Hukattu elämä. Onnettoman perhe-elämän jäännökset ja perintö. Pistää miettimään.

Niin no, tuohon vanhaan takertumalla teistä on tullut raunioita, ainoa tie ulos on unohtaa vanhat ja elää toisin.

Nythän muuten olet samassa tilanteessa kuin äitisi: mietit että sen-ja-sen (vanhempiesi) takia elämä on mennyt pieleen ja olet katkera, koet hukanneesi elämäsi. Ei tuossa auta muu kuin hyväksyä mikä on nyt ja mennä esim terapiaan käsittelemään asioita. Muuten olet loppuikäsi katkera vuosikymmeniä sitten tapahtuneista asioista.

Sinä syytät äitiäsi siitä, miten sinä et pysty ottamaan vastuuta omasta elämästäsi. Etkö luule, että joku on aikanaan tehnyt äidillesi saman kuin hän sinulle?

Ainoa tapa päästä katkeruudesta on ottaa itse vastuu omasta elämästään. Jos sulla on väärä mies, eroa. Jos sua potkitaan töissä, väistä, kerää omanarvon tuntosi ja etdi parempi työpaikka. Ja ota vastuu sielläkin. Ja lopeta se alkoholinkåyttö. Tee sen sijaan jotain, mistä nautit.

Lakkaa jatkamasta vanhempiesi kierrettä. Koska tällä menossa sun mahdolliset lapset näkee sut just samassa valossa kuin sinä äitisi. Onnea matkasn.

Onko käynyt mielessä että pelko esti äitiäsi lähtemästä? Onhan näitä nähty suomalaisessa yhteiskunnassa: "toinen lähtee raudoissa, toinen laudoissa".

Tässä hyvä tarina siitä, miksi ero on parempi kuin kulissien kannatteleminen.

Vanhempani erosivat kun olin 12. Noin 6-vuotiaasta lähtien toivoin, että eroaisivat.

Lapsuus jättää pysyvät jäljet. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Apua hakemalla voit kuitenkin päästä elämässäsi eteenpäin ja oppia hyväksymään mennyt menneenä. Varmasti olisitte toisenlaisia onnellisen lapsuuden jäljiltä, mutta elämä ei mennyt valitettavasti sinun kohdallasi niin. Voit kuitenkin yrittää selviytyä mahdollisimman hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Joskus välien katkaiseminen omiin vanhempiin, sinun tapauksessa äitiisi, voi auttaa, sillä hänen näkemisensä muistuttaa aina kurjasta lapsuudesta ja herättää vihan ja katkeruuden aina uudelleen pintaan. 

Jokainen kaipaa vanhempien hyväksyntää ja rakkautta. Vaikka olisi kuinka vanha, se on tunne, joka ei katoa. On pitkä tie oppia hyväksymään se, että on jäänyt jostain niin suuresta paitsi ja silti pystyä olemaan vielä onnellinen. 

Mitä paskaa itsesääliä.. Kukaan muu, kuin sinä itse ei ole vastuussa onnellisuudestasi. Et voi heittää vastuuta toisille, vaikka olisitkin kokenut vaikeuksia, kaikki mesitä kokee tai tekee niitä niitä enemmän tai vähemmän. Tuskin sinäkään viaton olet. Tietämättäsikin olet voinut traumatisoida jonkun elämän. Ihminen usein näkee vain toisten itseensä kohdistuneet virheet, muttei omia virheitään mitä tekee toisille ja aiheuttaa vakaviakin vaurioita.

Olen pahoillani puolestanne. Jokainen olisi ansainnut mahdollisuuden käyttää kykyjään ja ominaisuuksiaan paremmin.

Kyllähän noi kokemukset muokkaavat identiteettiä ja uskoa & suhtautumista & jaksamista itseensä, muihin ja elämään yleensä.

Harmittavaa. Kun noita ei voi pois ottaa eikä unohtaakaan, niin mitä jää jäljelle? En osaa vastata.

*Halaus* Vaikka tuntuu vähän yksoikoiselta ja tyhmältä todeta noin isoon asiaan pelkkä halaus. En tiedä, osaisiko joku vastaavaa kokenut (myös allekirjoittanut) työstää aatetta "kääntää heikkoudet vahvuuksiksi"?  Vinkkejä, jos joku on osannut?

Ei tuossa ole muuta vaihtoehtoa kun käydä läpi tietynlainen surutyö siitä, että se oma lapsuus ei ollut sellainen kuin jokainen lapsi olisi ansainnut. Ja niille omille vanhemmilleen pitää pystyä jotenkin antamaan anteeksi. Ei se helppoa ole, mutta sitä kautta pääset itse elämässäsi eteenpäin. Itselläni auttoi se, kun ymmärsin, ettei omalla äidillänikään häävit vanhemmat olleet. Ei hän pystynyt antamaan minulle sellaista, mitä ei omaltakaan äidiltään saanut. Ymmärtämisen kautta pystyin ajan kanssa antamaan anteeksi niin ettei katkeruus syö minua, mutta alisuoriutuja minäkin olen. Omalle lapsellle olen yrittänyt olla parempi ja kannustavampi äiti ja ilokseni olen huomannut, että hän luottaa omiin kykyihinsä enemmän kuin minä. Hän uskaltaa tavoitella asioita, joita minä olen pitänyt melkein mahdottomina ja se on hienoa nähdä.

Niin, jos sulla olisi ollut paremmat vanhemmat, voisit olla nyt erilainen. Mutta elämäsi voisi olla erilaista myös siksi että olisit vaikka joutunut pedofiilin uhriksi. Tai halvaantunut ja olisit nyt pyörätuolissa. Tai olisit syntynyt Afrikkaan ja kuollut aidsiin viisivuotiaana. En yritä sanoa että "muilla asiat on huonommin" vaan että et voi yhtään tietää miten elämä olisi mennyt jos se ja tuo olisi ollut toisin. Ei ole aikakonetta millä voisit käydä muuttamassa menneisyyttä. Mua on auttanut samanlaisen ja vielä paskemman lapsuuden suhteen traumaterapia. On oikeasti helpottavaa kun ei tarvitse pitää itseään olosuhteiden uhrina jonka elämästä jotkut muut (menneisyys) päättää. Mutta ilman terapiaa en pystyisi ajattelemaan näin vaan olisin edelleen vain vanhemmilleni ja lapsuudelle vihainen.

Ap onko sinulla lapsia?

Tuolla alkoholin suurkulutuksella pistät omalla tavallasi lapsuusperheesi pahan kiertoon heidän lapsuuteensa ja aikuisuuteensa.

Ole itse fiksumpi ja viisaampi, tee jotain!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! On varmaan vaan paljon helpompaa syytellä lapsuutta ja vanhempia, kuin tehdä itse asialle jotain? Eikö niin? Uli uli vali vali toisten vika niih.

Tavallinen surullinen suomalainen tarina.

Koita päästä siitä alkoholista. Se on nopea tie vielä suurempaan pahaan oloon. Hanki siihen apua

Ja äidillesi myös. Masennuslääke? Kadut myöhemmin ellet auta häntä nyt

Vierailija kirjoitti:

Lapsuus jättää pysyvät jäljet. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Apua hakemalla voit kuitenkin päästä elämässäsi eteenpäin ja oppia hyväksymään mennyt menneenä. Varmasti olisitte toisenlaisia onnellisen lapsuuden jäljiltä, mutta elämä ei mennyt valitettavasti sinun kohdallasi niin. Voit kuitenkin yrittää selviytyä mahdollisimman hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Joskus välien katkaiseminen omiin vanhempiin, sinun tapauksessa äitiisi, voi auttaa, sillä hänen näkemisensä muistuttaa aina kurjasta lapsuudesta ja herättää vihan ja katkeruuden aina uudelleen pintaan. 

Jokainen kaipaa vanhempien hyväksyntää ja rakkautta. Vaikka olisi kuinka vanha, se on tunne, joka ei katoa. On pitkä tie oppia hyväksymään se, että on jäänyt jostain niin suuresta paitsi ja silti pystyä olemaan vielä onnellinen. 

Kiitos tästä fiksusta kommentista. Asiat voi esittää in your face -tyyliin, tai sitten rakentavasti kuten tässä. En ole ap, mutta olen kokenut jotain saman kaltaista kuin hän, ja saan kommentistasi paljon voimia ja toivoa. Kiitos vielä sinulle ja paljon voimia ap:lle.

Samantyyppinen tarina meillä. En ala siitä enempää avaamaan, mutta kaikki me lapset olemme näin aikuisiällä edelleen hukassa itsemme kanssa. Itse olen täydellinen alisuoriutuja, olen todistetusti melko älykäs eikä minulla ole edes ammattia. Siskoni on alkoholisti. Komea, nuorempana leonardo DiCaprion näköinen veljeni on haamu entisestään, hänestä olisi voinut tulla vaikka urheilija, oli hyvin lahjakas. En halua enää syyllistää isääni. syyllistin ja vihasin kauan mutta pääsin lopulta kuitenkin yli. Hän koki vaikean lapsuuden,eikä vain kyennyt olemaan meille sen enempää. Mutta äidilleni olen jotenkin katkera että hän antoi kaiken tapahtua, ei harkinnut edes eroa vaikka isä toi kotiimmekin toisen naisen. Kai minä joskus pääsen tästä vihasta äitiäni kohtaan, että tämä on jokin prosessi kai. Kumpa pääsisin 😪

Ainoa toiveeni on että en tekisi itse samoja virheitä.

Itsellä auttoi kun tajusi, että mun vanhemmat on mun vanhemmat eikä sitä mikään muuta. Vaikka molemmat kuolisivat, he ovat silti mun vanhemmat ja niistä palikoista mut on rakennettu. Ainoa mitä itse voi tehdä on yrittää järjestää ne saadut palikat parempaan järjestykseen. Mä en ole vastuussa mun vanhempieni valinnoista, eikä he oo vastuussa mun valinnoista. Mä valitsin jättää katkeruuden taakseni, hyväksyä että asiat on miten on, ja tehdä mitä voin parantaakseni itse omaa elämääni. Jos antaa kaiken paskan kasaantua niskään ikinä sitä pois ravistamatta, sen alle hautautuu lopulta.

Tää on vähän surullisesti sanottu mutta kukaan muu ei ole vastuussa onnestasi. Minulla itsellänikin otti tunnon päälle myöntää tämä itselleni. Et voi vierittää syytä muualle. Jos ponnistusalusta omaan elämään (lapsuus) on haastava se voi vaatia ehkä pidemmän reitin. Jokainen täällä kärsii omista peloistaan ja huolistaan. Jokainen, vaikka olisi ollutkin täydellinen lapsuus.

Syytät äitiäsi kun hän ei kohdannut ongelmiaan ja isääsi. Hän todennäköisesti myös ajatteli että isäsi oli esteenä hänen onnellisuudelleen, samoin kun sinä ajattelet lapsuuden olevan ongelma sinun onnellisuudelle. Ja pakenet tätä alkoholiin. Mielestäni tämän tekstin perusteella omena ei ole pudonnut kauas puusta.

Lopeta itsesäälissä rypeminen.

 Onko sinulla lapsia? Jos on , muutu heidän takiaa. Et kai halua heille yhtä traumaatista lapsuutta, vanhemman kautta, joka ei ole läsnä vaan märehtii menneitä.  Vain sinä voit tehdä muutoksen. Tiedän tapauksia jossa ihminen syyttää vanhempiaan pilatusta lapsuudesta(alkoholismi) mutta toistaa itse samaa kaavaa, ja juo liikaa. Katkaise kierre. Olen pahoillasi pikkuveljesi puolesta, mutta teitä ei voi auttaa muu, kun alkaa elämään omaa elämää ja unohtaa menneet. Terapiasta voisi olla apua. Monilla meistä on traumoja lapsuudesta, mutta on vain yritettävä päästä niistä yli, ja elettävä oma elämä paremmin, eikä toistettava vanhempien virheitä. Ettei elämän ehtoopuolella tarvii havahtua samaan asiaan kuin äitisi, eli hukattuun elämään. Toivon sinulle ja sisaruksillesi paljon hyviä päiviä elämäänne.

Suosittelen terapiaa jos muuten tuntuu mahdottomalta päästä tuosta eteenpäin. Nyt olet jumiutunut sinne menneisyyteen vaikka olet asunut pois lapsuudenkodista ja sen vaikutuksista varmaan10-20 vuotta. Lue traumatisoitumisesta; ihmiset ymmärtää yleensä helposti että joku monta vuotta sodassa ollut saa traumoja, mutta monet ei ymmärrä että joidenkin lapsuus on yhtä sotatanteretta. Mielestäni ei ole alle 10 v lapsen tehtävä esim estää umpikännistä isää tappamasta äitiä tai itseään viikonlopusta ja vuodesta toiseen.