Tein abortin ja nyt en pysty jatkaa miehen kanssa.
Abortti oli molempien päätös, mutta silti koen joutuneeni painostetuksi ja alkuhelpotuksen jälkeen olo on tosi surkea.
Mua kuvottaa miehen lapset ja en halua mennä miehen luo. Mieskin tuntuu vieraalta, vaikka oli tukena ihanasti koko keskeytyksen ajan.
Sanoin miehelle, et haluan omaa suruaikaa ja otetaan hetki etäisyyttä. Uskon kuitenkin, et tämä oli tässä.
Ois kiva jos jollain olis antaa vertaistukea.. Ehkä joku tsemppilausekin teksi hyvää :)
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Eii en kestä näitä ''abortti on murha''-idiootteja. Miten joku voi olla noin TYHMÄ ja aivoiltansa kehittymätön huhhuh. :D
Mikäs se sitten on, ehkäisykeino?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eii en kestä näitä ''abortti on murha''-idiootteja. Miten joku voi olla noin TYHMÄ ja aivoiltansa kehittymätön huhhuh. :D
Et sitten mitään sairaampaa saanut kirjoiteltua?
Säälin sinua.Mistä näitä empatiakyvyttömiä ihmisiä oikein sikiää? Jostain uskonlahkostako?
Eli jos puolustelee pientä ihmisenalkua on se empatiakyvyttömyyttä?
Ymmärsitköhän itse mitä tuossa viestissäsi kirjoitit ja sanoit?
Vierailija kirjoitti:
Mene nelonen helvettiin.
Minäkin olin lähellä tehdä sen abortin kun vaikutti siltä että tukea ei juuri ollut tulossa. Mies jolla aiemmasta liitosta lapsia, joka _ei_ aio kantaa vastuutaan mahdollisesta uudesta lapsesta, joka painostaa aborttiin, on sellainen vihoviimeinen paskiainen ettei mitään rajaa.
Pysyvässä heterosuhteessa tuollainen käytännössä päättää että minä kun olen jo lisääntynyt, niin sinun ei tarvitse siihen alkaa ollenkaan. Että olet siinä loppuikäsi vain minua varten.
Hyi.
Mutta sitten jos mies haluaa pitää lapsen ja nainen ei, niin mies ei saisi olla pettynyt naiseen, vaan pitäisi vain hyväksyä asia.
Itse sanon hyi siinäkin tapauksessa, mutta monen "feministin" mielestä olen sovinisti koska ajattelen näin.
Pahinta kai oli se, että olin itse aluksi paniikissa ja en halunnut olla raskaana. Mies taas innostui ajatuksesta, silitteli vatsaa ja puhui mua ympäri... Sitten kun aloin lämpenee ajatukselle, niin mies sanoikin miettineensä ja ettei hänen lapsensa ikinä tulis hyväksymään jos tulis uusi vauva ja totes abortin olevan järkevintä.
Varasin ajan ja pääsin nopeasti. Oletin, että helpotus tulee kun asia on hoidettu. Ja tulihan se, mutta jotenkin tuntuu, etten omia tuntemuksia kerennyt käymään läpi ja nyt en vaan tunne miestä kohtaan mitään lämpöä.
Viikonloppuna, kun näin miehen lapsen, niin ihan puun takaa hirveä vihantunne. Ja mieskin tuntui vieraalta.
Ehkä nää on nyt ne hormonit, niin kuin moni täällä epäili. Mutta oli mitkä oli, niin epäilen suhteen olevan nyt tässä :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene nelonen helvettiin.
Minäkin olin lähellä tehdä sen abortin kun vaikutti siltä että tukea ei juuri ollut tulossa. Mies jolla aiemmasta liitosta lapsia, joka _ei_ aio kantaa vastuutaan mahdollisesta uudesta lapsesta, joka painostaa aborttiin, on sellainen vihoviimeinen paskiainen ettei mitään rajaa.
Pysyvässä heterosuhteessa tuollainen käytännössä päättää että minä kun olen jo lisääntynyt, niin sinun ei tarvitse siihen alkaa ollenkaan. Että olet siinä loppuikäsi vain minua varten.
Hyi.
Mutta sitten jos mies haluaa pitää lapsen ja nainen ei, niin mies ei saisi olla pettynyt naiseen, vaan pitäisi vain hyväksyä asia.
Itse sanon hyi siinäkin tapauksessa, mutta monen "feministin" mielestä olen sovinisti koska ajattelen näin.
Uskoisin kyllä, että suuri enemmistö kaikista ihmisistä sukupuolesta riippumatta ymmärtäisi miehen pettymyksen ja halun lopettaa parisuhde, jos nainen on abortoinut parin yhteisen lapsen vastoin miehen toiveita.
Mistä näitä empatiakyvyttömiä ihmisiä oikein sikiää? Jostain uskonlahkostako?