Järkytys: kaveri makasi sairaalassa paskaisissa lakanoissa, hoitohenkilökunta ei kuulemma vaihda!

Vierailija kirjoitti:

Ei ne vaihda. Itse jouduin sektion jälkeen vaihtamaan ruskeanpunaiset lakanani vuorokausi eikkausesta, virtsakatetria mukana raahaten.

Hoitaja kävi ilmoittamassa että hyhhyh, kun on likaiset lakanat ja sinun pitää nyt äkkiä vaihtaa nämä.

Naistenklinikka 2014

"

Synnärillä se aktivointi on ihan tietoinen päätös, myös lääkärien taholta. Jos ne lakanat pystyit vaihtamaan, tuskin asiassa oli ongelmaa? Kyllä siellä oikeasti kipeiden ihmisten lakanat vaihdetaan, mutta yksikään ei sieltä kotiudu, jos ei itse saa omia lakanoitaan vaihdettua.

Monilla ihmisillä aktivoituu lapsuusaikaiset kiintymyssuhdemallit suhteessa hoitajiin. He toivovat päähän silitystä ja paijausta sekä huomiota, ja kun eivät tätä saa, syntyy jonkinlainen hirveä raivo ja katkeruus."

Varmaan mukava tempoilla lakanoiden kanssa kun joutuu pitämään kusiletkua.

Joo-o. Kiintymyssuhde oli lakanoiden vaihdon ja ruuan hakemisen takia läheisin siihen pissaletkuun koko sairaalassa olon ajan. Hoitaja vinoili vielä että se tuntuu kuulemma aika mukavalta, kun katetri lakanoita vaihtaessa irtoaa...

Enemmän kuin omatoimiseen lakanoiden vaihtoon "pakottaminen" ihmetyttää se, että miksi sulla oli vielä virtsakatetri, vaikka pystyit liikkumaan ja sektiosta oli aikaa jo vrk?

Hei jotkut elää sen katetrin kanssa vuosikaudet, vaihtaa lakanoita ja käy kaupassa ja saunoo ihan niin kuin kaikki muutkin.

Eri juttu jos on kipeä ja huimaa ymv, mutta virtskatetri ei todellakaan tee ihmisestä toimintakyvytöntä millään lailla.

En nyt muuhun ota kantaa, mutta siellä "lasikopissa" tehdään töitä. Puhelimessa hoidetaan asioita yhteistyötahojen tai omaisten kanssa, tietokoneella kirjataan potilaista ja päivitetään hoitosuunnitelmia ja arvioidaan hoidon toteutumista. Vuoron vaihtuessa annetaan raportti, ja mikäli vuoron aikana on paljon tapahtunut tai työntekijät palaavat vapailta, saattaa raportin annossa kestää kauemmin. Joskus joudumme yhdistämään ruokatauon tähän kirjaamisen ja raportin vaihdon lomaan, siksi siis lipitämme kahvia siinä sivussa.

Minulla on niin huono mieli. Olen lähihoitajana vanhusten parissa. Rakastan työtäni, pyrin tekemään aina parhaani ja antamaan kaikkeni - vaan sekään ei tunnu riittävän. Vapaa-ajalla en voi rentoutua, kun murehdin kuinka töissä pärjätään. Potilaat ovat masentuneita, kun aikaa ei ole heille antaa. Työntekijät ovat uupuneita, miltein loppuun palaneita, sairaslomaa ovat lisääntyneet huimasti. Ja kun vakituiset ovat poissa, sijaiset tulevat tilalle (jos saadaan) ja tämä kuormittaa ymmärrettävästi lisää koko työyhteisöä. Lisää työntekijöitä tarvitaan kipeästi. Aika ei yksinkertaisesti riitä. Ylitöiksi menee etenkin aamuvuorossa lähes poikkeuksetta.

Usein itken iltaisin, on todella paha olla. Tahtoisin joidenkin edes ymmärtävän, miten paljon me hoitajat teemme ja saamme aikaan, Me oikeasti tehdään kaikki se mihin näillä resursseilla pystytään. Me tehdään kaikkemme ja laitetaan oma terveytemme pantiksi.

Kaiken tämän kiireen, paineen ja uupumuksen keskellä onneksi vielä muistaa, miksi tätä työtä tekee. Kaikista antoisinta on, kun illalla autat vanhuksen nukkumaan, toivotatte toisillenne hyvät yöt ja kauniita unia, ja vanhus katsoo sinua hymy huulillaan ja kiittää tästä päivästä ja hyvästä hoidosta.

Odottakaa mitä silloin on vastassa, kun SOTE tulee😷

Olin tänään hautajaisissa. Siellä vainajan lähiomainen, joka on itsekin hoitaja, haukkui palvelutalon huonoa hoitoa saitastapauksissa. Siis lääkäri käviaanantaisin ja ei sitä muutoin kutsuttu jne. (Ohis vähän)

Tiedättekö, että joissain maissa ihan Euroopassakin on oletus, että omaiset ovat sairaalassa säännöllisesti apuna hoitamassa.