Leikkiminen TYLSÄÄ

mutta sinä olet sentään aikuinen ja lapsi on lapsi. Joskus aikuiset joutuu tekemään tylsiä juttuja vain sen takia että lapsella olisi hyvä olla.



Itselläni on vuoden ikäinen tyttö ja nautin suuresti kun hän oivaltaa ja kehittyy leikkiessään. Vaikka se joskus minua kyllästyttääkin en alennu valittamaan ja haukottelemaan että äitistä tämä leikki on nyt tylsää, eikö voitaisi leikkiä äitistä hauskoja leikkejä.



Yritä kaikesta huolimatta nauttia kun lapsesi on terve, leikkii ja nauttii olosta kanssasi. Eikö se kuitenkin ole tärkeintä.

Varsinkin nuo jokapäiväiset autoleikit... Ehkä se olisi toista, jos pääsisi leikkimään pienen tytön kanssa nukke- ja barbileikkejä. Meillä mies jaksaa olla innoissaan pojan autojutuista, minua ne ei oikeasti kiinnosta pätkääkään. Odotan sitä aikaa, että leikeistä tulee monipuolisempia ja kun voisimme esim. pelata yhdessä. Onneksi lukeminen on sellainen juttu, jota poika jaksaisi tehdä loputtomiin, joten meidän yhdessäolo on usein juuri lukemista tai sitten askartelemista.

Eiköhän ala sinuakin haukotuttamaan.. : ) : )

Eiku totisemmin : kyllä minä pojan kanssa leikin, ja useimmiten ihan mitä poika haluaa ja pojan tämän kasvuvaiheen tyylillä, mutta en voi väittää että se kauhean innostavaa olisi.. On tietty kiva, kun saa seurata miten leikit kehittyy, ja uusia taitoja syntyy, enkä tarkemmin harkitessa antaisi noita leikkituokioita poiskaan, mutta... Hoh hoijaa! Ja hop, kolmaskymmeneskuudes kerta käydään sama " puhelinkeskustelu" tms läpi.. : )

ainakin mitä tuttavaäitien kanssa on juteltu ko aiheesta.



meillä 3v poika, jonka yksinleikit on paljon autoilua. leikkii onneksi aika paljon yksikseen, mutta pyytää myös leikkiin mukaan (antaa auton ja sanoo ' muka autona' " Terve" ja siitä leikki lähtee käyntiin. autot siis keskustelevat...tämä leikki menee aina samalla kaavalla (auto jää jumiin, matkalla tulee esteitä, rengas puhkeaa jne ja toisen auton pitää tulla pelastamaan...). kieltämättä joskus väsyttää, mutta olen kiltisti kuitenkin kaverina leikkinyt (taustalla saatta tv olla auki, jota äiti sivusilmällä vilkuilee, poika saattaa kyllä sanoa " äiti aja nyt!" ... :)



meillä pojasta ainakin näkee kuinka into ja nautinto on suuri jos äiti innostuu rakentamaan ísoa parkkipaikkaa (ainakin matonkokoinen). ja kyllähän se onkin kivaa laittaa peräkärrykauppa, työautokauppa, hälytysajoneuvokauppa, traktorikauppa jne. Näkee samalla mitä autoja on tullut ostettua ja onko jokin jo roskiskunnossa :)



meillä on tullut luonnostaan jako, että mitä poika leikkii äidin ja mitä isän kanssa (ei tietenkään pelkästään, mutta kuitenkin). isän kanssa pikkulegot ja junarata on POP ja HIP!! ja äidin kanssa on mukavaa muovailla, maalata ja sotkea sormivärihommia...



poika keksi vanhempien riemuksi autoleikin, jossa autoja sotketaan muovailuvahalla (joskus se on autonpeite, joskus mutaa tms). ensin harmitti sotkeminen, mutta sitten sovimme, että on tietyt autot, joita voi sotkea ja muita sitten ei. ja itseasiassa tämä auto-muovailuvahaleikki on aika kiva, sillä poika viihtyy todella pitkään tämänn leikin parissa. olohuoneen/omanhuoneen lattialle vain iso vahakangas ja eikun leikkimään.



joten eiköhän oteta ikäkausi kerrallaan ja leikitään (ja ajatellaan maalaisjärjellä)



pakkasterkuin Anniliinu

vaan lapsen oma juttu - ja lasten välinen.

Olen kyllä samaa mieltä,että leikkiminen on pääsääntöisesti aika tylsää touhua. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö nauttisi ja iloistisi lasteni leikeistä, kuten osa vastaajista tämänkin tulkitsi. Uskomatonta, kuinka vakavasti kaikkeen pitää suhtautua! Tämäkin näemmä asia, jota ei saa ääneen sanoa, vaan hyvä äiti ei ikinä pitkästy, hohohoijaa!



Mielestäni vanhempien tehtävä ei olekaan heittäytyä 100% leikkeihin mukaan, väliin kommentointi ja lapsen oivalluksista riemastuminen kyllä riittävät mainiosti.

Minäkään en ole äiti, joka jaksaisi kaikki päivät leikkiä lapsen kanssa. Luemme kyllä usein yhdessä, voin osallistua hetkeksi dublojen rakenteluun, junaradan kokoamiseen, muovailemiseen, palapelin kokoamiseen jne. Mutta yleensä olen leikissä mukana vain hetken ja tilanteen salliessa teen jotain muuta. Usein se riittää ja kohta 2-vuotiaamme jatkaa puuhastelua yksinään. Ei kai ole vanhempien tehtävä olla lapsen leikkikaveri, ainakaan kokopäiväisesti. Muistan kuulleeni, että sitä ei edes suositella kasvatuksellisessa mielessä. On toki kiva tehdä asioita yhdessä, lapsi osallistuu kodin askareisiin ja usein luetaan tai lauletaan yhdessä ja syliin pääsee, kun haluaa.

lasteni kanssa. En oo koskaan leikkiny ja hyvin viihtyvät ja touhuavat keskenään. Ei oo mun mielestä vanhempien tehtävä keksiä lapselle leikkejä tai olla viihdyttämässä. Meillä myös lapset saavat osallistua kotitöihin vähän leikkimielessä, tiskikoneen tyhjennystä, pyykkejä kuivumaan, pölyjen pyyhkimistä. Lukemaan pyrin aina kun jompikumpi satua pyytää.

Minä olen tosi huono leikkimään, joten jätänkin sen homman lapsille ; ) Eli olen opettanut lapsilleni pienestä pitäen, että leluillla voi leikkiä yksin (tai sisaren,hoitolasten kanssa). Ihan alkuun piti tietysti vähän näyttää mallia, mutta heti kun tuli omaa oivallusta, niin katosin kuvioista.



Tällä hetkellä kun lapset ovat noin 4 ja 2,5v niin leikit on kyllä tosi hienoja ja monitasoisia. Ei siinä äidin mielikuvitus millään riittäisi samaan. Tietysti joskus olen " leikkikodissa" kahvilla tai autan nukkevauvalle vaatetta päälle.



Ja jos leikit alkavat jannata paikoillaan tai leikki ei pääse millään vauhtiin, annan vinkkejä ehdottelemalla jotain tai laittamalla jotkut lelut pois käytöstä/ ottamalla eri tavaroita näkyviin.



Mutta en siis leiki lasten kanssa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Eniten tykkään lukea, ohjata lasta palapelien teossa, askartelussa, piirtämisessä jne. Autoleikit ovat aika tylsiä. En yleensä juuri niihin osallistukaan. Joskus tosin on kiva osallistua ja kehitellä leikki-ideoita yhdessä lapsen kanssa.

yhdessä, luen lapselle kirjoja päivittäin, laulamme, riehumme ja pelataan korttipelejä ja lautapelejä.

En ole niitä äitejä, jotka kiipeilevät liukumäillä taaperon käskystä ja rakentavat väsyymättä tuhansia hiekkakakkuja taaperon katsellessa vieressä.

Olen onnellinen, että lapseni osaa leikkiä itsekseen ja keksii mielellään hassuja juttuja. Mieheni kanssa mielellämme seuraamme taaperomme touhuja ja ihmetellään kuinka luova hän onkaan. Toivottavasti vauvasta tulee myös omatoiminen omien leikkiensä suhteen.

ja mielestäni syysmyrsky osasi tiivistää hyvin pääasiat! olen aivan samaa mieltä, eli sitä maalaisjärkeä!

ja tietysti lapsen kanssa olemista... :)

ja lapsi on tyytyväinen.

kyllähän lasta voi " lukea" ja katsoa, mitä hän haluaa ja miten olisi " oikein" toimia, tilanteiden mukaan...



toisilla vanhemmilla lukeminen onnistuu paremmin, toisilla laulaminen/peuhaaminen/ulkoilu/sisäleikkiminen/taiteilu/yleinen touhotus...ja kaikki ovat hyviä juttuja!

sitä että tylsää on osallistua " samalla" tasolla lapsen leikkeihin. Tuntuu kuin olisi olemassa jotain vaatimusta että pitäisi hösätä lapsen kanssa itsensä uuvuksiin., että lapsen hyvä olo sitä vaatii. Eikös nykyään ole hirmuiset määrät tyytymättömiä kiukkuavia lapsia - näyttää että mitä enemmän lapselle annetaan ja tuputetaan, sitä rauhattomampi tapaus.



Itse toivon niin että lapseni saa tarvitsemaansa, kun järjestän hänelle päivittäin tilaisuuden leikkiä toisten lasten kanssa. Olen vähitellen karsinut äidin osallistumista kun minusta lapsen pitäisi osata itsekin leikkiä lähestyessään jo kolmen vuoden ikää. Helposti siinä tosiaan käy niin että äiti on lapsen zombi, jota lapsi käskee - miksei samalla vaivalla lapsi voi itsekin leikkiä ? Ja sylittelyt, laulamiset, lukemiset ovat asia erikseen, niitä toki yhdessä äiti ja lapsi.

Musta vanhemman tehtävä ei ole olla kokopäivätoiminen leikkikaveri. Meillä on 2v1kk tyttö, ja leikin kyllä hänen kanssaan, mutta en tuntitolkulla. Enemmänkin näytän mallia, mitä leluilla voi tehdä ja johdattelen leikkejä alkuun, kuten muumitaloleikkejä, nukkeleikkejä jne...



Tykkään muovailla, maalata, piirrellä ja tehdä palapelejä tytön kanssa ja otan häntä mukaan kotitöihin kuten pyykin käsittelyyn, ruuanlaittoon tiskaamiseen jne... Mieheni taas riehuu tytyn kanssa, rakentaa majaa ja tekee kuperkeikkoja.

Myönnän että usein minun " leikkiminen" on juuri sitä " oho" , " no onpas hyvää kakkua" , " ihanko totta" - tyyliä, ja samalla luen lehteä toisella silmällä sohvalla. Olen siis " muka" leikissä mukana..No, tyttö (2v7kk)on usein tähänkin tyytyväinen, ja touhuilee omiaan, kokkailee esim. ruokaa leikkihellallaan.

Välillä sitten ryhdistäydyn, ja oikein paneudun leikkimiseen, ja joskus käy jopa niin että oikeasti innostun. Legoilla rakentelu on monesti kivaa, kun itsekin innostun rakentelemaan linnoja ;D Etenkin kun tyttö sai sellaiset prinsessa- ja hevos-legot joululahjaksi..(" Kun minä olin pieni, ei sellaisia ollutkaan.." Hih!)

Voisi tosiaan olla eri asia jos pitäisi päristellä autoilla päivät pitkät... Tosin on se nukenvaatteiden alituinen riisuminen ja pukeminenkin välillä rasittavaa! ;)



Muuten kyllä luetaan ja ulkoillaan paljon, ja isän bravuuri on soittaa kitaraa ja laulaa tytön kanssa, siitä tykkää tosi paljon! :)

Ja sitten on tietysti ne ihanat videot ja pikkukakkoset...kyllä on ihanaa kun saa hetken levon sohvalla kahvikupin ääressä lehteä selaillen, kun neiti innoissaan tapittaa tv:tä. Olen sitten sen takia se " huono äiti" varmaan ;)

Ainakin äiti saa juoda kahvia ja leikkiä lääkäriä/potilasta ja rakentaa duploilla tms. tarpeekseen...



Meidän Toukkamme, 2v7kk, on yksinkertaisesti perusluonteeltaan niin sosiaalinen, että leikeissä täytyy toisen olla mukana aktiivisesti ja ajatuksella (keksii leikit kyllä itse, mutta ei halua olla yksin leikkiessään). Lapsella ei vielä ole sisaruksia, joten kukas sen kanssa leikkisi, ellei vanhemmat?!!? (Tämä niille, joiden mielestä leikki ei ole vanhempien työtä.) Toisaalta minä olen välillä vähän turhankin helposti leikistä innostuva ja keksin mielelläni vaikka mitä mielikuvitusjuttuja, ja on tylsää mukautua lapsen vielä aika rajalliseen maailmaan ;/ Ja jos minä alan ottaa vetovastuuta leikistä, niin mikäs siinä nyt on idea, lapsesta ei ole kivaa eikä äidistäkään ole yhtä kivaa kuin olisi seurata lapsen omia juttuja.



Pidän itseni järjissäni odottamalla sitä päivää, kun Toukkamme ehkä saa pikkusiskon tai -veljen... ;)

mielikuvituskin kehittyy, kun " joutuu" itse keksimään mielikuvitusleikkikaverin. Jos lapsi tottuu siihen, että vanhemmat koko ajan leikkivät ja keksivät tekemistä, jatkuu se koko leikki-iän (miten nyt yht' äkkiä voisil opetta yhdessä leikkimisen, jos siihen on syntymästä asti totutettu). Meilläkin pojanvintiöni 4v yrittää: äiti mulla ei oo KOSKAAn mitään tekemistä ja leikkiminen on TYLSÄÄ, mutta kohta jo on ritari tai poliisi ja lähinnä meidän vanhempien rooli hillitä menoa ja kommentoida välillä eri rooleissa. Tavallaan siis osallistutaan leikkiin, mutta se ei rajoita omia tekemisiä ja lapsi ohjaa leikkiä.