Vierailija

sain äsken paniikkikohtauksen matkalla työharjoittelupaikkaan. Onko olemassa mitään kaikki tunteet puuduttavaa lääkettä, joka auttaisi pääsemään työpaikalle asti? En ole aina ollut tällainen. Takana on vuosien työhistoria. Sekä myös koulukiusaamista lastentarhasta tähän päivään. Olen alkanut pelkäämään ihmisiä. Ovat kusipäitä kouluissa, työpaikoilla. Tämä on hirveää. On varmaan pakko lähteä psykopolille kun pelkään tekevni itselleni jotain. Elämä on helvetti.

  • ylös 21
  • alas 1

Sivut

Kommentit (33)

Vierailija

Pillitän kuin pikkulapsi. Olen itsekin alkanut inhoamaan ja halveksumaan itseäni. Ystävät ovat pettäneet, valehdelleet, jättäneet yksin. Enää on mies. Sekin kohta varmaan kyllästyy ja työntää katuojaan ja sylkee päälle. No ei. Se rakastaa, mutta ei ymmärrä. Onko mitään menestyjien zombilääkettä, joka saisi uskaltautumaan taas pet...ihmisten luo raadeltavaksi?

Vierailija

Mulla sama juttu, ja valitettavasti sellaista lääkettä ei ole. Olen työtön ja mulla nämä jutut myös kumpuaa koulu- ja työpaikkakiusaamisesta. Ja todellisesta kaltoinkohtelusta ihmissuhteissa, etenkin ns rakkaudessa.

Se hyvä puoli työttömyydessä, ettei tarvi mennä ihmisten ilmoille nokittavaksi.

  • ylös 11
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aaapee

No voi helv. Mitä mä nyt sitten teen?! Tää on ihan hirveää. Oon niin täynnä pelkoja nykyään. En jaksais enää elää. En voi silti tehdä itselleni mitään. En halua tuottaa läheisille tuskaa, mutta tuotan koko ajan kuitenkin kun olen tullut niin sairaaksi. Olen muutenkin epävakaa, masentunut ja ahdistunut. Ajattelin, että tekstaan pomolle ja menen loppuviikosta töihin. Pakko jaksaa kun kohta koulutkin on käyty...

Vierailija

Rauhoittavat ja melkein kaikki mielialalääkkeet tekevät zombiksi sopivalla annoksella. Itse olen nyt käyttänyt venlafaxinia pari vuotta, eikä voisi ihmisten mielipiteet vähempää kiinnostaa..

Vierailija

Ajattelin hankkia ilta- tai yötyötä kun koulu on ohi. Kusipäiset kiusaaja-menestyjät tuskin kökkii töissä varastojen hyllyjen välissä noihin aikoihin. En vaan enää jaksais yhtään mitään sosiaalista sörkkimistä.

Tää on niin surullista kun oon muuten terve, hyväkuntoinen ja fiksu ihminen. Oon vielä nättikin. Ne saatanan kusipäät on päässy ihon alle :(

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Rauhoittavat ja melkein kaikki mielialalääkkeet tekevät zombiksi sopivalla annoksella. Itse olen nyt käyttänyt venlafaxinia pari vuotta, eikä voisi ihmisten mielipiteet vähempää kiinnostaa..

Älähän yleistä. Venla on kyllä pahimmasta päästä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ajattelin hankkia ilta- tai yötyötä kun koulu on ohi. Kusipäiset kiusaaja-menestyjät tuskin kökkii töissä varastojen hyllyjen välissä noihin aikoihin. En vaan enää jaksais yhtään mitään sosiaalista sörkkimistä.

Tää on niin surullista kun oon muuten terve, hyväkuntoinen ja fiksu ihminen. Oon vielä nättikin. Ne saatanan kusipäät on päässy ihon alle :(

Itsetunto kunnossa ilmeisesti kuitenkin, eli et vaikuta tyypilliseltä kiusaamisen uhrilta. Asutko Porvoossa?

Vierailija

En asu Porvoossa enkä ole tyypillinen uhri. Osaan esittää vaikka ja mitä jos vaan kykenen. Nyt oon ollu 6 kk masentunut.

Oon kolmekymppinen, hankkinut pari tutkintoa, on pitkiä ihmissuhteita takana, mutta myös paljon paljon traumoja.

Lapsena ajattelin, että kun olen aikuinen enää ei kiusata. Jaksoin kun luotin tähän naiiviin käsitykseen. Kuinkas kävikään? Nyt en enää toivo, unelmoi mistään.

Joskus mietin, että terveydenhoitojärjestelmä on kaltaisilleni huono asia. Se pitää meidät hengissä vanhoiksi. Kivikauden ihminen olisi päässyt pois jo kolmekymppisenä.

Nykyään tunnen olevani niin vanha, vanha mummo...peilissä nuoren naisen kasvot. Kohta nekin vanhenevat ja rypistyvät enkä ole osannut nauttia niistä.

Ap.

Vierailija

Minulla samoja fiiliksia. Oikeastaan en itsekään jaksaisi elää. Ennen lapsia ajattelin, että jos oikein hätä tulee, minulla on aina mahdollisuus päästä pois kuolemalla. Nyt kun niitä lapsia on, sellaista vaihtoehtoa ei enää ole. On vain pakko jaksaa vaikka ahdistaa ja tuntuu pahalta. Joskus oikein pelottaa se, kuinka monta vuotta vielä olisi elämää edessä. Miten tämän jaksaa kahlata lävitse?

Minäkin pelkään ihmisiä. Olen itse tosi kiltti ja väsyn helposti, joten en oikein jaksa yhteiskunnan vaatimuksia. Olisin ehkä ollut onnellisempi menneinä vuosisatoina, kun elämä oli enemmän hengissä selviytymistä ja taistelua yksinkertaisista asioista eikä kukaan edes odottanut, että pitäisi olla onnellinen. 
Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuorenkorkuinen.

- Saimi Harmaja - 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En asu Porvoossa enkä ole tyypillinen uhri. Osaan esittää vaikka ja mitä jos vaan kykenen. Nyt oon ollu 6 kk masentunut.

Oon kolmekymppinen, hankkinut pari tutkintoa, on pitkiä ihmissuhteita takana, mutta myös paljon paljon traumoja.

Lapsena ajattelin, että kun olen aikuinen enää ei kiusata. Jaksoin kun luotin tähän naiiviin käsitykseen. Kuinkas kävikään? Nyt en enää toivo, unelmoi mistään.

Joskus mietin, että terveydenhoitojärjestelmä on kaltaisilleni huono asia. Se pitää meidät hengissä vanhoiksi. Kivikauden ihminen olisi päässyt pois jo kolmekymppisenä.

Nykyään tunnen olevani niin vanha, vanha mummo...peilissä nuoren naisen kasvot. Kohta nekin vanhenevat ja rypistyvät enkä ole osannut nauttia niistä.

Ap.

Ihme uhriutumista ja ruikutusta. Mene nyt vaan sinne töihin ja hanki vaikka joku kiva harrastus niin saat muuta ajateltavaa.

  • ylös 1
  • alas 10
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minulla samoja fiiliksia. Oikeastaan en itsekään jaksaisi elää. Ennen lapsia ajattelin, että jos oikein hätä tulee, minulla on aina mahdollisuus päästä pois kuolemalla. Nyt kun niitä lapsia on, sellaista vaihtoehtoa ei enää ole. On vain pakko jaksaa vaikka ahdistaa ja tuntuu pahalta. Joskus oikein pelottaa se, kuinka monta vuotta vielä olisi elämää edessä. Miten tämän jaksaa kahlata lävitse?

Minäkin pelkään ihmisiä. Olen itse tosi kiltti ja väsyn helposti, joten en oikein jaksa yhteiskunnan vaatimuksia. Olisin ehkä ollut onnellisempi menneinä vuosisatoina, kun elämä oli enemmän hengissä selviytymistä ja taistelua yksinkertaisista asioista eikä kukaan edes odottanut, että pitäisi olla onnellinen. 
Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuorenkorkuinen.

- Saimi Harmaja - 

Mukavaa, että joku ymmärtää, vaikka en pidä siitä, että joku muu voi yhtä huonosti. Vähän kusipäisempänä toivoisin näitä fiiliksiä näille sosiopaattisille ruikutuksesta itkeville, mutta karma on niillekin bitch.

Tosin menneinä vuosisatoina olisi joutunut vaan kerjuulle toisten nurkkiin huutolaiseksi tai irtolaiseksi jos pää ei olisi kestänyt. Eikä terapioita tunnettu, mutta toisaalta elettiin luonnosta. Ap.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Xanoria vaan naamaan jos ei haittaa lääkeriippuvuus.

Sain huomiseksi lääkärinajan ja ehdotan tätä. Haluaisin päästä sinne harjoitteluun! Tuota olen joskus pari nappia kokeillut ja kyllähän se rauhoittaa.

Nuo kohtaukset ovat hirveitä: itku tulee, pelottaa, iskee pakokauhu, ei pysty rauhoittumaan...pystyin joskus vaikka mihin, nyt ihan hermoraunio koko akka.

Vierailija

Se oli vain paniikkikohtaus. Ei se ole vaarallista. Se menee parissakymmenessä minuutissa ohi, eikä jätä mitään haittoja jälkeensä. Itse olen kärsinyt nuorena paniikkihäiriöstä 10 vuotta joten noita on tullut koettua. NIiden kanssa pystyy kyllä elämään, kun oppii olemaan pelkäämättä kohtauksia. Niiden aikana tuntuu että on juuri kuolemassa tai sekoamassa tai menettämässä itsekontrollin, mutta sen oppii huomaamaan että ne on vain tunteita eivätkä ole tekemisissä todellisuuden kanssa.

Mutta on noihin lääkkeitäkin toki. Itse käytin pahimpana aikoina bentsoja erityisen pelottavissa ja ahdistavissa tilanteiessa. NIitä moni pelkää riippuvuusriskin takia, mutta oikein käytettynä (ei päihteily / sekakäyttö) riski on varsin pieni, varsinkin jos yrittää pääosan aikaa olla ilman lääkettä ja ottaa vain kun ei kerta kaikkiaan kestä ilman. Minulle ensin kokeilluista masennuslääkkeistä ei ollut mitään apua, vain bentsot (ja alkoholi, joka lienee vielä paljon suurempi riippuvuusriski) toimi.

Vierailija

varo vaan niin kohta siitä kauniista ulkonäöstäkään ei ole jäljellä mitään. On vain väsyneet vanhat kasvot ja lääkkeistä turvonnut vartalo. Silloin vasta tuntuukin että kiusaajat on onnistuneet tavoitteessaan. Mulle kävi nimittäin niin

Vierailija

Johtuuko paniikkikohtaukset ehkä sosiaalisten tilanteiden pelosta? Eka kohtaus iski 23-vuotiaana. Syön myös masennuslääkkeitä ja silloin tällöin nukahtamiseen Imovanea kun unettomuus on kroonista. Iltaisin melatoniinia, mutta ei riitä jos stressaa. Harrastan juoksua ja punttista. Ap.

Vierailija

Käy psykoterapeutilla, saat lääkityksen jolla pärjäät alkuun. Omalla kohdalla lääkkeet teki aika tunteettomaksi, en jaksanut tuntea surua tai ahdistusta. Suoritin elämääni lääkkeiden avulla, olin itsevarmempi ja jaksoin. Söin parisen vuotta lääkkeitä niin että välissä kuitenkin taukoja kun tuntui että lääkitys oli tarpeeton. Lääkitys tehosi kyllä loppuvaiheessa liikaa, siis olo meni manian puolelle. Lue aiheesta ja tunnista tämä, että osaat reagoida siihen heti! Itselläni tais annostus olla liian suuri. Olen aina ollut vastaan mielialalääkkeitä, onhan ennenkin pärjätty ilman niitä. Toisaalta olen kiitollinen, että nöyrryin ja hain lääkkeet, sillä tämän parin vuoden aikana sain voimaa ja itsevarmuutta potkia elämästäni ne ihmiset jotka todellisuudessa aiheutti pahan oloni. Sattumien kautta vaihtui siinä ajassa myös työpaikka ja muutin satojen kilometrien päähän kotipaikkakunnaltani. En usko että ilman lääkitystä varmuuteni olisi riittänyt näihin. Täällä kirjottelen uudella paikkakunnallani tapahtumia kolmen vuoden takaa, ilman paniikkioireita, ilman huonoja ihmissuhteita, ympärilläni uudet ihanat ihmiset jotka ei tallaa mua, ne nostaa itsevarmuuttani. Kiitollisena lääkkeistä, sain pienen spurtin elämälleni jotta jaksoin huomata mikä todella aiheutti oloni. Minussa ei ollut vikaa, vaan ympäristössä jossa elin. Tiedän että nyt on raskasta, koita vain ajatella tätä aikaa väliaikaisena vaiheena, sillä on jokin tarkoitus.

Vierailija

Kiitos edellinen. Olenkin jo Psyk. Polin avohoidossa ja terapiajonossa sekä syön 10 mg fluoksetiinia. Suvussa on vakavia mt-sairauksia kuten bipoa ja skitsofreniaa joista mainitsin hoitajalle. Syön jo useampaa nappia eri tarpeisiin.

Olen myös raakannut vääriä ihmisiä pois elämästä. Eräskin "ystävä" mollasi vuosikaudet ja keksi valheita, sen tason juttuja, joita uskomalla mielenterveys laski pohjamutiin. Onneksi on sentään hyvä parisuhde. Tuon ystävän valheet on osaltaan ajanut nykytilanteeseen. Käsittämätön ihminen! Ap.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla