Miten tukea lasta, jolla on ongelmia toiminnanohjauksessa?

Pahoittelen pitkää tekstiä, mutta nyt olen avautumisen ja avun tarpeessa.

Minulla on 10-vuotias lapsi, jonka perässä pitää jatkuvasti kulkea. Muutoin saattaa päätyä muoviroskat biojätteeseen tai tiskialtaaseen, puolet reissukamoista jää pakkaamatta, kouluun tarkoitetut eväät jotenkin eksyvät matkalla keittiöstä reppuun. Lapsi on todella fiksu ja nopea oppimaan asioita, mutta se oppimisprosessi ei onnistu omin päin. Todella heikosti itseohjautuva, ellei kyse ole jostain hänen lempipuuhastaan.

Olen väsynyt hengittämään lapsen niskaan koko ajan joka asiassa. Tällä hetkellä homma menee niin, että vuoron perään annan hommien räjähtää käsiin, kun en vaan jaksa vahtia kouluhommia ja huoneen siivousta jne. Ja sitten aina välillä taas jaksan. Siinä välissä turhaudun, kuinka on voinut parissa päivässä mennä huone sellaiseen kuntoon ja kuinka ei ole lukenut kokeeseen, vaikka on tiennyt siitä.

Tällä hetkellä lapsi varmasti kuulee jatkuvasti negatiivista palautetta joka paikassa, ja pitääkin itseään ihan idioottina. Sitä itsesyyttelyä on kamalaa kuunnella. Minä olen väsynyt, enkä jaksa olla enää kannustava, vaan tiuskahdan taas siitä muovista biojäteastiassa tai hoitamattomista kouluhommista, likaisista vaatteista huoneen lattialla.

Olen jonkin aikaa ihmetellyt, että onko kyseessä vain harvinaisen laiska ja saamaton lapsi, jolla ei ole lainkaan sisäistä motivaatiota. Niin simppelit asiat ovat hänelle vaikeita, että se ihmetyttää ja ärsyttää. Nyt vaikuttaa siltä, että ehkä kyse ei olekaan vaan siitä, että olen antanut hänen kasvaa laiskaksi. Olen miettinyt, että olenko sitten liian tiukka vai liian löysä kasvattaja. Kyseessä on esikoinen, enkä välttämättä joka asiassa ole osannut arvioida, mikä on hänen ikäiselleen normaalia hunsvolttiutta ja mistä pitäisi huolestua. Sitä olen ihmetellyt, kun samoja asioita pitää jatkuvasti kädestä pitäen neuvoa. Oma äitini on vuosia jaksanut kertoa, että minulla on vaativa lapsi, mutta vasta nyt minulle on kolahtanut, että tässä saatetaan tarvita diagnoosia ja apuakin.

Ehkä hän kamppailee kovasti toimiakseen ns. oikein, mutta ei vaan pysty. Eli haluaisi kyllä tehdä, mutta ei vaan jostain syystä kykene toimimaan. Lisäksi ihmetyttää koulunkäynnissä se, että lapsi puhuu siitä, kuinka haluaisi saada kymppejä, mutta ei kuitenkaan tee mitään sen eteen. Ei jotenkin osaa opiskella. Monessakin aineessa olen havahtunut siihen, että lapsihan on aivan pihalla ja todella pahasti jäljessä. Sitten pari kolme iltaa tehdään töitä, ja saattaa saada kokeesta vaikka 9,5. Ihmetyttää suuresti, kuinka voi olla oppituntien jäljiltä niin ulalla, mutta sitten oppiikin yhdessä illassa kotona aivan hurjan helposti. Eli koulun suhteen ongelma ei ole siinä, etteikö lopulta oppisi ja ymmärtäisi, mutta jossakin on selvästi lukko.

Minua surettaa ja huolettaa se, että hän ei jotenkin osaa saavuttaa omaa potentiaaliaan. Hän tiedostaa itsekin ettei jotenkin pääse parhaimpaansa. Turhautuu selvästi. Sama juttu varmasti noissa arjen asioissa, hän selvästi turhautuu ja suuttuu välillä muille ja välillä itselleen, kun taas kerran se miljoona kertaa toistettu ohje on mennyt ohi korvien ja taas tulee sanomista. Lisäksi hän on selvästi alkanut valehdella asioista. Väittää esim. tehneensä jo jonkun päivittäisen rutiinijutun, vaikka ei olekaan. En jotenkin itse pääse ollenkaan kärryille, mitä järkeä on valehdella jostain niin yksinkertaisesta kuin hampaanpesu verrattuna siihen, että tekisi sen. Muutenkin minulla on vaikeaa päästä lapsen pään sisään. Kuinka vaikeaa on viedä ne eväät keittöstä suoraan reppuun? Kuinka vaikeaa voi olla tehdä joka päivä samat rutiinihommat? Kuinka vaikeaa on laittaa roskat roskiin? Kuinka vaikeaa on toteuttaa yksinkertaisia ohjeita?

Odotellaan pääsyä koulupsykologille tutkimuksiin, että olisiko taustalla jotain neuropsykologista tms. Minä olen tällä hetkellä niin puhki, että ajattelin kysyä vaikka täältä neuvoja sitä odotellessa. Tekisi mieli luovuttaa, antaa sitten tippua kärryiltä koulussa, antaa sitten huoneen räjähtää, korjailen sitten ne väärissä paikoissa olevat roskat hänen puolestaan siihen asti kun tässä kämpässä asuu ja koitan olla ajattelematta, mitä hänelle sen jälkeen tapahtuu.

Tiedän, että minun tehtäväni äitinä on vaan jaksaa ja jaksaa. Pelkään, että en kohta enää jaksa olla tukemassa vaan pian räjähdän ja lyttään lapsen tuomalla esiin oman turhautumiseni. Varmasti hän on sitä välillä jo huomannutkin. Siispä pyydänkin nyt hyviä vinkkejä, kuinka selviäisin taas tämänkin päivän? Minkälaisia juttuja minun pitäisi ottaa huomioon? Miten voisin lasta auttaa?

Rakastan tuota lasta ihan älyttömän paljon. Hänessä on paljon huippuhienoja ominaisuuksia, lahjakkuutta, empaattisuutta, taiteellisuutta, sydämellisyyttä... Hän näkee itsessään vain huonoja ominaisuuksia, mikä huolettaa. Minulla on nyt huoli hänen tulevaisuudestaan ja siitä, kuinka minä osaisin olla hänelle mahdollisimman hyvä äiti.

Kiitos, jos jaksoit lukea. Kaikenlaiset neuvot ja vinkit ovat tervetulleita, minun jaksamiseeni, lapsen toiminnan helpottamiseen tai itsetunnon kohottamiseen liittyen.