Lue keskustelun säännöt.
Hyvää tarkoittava "uhrin elämä on lopullisesti pilalla"-argumentointi pitäisi saada loppumaan
10.04.2016 |
Yleensä aina väkivalta- ja henkirikosten jälkimainingeissa heitetään ilmoille se kortti, että "uhrin elämä on nyt lopullisesti pilalla". Sillä tarkoitetaan hyvää, yritetään olla empaattisia uhria kohtaan ja syyllistää tekijää. Oikeasti se toimii kuitenkin toisin.
Meistä moni on varmasti kohdannut tuon "elämä pilalla"-argumentin huomattavasti pienempien asioiden kohdalla. Tuntuuko kivalta, jos joku ulkopuolelta määrittelee elämäsi menneen pilalle, kun saat lapsen tai joudut muuttamaan työn perässä pikkupaikkakunnalle? Ei. Myöskään siitä raiskauksen, silmittömän väkivallan tai perhepiiriin osuneen henkirikoksen uhrista ei tunnu hyvältä, että joku ulkopuolinen kertoo, että hänen elämänsä on nyt ohi eikä tule enää koskaan tarjoamaan mitään elämisen arvoisia, hyviä asioita. Siitähän tuossa nimenomaan on kysymys: elämäsi on nyt ohi, etkä enää koskaan tule tuntemaan mitään tuntemisen arvoisia tunteita, et iloa, tyytyväisyyttä, innostusta, rakkautta, onnea.
Ihmisiin sisäänrakennettu resilienssi auttaa ihmistä selviytymään sellaisistakin tilanteista, jotka tuntuvat täysin epäoikeudenmukaisilta, käsittämättömän raskailta ja vastoinkäymisinä sellaisilta, ettei niistä voi mitenkään päästä yli. Resilienssin kehittymistä ei kuitenkaan tue se, että ihmiselle vakuutellaan tämän olevan nyt umpikujassa josta ei voi nousta, vaan luodaan tulevaisuudenuskoa ja annetaan mahdollisuuksia iloita pienistä asioista.
Välillä tuntuu, että näiden "uhrin elämä on nyt ohi"-ihmisten ei ole tarkoituskaan tukea uhria paranemisprosessissa, vaan tekijää syyllistääkseen tehdä uhrista loppuiäkseen ihmisraunio, joka ei pysty kokemaan mitään positiivisia tunteita.
Kommentit (39)
Itse pedofiilin uhrina tiedän että elämäni on lopullisesti pilalla vaikka muut yrittää väittää että eihän mulla mitään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erinomaisen viisas puheenvuoro. On todella julmaa väittää, että raiskauksen uhrin elämä on lopullisesti pilalla. Ei ole. Hän on kokenut kamalia ja taatusti tuntuu pahalta ja toipuminen on pitkä tie. Kyllä hän silti voi toipua ja elää hyvää elämää. Ulkopuolisten ei pidä tulla predestinoimaan hänen elämäänsä menetetyksi tapaukseksi.
Henkirikosten uhrien elämä on yleensä aika lopullisesti pilalla.
Ei ihmisen elämä ole välttämättä lopullisesti pilalla, mutta itse en vain välitä kuulla tuota "ihmisen toipumiskyky on uskomaton"-mantraa kuin puolustuksena sellaisten impulsiivisten ihmisten suusta, jotka satuttavat syvästi muita tötöillessään läpi elämän. Riippuu siis siitäkin, kuka sen sanoo ja missä tarkoituksessa.
On olemassa vain yksi rikos, josta uhri ei voi koskaan toipua: raiskaus. Moni sen kokenut on vannonut, että raiskatun kohtalo on kuolemaakin pahempi ja monihan heistä päätyy lopulta itsemurhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos sinulle ap. Olen monesti ihmetellyt samaa, kuinka joillakin on pokkaa voivotella, että kovia kokeneen ihmisen elämä on pilalla. Se kommentti ei millään lailla auta uhria paranemaan, voimaantumaan ja saamaan jälleen otetta elämästään, vaan viestii, että hän on nyt lopullisesti "viallinen" ja kykenemätön nauttimaan elämästä. Minusta ei ole kellekään tervettä alistua ikuisen uhrin rooliin, koska silloin ihminen luovuttaa valtansa muille ihmisille ja olosuhteille ja pahimmassa tapauksessa ajautuu entistä kurjempaan tilanteeseen. Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että negatiiviset tunteet pitäisi ohittaa ja jatkaa vain hammasta purren eteenpäin. Päin vastoin, pohjia myöten koettu ja käsitelty suru ja erityisesti viha toimivat katalyytteinä uudelle alulle järkyttävän tapahtuman jälkeen.
Nämä tällaiset voivottelijat ovat yksinkertaisia, hyvää tarkoittavia hölmöjä, jotka eivät ymmärrä tekevänsä hallaa uhreille. Luultavasti suurin osa näistä voivottelijoista on hyvin nuoria, joilla ei juurikaan ole elämänkokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä henkirikoksen uhreilla on jo tilastojenkin mukaan suuria vaikeuksia jatkaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
On olemassa vain yksi rikos, josta uhri ei voi koskaan toipua: raiskaus. Moni sen kokenut on vannonut, että raiskatun kohtalo on kuolemaakin pahempi ja monihan heistä päätyy lopulta itsemurhaan.
Jos oletetaan, että 0,5% naisista raiskataan (en tiedä oikeaa tilastoa joten älkää takertuko siihen)
niin väität ettei heidän elämässä ole mitään hyvää raiskausen jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, jotka kuvittelette elämän olevan lopullisesti pilalla niin katsokaa TV7:ltä Joyce Meyerin ohjelmia. Voi katsoa myös netistä. Hän on itse isänsä hyväksikäytön uhri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä. Yleisesti tuollaisen lausahduksen heitteleminen on aika ajattelematonta vaikka siinä onkin taustalla sympatia tms. uhria kohtaan ja voi hyvinkin pitää paikkansa joidenkin yksilöiden kohdalla. Itse olen raiskauksen uhri ja tuollainen kommentti ei tunnu hyvältä. Näin reilut 2 vuotta tapahtuneen jälkeen olen itse suurien (positiivisten) elämänmuutosten kynnyksellä enkä todellakaan koe että elämäni pitäisi olla tapahtuneen jälkeen ohi.
Vierailija kirjoitti:
On olemassa vain yksi rikos, josta uhri ei voi koskaan toipua: raiskaus. Moni sen kokenut on vannonut, että raiskatun kohtalo on kuolemaakin pahempi ja monihan heistä päätyy lopulta itsemurhaan.
Jos pitäisi valita loppuelämä pyörätuolissa pahoinpitelyn vuoksi tai raiskaus ilman pysyviä fyysisiä vahinkoja, niin valitsisin kyllä jälkimmäisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju tuli mieleeni, kun satuin kuulemaan äidiltäni eräästä sukulaispiirissä todetusta sairaustapauksesta. Äitini on juuri klassinen "nyt on senkin elämä aivan pilalla!" -voivottelija, hyvää tarkoittava mutta auttamattoman pihalla siitä, kuinka tuollaiset voivottelut voivat itse asiassa vain pahentaa toisen oloa. Olen joskus yrittänyt varovasti ilmaista hänelle, kuinka jo valmiiksi kipeiden asioiden kanssa painiva ihminen ei välttämättä jaksaisi kuunnella muiden säälimistä ja valitusta siitä, kuinka hänen elämänsä on nyt ohi. Reaktio oli suuttuminen ja kommentti siihen, kuinka olen aina niin itsekäs enkä jotenkin välitä toisista ihmisistä. Nykyään katson parhaimmaksi jättää keskustelut sukulaisten ja tuttavien sairauksista, avioeroista, talousvaikeuksista jne. sikseen hänen kanssaan, sillä hänen maailmassaan sääli on rakkautta. Mentaliteettimme ovat yksinkertaisesti liian erilaisia tässä asiassa.
Kiitos ap, puhut täyttä asiaa. Tätä samaa asiaa olen itsekin hämmästellyt. Työni puolesta olen seurannut useiden seksuaalirikosten uhriksi joutuneiden nuorten tyttöjen (ja poikienkin) toipumisprosesseja. Joidenkin ihmisten logiiikan mukaan heidän elämänsä on pilalla. No, voin kertoa että ei muuten ole, välttämättä. Erästä tyttöä käytti törkeästi seksuaalisesti hyväksi hänen lähisukulaisensa yli kymmenen vuoden ajan, pikkutytöstä asti. Tämän tytön toipumista on ollut upeaa seurata. Terapiassa hän tulee käymään vielä pitkään, mutta edistystä on tapahtunut tosi paljon. Ei tulisi mieleenkään väittää, että hänen elämänsä on ohi. Päinvastoin, hänellä on mahdollisuudet vielä ihan kaikkeen ja hän myös itse tietää sen. Toki, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Kaikilla sitä resilienssiä ei ole. Mutta automaattisesti ei pidä ulkopuolisten lähteä arvottamaan yhtään kenenkään elämää. Ihminen itse määrittelee sen, onko elämä pilalla vai ei.
Totta. Tekijöitä rangaistava ja tuettava uhria. Tekijän elämä on pilalla pitäisi sanoa!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On olemassa vain yksi rikos, josta uhri ei voi koskaan toipua: raiskaus. Moni sen kokenut on vannonut, että raiskatun kohtalo on kuolemaakin pahempi ja monihan heistä päätyy lopulta itsemurhaan.
Jos oletetaan, että 0,5% naisista raiskataan (en tiedä oikeaa tilastoa joten älkää takertuko siihen)
niin väität ettei heidän elämässä ole mitään hyvää raiskausen jälkeen?
Takerrutaanpa, mikä vitun 0,5%?
Useiden arvioiden mukaan noin yksi kuudesta.
Nää. Ei siinä uhrista haluta mitään ihmsirauniota, vaan oletetaan, ettei uhri sitä debattia edes NÄE. Tuskinpa kukaan uhrin kuullen tuollaisia muotoiluja käyttäisi, ap.
Vaan siinä halutaan syyllistää tekijää ja kuvata rikoksen julmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Totta. Tekijöitä rangaistava ja tuettava uhria. Tekijän elämä on pilalla pitäisi sanoa!!
On sekin, mutta pitääkö tekijää sääliä? Vähän tuommoinen siihen nyt viittaa.
Totta. Elämänsä laadusta voi tehdä arvioita vain henkilö itse, eivät muut voi sitä määritellä.
Itse kommentoin joskus vastaavaa ja sain välittömästi niskaani ryöpyn syytöksiä joiden mukaan hyväksyn raiskaukset ja väkivallanteot, lisäksi syyllistän uhreja.