Olen etääntynyt vauvastani täysin, mikä neuvoksi?

Minulla on 11kk ikäinen tyttö. Kun tyttö oli 9kk ja vanhempainpäiväraha loppui, aloitin hiljalleen opiskelun, koska pääsin työttömyyspäivärahalle ja opiskelua oli vain muutamana iltana viikossa pari tuntia. Lapsen isäkin on kotona, joten mietin että miksipä ei aloittaa käymään opiskelemassa, kun enhän ole poissa kuin parina iltana viikossa muutaman tunnin.

Sitten sain tietää että meillä olisi tulossa pakollinen työharjoittelu. Työharjoittelu sijoittui ajalle kun tyttö olisi 10-11kk, kestäisi 5 viikkoa. Sain tietää, että mies olisi tuon työharjoittelun ajan vielä kotona, joten hän voisi hoitaa tyttöä tuon 5 viikkoa. Ajattelin, että kyllä noin lyhyt aika menee.

Vaan kuinka kävikään, joka ilta kun pääsin kotiin harjoittelusta, olin niin väsynyt etten jaksanut tytön kanssa juuri tehdä mitään. Mies ehdotti myös että he lähtisivät tytön kanssa käymään anoppilassa pari kertaa tuon harjoittelun aikana ja olisivat yötä. Suostuin siihen ja näitä reissuja tulikin yhteensä 3. Viikonloppuina olen yrittänyt olla tytön kanssa, mutta en voi sille mitään että silloinkin olen ollut turhan väsynyt ja lisäksi tuntuu että tyttö on jo ihan etääntynyt minusta tämän lähes 5 viikon aikana. Ei meillä ole enää sellaista "yhteyttä" kuin ennen. Tuntuu, että mies, anoppi ja appiukko on ne, jotka tyttö kokee turvallisiksi ja niinhän se varmasti onkin.

Ärsyttää miksi pitikin aloittaa opiskelut. Harjoittelu on imenyt kaikki mehut. Olin yhdessä välissä lopettamassa opiskelun, mutta mies kielsi ehdottomasti ja sai puhuttua ympäri.

Vaan eipä korjata enää sitä rikkoa mikä on tullut minun ja tytön väliin 5 viikon aikana. Joka yö näen unia, että menetän hänet jotenkin kokonaan, pelottaa että niin käy oikeastikin :(