Heitinköhän nyt viimeisen oljenkorren menemään?

Meillä toinen lapsemme, nyt 10 kk, on nukkunut surkeasti siitä lähtien kun täytti 4 kk. Eli puolisen vuotta ainakin heräilyä jopa yli 10 kertaa yössä. Siitäkin huolimatta, että hän ei ole saanut maitoa öisin 6 kk jälkeen. Herää vaan itkemään eikä tyynny itsekseen ennen kuin tuodaan suusta pudonnut tutti.

Fyysiset syyt tutkittu, ja niistä tämän ei pitäisi johtua. Itse ajattelen, että kun poika on äärimmäisen temperamenttinen luonne päivälläkin, niin sama näkyy öisin.

Jonotimme pitkään sairaalan unikouluun, ja vihdoin 2 kk jonotuksen jälkeen aukesi peruutuspaikka. Vaan sattuipa niin, että vauva on viimeisen viikon nukkunut paremmin, noin parilla lyhyellä itkuherätyksellä. Tuntuu hullulta viedä häntä nyt unikouluun kolmeksi yöksi, kun ne pari herätystä kestän kyllä.

Menin sitten perumaan tuon paikan, vaikka puhelimessa hoitaja sanoikin, että heillä on moni perunut ja sitten soittanut itkien parin viikon päästä. Tuli äärimmäisen paha mieli tästä, sillä toki itsekin pelkään, että hulinat taas alkavat. Ja jos alkavat, niin joudumme taas usean kuukauden jonotukseen.

Kuinka hyvin/huonosti teidän vajaat vuosikkaat nukkuvat? Onko tuo pari lyhyttä herätystä mielestänne siis huonoa nukkumista? Vauvoja on tietysti erilaisia, mutta en vaan mitenkään pysty edes kuvittelemaan, että meidän vauvamme nukkuisi täysin havahtumatta koko yön? Varsinkin kun päiväsaikaan vauva opettelee liikkumistaitoja ja pian varmaan alkaa harjoitella kävelyä.

En vaan jotenkin jaksanut ajatuksena sitä sairaalaa, nyt kun yöt kuitenkin ovat olleet parempia. Olen tosi väsynyt lastenhoidosta ja siitä, että olen aina lapsista vastuussa. Eli vaikka vauva saataisiin unikoulussa ruotuun, niin väsymykseni siitä tuskin katoasi. En usko, että väsymys tulee ainoastaan niistä parista herätyksestä, vaan siitä, että nytkään en tiedä milloin on mahdollisuus omaan aikaan. On koko ajan hälytysvalmiudessa päiväsaikaan. Iltaisin ja viikonloppuisin mies kyllä tarjoutuisi hoitamaan vauvaa, mutta vaihtarina on, että minä hoidan sitten samaan aikaan isompaa lastamme, joka on kovassa uhmaiässä ja villi tapaus. Eli minua ei väsytä pelkkä vauva (joka on jatkuvasti itkien pyrkimässä päivisinkin syliin) vaan huutava ja raivoava esikoinen sekä koko tämä huushollin kaaos. En tarvitse breikkiä vauvasta, vaan ylipäätänsä lapsista ja kodista.

Sanokaas, että en tehnyt elämäni virhettä luopumalla unikoulupaikasta! Tavallaan myös ajattelin, että samaan aikaan paikkaa jonottaa joku sellainen, jonka vauva nukkuu vain vartin pätkissä ja annan sellaiselle mahdollisuuden apuun sillä hetkellä kun on kaikkein kriittisintä.