Saksan matkaajat, vinkkejä kaivataan!
Suunnittelen kesälomareissua ja kaipaisin vähän vinkkejä kokeneemmilta Saksan-matkailijoilta. Ollaan menossa tapaamaan ystäviä Hollantiin, ja sen jälkeen ajatuksena on tutustua jonkin verran pohjois-Saksaan, lento takaisin Suomeen olisi Berliinistä ja siinä välissä voisi käydä yhdessä tai kahdessa kaupungissa. Mitä kaupunkeja suosittelisitte? Vaihtoehtoina olisi esim. Düsseldorf, Bremen, Hampuri, Hannover. tai jotkut muut kaupungit samalta suunnalta, koolla ei niin väliä. Historia (erityisesti 1900-luku) ja kauniit maisemat/mielenkiintoinen arkkitehtuuri kiinnostaa. Matkaoppaita varmasti lueskelen, mutta ajattelin jos täältä kuulisi ihan käytännön kokemuksia em. kaupungeista.
Kommentit (29)
Saksassa pääsee melkeinpä mihin tahansa junalla, joten auton vuokraaminen on melko turhaa. Lisäksi monille väleille saa ostettua ryhmälippuja, joten tuo teidän porukkanne matkustaa yhdellä lipulla todella huokeasti. Ja kannattaa myös katsoa, tulisiko Interrail-liput yksittäisten lippujen ostoa halvemmaksi.
Olen itse matkustanut Saksassa paljon, mutta pidän enemmän muista alueista kuin pohjois-Saksasta. Jos päädytte matkustelemaan junalla niin suosittelen hyppäämään junasta myös pienemmissä kaupungeissa matkan varrella. Ja ruokapaikkoina erityisesti panimoravintolat ovat käymisen arvoisia.
Reittisuunnitelmat kannattaa tehdä täällä (kattaa lähes koko Euroopan raideyhteydet): http://www.bahn.de/p_en/view/index.shtml
Vierailija kirjoitti:
Harz vuoriston reunalla on kaunis pikkukaupunki Goslar. Se oliaikoinaan ihan rajalla. Eteläisessä entisessä Itä- sakasassa on hienoja vanhoja kaupunkeja.
Goslariin pääsee hyvin junalla, ei ole iaukana Hannoverista. Monet isot kaupungit tuhoutui lähes kokonaan sodassa, mutta pikkukaupungit säästyi.
Kiitos kovasti vinkeistä! Hampurista, Lyypekistä ja Bremenistä täytyy nyt etsiä enemmän tietoa, kuulostavat mielenkiintoisilta!
ja kiitos myös muista Saksa-vinkeistä, otan talteen myöhempiä reissuja varten :) Ja lisää vinkkejä saa totta kai vielä kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Käykää päiväreissulla Hampurin lähellä olevassa safariparkissa! Safari Park Hodenhagen. Siellä saa menemään koko päivän.
Se on kiva eläintarhan ja huvipuiston yhdistelmä. Eläintarhassa voi ajella omalla autolla tai mennä sama reitti safaribussilla tai erillisillä maasturireiteillä. Se on nykyään kyllä nimeltään Serengeti Park Hodenhagen.
No vaikka Münster, siellä on vanhaa rakennusta ja teinillekin sopivia juttuja:
Prinzipalmarkt, kauppatori ja 1300-luvulta säilynyt raatihuone
Pyhän Paavalin katedraali 1200-luvulta ja sen kello vuodelta 1540
Pyhän Lambertin kirkko vuodelta 1375, jossa anabaptistien ruumiita pidettiin näytteillä häkeissä.
Vuosina 1767–1787 rakennettu piispanlinna, joka on nykyisin yliopiston hallintorakennuksena.
Eläintarha Allwetter Zoo sekä sen yhteydessä delfinaario ja hevosmuseo.
Hampuri on ihan saatanan tylsä ja ruma kaupunki.
Bremen ja Hannover taas oikein symppiksiä pikkupaikkoja. Molemmissa saa vuorokaudessa irti jo paljon, Bremenissä saa kulumaan kuitenkin parikin yötä helposti.
Berliini sitten taas onkin täyttä rakkautta. Sinne kannattaa varata useampi päivä ja ainakin jossain vaiheessa päivää varata oikeesti vaan aikaa rentoutua jossakin lukuisista kahviloista/ravintoloista. Oma suosikkini on aamu. Johonkin ihanaan paikkaan pitkälle brunssille. Berliinissä kannattaa myös käydä opastetulla kävelykierroksella. Berliini on myös halvempi kuin muu Saksa.
Ja syö kanadöneriä. Halpaa ja herkullista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köln on hieno paikka myös.
Pystytkö hiukan enemmän perustelemaan? Lueskelin vähän kokemuksia ja useimmissa sanottiin että kaupunki ei ole kirkkoa lukuunottamatta mitenkään erikoinen. Mikä teki sinuun siellä vaikutuksen?
Kirkko ja vanhakaupunki siinä ympärillä teki suurimman vaikutuksen.
Ja jokiranta myös.
Pakko minunkin myöntää että noitten lisäksi ei oikein mitään muuta mieleenjäävää Kölnissä ole. Mutta käymisen arvoinen paikka silti.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kovasti vinkeistä! Hampurista, Lyypekistä ja Bremenistä täytyy nyt etsiä enemmän tietoa, kuulostavat mielenkiintoisilta!
ja kiitos myös muista Saksa-vinkeistä, otan talteen myöhempiä reissuja varten :) Ja lisää vinkkejä saa totta kai vielä kertoa.
Pitkin Moselia ja Reiniä kulkee kivoja rantateitä viinitarhojen läpi.
"Romantische Weinstrasse" -hakusanalla löytyy lisää.
Parasta on mennä suoraan viinitilalle ostamaan muutama pullo kotiin vietäväksi.
Juu, täytyy miettiä tätä vielä, ei se auto täysin poissuljettu ole. Sanotaan että jos mahdollisuus on ja ei ole huomattavasti hankalampaa/aikaa vievää, niin käytetään mielellään julkista liikennettä. SIlloin pääsee itse rentoutumaan ja ollaan sen verran ympäristötietoisia (vai mikähän olisi hyvä sana...), että siksikin junat ja bussit on meille ensisijainen matkustusmuoto. Toki lentämisestä tulee tällä matkalla jo melkoinen hiilijalanjälki, että eipä se jonkun reitin ajaminen autolla siihen paljon lisää tuo. Täytyy miettiä tätä sitten kun ylipäätään tiedetään missä kaupungeisssa haluaisimme pysähtyä matkalla.