Vierailija

Outoa katsella miten helposti lapset ja nuoret saa nykyään ADHD, masennus, asperger yms diagnooseja. Omina kouluaikoinani kaikki vähänkään vilkkaammat tai hitaammat oli vaan yksinkertaisesti "tyhmiä". Olisinpa syntynyt myöhemmin niin ei varmasti olisi tarvinnut odottaa ADD-diagnoosia aikuisuuteen saakka.

  • ylös 7
  • alas 0

Kommentit (8)

Vierailija

Niinpä. En minäkään ollut teininä masentunut, olin vanhempien ja opettajien mukaan vaan laiska, tyhmä ja huomionhakuinen.

Vierailija

Sitten oli joitakin outoja. Aika moni kun kertoo, ettei ennen ollut kouluissa erityislapsia, unohtaa, että Suomessa saattoi saada vapautuksen oppivelvollisuudesta vielä 80-luvulla. Sellaisia ei ollut, mitä ei nähnyt. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Mulla masennus oli "ehkä voi olla masennusta, ehkä normaalia murrosikää". Ehkä ei kumminkaan ole normaalia ajatella kuolemaa ja itkeä joka päivä?

Vierailija

Riippuu vähän. Minä olen selvästi as, mutta en ole saanut diagnoosia, en mitään. En lääkitystä. Ja aivan kaikki viittaa aspergeriin.

Tälläinen ihan ok nätti ja urheileva nuori nainen ei ilmeisesti voi olla as, toisinkuin sukulaiseni, joka sai diagnoosin epäilyjen jälkeen parissa viikossa. Tämä oli laiha, finninaamainen nörttipoika. Niin stereotypinen as.

Veljenikin sai tapella vuosia ennen adhd-dg:tä. Epäiltiin jo ala-asteen alussa, mutta sai dg:n ja lääkityksen vasta yläasteella.

N17

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla masennus oli "ehkä voi olla masennusta, ehkä normaalia murrosikää". Ehkä ei kumminkaan ole normaalia ajatella kuolemaa ja itkeä joka päivä?

Tuo lause tuli turhankin tutuksi... ja piti vähintään viillellä, lintsata ja antaa numeroiden tippua rajusti ennen kuin ketään alkoi kiinnostaa.

Vierailija

nykyään kyseisistä asioista tiedetään enemmän joten on helpompi todeta ne.

iha niinku ei syöpääkää ei sen enempää ku ennen. nykyään se on helpompi löytää. (nii ja on yks suuri tekijä myös se et ihmiset elää pidempään)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla masennus oli "ehkä voi olla masennusta, ehkä normaalia murrosikää". Ehkä ei kumminkaan ole normaalia ajatella kuolemaa ja itkeä joka päivä?

Tuo lause tuli turhankin tutuksi... ja piti vähintään viillellä, lintsata ja antaa numeroiden tippua rajusti ennen kuin ketään alkoi kiinnostaa.

Ei riitä. Minä viiltelin, lintsasin, yritin itsemurhaa ja laihdutin itseni 40-kiloiseksi (olen 170cm) ennenkuin sain apua. Ja kaikesta tuosta huolimatta meni yli kolme vuotta saada apua. Kolme vuotta tein noita kaikkia.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla