Lue keskustelun säännöt.
Millaisella kasvatuksella lapsesta tulee ujo?
11.04.2016 |
Kysymys on heille, joiden mielestä kasvatuksella voidaan tehdä lapsesta ujo.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
On lapsia jotka ovat luonnostaan ujoja ja ujous karisee elämän melskeissä. sitten on rasavillejä lähellä ADHDtä ja siltä väliltä. Nykylapset tuntuu olevan kovaäänisiä minä minä lapsia.
Ei se ujous kaikilta karise. Jotkut ovat ujoja kuolemaansa asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaisella kasvatuksella millä saadaan vihreät silmät sekä ruskeat hiukset. Samalla kasvatuksella lapsista tulee ujoja.
On temperamentiltaan ujoja ja sitten on niitä, joita on kohdeltu ikävästi lapsuudessa ja joilla on sen takia sosiaalisia pelkoja. Temperamentiltaan ujo lapsi varmaan hyötyisi vanhempien hyväksyvästä suhtautumisesta varovaisuuteen, epävarmuuteen ja jännittämiseen.
Meillä:
-ei keskusteltu
-sain etenkin isältä arvostelua, että ei noin saa sanoa
-useasti käskettiin olemaan hiljaa
-etenkin isän esimerkki. Kun hän on tuppisuuna, eikä vastaa mitään, kun innoissani kerron jostakin asiasta, mua alkaa hävettämään koko jutun kertominen. Välillä olen ajatellut olevani jopa liian puhelias ja yrittänyt hillitä sitä. Oikeasti oon aika tuppisuu itsekin. Vielä aikuisenakin mietin, että kehtaanko kertoa jotain juttua ja mitä jos se ei kiinnosta juttukaveria? Pelkään sitä, että juttuuni ei reagoida mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Liiat vaatimukset ja siihen nähden liian vähäinen auttaminen ja neuvominen. Paineet lapselle sosiaalisista tilanteista. Epäonnistumisesta arvosteleminen.
Tämä! Ja kamalien itkupotku-marttyyri-kilareiden vetäminen siitä, kun olen surkea uivelo, enkä yhtään niin ihanan reipas kuin Niina-serkku. Tekee vitun hyvää epävarman ja ujon tytön psyykeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen kanssa me molemmat ollaan hiljaisia, mutta meidän pojasta tuli rohkea.
Onko tämän keskustelun kantava teema se, että ujous on jotain josta pitää pyrkiä eroon ja muutenkin joku vamma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujouteen kyllä vaikuttaa lapsen oma temperamentti ensisijaisesti.
Puh pah pöh. Siis taikuus syynä tai tähtimerkki. Kyllä ujouteen vaikuttaa enemmän omat kokemukset. Jos vanhemmat on myös ujoja, vetäytyneitä, eikä lapsena tapaa paljon ihmisiä. Myös jos muut lapset kiusaa niin sekin tekee ujon.
Puh pah pöh. Mamman kannattaisi nyt tutustua aiheeseen :) Jokaisella ihmisellä on syntyessään oma temperamentti, toiset ovat esimerkiksi ujompia luonnostaan kuin toiset. Temperamentti vaikuttaa myös siihen kuinka lapsi suhtautuu kokemuksiin, esim. kiusaamiseen. Toiset eivät välitä kiusaamisesta vaan tekevät omaan juttuaan, toinen musertuu täysin. Tämä riippuu lapsen omasta temperamentista.
Vinkkinä mammoille, tutustukaa lapsen kehitysvaiheisiin ja tähän temperamentti asiaan! :) Hyvin mielenkiintoisia asioita ja auttaa lapsen kasvun ja kehityksen tukemista!
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän keskustelun kantava teema se, että ujous on jotain josta pitää pyrkiä eroon ja muutenkin joku vamma?
Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että ainakin niin minun on annettu ymmärtää lapsesta asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- nöyryytettiin (pilkattiin "leikkimielisesti") varsinkin vieraiden edessä
- ei ikinä kehuttu mistään, ei todellakaan puhuttu tunteista mitään
- jätettiin huomioimatta, lapset on hiljaa kun aikuiset puhuu, kenenkään ei tarvitse vastata mitään kun lapsi kysyy / sanoo jotain
- jos lapsi itkee/valittaa jostain niin nauretaan vain päin naamaa ulisemisesta
Olin lapsena erittäin ujo, teininä sen verran masentunut etten välittänyt enää yhtään mistään, kenenkään mielipiteistäkään, ja nyt aikuisena olen sosiaalisesti aika kömpelö, mutta en mitenkään super ujo. Niin ja huonosta itsetunnosta kehittyi teininä myös syömishäiriökierre, jonka kanssa kamppailen välillä vähän edelleenkin.
Lapsena lähinnä välttelin muita ihmisiä koska häpesin itseäni niin paljon etten halunnut kenenkään edes näkevän minua.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän keskustelun kantava teema se, että ujous on jotain josta pitää pyrkiä eroon ja muutenkin joku vamma?
Ei kai tässä mitään sen kummempaa teemaa ole. Minusta ujous on kyllä puhtaasti negatiivinen ominaisuus, josta ei ole mitään hyötyä ainakaan miehelle, jolle epävarmuus kaikissa tilanteissa on tarpeetonta. Uskoisin kyllä, että lähes jokainen ujo sukupuolesta riippumatta haluaisi olla itsevarmempi. Tiedän kuitenkin itse niin hyvin, että miltä ujous tuntuu. Siitä vaan haluaa päästä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa me molemmat ollaan hiljaisia, mutta meidän pojasta tuli rohkea.
Sama meillä. Välillä ihmetyttää, että miten meidän lapsesta on voinut tulla niin ulospäinsuuntautunut ja iloinen, joka löytää heti kaverin jokapaikassa. Osaa ottaa myös ujot lapset hyvin huomioon ja saa innostettua nekin mukaan leikkiin.
Jos annetaan käyttäytyä kuin porsaan, eikä anneta riittävästi risua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ujous on söpöä. Arvostettu piirre esim Kiinassa jne Aasiassa. Mutta varmasti jokainen ujo haluaisi olla sosiaalisesti rohkeampi.
Vaikka ujouskin on tempperamenttipiirre, niin kyllähän sitä voidaan kasvatuksella joko vahvistaa tai heikentää. Kuten kaikkia temperamenttipiirteitä.
Minusta tuli ujo, koska koskaan kotona ei puhuttu mitään eikä opetettu miten ihmisten kanssa ylipäätänsä ollaan.
Kai se ujous on yhdistelmää vähän kaikesta... Tosin ei sovi unohtaa mallioppimista; meidän lapsen muskarissa kävi yksi äiti lapsensa kanssa. Siinä kun odoteltiin muskarin alkamista muut äidit höpötteli, tämän ujon lapsen äiti istui ihan tuppisuuna. Muskarin alkulaulun jälkeen sanottiin kiitos, tämä äiti sanoi aina lapsensa puolesta todella hiljaa kuiskaten... Eli enpä yhtään ihmettele, etten koskaan kuullut ko lapsen sanovan mitään, edes äidilleen...