Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ottaisitko/otitko 10 vuotta vanhemman miehen?
04.04.2016 |
Olen tavannut kivan miehen, joka on kuitenkin yli kymmenen vuotta itseäni vanhempi. Tätini mies on 13 vuotta vanhempi, ja nyt miehen ollessa 80-vuotias, iän tuoma epätasapaino on huomattava. Mies on vanhainkotikunnossa kun täti on vasta hiljattain eläkkeelle jäänyt. Näin suuri ikäero mietityttää, mutta toisaalta mies on poikkeuksellisen ihana ja olen tosissani häneen ihastunut.
Miten ihmeessä tiedän, onko mies niin ihana että suhde olisi sen arvoinen, vaikka mielekkäitä yhdessäolovuosia olisi jäljellä (todennäköisimmin) selvästi vähemmän kuin ikäiseni miehen kanssa?
Erityisesti jos täällä jollakulla on kokemusta, toivoisin kommentteja!
Kommentit (46)
No voiko sille mitään jos tosissaan rakastuu? Olipa ikäeroa sitten 10 tai vaikka 20 v suuntaan tai toiseen.
Jos taas järjellä ajattelee, niin en missään tapauksessa ottaisi 10 v vanhempaa miestä. Olenkin jo kohta 50 v ja kun katson 6-kymppisiä miehiä, niin ovat niin raihnaisia, että en kyllä sellaista haluaisi kumppaniksi. Oman ikäisekin alkavat olla aika rapistuneita. Onhan tietysti poikkeuksiakin, mutta keskimäärin miehet rapistuvat ja kuolevat vuosia nuorempana kuin naiset. Tosinpäin ikäero olisi järkevämpi.
Mutta tee kuten sydän sanoo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä hyvin ne omanikäiset miehet kuolee todennäköisemmin ennen sua. Pitäs ottaa nuorempi mies niin tasottus.
Aivan, mutta mitä suurempi ikäero, sitä lyhyemmäksi jää yhteinen aika, todennäköisesti. 20 vuotta vanhempi olisi vielä vaikeampaa hyväksyä, ja 30 vuotta vanhemman kohdalla olisi jo täysin selvää että ei.
ap
Et taida ihan kauheasti olla rakastunut ja tuntea syvää sielunkumppanuutta, jos tällaisia järjellä mietiskelet? Itsellä ainakin tuli merkittävästi vanhempaan mieheen niin syvä rakkaus ja yhteys heti, että vaikka meillä olisi vain vuosi yhteistä aikaa jäljellä, sekin olisi kaiken arvoista.
Et taida ihan kauheasti välittää luetun ymmärtämisestä? Aloittaja puhui ihastumisesta, ei syvästä rakastumisesta ja sielunkumppanuudesta.
Itselleni näissä ei ole mitään eroa. Minä en ole koskaan pystynyt ihastumaan muuhun kuin sellaiseen josta heti tiedän että tämä on "minulle", tämä on sielunkumppani. Siksi ihastuinkin ensimmäistä kertaa 41-vuotiaana, kun tapasin tämän itseäni 16 vuotta vanhemman miehen jonka kanssa nyt olen naimisissa.
Minä kuvittelin olevani tasainen luonne joka ei vaan ihastu eikä rakastu, mutta taisi olla kyse siitä että ei vaan ollut vielä oikea osunut kohdalle. Ihan säikähdin sitä miten kiivas se rakkaus oli joka ihan ensi näkemältä syttyi. Tiesin heti että hänen takiaan vaikka uhraisin itseni roviolla tai ihan mitä vaan, ja että jokainen hetki jonka kanssa saan viettää hänen kanssaan on arvokas helmi jota en vaihtaisi mihinkään.
Toisaalta en pelkää vanhenemista ja kuolemaa. Jos toisen elämä loppuu paljon ennen kuin minun, niin sitten elän yksin tai jonkun toisen kanssa, jos löydän kumppanin.
Appivanhempani ovat saman ikäisiä, pari vuotta sitten eläkkeelle jääneitä.
Miehellä huomattiin noin puolitiosta vuotta sitten ensimmäiset muistioireet ja nyt on huonontunut kovaa vauhtia. Jos tahti jatkuu samana, on laitoshoidossa parin vuoden sisään.
Että se siitä saman iän tuomasta turvasta.
Nyt anoppi hoitaa ja vahtii seniiliä pappaa, jota ei voi jättää yksin, ettei lähde ja eksy (näin käynyt muutaman kerran), päästä koiraa ovesta yksin pihalle (kolmisen kertaa), laita saunaa täysille useaksi tunniksi ja hellan levyjä päälle. Itse anoppi on hyväkuntoinen ja virkeä kuusikymppinen, jolla olisi ollut hyvät eläkevuodet edessä, mutta jotka nyt viettää omaishoitajana.
Hän toki asiasta ei ole itse valittanut ja haluaa hoitaa, mutta sääliksi käy..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä hyvin ne omanikäiset miehet kuolee todennäköisemmin ennen sua. Pitäs ottaa nuorempi mies niin tasottus.
Aivan, mutta mitä suurempi ikäero, sitä lyhyemmäksi jää yhteinen aika, todennäköisesti. 20 vuotta vanhempi olisi vielä vaikeampaa hyväksyä, ja 30 vuotta vanhemman kohdalla olisi jo täysin selvää että ei.
ap
Et taida ihan kauheasti olla rakastunut ja tuntea syvää sielunkumppanuutta, jos tällaisia järjellä mietiskelet? Itsellä ainakin tuli merkittävästi vanhempaan mieheen niin syvä rakkaus ja yhteys heti, että vaikka meillä olisi vain vuosi yhteistä aikaa jäljellä, sekin olisi kaiken arvoista.
Et taida ihan kauheasti välittää luetun ymmärtämisestä? Aloittaja puhui ihastumisesta, ei syvästä rakastumisesta ja sielunkumppanuudesta.
Itselleni näissä ei ole mitään eroa. Minä en ole koskaan pystynyt ihastumaan muuhun kuin sellaiseen josta heti tiedän että tämä on "minulle", tämä on sielunkumppani. Siksi ihastuinkin ensimmäistä kertaa 41-vuotiaana, kun tapasin tämän itseäni 16 vuotta vanhemman miehen jonka kanssa nyt olen naimisissa.
Minä kuvittelin olevani tasainen luonne joka ei vaan ihastu eikä rakastu, mutta taisi olla kyse siitä että ei vaan ollut vielä oikea osunut kohdalle. Ihan säikähdin sitä miten kiivas se rakkaus oli joka ihan ensi näkemältä syttyi. Tiesin heti että hänen takiaan vaikka uhraisin itseni roviolla tai ihan mitä vaan, ja että jokainen hetki jonka kanssa saan viettää hänen kanssaan on arvokas helmi jota en vaihtaisi mihinkään.
Toisaalta en pelkää vanhenemista ja kuolemaa. Jos toisen elämä loppuu paljon ennen kuin minun, niin sitten elän yksin tai jonkun toisen kanssa, jos löydän kumppanin.
Jopas tuli vuodatus. Aloittaja kuitenkin käytti sanaa "ihastuminen". Mielipuolista hullaantumista ei kuvata sillä sanalla, paitsi sinä nyt kun et voi myöntää että et lukenut aloitusta kunnolla ja jättää sikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikä ei aina sanele terveyttä. Lähipiirissäni on tapaus, jossa hyvä kuntoinen 70-vuotias mies toimii ei vielä eläkeikäisen vaimonsa omaishoitajana.
Vierailija kirjoitti:
Appivanhempani ovat saman ikäisiä, pari vuotta sitten eläkkeelle jääneitä.
Miehellä huomattiin noin puolitiosta vuotta sitten ensimmäiset muistioireet ja nyt on huonontunut kovaa vauhtia. Jos tahti jatkuu samana, on laitoshoidossa parin vuoden sisään.
Että se siitä saman iän tuomasta turvasta.
Nyt anoppi hoitaa ja vahtii seniiliä pappaa, jota ei voi jättää yksin, ettei lähde ja eksy (näin käynyt muutaman kerran), päästä koiraa ovesta yksin pihalle (kolmisen kertaa), laita saunaa täysille useaksi tunniksi ja hellan levyjä päälle. Itse anoppi on hyväkuntoinen ja virkeä kuusikymppinen, jolla olisi ollut hyvät eläkevuodet edessä, mutta jotka nyt viettää omaishoitajana.
Hän toki asiasta ei ole itse valittanut ja haluaa hoitaa, mutta sääliksi käy..
No mutta mieti sitä että jos mies olisi ollut 10 vuotta vanhempi, tämä tilanne olisi ollut naisella edessä 55-vuotiaana. Aika jäätävä nakki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan sama enää :) toivottavasti oot onnellinen
Vierailija kirjoitti:
Olen tavannut kivan miehen, joka on kuitenkin yli kymmenen vuotta itseäni vanhempi. Tätini mies on 13 vuotta vanhempi, ja nyt miehen ollessa 80-vuotias, iän tuoma epätasapaino on huomattava. Mies on vanhainkotikunnossa kun täti on vasta hiljattain eläkkeelle jäänyt. Näin suuri ikäero mietityttää, mutta toisaalta mies on poikkeuksellisen ihana ja olen tosissani häneen ihastunut.
Miten ihmeessä tiedän, onko mies niin ihana että suhde olisi sen arvoinen, vaikka mielekkäitä yhdessäolovuosia olisi jäljellä (todennäköisimmin) selvästi vähemmän kuin ikäiseni miehen kanssa?
Erityisesti jos täällä jollakulla on kokemusta, toivoisin kommentteja!
Mistä sitä voi ikinä tietää, onko mies (tai yhtä hyvin nainen) niin ihana, että suhde on sen arvoista tai että se onnistuu? Kymmenen vuotta ikäerona on vielä aika vähän, jos tykkäät miehestä muuten ja viihdyt hänen seurassaan, go for it! Mitä sitä vuosikymmeniä eteenpäin murehtimaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 19 vuotta ikäeroa, mies minua vanhempi ja huomattavasti hyväkuntoisempi kuin minä. Ikänsä tottunut liikkumaan ja ottaakin jalat tai pyörän alle lyhyille matkoille siinä missä minä otan auton. Ei mitään lääkityksiä ja juu, ottaa vielä eteenkin, kun joku täällä sitä epäili. Joten ei se ikä katso sairastavuutta, sairastuu ne nuoremmatkin.
Vierailija kirjoitti:
En. Vanhat miehet ovat rumia.
No kauneushan se miehessä tärkein ja ensijaisin ominaisuus onkin ja nuoruus ? Taidatkin olla itse pahimman luokan naispuolinen sovinisti ja miehen kulutusesineeksi esineellistäjä. Miehenä olisi täällä suu pidettävä aika supussa vaikkapa sellaisista kommenteista,että 'haluan vain nuoren ja kauniin naisen ,sillä vanhana (siis yli 30-vuotiaina) ne kaikki ovat jo yökötyttävän kuvottavia ilmestyksiä ja rumia..'
(huom. itse en siis ajattele noin-annoinpahan vain 'käänteisen' esimerkin...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin, jos muuten hyväkuntoinen ja viriili. Vanhempi, aikuinen mies voisi olla monessa mielessä hyvä. Ei olisi ulkonäköpaineita naisena enää niin paljon ja iän tuoma kärsivällisyys olisi hyvä ( ellei ole mitään sairauksia, että on kärttyinen..).
Luultavasti talouskin on balanssissa, mökkikin voi olla maksettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaankin kannattaa ottaa selvää miehen suvusta, että onko pitkäikäistä ja tervettä. Jos on sairauksia ja aikaisia kuolemia, en itse lähtisi tuollaiseen suhteeseen panostamaan.
En itse noin paljon vanhempaa ottaisi, mutta sinunhan se on elämäsi.
Ja pakkoko sinun on wanhaa ukkoa tulevaisuudessa hoitaa, laitat hoitokotiin jos vielä siihen aikaan olette tekemisissä. Ei miehetkään hoivailisi vanhoja/sairaita naisiaan. Miksi naiset edes miettivät vanhojen ukkojen hoitamisia? Ja jo nuorella iällä.
Ihan parin keskinäisestä kemiasta kiinni. Tietysti jos vaikka 15-20 vuotta ikäeroa, niin varsinkin nuorempi nainen voi sitten valmistautua henkisesti uuteen elämänvaiheeseen miehen joko kuoltua tai siirryttyä hoitokotiin... Mutta eipä tuollaistakaan välttämättä kannata liikaa miettiä. Elämän pituus ja kuolema ei todellakaan ole omassa päätäntävallassa (vaikka siihen voi yrittää vaikuttaa). Ja ihmisten vanheneminen ja kuntotaso - se vasta henkilökohtaista onkin.
Siitä vaan. Jos tyyppi on sopiva, +/- 10 ei tee mitään.
Yli 15 alkaa hivotella lapsi-vanhempi-ikäeroa ja siinä tulee sukupolvien välinen kuilu eteen.
Alue: Aihe vapaa
Eivät kaikki ole vanhainkotikunnossa 80-vuotiaana, eivätkä välttämättä 100-vuotiaanakaan. Eikös ihan hiljattain linnan juhlissakin tanssannut 100-vuotias veteraani? Toisaalta, jos miehelle maittaa alkoholi kohtuuttomissa määrin, voi olla se hoitokoti edessä hyvinkin varhain.