Miksi teini-ikäinen tyttäreni jätetään jatkuvasti ulkopuolelle?
Kyseessä 13-vuotias tyttö, iloinen ja reipas tapaus. Koulussa hänellä on aika kavereita, myös vapaa-ajalla tapaa heitä. Oleilevat usein meillä ja heillä tuntuu olevan tosi hauskaa yhdessä, että kiusaamisesta tuskin on kyse. Olen kavereiden kanssa jutellutkin aika paljon, iloisia ja reippaita, ystävällisiä. Kuitenkaan tyttöä ei ole kutsuttu kertaakaan kavereiden synttäreille, halloweenjuhliin, ystävänpäivänjuhliin tai uudenvuodenviettoon, vaikka muut ovatkin niitä viettäneet illanistujaistyyliin toistensa luona. Ajattelin, että kyse on siitä että emme ole ehtineet vielä itse järjestää mitään suurempia "juhlia", mutta kun koetimme järjestää uudenvuodenjuhlia, kaikki olivat kiireisiä. Kouluun palatessa olivat kuitenkin jutelleet, että olipa kivat juhlat ja näyttäneet tytölleni kuviakin. :(
Tuntuu niin pahalta, kun oma lapsi jää ainoana ulos hauskanpidosta. Olen koettanut haalia hänen kavereitaan meille leffailtaan ja yökylään, ovat kyllä usein tulleetkin, mutta jos ovat keskenään sopineet vastaavaa niin eivät tule, vaikka kaikki on varmasti kutsuttu. Mikä avuksi? Kiusallinen aihe ottaa esillekään.
Kommentit (69)
Jaa a, mikä avuksi. En oikein keksi muuta kuin tyttösi ottaa asian puheeksi ja kertoo, että olisi kiva jos hänetkin kutsutaan. Tai jos ei seura kelpaa niin etsii uudet kaverit.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mamma häärää liikaa. Anna tytyjen pitää keskenään tyttöjen oma ilta ja lähde pois hääräämästä :)
Olen lähinnä kannustanut lasta järjestämään, hommannut herkkuja leffailtaa varten ja muuta, kun muuten mielellään vain jättäytyisi ulkopuolelle ja ajattelisi, ettei häntä sitten varmaan tarvita.
- Ap
Vähän outoa, että äiti haalii 13-vuotiaalle kavereita yökylään.
Olisiko tyttäresi kovin lapsellista seuraa? Tai juttusi vaikuttaa kuin puhuisit korkeintaan kymmenvuotiaasta.
Jostain syystä nyt kuitenkin ei ole haluttua seuraa. Se on selvä ja miksi ei tästä aloituksesta täysin selviä. Epäilen kuten kakkosvastaaja, että jotenkin itse hössötät aivan liikaa tyttösi kaverisuhteiden ympärillä.
Porukasta ulos jättäminen on kiusaamisen muoto. Kiusaajat osaavat näytella kaveria silloin kun se heille sopii.
Tosi ikävä tuommoinen, särkee äidin sydämen. Tunnetko kenenkään kaverin äitiä, jolle voisi puhua asiasta? Tai onko joku tytö kavereista empasttinen ja fiksu , jolle voisi kertoa että kurjaa kun tyttö jää ulkopuoliseksi.
Minustakin olisi järkevää puhua kaverien vanhemmille. Tahtoisin tietää jos lapseni käyttäytyisi noin.
Tyttöä kuitenkin kutsutaan ulos potkimaan palloa, kaupungille, shoppailemaan, kylään, kirjastoon yms, muttei koskaan kaveriporukan illanistujaisiin. Voiko oikeasti homma olla niin kieroa, että esitetään kaveria kaiket päivät ja murskataan ihan täysin, kun sopiva tilanne iskee?
- Ap
Mua otti päähän kun joku kirjoitti kuinka tyttö oli hylätty kun aloitti lintuharrastuksen. Lapset on julmia ja on ihan käsittämätöntä joskus aikuiselle heidän toiminta. Sydän särkyy itsellä pelkästään lukiessa noita juttuja vaikka ei ole vanhempi.
-Arska
Siis vaivaako tämä asia sinua vai myös tytärtäsi? Ehkä hän itse haluaa jäädä pois? Ei kaikki ole yhtä sosiaalisia. Kuulostaisi todella omituiselta, jos tytöt muuten viettävät aikaa yhdessä ja juhlat suunniteltaisiin ilman sinun lastasi. Toisaalta aika harvinaista, että 13 v vielä järjestäisivät muita kuin synttärijuhlia... Jos ongelma vaivaa myös tytärtäsi niin hänen pitäisi avata suunsa tai etsiä parempia kavereita.
eiks oo kånkenia ja converseja?
annatko käydä joka päivä suihkussa?
Joka luokalla on se outo tyyppi jonka kanssa ei haluta olla.
Sun tyttös on ehkä se?
Hanki sille äkkiä joku harrastus missä voi tavata uusia tyyppejä koulun ulkopuolelta ja saada vakaan hyvän kaveripiirin ja bestiksen.
Olin itse se hyljeksitty tyyppi ylä-asteella. ei ollut rahaa porukoilla maksaa uusimpia villityksiä vaatteissa ja muissa. Koulussa sentään jaksoivat jutella, mutta vapaa-aikana olivat keskenään.
Rupesin harrastamaan partiota ja löysin sieltä sitten mahtavan kaveriporukan jonka kanssa oltiin yökylässä ja kaikkea.
Lukiossa sitten olinkin yht äkkiä se suosituin tyttö jonka seurasta tapeltiin. Varmaan siksi, että en ollut koskaan sopeutunut mihinkään muottiin ja siksi minusta ei tullut epävarma toisia miellyttämään pyrkivä tusinapirkko. Ja lukiossa nuo kaikki tusinapirkot kaipasivat voimakastahtoista johtajaa :'D
Vierailija kirjoitti:
Tyttöä kuitenkin kutsutaan ulos potkimaan palloa, kaupungille, shoppailemaan, kylään, kirjastoon yms, muttei koskaan kaveriporukan illanistujaisiin. Voiko oikeasti homma olla niin kieroa, että esitetään kaveria kaiket päivät ja murskataan ihan täysin, kun sopiva tilanne iskee?
- Ap
Ehdottomasti voi. Se on kamalaa, mutta totta. T: sen kokenut
Jos muuten arjessa ovat kavereita, niin juhlissa tapahtuu jotain, mitä tyttäresi ei tee. Pojat, päihteet, joku muu kielletty tms?
Tyttö on siis itse ottanut asian puheeksi, itkeskellyt sitä jo jonkin aikaa, kun koskaan ei oikein kutsuta juhliin. Itse en olisi asiaa edes hoksannut, kun on usein kavereiden kanssa menossa. Kaverit ovat kyllä sellaisia ihan fiksuja tyyppejä, päällisin puolin ystävällisiä ja mukavia. Itsestä tuntuu että jos juttelisin jollekin heistä, se pahentaisi tilannetta - tyttöjen olisi tosi helppo kieroilla ja naureskella asialle selän takana, jos eivät jo nyt tee niin. Oma tyttöni on itsessään vähän ujo ja hiljainen tällaisten asioiden suhteen.
- Ap
Onko tyttöporukassa joku vahva, joka päsmäröi muita ja jonka mukaan muut joutuvat tanssimaan? Joka vahtii, ettei tyttösi tule suositummaksi, vaan jää ulkopuolelle? Suuttuu, jos muut eivät tottele ja manipuloi taitavasti. Voi jopa levittää tyttärestäsi väärää tietoa: Että tyttäresi ei muka halua juhliin, olla porukan kanssa tai sinä et päästä etkä hyväksy juhlia.
Tällaista tapahtuu, jos joukossa on joku tai joitakin em. tyyppejä. Otappa siitä sitten selvää, helppoa se ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Tyttöä kuitenkin kutsutaan ulos potkimaan palloa, kaupungille, shoppailemaan, kylään, kirjastoon yms, muttei koskaan kaveriporukan illanistujaisiin. Voiko oikeasti homma olla niin kieroa, että esitetään kaveria kaiket päivät ja murskataan ihan täysin, kun sopiva tilanne iskee?
- Ap
Todellakin voi.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin olisi järkevää puhua kaverien vanhemmille. Tahtoisin tietää jos lapseni käyttäytyisi noin.
Mitenpä näistä kavereiden vanhemmille puhuu? Loukkaantuvat kuitenkin ja pitävät pikkusieluisena, kun heidän lapsiaan syytetään pikkujutuista. Siltä ne kuulostavat, kun jonkun esimerkin yritttää kertoa. Vaikka kyseessä on järjestelmällinen ulkopuolelle jättäminen. Se voi tapahtua vain joidenkin toimesta, mutta koko porukka joutuu siihen mukaan haluamatttaankin. Kaikki eivät edes ymmärrä, mitä tapahtuu, kun johtaja manipuloi taivavasti yhden ulkopuolelle. Sillä tavalla saa valtaa ja pomon aseman.
Onko muilla jokin yhteinen asia josta tyttäresi ei ole kiinnostunut/ tietoinen. Jokin poikiin liittyvä , musiikki , idoli,meikit tai pahimmassa tapauksessa nautinto-aineet.Voisiko joku tuollainen olla erottava tekijä.
Päihteitä tai poikia en ihan jaksa uskoa, ovat sellaisia ns. kilttejä tyttöjä. Olen myös tytöltä koettanut kysellä että epäileekö sellaista, mutta Instan ja Snapchatin mukaan kuulemma lähinnä katsovat elokuvia, pelailevat lautapelejä, hengailevat yhdessä, sellaista mitä tekevät ihan tavallisinakin päivinä. Halloweenina pukeutuivat ja oli jotain kivaa aktiviteettia. Ovat aina jonkun kotona, joten senkin puolesta olisi vähän outoa että esim. alkoholi kuuluisi kuvioihin... Toki kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää, mutta tosi vaikea uskoa että nuo olisivat missään tekemisissä alkoholin kanssa.
- Ap
Jos tyttäresi olisi kotibileissä, jossa käytetään päihteitä, kertoisiko hän siitä sinulle? Entä kertoisitko sinä näiden päihteitä käyttäneiden vanhemmille? Voi nimittän olla, että tytöt eivät luota sinun tyttäreesi tässä asiassa.
Ehkä mamma häärää liikaa. Anna tytyjen pitää keskenään tyttöjen oma ilta ja lähde pois hääräämästä :)