhreista itse mahdollistaa narsistin toiminnan. He petaavat tilannetta, salailevat asioita, näyttelevät narsistin käsikirjoituksen mukaan. Miksi? Mä en ymmärrä. Totuus vapauttaa.

Parempi olla yksin kuin narsistin uhrina! Monet jäävät uhrin rooliin taloudellisten syiden vuoksi. Osa taas lasten vuoksi. Vaikka oikeasti asia on aivan päinvastoin: lapsille terveempää on kokonaan elää ilman narsistista vanhempaa kuin olla osana vanhempiensa sairasta parisuhdekuviota.

Kuvio on mahdollinen sen vuoksi, että narsisti on välillä kaksinverroin ihana. Niin ihana, että vanhat annetaan anteeksi. Ja kun uhrilke alkaa tulla mitta täyteen, niin narsku vetoaa syyllisyydentunteeseen ja saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ihmiseksi, kun epäilet ja haluat rikkoa hyvän liiton.

Kukaan joka ei ole kokenut sitä kaksoisviestintää itse, ei voi ymmärtää miten se sekoittaa pään.

Pelko on yksi jonka takia moni jää suhteeseen, ja jos vuodesta toiseen itsetuntoasi on murrettu, niin ei siitä paljoa ole jäljellä, eli uhrilla ei tässä tapauksessa ole välttämättä voimia enää lähteä,vaikka ymmärtäisi tilanteen täysin.

Jos ja kun uhri saa tarvittavan sykäyksen lähtöönsä, on se tehtävä suunnitelmallisesti. Katsottava asunto/paikka valmiiksi jonne menee, muuttoapu jne on oltava ja tietysti rahaa kaikkeen tähän. Ja ehdottomasti narsistille ei saa mitään kautta mennä tieto uudesta osoitteesta, puhelinnumero on vaihdettava, kaikki tavallaan "aloitettava uudestaan." Tämä on se hankalin vaihde, kun melkein kaikki tuttu on jätettävä taakseen, lopulta elämä kuitenkin voittaa.

Luonnollisesti tämä salailu ei onnistu, jos narsistin kanssa on yhteisiä lapsia.

Silloin suosittelen aloittamaan muutto taipaleen, tilanteen avaamisesta vaikka neuvolassa/psykologilla tms. Jonne sitten jää sitä mustaa valkoisella, jos lähdet lasten kanssa ykskaks suhteesta, saat pitkän ja vaikean tien eteesi. Ja jos pieninkin naarmu tulee käsiksi käymisestä, niin aina lääkäriin näyttämään jälkiä.

Tiedän kaksi tapausta (omani ja toisen), jossa on lopulta päästy aika helpolla itse eron tultua, vaikka olisi ollut potentiaalia pahempaankin. Eli on myös mahdollisuus, että kukaan ei yritä tappaa sinua tai puhkoa autosi renkaita eron jälkeen. Toki otin vapaaehtoisesti takkiin raha-asioissa ja irtaimiston jaossa ja toinen pitkitti ja hankaloitti asioita. Mutta muuten häirintä oli lähinnä puheluita, tekstareita ja muutamaan uudeksi suhteeksi kuvitellun tapauksen suuntaan kohdistettu mustamaalaukseni.

Tiedän kaksi tapausta (omani ja toisen), jossa on lopulta päästy aika helpolla itse eron tultua, vaikka olisi ollut potentiaalia pahempaankin. Eli on myös mahdollisuus, että kukaan ei yritä tappaa sinua tai puhkoa autosi renkaita eron jälkeen. Toki otin vapaaehtoisesti takkiin raha-asioissa ja irtaimiston jaossa ja toinen pitkitti ja hankaloitti asioita. Mutta muuten häirintä oli lähinnä puheluita, tekstareita ja muutamaan uudeksi suhteeksi kuvitellun tapauksen suuntaan kohdistettu mustamaalaukseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on sen takia juuri niin hankala, että sillon tilanne räjähtää käsiin, vaikka uhri on jo valmiiksi heikoimmillaan. Jaksaisitko itse heikossa kunnossa alkaa taistelemaan? Usein tilanne ja narskun käytös yltyy silloin pahimmilleen, ero ei paranna, vaan pahentaa. Tosin yhtä paskaa se jääminen on, joten kannattaa silti aina erota. Siinä on edes se hyvä puoli, että silloin narsku ei pidä tilanteesta.

Se tilanne ei räjähdä käsiin yhdessä päivässä. Tilanne on eskaloitunut vuosien, vuosikymmenten aikana.

Ja miksi? Miksei uhrina itseään pitävä ole lähtenyt tilanteesta jo ensimmäisten merkkien jälkeen? Narsistille pitää laittaa rajat tai sitten katkaista välit lopullisesti. Kuvio on kuitenkin toistunut niin monta kertaa aiemmin, että ainoastaan aivoton reppana uhriutuu. Vaihtoehtoja on aina! Vaikka sitten turvakoti.

Suurin osa näistä narsistisen puolison kotiuhreista itse mahdollistaa narsistin toiminnan. He petaavat tilannetta, salailevat asioita, näyttelevät narsistin käsikirjoituksen mukaan. Miksi? Mä en ymmärrä. Totuus vapauttaa.

Parempi olla yksin kuin narsistin uhrina! Monet jäävät uhrin rooliin taloudellisten syiden vuoksi. Osa taas lasten vuoksi. Vaikka oikeasti asia on aivan päinvastoin: lapsille terveempää on kokonaan elää ilman narsistista vanhempaa kuin olla osana vanhempiensa sairasta parisuhdekuviota.

Kuvio on mahdollinen sen vuoksi, että narsisti on välillä kaksinverroin ihana. Niin ihana, että vanhat annetaan anteeksi. Ja kun uhrilke alkaa tulla mitta täyteen, niin narsku vetoaa syyllisyydentunteeseen ja saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ihmiseksi, kun epäilet ja haluat rikkoa hyvän liiton.

Kukaan joka ei ole kokenut sitä kaksoisviestintää itse, ei voi ymmärtää miten se sekoittaa pään.

Miten kukaan voi olla niin naiivi ja vedätettävissä, että koukuttuu uudelleen ja uudelleen? Ettekö te tajua että narsisti vaan vedättää teitä? Esittää normaalia ja mukavaa sen aikaa, että te taas menette halpaan...?

Monesti saa lukea surkeita uhritarinoita, joissa narsistimies jyrää ja on väkivaltainen. Ja sitten jo seuraavana saa lukea, miten seksi on kuitenkin hyvää ja se nostaa jalustalle aina silloin tällöin. Kuka on niin typerä ja hyväuskoinen, että noilla jalustahetkillä unohtaa tyypin todellisen luonteen ja aiemmat kokemukset?!

Sen verran pitkävihainen ja hyvämuistinen kannattaa olla, että osaa nähdä esityksen läpi sen todellisen motiivin.

Minäkin tiedän kaksi tapausta ja niissä ongelmat ovat olleet lähinnä syyttelyä ja haukkumista. Uhrilla aina nousee sydän kurkkuun kun tekstari kilahtaa. Hän pelkää. Sitten kun ulkopuolisena lukee viestit, niin ei ymmärrä sitä pelkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on sen takia juuri niin hankala, että sillon tilanne räjähtää käsiin, vaikka uhri on jo valmiiksi heikoimmillaan. Jaksaisitko itse heikossa kunnossa alkaa taistelemaan? Usein tilanne ja narskun käytös yltyy silloin pahimmilleen, ero ei paranna, vaan pahentaa. Tosin yhtä paskaa se jääminen on, joten kannattaa silti aina erota. Siinä on edes se hyvä puoli, että silloin narsku ei pidä tilanteesta.

Se tilanne ei räjähdä käsiin yhdessä päivässä. Tilanne on eskaloitunut vuosien, vuosikymmenten aikana.

Ja miksi? Miksei uhrina itseään pitävä ole lähtenyt tilanteesta jo ensimmäisten merkkien jälkeen? Narsistille pitää laittaa rajat tai sitten katkaista välit lopullisesti. Kuvio on kuitenkin toistunut niin monta kertaa aiemmin, että ainoastaan aivoton reppana uhriutuu. Vaihtoehtoja on aina! Vaikka sitten turvakoti.

Suurin osa näistä narsistisen puolison kotiuhreista itse mahdollistaa narsistin toiminnan. He petaavat tilannetta, salailevat asioita, näyttelevät narsistin käsikirjoituksen mukaan. Miksi? Mä en ymmärrä. Totuus vapauttaa.

Parempi olla yksin kuin narsistin uhrina! Monet jäävät uhrin rooliin taloudellisten syiden vuoksi. Osa taas lasten vuoksi. Vaikka oikeasti asia on aivan päinvastoin: lapsille terveempää on kokonaan elää ilman narsistista vanhempaa kuin olla osana vanhempiensa sairasta parisuhdekuviota.

Kuvio on mahdollinen sen vuoksi, että narsisti on välillä kaksinverroin ihana. Niin ihana, että vanhat annetaan anteeksi. Ja kun uhrilke alkaa tulla mitta täyteen, niin narsku vetoaa syyllisyydentunteeseen ja saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ihmiseksi, kun epäilet ja haluat rikkoa hyvän liiton.

Kukaan joka ei ole kokenut sitä kaksoisviestintää itse, ei voi ymmärtää miten se sekoittaa pään.

Miten kukaan voi olla niin naiivi ja vedätettävissä, että koukuttuu uudelleen ja uudelleen? Ettekö te tajua että narsisti vaan vedättää teitä? Esittää normaalia ja mukavaa sen aikaa, että te taas menette halpaan...?

Monesti saa lukea surkeita uhritarinoita, joissa narsistimies jyrää ja on väkivaltainen. Ja sitten jo seuraavana saa lukea, miten seksi on kuitenkin hyvää ja se nostaa jalustalle aina silloin tällöin. Kuka on niin typerä ja hyväuskoinen, että noilla jalustahetkillä unohtaa tyypin todellisen luonteen ja aiemmat kokemukset?!

Sen verran pitkävihainen ja hyvämuistinen kannattaa olla, että osaa nähdä esityksen läpi sen todellisen motiivin.

Niin, kaipa nämä uhrit ovat aina poikkeuksellisen hyvään uskovia ihmisiä?

Minulla se pelko ja ahdistus purkautui myös itselleni vieraalla ja häpeällisellä tavalla, aggrressiolla. Siksi syytin myös itseäni ja kuvittelin, että me molemmat voimme muuttua normaaleiksi ja suhde muuttuisi hyväksi. Lopulta muutuin takaisin normaaliksi jättämällä hänet ja alkamalla olla taas normaalien ihmisten parissa. 

Hänellä kuitenkin oli hyvä keppihevonen, kaikki meidän ongelmamme johtuvat minun luonteestani. Luonteesta, joka hänen kanssaan tuntui vieraalta itsellenikin. Onneksi tajusin viimein lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on sen takia juuri niin hankala, että sillon tilanne räjähtää käsiin, vaikka uhri on jo valmiiksi heikoimmillaan. Jaksaisitko itse heikossa kunnossa alkaa taistelemaan? Usein tilanne ja narskun käytös yltyy silloin pahimmilleen, ero ei paranna, vaan pahentaa. Tosin yhtä paskaa se jääminen on, joten kannattaa silti aina erota. Siinä on edes se hyvä puoli, että silloin narsku ei pidä tilanteesta.

Se tilanne ei räjähdä käsiin yhdessä päivässä. Tilanne on eskaloitunut vuosien, vuosikymmenten aikana.

Ja miksi? Miksei uhrina itseään pitävä ole lähtenyt tilanteesta jo ensimmäisten merkkien jälkeen? Narsistille pitää laittaa rajat tai sitten katkaista välit lopullisesti. Kuvio on kuitenkin toistunut niin monta kertaa aiemmin, että ainoastaan aivoton reppana uhriutuu. Vaihtoehtoja on aina! Vaikka sitten turvakoti.

Suurin osa näistä narsistisen puolison kotiuhreista itse mahdollistaa narsistin toiminnan. He petaavat tilannetta, salailevat asioita, näyttelevät narsistin käsikirjoituksen mukaan. Miksi? Mä en ymmärrä. Totuus vapauttaa.

Parempi olla yksin kuin narsistin uhrina! Monet jäävät uhrin rooliin taloudellisten syiden vuoksi. Osa taas lasten vuoksi. Vaikka oikeasti asia on aivan päinvastoin: lapsille terveempää on kokonaan elää ilman narsistista vanhempaa kuin olla osana vanhempiensa sairasta parisuhdekuviota.

Kuvio on mahdollinen sen vuoksi, että narsisti on välillä kaksinverroin ihana. Niin ihana, että vanhat annetaan anteeksi. Ja kun uhrilke alkaa tulla mitta täyteen, niin narsku vetoaa syyllisyydentunteeseen ja saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ihmiseksi, kun epäilet ja haluat rikkoa hyvän liiton.

Kukaan joka ei ole kokenut sitä kaksoisviestintää itse, ei voi ymmärtää miten se sekoittaa pään.

Kuviio on myös mahdollinen koska narsisti valitsee sopivan puolison: hauraan, kehnoitsetuntoisen joka on helppo pitää hallinnassa hyvittelemällä. Monet (en minäkään) ei sitä ymmärrä koska omaa sen normaalin itsetunnon ja pystyisivät nostamaan kytkintä heti kun pahalta tuntuu. Olisko sama kuin alkoholistien puolisoilla, malli on opittu jo vanhempien avioliitosta, tuntuu tutulta ja siksi pysytään vaikka pahaa tekeekin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on sen takia juuri niin hankala, että sillon tilanne räjähtää käsiin, vaikka uhri on jo valmiiksi heikoimmillaan. Jaksaisitko itse heikossa kunnossa alkaa taistelemaan? Usein tilanne ja narskun käytös yltyy silloin pahimmilleen, ero ei paranna, vaan pahentaa. Tosin yhtä paskaa se jääminen on, joten kannattaa silti aina erota. Siinä on edes se hyvä puoli, että silloin narsku ei pidä tilanteesta.

Se tilanne ei räjähdä käsiin yhdessä päivässä. Tilanne on eskaloitunut vuosien, vuosikymmenten aikana.

Ja miksi? Miksei uhrina itseään pitävä ole lähtenyt tilanteesta jo ensimmäisten merkkien jälkeen? Narsistille pitää laittaa rajat tai sitten katkaista välit lopullisesti. Kuvio on kuitenkin toistunut niin monta kertaa aiemmin, että ainoastaan aivoton reppana uhriutuu. Vaihtoehtoja on aina! Vaikka sitten turvakoti.

Suurin osa näistä narsistisen puolison kotiuhreista itse mahdollistaa narsistin toiminnan. He petaavat tilannetta, salailevat asioita, näyttelevät narsistin käsikirjoituksen mukaan. Miksi? Mä en ymmärrä. Totuus vapauttaa.

Parempi olla yksin kuin narsistin uhrina! Monet jäävät uhrin rooliin taloudellisten syiden vuoksi. Osa taas lasten vuoksi. Vaikka oikeasti asia on aivan päinvastoin: lapsille terveempää on kokonaan elää ilman narsistista vanhempaa kuin olla osana vanhempiensa sairasta parisuhdekuviota.

Kuvio on mahdollinen sen vuoksi, että narsisti on välillä kaksinverroin ihana. Niin ihana, että vanhat annetaan anteeksi. Ja kun uhrilke alkaa tulla mitta täyteen, niin narsku vetoaa syyllisyydentunteeseen ja saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ihmiseksi, kun epäilet ja haluat rikkoa hyvän liiton.

Kukaan joka ei ole kokenut sitä kaksoisviestintää itse, ei voi ymmärtää miten se sekoittaa pään.

Kuviio on myös mahdollinen koska narsisti valitsee sopivan puolison: hauraan, kehnoitsetuntoisen joka on helppo pitää hallinnassa hyvittelemällä. Monet (en minäkään) ei sitä ymmärrä koska omaa sen normaalin itsetunnon ja pystyisivät nostamaan kytkintä heti kun pahalta tuntuu. Olisko sama kuin alkoholistien puolisoilla, malli on opittu jo vanhempien avioliitosta, tuntuu tutulta ja siksi pysytään vaikka pahaa tekeekin?

Minulla on hyvä itsetunto, ja silti elin narsistisen miehen kanssa 20 vuotta. Ajattelin olevani niin vahva, että hän ei minua kykene satuttamaan.

Lapsuudestani olin tottunut "vahvaan" miesmalliin. Ja uskonnollinen kasvatus esti erosmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on sen takia juuri niin hankala, että sillon tilanne räjähtää käsiin, vaikka uhri on jo valmiiksi heikoimmillaan. Jaksaisitko itse heikossa kunnossa alkaa taistelemaan? Usein tilanne ja narskun käytös yltyy silloin pahimmilleen, ero ei paranna, vaan pahentaa. Tosin yhtä paskaa se jääminen on, joten kannattaa silti aina erota. Siinä on edes se hyvä puoli, että silloin narsku ei pidä tilanteesta.

Se tilanne ei räjähdä käsiin yhdessä päivässä. Tilanne on eskaloitunut vuosien, vuosikymmenten aikana.

Ja miksi? Miksei uhrina itseään pitävä ole lähtenyt tilanteesta jo ensimmäisten merkkien jälkeen? Narsistille pitää laittaa rajat tai sitten katkaista välit lopullisesti. Kuvio on kuitenkin toistunut niin monta kertaa aiemmin, että ainoastaan aivoton reppana uhriutuu. Vaihtoehtoja on aina! Vaikka sitten turvakoti.

Suurin osa näistä narsistisen puolison kotiuhreista itse mahdollistaa narsistin toiminnan. He petaavat tilannetta, salailevat asioita, näyttelevät narsistin käsikirjoituksen mukaan. Miksi? Mä en ymmärrä. Totuus vapauttaa.

Parempi olla yksin kuin narsistin uhrina! Monet jäävät uhrin rooliin taloudellisten syiden vuoksi. Osa taas lasten vuoksi. Vaikka oikeasti asia on aivan päinvastoin: lapsille terveempää on kokonaan elää ilman narsistista vanhempaa kuin olla osana vanhempiensa sairasta parisuhdekuviota.

Kuvio on mahdollinen sen vuoksi, että narsisti on välillä kaksinverroin ihana. Niin ihana, että vanhat annetaan anteeksi. Ja kun uhrilke alkaa tulla mitta täyteen, niin narsku vetoaa syyllisyydentunteeseen ja saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ihmiseksi, kun epäilet ja haluat rikkoa hyvän liiton.

Kukaan joka ei ole kokenut sitä kaksoisviestintää itse, ei voi ymmärtää miten se sekoittaa pään.

Miten kukaan voi olla niin naiivi ja vedätettävissä, että koukuttuu uudelleen ja uudelleen? Ettekö te tajua että narsisti vaan vedättää teitä? Esittää normaalia ja mukavaa sen aikaa, että te taas menette halpaan...?

Monesti saa lukea surkeita uhritarinoita, joissa narsistimies jyrää ja on väkivaltainen. Ja sitten jo seuraavana saa lukea, miten seksi on kuitenkin hyvää ja se nostaa jalustalle aina silloin tällöin. Kuka on niin typerä ja hyväuskoinen, että noilla jalustahetkillä unohtaa tyypin todellisen luonteen ja aiemmat kokemukset?!

Sen verran pitkävihainen ja hyvämuistinen kannattaa olla, että osaa nähdä esityksen läpi sen todellisen motiivin.

Niin, kaipa nämä uhrit ovat aina poikkeuksellisen hyvään uskovia ihmisiä?

Uhrautuva, narskun uhri, on harvinaisen sinisilmäinen, usein kiltteyteen sairastunut reppana joka on ihmisenä jotenkin ns. rikkinäinen. Just sen takiahan narsistikin häneen kyntensä on iskenyt ja tilanne on mahdollistunut.

Vasta uhri konkretisoi narsistin narsistisuuden. Ilman uhria narsistin narsismi ei tulisi niin selvästi esiin.

Kukaan normaali, itseään rakastava ja kunnioittava ei sallisi itseään kohdeltavan siten kuten narsisti uhriaan kohtelee.

Ehkä narsistiakin suurempi ongelma tällä uhrilla on itsensä kanssa. Miksi sallin itseäni kohdeltavan niin huonosti ja annan kaiken aina anteeksi?

Kun mä aikanaan oli narsistin kanssa, kukaan ei puuttunut tilanteeseen vaikka kerroin pahoinpitelyistä ja ne kyllä huomattiin. Vanhemmat eivät tehneet mitään, vaikka kävin siellä naama mustana ja kerroin että turpaan tuli. Kämppikset eivät soittaneet poliisia, vaikka mua hakattiin seinän takana. Lääkäri ei kehottanut tekemään rikosilmoitusta, ei antanut tukinumeroa ei mitään, toivotti vain "onnea valitsemallani tiellä", tuomitseva ilme naamallaan. Mulla ei ollut yhtään ystävää, ei ketään muuta kuin sen narsku. Olisin tarvinnut apua ihan konkreettisesti asioiden järjestämisessä ja seuraa ensimmäisinä eron vaikeina hetkinä - ottakaa huomioon, että se sairas narsku on kuitenkin ollut uhrinsa ainoa ihmiskontakti pidemmän aikaa ja uhri on ehdollistunut pitämään häntä turvanaan.

Mulle hoettiin vain sitä samaa, mikset lähde, oma syysi. Usein etsin muiden ihmisten käytöksestä säälin ja myötätunnon merkkejä, jotta olisin uskaltanut konkreettisesti pyytää apua, mutten nähnyt niitä. Päättelin muiden ihmisten käytöksestä, että kaikki on omaa syytäni, olen vain liian heikko, minusta ei kannata välittää, enkä ole ansainnut muiden apua ja välittämistä. Jos olisin lähtenyt, niin olisiko sitä apua sitten tullut? Tuskinpa vain. Suhde nimittäin päättyi siihen, että jouduin sairaalaan paikattavaksi, eikä kukaan perheestäni tullut paikalle viemään minua kotiin, vaikka pyysin.

t. nykyisin ihmisvihaaja

Vierailija kirjoitti:

Kun mä aikanaan oli narsistin kanssa, kukaan ei puuttunut tilanteeseen vaikka kerroin pahoinpitelyistä ja ne kyllä huomattiin. Vanhemmat eivät tehneet mitään, vaikka kävin siellä naama mustana ja kerroin että turpaan tuli. Kämppikset eivät soittaneet poliisia, vaikka mua hakattiin seinän takana. Lääkäri ei kehottanut tekemään rikosilmoitusta, ei antanut tukinumeroa ei mitään, toivotti vain "onnea valitsemallani tiellä", tuomitseva ilme naamallaan. Mulla ei ollut yhtään ystävää, ei ketään muuta kuin sen narsku. Olisin tarvinnut apua ihan konkreettisesti asioiden järjestämisessä ja seuraa ensimmäisinä eron vaikeina hetkinä - ottakaa huomioon, että se sairas narsku on kuitenkin ollut uhrinsa ainoa ihmiskontakti pidemmän aikaa ja uhri on ehdollistunut pitämään häntä turvanaan.

Mulle hoettiin vain sitä samaa, mikset lähde, oma syysi. Usein etsin muiden ihmisten käytöksestä säälin ja myötätunnon merkkejä, jotta olisin uskaltanut konkreettisesti pyytää apua, mutten nähnyt niitä. Päättelin muiden ihmisten käytöksestä, että kaikki on omaa syytäni, olen vain liian heikko, minusta ei kannata välittää, enkä ole ansainnut muiden apua ja välittämistä. Jos olisin lähtenyt, niin olisiko sitä apua sitten tullut? Tuskinpa vain. Suhde nimittäin päättyi siihen, että jouduin sairaalaan paikattavaksi, eikä kukaan perheestäni tullut paikalle viemään minua kotiin, vaikka pyysin.

t. nykyisin ihmisvihaaja

No miksi et lähtenyt? Ei aikuista ihmistä voi pakottaa. Turha tuossa on muiden niskaan laittaa sitä, että et lähtenyt VAIKKA MUUT KEHOITTIVAT. Varmasti olisivat auttaneet jos olisit ottanut sen ensimmäisen askeleen. Ja ehkä luovuttivat kun näkivät, että sinnikkäästi vain jatkoit turpaansaamisista huolimatta

Olen se narsistisen naisen lamaannuttama mies. Olen todella hyväluontoinen ja kiltti. Tapasin pitkän yksinolon jälkeen naisen, joka tuntui vastaavan kaikkia unelmiani. Meillä oli aluksi oikein mukavaa, mutta vähitellen piikittely, nälviminen ja kaikenlainen henkinen alistaminen hiipi kuvaan mukaan. Ei sitä voi tajuta, jos ei ole sellaisessa elänyt. Ja kun kumppanisi aivopesee sinut uskomaan, että syy on aina sinussa. Aina. Loppujen lopuksi uskot tekeväsi kaiken väärin, mutta pahinta on, ettet tiedä MITÄ teet väärin.

Puolisoni osasi olla mitä ihanin ihminen ulkopuolisten nähden. Tästä naisesta minun kehoitettiin pitämään kiinni, joska hän oli mitä paras ihminen minulle. Voi kun ihmiset olisivat nähneet, mitä meillä kotona tapahtui.

Myönnän, jälkikäteen ajateltuna olin todella pahasti poljettu maahan. Pelkkä sylkykuppi, joka ollut edes kelvollinen seksiin. Olin näet niin vastenmielinen.

Tässä sitä yritetään keräillä itsetuntoa kasaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mä aikanaan oli narsistin kanssa, kukaan ei puuttunut tilanteeseen vaikka kerroin pahoinpitelyistä ja ne kyllä huomattiin. Vanhemmat eivät tehneet mitään, vaikka kävin siellä naama mustana ja kerroin että turpaan tuli. Kämppikset eivät soittaneet poliisia, vaikka mua hakattiin seinän takana. Lääkäri ei kehottanut tekemään rikosilmoitusta, ei antanut tukinumeroa ei mitään, toivotti vain "onnea valitsemallani tiellä", tuomitseva ilme naamallaan. Mulla ei ollut yhtään ystävää, ei ketään muuta kuin sen narsku. Olisin tarvinnut apua ihan konkreettisesti asioiden järjestämisessä ja seuraa ensimmäisinä eron vaikeina hetkinä - ottakaa huomioon, että se sairas narsku on kuitenkin ollut uhrinsa ainoa ihmiskontakti pidemmän aikaa ja uhri on ehdollistunut pitämään häntä turvanaan.

Mulle hoettiin vain sitä samaa, mikset lähde, oma syysi. Usein etsin muiden ihmisten käytöksestä säälin ja myötätunnon merkkejä, jotta olisin uskaltanut konkreettisesti pyytää apua, mutten nähnyt niitä. Päättelin muiden ihmisten käytöksestä, että kaikki on omaa syytäni, olen vain liian heikko, minusta ei kannata välittää, enkä ole ansainnut muiden apua ja välittämistä. Jos olisin lähtenyt, niin olisiko sitä apua sitten tullut? Tuskinpa vain. Suhde nimittäin päättyi siihen, että jouduin sairaalaan paikattavaksi, eikä kukaan perheestäni tullut paikalle viemään minua kotiin, vaikka pyysin.

t. nykyisin ihmisvihaaja

No miksi et lähtenyt? Ei aikuista ihmistä voi pakottaa. Turha tuossa on muiden niskaan laittaa sitä, että et lähtenyt VAIKKA MUUT KEHOITTIVAT. Varmasti olisivat auttaneet jos olisit ottanut sen ensimmäisen askeleen. Ja ehkä luovuttivat kun näkivät, että sinnikkäästi vain jatkoit turpaansaamisista huolimatta

Luitko sä ollenkaan koko kirjoitusta? Kun juttu loppui joutuessani sairaalaan, en saanut tukea keneltäkään, eikä sitä aiemminkaan kukaan tarjonnut!

Olet itse varmasti samanlainen tekohurskas paska, joka määkii uhrille, lähde lähde, mutta itse et ole valmis antamaan mitään konkreettista apua! Et "anna" mitään muuta kuin halveksuntaa ihmiselle, joka jo ennestään uskoo olevansa niin kurja ettei ansaitse mitään keneltäkään.

Juuri sinunlaistesi vuoksi vihaan nykyisin ihmisiä, en sen narsistin. Pahuus ei ole mahdollista siksi, että pahoja ihmisiä olisi paljon, vaan koska ne jotka näkevät pahuutta tapahtuvan, eivät tee mitään vaikka heillä olisi voimavaroja auttaa!

Vierailija kirjoitti:

Kun mä aikanaan oli narsistin kanssa, kukaan ei puuttunut tilanteeseen vaikka kerroin pahoinpitelyistä ja ne kyllä huomattiin. Vanhemmat eivät tehneet mitään, vaikka kävin siellä naama mustana ja kerroin että turpaan tuli. Kämppikset eivät soittaneet poliisia, vaikka mua hakattiin seinän takana. Lääkäri ei kehottanut tekemään rikosilmoitusta, ei antanut tukinumeroa ei mitään, toivotti vain "onnea valitsemallani tiellä", tuomitseva ilme naamallaan. Mulla ei ollut yhtään ystävää, ei ketään muuta kuin sen narsku. Olisin tarvinnut apua ihan konkreettisesti asioiden järjestämisessä ja seuraa ensimmäisinä eron vaikeina hetkinä - ottakaa huomioon, että se sairas narsku on kuitenkin ollut uhrinsa ainoa ihmiskontakti pidemmän aikaa ja uhri on ehdollistunut pitämään häntä turvanaan.

Mulle hoettiin vain sitä samaa, mikset lähde, oma syysi. Usein etsin muiden ihmisten käytöksestä säälin ja myötätunnon merkkejä, jotta olisin uskaltanut konkreettisesti pyytää apua, mutten nähnyt niitä. Päättelin muiden ihmisten käytöksestä, että kaikki on omaa syytäni, olen vain liian heikko, minusta ei kannata välittää, enkä ole ansainnut muiden apua ja välittämistä. Jos olisin lähtenyt, niin olisiko sitä apua sitten tullut? Tuskinpa vain. Suhde nimittäin päättyi siihen, että jouduin sairaalaan paikattavaksi, eikä kukaan perheestäni tullut paikalle viemään minua kotiin, vaikka pyysin.

t. nykyisin ihmisvihaaja

Mä taas aikani jaksoin auttaa narsistisen miehensä vuoksi uhriutunutta kaveriani. Tsemppasin, tarjosin yösijan, kuuntelin, järjestelin hänen asioitaan, otin selvää vuokra-asunnoista, kuskasin häntä kellonajasta riippumatta...

Ja aina tein kaiken ihan turhaan! Kaveri nuoli aikansa haavojaan ja palasi taas jonkun ihan mitättömän anteeksipyynnön avulla takaisin miehen luo. Kaikki vaivannäköni meni aina ihan hukkaan. Tätä tapahtui lukuisia kertoja.

Koin olleeni tämän uhrikaverini hyväksikäyttämä. Oma elämänikin kärsi kun kulutin aikaa ja energiaa hänen ongelmiensa ratkaisemiseen. En saanut nukuttuakaan kun mietin peloissani hänen asioitaan. Ja kaveri aina meni takaisin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut ja se narsku-ukkonsa myhäili tyytyväisenä.

Kuten joku aiemmin jo ketjussa sanoi, ketään ei voi väkisin pelastaa jos uhri itse ei typeryyttään halua pelastua. Jos ei itse tajua omaa parastaan, en minä voi enempää auttaa. En jotenkin jaksa enää ottaa uhrikaverini ongelmia todesta. Pekka on huutanut sutta jo turhan monta kertaa...

Minun kohdallani kävi niin, että ystävät eivät uskoneet kertomaani. Seurustelin narsistin kanssa pari vuotta ennen kuin lopulta ymmärsin mistä oli kyse. Meillä oli paljon yhteisiä ystäviä sekä hänen että minun puoleltani. Hän sai manipuloitua muille kuvan, että minä olen se hullu. Ystävät joihin olin aina luottanut, kääntyivät minua vastaan. En vielä tänäkään päivänä tiedä, miten hän sen teki. Hän oli kyllä sellainen hauska seuramies päällepäin. Lopulta erosin, lopetin yhteydenpidon ystäviini, muutin toiselle paikkakunnalle ja hain apua.

Olen itsekin kokenut narsismia seurustelusuhteessa. Minäkään en voi ymmärtää niitä, jotka palaavat hyvittelyjen jälkeen tai surevat narsistin menettämistä! Uskon, että tuollaiset ovat itsekin tavallaan häiriintyneitä ja terapian tarpeessa. Eivät HE silti pahoja ole, toisin kuin narsistit.

Sen ymmärrän, että joku ei uskalla erota koska pelkää. Jos ei ole kokenut sellaista pelkoa, sitä on vaikea ymmärtää. Narsisti voi myös alkaa vainoamaan, eikä aina edes lähestymiskielto auta!

Joten muistakaa se, että eivät kaikki halua jäädä tai anna itseään kohdeltavan huonosti. Ei narsisti kysy lupaa, jos se esim. saa päähänsä hyökätä kadulla kimppuusi ja pahoinpidellä, niin kuin itselleni kävi. Rikosilmoitus ja oikeudenkäynti eivät poistaneet pelkoani tuota ihmistä kohtaan, jota pidin tavatessamme herkkänä ja hyväsydämisenä miehenä!

Up