Lue keskustelun säännöt.
Koulukiusaajia suojellaan
04.04.2016 |
http://yle.fi/uutiset/lapset_vain_paiskaavat_katta_ja_pyytavat_anteeksi…
http://yle.fi/uutiset/lakialoite_koulukiusaajan_on_vaihdettava_koulua__…
Miksi valtio, kunnat ja koulut suojelee koulukiusaajia? Miksi lapsen pitää kestää pahoinpitelyä, henkistä väkivaltaa, varastelua ja muuta toimintaa joka aikuisen tekemänä olisi vankilareissu?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä1545 kirjoitti:
Itselläni on ala-asteelta kokemus, missä minua kiusattiin koulussa jonkin aikaa ja homma huipentui lopulta siihen, että minut pahoinpideltiin sairaalakuntoon.
Pahoinpitelijä sai koululta teostaan rangaistukseksi viiden minuutin jälki-istunnon. Kun äitini soitti tapauksesta koulun rehtorille, jälki-istunto muutettiin kahden tunnin mittaiseksi.
Seuraavana vuonna meillä oli luokanopettajana tämä rehtori ja hän jätti minut vuoden jokaisena päivänä kahden tunnin jälki-istuntoon, eikä koskaan ollut mitään syytä tälle rangaistukselle. Äitini otti yhteyttä rehtoriin, kun näytin vain kuukaudesta toiseen olevan aina jälki-istunnossa. Äiti ei enää voinut uskoa, että syy olisi minussa. Opettaja selitti, että olen vajaaälyinen ja ongelmalapsi ja ties mitä. Olin hiljaa tunneilla ja selvisin kaikista hommista ihan hyvin...
Opettaja laittoi minut erityisopetukseen, josta opettaja sanoi kolmen viikon jälkeen, että hän ei ymmärrä, minkä takia minut on laitettu erityisopetukseen, koska olen keskivertoa parempi niissä asioissa.
Seuraavaksi rehtori määräsi minut tutkimuksiin, jossa selvitettiin älykkyyttä ja muita ominaisuksia ja taitoja, sekä tutkittiin mahdollisia keskittymishäiriöitä... Sama homma täälläkin... sairaalassa ihmeteltiin, minkä vuoksi minut oli tutkimuksiin alun alkaenkaan määrätty... olin keskivertoa lahjakkaampi, eikä mitään mielenterveysongelmia, tai keskittymishäiriöitä ollut. Ainoa, mitä löydettiin, oli huono tasapaino.
Samaan aikaan, kun minä istuin jälki-istunnoissa ja kävin tutkimuksissa, oli vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja alkanut toimimaan minua vastaan. Hän oli levitellyt minusta toisille aikuisille paskaa ympäri kyliä ja minulla oli porttikielto tämän vanhempainyhdistyksen puheenjohtajan pojan kotitaloon. Samaan aikaan kiusaajani oli hyvissä väleissä tuon pojan ja hänen vanhempiensa kanssa.
Rehtori piti koulussa puheita, kuinka kiusatut ovat itse syyllisiä kiusatuksi tulemiseensa ja, kuinka kiusatut ovat kaikkein suurin ongelma koulussa. Nämä puheet eivät olleet kuitenkaan ainoita outoja puheita, mitä tämä naisrehtori siellä piti. Hänhän saarnasi siellä jatkuvasti myös juutalaisten kamaluudesta ja siitä, kuinka kaikki paha maailmassa johtui juutalaisista... Myös kommunisteja hän vihasi aivan avoimesti.
Oltuani tutkimuksissa, minua alettiin kiusaamaan huonosta tasa-painostani ja minua pidettiin yleisesti ottaen vammaisena ja vajaa-älyisenä tällä perusteella. Myöhemmin, aikuisena sain tietää, että tasapaino-ongelmani johtuivat hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta ja, että älykkyysosamääräni oli korkeampi, kuin 99,2% ihmisistä. Syrjiminen ja heikkoälyisenä pitäminen jatkuivat kuitenkin aikuisuuteen asti.
Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja oli myöhemmin noussut erään kolmannen asteen kouluryhmittymän johtajaksi ja tämän suku noussut merkittäviin asemiin pankkisektorille.
Kiusaaminen koulussani oli hyvin väkivaltaista ja siihen liittyi myös teräaseen käyttöä. Kiusaajilla oli koulussa mukana stiletit. Minut myös kuristettiin joskus tajuttomaksi kesken koulupäivän, mistä opettaja uhkasi antaa minulle jälki-istuntoa nukahtamisesta.
Rehtori ja vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja reagoivat tapauksessa minua vastaan ja pyrkivät peittelemään koulussa ollutta kiusaamisongelmaa. He kokivat, että kiusaamisen ilmituleminen olisi huonontanut heidän uramahdollisuuksiaan ja liannut heidän mainettaan.
Rehtori oli lisäksi avoimesti natsimielinen henkilö, jonka käsitys kiusaamisesta oli sellainen, että "vahvimmat yksilöt selviytyvät".
Kiusaajani on myöhemmin aikuisena kerskaillut kovaan ääneen mm. että hänen kiusaamansa tytöt varmaan ovat täysiä lutkia nykyään ja hakevat miehiltä hyväksyntää persettä jakamalla.
Älä nyt viitsi! Tuota ei voi uskoa kukaan.
Miksi ei muka? Sosiopaatteja on jopa Suomen valtion huipulla. Joten miksi ei muka kouluissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti minua ärsyttää tuo ikuinen väite, että opettajat ja rehtorit vähättelisivät/eivät haluaisi ratkaista näitä ongelmia. Olen kohta parikymmentä vuotta ollut töissä yläkoulussa sekä opettajana että rehtorina, enkä ole kertaakaan törmännyt tilanteeseen, jossa opehuonessa juteltaisiin, että "kylläpä se Jessica kiusaa sitä Jannicaa ihan urakalla. Hih. Dissailee välkällä ja kuulema netissäkin laittaa ikäviä kuvia. Juodaan me nyt lisää kahvia ja katsotaan kun lapsi kärsii"
Ihan joka ikinen tietoon tullut kiusaaminen on pyritty selvittämään, jos siihen on saatu vaan lupa. Monesti oppilas ja huoltaja kieltävät koululla asiasta puhumisen. Kiusaaminen pitää lopettaa, mutta siitä ei saa puhua. Okei..? Miten?
Lapsen kokemus voi olla, että ope ei puutu. Tosiasiassa ope ei välttämättä huomaa koko kiusaamista. Esimerkki omasta kouluajastani. Minua kiusattiin punaisista läiskistä, jotka helposti nousevat hermostuessa kaulalle. Aina kun sana punainen tuli jossain esille, niin se sai meidän luokassa reaktion aikaan. Aina ja kaikki tiesivät, että sillä pilkattiin minua. Ei ruotsin ope voinut tietää, miksi "punainen omena" sai luokan naureskelemaan (ja minut punastumaan). Eikä hissan ope puhuessaan punaisista voinut tietää, kuinka piinaavia ne sisällissotaa käsittelevät tunnit oli minulle. Jne jne jne. Mitään kummempaa ei tarvittu siihen, että minulle osoitettiin paikkani ryhmän pohjalla. Tai suurimmalle osalle luokaa se varmasti oli vain huvittelua, läpänheittoa... Kun valittiin pelissä joukkuille nimiä, minun ryhmälle ehdotettiin punaista. Ja taas mentiin. Mistä opet sen olisi voineet huomata? Minä en kertonut eikä kukaan muukaan. En kertonut kotonakaan. Kärsin kolme vuotta, siittyin lukioon ja löysin omahenkistä seuraa. Ei ollut yläaste kivaa aikaa, mutta en siitä kuitenkaan kouluakaan syytä.
Mitä koulu olisi voinut tehdä? Antaa jälki-istuntoa kaikille, jotka käyttää sanaa punainen? Kieltää sanan "punainen"? Lähettää puolet luokasta toiseen kouluun? Ei, asiasta olisi pitänyt keskustella vakavasti koko luokan kanssa. Minun olisi pitänyt kertoa koko luokalle, että minulle se ei ole enää läpänheittoa vaan minua kiusataan. Kiusaaminen vaikuttaa itsetuntooni, saa minun jännittämään ja punastumaan entistä herkemmin. Olen ihan varma, että moni olisi lopettanut, jos vaan olisi tajunnut oikesti loukkaavansa. Osa ehkä olisi jatkanut. Ei minulla ole tuohonkaan mitään valmista ratkaisua.
Kouluissa ei varmasti ole mihinkään muuhun asiaan käytetty niin paljon energiaa viime vuosina kuin sen pohtimiseen, miten kiusaaminen saadaa selville (on kyselyä, on keskusteluja, on palautelaatikkoa, johon voi nimettömänä kertoa kiusamisesta, on tukioppilaita) ja miten siihen puututaan. Tämä nyt vaan ei ole ihan helppo ratkaistava ongelma. Enkä usko kiusaamisen häviävän ihmisten toiminnasta koskaan. Valitettavasti.
Jatkamme kuitenkin yrittämistä, koska kyllä yksittäisen lapsen kiusaaminen saadaan yleensä loppumaan, kunhan kaikki osapuolet saadaan oikeasti keskustelemaan tilanteesta. Ja asiaa selvitetään asiana muiden joukossa eikä tunnelatautuneena: "minun lapseni ei koskaan kiusaa ketään, miksi sitä aina syytetään, jos jollakulla on huono huumorintaju"
Puhuminen ei auta mitään. Jos minä tulen ja lyön sinua (en sitä koskaan tekisi) niin selviääkö se puhumalla? Entäs jos jatkan sitä joka päivä 5 vuotta?
Miksi opettajien ei haluta asiasta puhua? Koska kun kiusaaja saa asiasta tietää niin se kostaa AINA monta kertaa pahemmin. Jopa ne jotka ei aiemmin kiusannut rupeavat kiusaamaan.
Eikä kukaan halua olla se surkea reppana jota kiusataan. Miksi raiskatut eivät huutele ympäriinsä että on raiskattu? Osaakohan opettaja vastata tähän?
Yksi ainoa ilmoitus siitä että jotakin on kiusattu pitäisi VÄLITTÖMÄSTI käynnistää sellaisen toiminnan joka kiusaamisen lopettaa. Rikosilmoitus, koulusta erottaminen sekä jopa lastensuojelun puuttuminen asiaan jopa huostaanotolla. Täydellinen 0-toleranssi pitää olla kiusaamisella.
Opettajiesi kyllä pitää tajuta tuollainen mitä sinä sait kokea. Jos ei kykene niin puuttuu jo yksinkertainenkin äly päästä.
Eli heti kun kouluun tulee tieto kiusaamisesta (jota ymmärrettävästi ei kuitenkaan tule, kun siitä ei haluta puhua?) open tulee puuttua asiaan, mutta ei keskustella siitä. Vaihdetaan siis kiusaajan koulu ilman keskusteluja? Lyödään kiusaajaa? Laitetaan kiusaaja jälki-istuntoon, mutta ei kerrota miksi? Ja siirretään tarkkailuluokalle. (Semmoisia ei kyllö enää edes ole. Mutta pitäisi siis olla). Ok.
Mistäköhän haluaisit puhua kiusaajan kanssa? Päivän säästä?
He tietävät kiusaavansa. He tietävät satuttavansa toisia. He nauttivat siitä. Ei heitä kiinnosta pätkääkään jonkun opettajan saarnat.
Miksi ei puhuta sille joka hakkaa kadulla toisen ihmisen? Ei sen kanssa puhuta vaan poliisi raahaa sen putkaan ja syyttäjä nostaa syytteen. Vankilaan oikeuden jälkeen.
Puhuminen on täysin yliarvostettua.
Vierailija kirjoitti:
Oma poika on saanut kahden muun pojan kanssa käytöksenalennuksen kiusaamisesta johon kerran syyllistyivät. Opon mukaan myös meidän poikaa kurmuutettiin kovakouraisesti yläasteella. Aika monta koulunvaihtajaa olisi tässäkin jo koossa. EI koulunvaihto voi olla mikään sääntö. Tulisi valtava trafiikki.
Eli sama jatkuu. Kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. Koska kukaan ei halua jäädä kiusaajan kanssa samaan kouluun.
Minun lapseni osallistui kiusaamiseen viime syksynä. Heti, kun tieto tuli minun korviini keskustelimme kotona pitkään asiasta ja soitin kiusatun lapsen äidille. Menimme käymään tuon pojan kotona, keskusteltiin ja lapseni pyysi ihan vilpittömästi anteeksi. Kiusaaminen loppui siihen ja sovimme, että minuun ollaan heti yhteydessä, jos tuollainen käytös jatkuu. Puhuimme asiasta monta kertaa koska lapsellani oli asiasta hyvin huono omatunto ja edelleen välillä kyselen onko sopimus pitänyt. Edelleenkään he eivät ole parhaita kavereita, mutta eivät myöskään huonoissa väleissä.
Lapseni on huomionhakuinen lapsi, joka kaipaa kovasti kaverien hyväksyntää. Hän ei ole paha, mutta käytti väärää keinoa selviytyäkseen ja saadakseen hyväksyntää. Minun tehtäväni äitinä on puuttua lapseni käytökseen ja ohjata häntä oikeaan suuntaan. En oleta, että opettaja voi käyttää siihen yhtä paljon aikaa kuin minä käytin. Edelleen toivon, että jos lapseni kiusaa jotakuta saan siitä tiedon. Hän tietää kyllä, että kiusaamista en hyväksy.
Nyt kävi sitten niin, että omaa lastani kiusattiin (kuulin siitä vasta, kun kiusaaminen oli jatkunut jo pidempään yhden isomman pojan taholta). Otin asiassa yhteyttä kouluun, pyysin neuvottelua kaikkien kesken. Keskusteltiin asiasta, ei syytelty vaan yritettiin pitää tunteet kurissa. Nyt seuraan molempia juttuja aika herkällä korvalla, mutta molemmat jutut näyttää loppuneen.
Ei mielestäni olisi ollut viisasta siirtää kumpaakaan koulusta toiseen. Kyllä nöistä asiosta pitää puhumalla selvitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti minua ärsyttää tuo ikuinen väite, että opettajat ja rehtorit vähättelisivät/eivät haluaisi ratkaista näitä ongelmia. Olen kohta parikymmentä vuotta ollut töissä yläkoulussa sekä opettajana että rehtorina, enkä ole kertaakaan törmännyt tilanteeseen, jossa opehuonessa juteltaisiin, että "kylläpä se Jessica kiusaa sitä Jannicaa ihan urakalla. Hih. Dissailee välkällä ja kuulema netissäkin laittaa ikäviä kuvia. Juodaan me nyt lisää kahvia ja katsotaan kun lapsi kärsii"
Ihan joka ikinen tietoon tullut kiusaaminen on pyritty selvittämään, jos siihen on saatu vaan lupa. Monesti oppilas ja huoltaja kieltävät koululla asiasta puhumisen. Kiusaaminen pitää lopettaa, mutta siitä ei saa puhua. Okei..? Miten?
Lapsen kokemus voi olla, että ope ei puutu. Tosiasiassa ope ei välttämättä huomaa koko kiusaamista. Esimerkki omasta kouluajastani. Minua kiusattiin punaisista läiskistä, jotka helposti nousevat hermostuessa kaulalle. Aina kun sana punainen tuli jossain esille, niin se sai meidän luokassa reaktion aikaan. Aina ja kaikki tiesivät, että sillä pilkattiin minua. Ei ruotsin ope voinut tietää, miksi "punainen omena" sai luokan naureskelemaan (ja minut punastumaan). Eikä hissan ope puhuessaan punaisista voinut tietää, kuinka piinaavia ne sisällissotaa käsittelevät tunnit oli minulle. Jne jne jne. Mitään kummempaa ei tarvittu siihen, että minulle osoitettiin paikkani ryhmän pohjalla. Tai suurimmalle osalle luokaa se varmasti oli vain huvittelua, läpänheittoa... Kun valittiin pelissä joukkuille nimiä, minun ryhmälle ehdotettiin punaista. Ja taas mentiin. Mistä opet sen olisi voineet huomata? Minä en kertonut eikä kukaan muukaan. En kertonut kotonakaan. Kärsin kolme vuotta, siittyin lukioon ja löysin omahenkistä seuraa. Ei ollut yläaste kivaa aikaa, mutta en siitä kuitenkaan kouluakaan syytä.
Mitä koulu olisi voinut tehdä? Antaa jälki-istuntoa kaikille, jotka käyttää sanaa punainen? Kieltää sanan "punainen"? Lähettää puolet luokasta toiseen kouluun? Ei, asiasta olisi pitänyt keskustella vakavasti koko luokan kanssa. Minun olisi pitänyt kertoa koko luokalle, että minulle se ei ole enää läpänheittoa vaan minua kiusataan. Kiusaaminen vaikuttaa itsetuntooni, saa minun jännittämään ja punastumaan entistä herkemmin. Olen ihan varma, että moni olisi lopettanut, jos vaan olisi tajunnut oikesti loukkaavansa. Osa ehkä olisi jatkanut. Ei minulla ole tuohonkaan mitään valmista ratkaisua.
Kouluissa ei varmasti ole mihinkään muuhun asiaan käytetty niin paljon energiaa viime vuosina kuin sen pohtimiseen, miten kiusaaminen saadaa selville (on kyselyä, on keskusteluja, on palautelaatikkoa, johon voi nimettömänä kertoa kiusamisesta, on tukioppilaita) ja miten siihen puututaan. Tämä nyt vaan ei ole ihan helppo ratkaistava ongelma. Enkä usko kiusaamisen häviävän ihmisten toiminnasta koskaan. Valitettavasti.
Jatkamme kuitenkin yrittämistä, koska kyllä yksittäisen lapsen kiusaaminen saadaan yleensä loppumaan, kunhan kaikki osapuolet saadaan oikeasti keskustelemaan tilanteesta. Ja asiaa selvitetään asiana muiden joukossa eikä tunnelatautuneena: "minun lapseni ei koskaan kiusaa ketään, miksi sitä aina syytetään, jos jollakulla on huono huumorintaju"
Puhuminen ei auta mitään. Jos minä tulen ja lyön sinua (en sitä koskaan tekisi) niin selviääkö se puhumalla? Entäs jos jatkan sitä joka päivä 5 vuotta?
Miksi opettajien ei haluta asiasta puhua? Koska kun kiusaaja saa asiasta tietää niin se kostaa AINA monta kertaa pahemmin. Jopa ne jotka ei aiemmin kiusannut rupeavat kiusaamaan.
Eikä kukaan halua olla se surkea reppana jota kiusataan. Miksi raiskatut eivät huutele ympäriinsä että on raiskattu? Osaakohan opettaja vastata tähän?
Yksi ainoa ilmoitus siitä että jotakin on kiusattu pitäisi VÄLITTÖMÄSTI käynnistää sellaisen toiminnan joka kiusaamisen lopettaa. Rikosilmoitus, koulusta erottaminen sekä jopa lastensuojelun puuttuminen asiaan jopa huostaanotolla. Täydellinen 0-toleranssi pitää olla kiusaamisella.
Opettajiesi kyllä pitää tajuta tuollainen mitä sinä sait kokea. Jos ei kykene niin puuttuu jo yksinkertainenkin äly päästä.
Eli heti kun kouluun tulee tieto kiusaamisesta (jota ymmärrettävästi ei kuitenkaan tule, kun siitä ei haluta puhua?) open tulee puuttua asiaan, mutta ei keskustella siitä. Vaihdetaan siis kiusaajan koulu ilman keskusteluja? Lyödään kiusaajaa? Laitetaan kiusaaja jälki-istuntoon, mutta ei kerrota miksi? Ja siirretään tarkkailuluokalle. (Semmoisia ei kyllö enää edes ole. Mutta pitäisi siis olla). Ok.
Mistäköhän haluaisit puhua kiusaajan kanssa? Päivän säästä?
He tietävät kiusaavansa. He tietävät satuttavansa toisia. He nauttivat siitä. Ei heitä kiinnosta pätkääkään jonkun opettajan saarnat.
Miksi ei puhuta sille joka hakkaa kadulla toisen ihmisen? Ei sen kanssa puhuta vaan poliisi raahaa sen putkaan ja syyttäjä nostaa syytteen. Vankilaan oikeuden jälkeen.
Puhuminen on täysin yliarvostettua.
Kirjoitin kiusaajan äitinä tuonne jo yhden aloituksen. Oma poikani ajautui kiusaamaan porukan mukana. Se ei tee hänestä yhtään vähemmän kiusaajaa, mutta keskustelemalla hänellä ainakin silmät avautuivat näkemään tilanteen toisen kannalta. Ei hänellä ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä vaan saada kaveriporukan suosio. Aika moni työpaikkakiusaajakin pyrkii ennemmin oman asemansa kohottamiseen kuin varsinaisesti kiusatun haavoittamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin kiusaajan äitinä tuonne jo yhden aloituksen. Oma poikani ajautui kiusaamaan porukan mukana. Se ei tee hänestä yhtään vähemmän kiusaajaa, mutta keskustelemalla hänellä ainakin silmät avautuivat näkemään tilanteen toisen kannalta. Ei hänellä ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä vaan saada kaveriporukan suosio. Aika moni työpaikkakiusaajakin pyrkii ennemmin oman asemansa kohottamiseen kuin varsinaisesti kiusatun haavoittamiseen.
Juu, on olemassa pääkiusaajia ja porukan mukana kiusaavia. Porukan mukana kiusaavat eivät olisi kiusaajia yksinään, mutta he ovat tahdottomia laumasieuluja, jotka pyrkivät saamaan sosiaalista statusta, peesaamalla pääkiusaajaa, tai pääkiusaajia. Pääkiusaajat ovat taasen sitten aina psykopaattisia, tai persoonallisuushäiriöisiä lapsia.
Pääkiusaajan motiivi kiusaamiselle on sama, kuin tuo, minkä sarjamurhaaja Keith Jesperson kertoi toimintansa syyksi: "I put something on them, that they weren't responsible for". Syy on tunteidensiirrossa ja siinä, että halutaan siirtää itsestä ikävät tuntemukset toiseen ja purkaa sisällä oleva viha johonkin helppoon kohteeseen.
Kannattaa katsoa kohdasta 42.19 eteenpäin Ravenin, eli Jespersonin kertomus:
Joskus puhuin erään rikolliseksi luokitellun moottoripyöräkerhon jäsenen kanssa suhdeasioista ja hän oli sitä mieltä, että sukupuolisuhteet menevät niin, että paha ihminen purkaa pahaa oloaan kumppaniinsa, jonka jälkeen se, johon paha olo on purettu, purkaa sen seuraavaan kumppaniinsa ja tuo taas purkaa sen seuraavaan kumppaniinsa.
Tämä motoristi näki sukupuolisuhteet tällä tavalla...
Opettajana sanon sen verran, että aika usein menee näissä keskusteluissa puurot ja vellit sekaisin. Kiusaaminen ja riita sekoittuvat. Kaikki ikävä käytös ei ole kiusaamista. Kiusaamiseen liittyy ryhmän valtasuhteet. Kiusattu on alisteisessa asemassa kiusaajaan nähden ja kiusatulla ei ole mahdollisuutta puolustautua.
Kaikki väkivaltakaan ei ole kiusaamista. Väkivalta on kuitenkin aina rikos ja siihen puututaan. Koulussa keinot on kasvatuskeskustelu, jälki-istunto ja erottaminen määräajaksi (opetus tulee kuitenkin järjestää koulun toimesta). Rikosilmoitusta ei voida tehdä (se on asianomistajarikos, joten vain huoltaja/lapsi voin sen tehdä) mutta esim.pahoinpitely koulussa tarkoittaa aina lastesuojeluilmoituksen tekemistä lain mukaan. Oli sitten kyseessä kiusaaminen tai kahden tasaveroisen kesken leimahtanut tappelu. Kyseessä kun on pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttävä rikos. Lastensuojelu sitten etenee asiassa omilla keinoillaan, jos katsotaan tarpeelliseksi. Kouluun ei tule tietoa siitä, päätyykö perhe tuen piiriin vai ei.
Kaikki pitkään kestänytkään riitely ei ole aina kiusaamista. Jotkut ihmiset riitelee vuosikausia eikä siinä silti ole kysymys kiusaamisesta. Jopa aikuiset ihmiset tappelee vuosikausia jopa oikeusistuimissa raja-aidan sijainnista, eikä siinä ole kysymys kiusaamisesta.
Kiusaaminen on vakava asia, mutta se jää koulussa helposti kaiken turhanpäiväisten kähinöiden jalkoihin. Alakoulussa selvitellään lähes joka välitunti jotain tönimistä, saappaan piilottamista, haukkumista, "noi ei oo mun kaa"- juttua, whatsup ryhmistä poistamista, kamppaamista...
Aika usein vanhemmat kokevat kaiken tuon kiusaamisena, vaikka kyseessä on ihan normaalit lasten väliset kähinät. Yleensä. Ei toki aina. Kaikki ennen kuvattu voi olla ihan normaalia kähinää tai kiusaamista. Riippuu siitä, keneen se kohdistuu. Vakavasta kiusaamisesta olisi hyvä olla yhteydessä kouluun heti, kun lapsi siitä kertoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä1545 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin kiusaajan äitinä tuonne jo yhden aloituksen. Oma poikani ajautui kiusaamaan porukan mukana. Se ei tee hänestä yhtään vähemmän kiusaajaa, mutta keskustelemalla hänellä ainakin silmät avautuivat näkemään tilanteen toisen kannalta. Ei hänellä ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä vaan saada kaveriporukan suosio. Aika moni työpaikkakiusaajakin pyrkii ennemmin oman asemansa kohottamiseen kuin varsinaisesti kiusatun haavoittamiseen.
Juu, on olemassa pääkiusaajia ja porukan mukana kiusaavia. Porukan mukana kiusaavat eivät olisi kiusaajia yksinään, mutta he ovat tahdottomia laumasieuluja, jotka pyrkivät saamaan sosiaalista statusta, peesaamalla pääkiusaajaa, tai pääkiusaajia. Pääkiusaajat ovat taasen sitten aina psykopaattisia, tai persoonallisuushäiriöisiä lapsia.
Pääkiusaajan motiivi kiusaamiselle on sama, kuin tuo, minkä sarjamurhaaja Keith Jesperson kertoi toimintansa syyksi: "I put something on them, that they weren't responsible for". Syy on tunteidensiirrossa ja siinä, että halutaan siirtää itsestä ikävät tuntemukset toiseen ja purkaa sisällä oleva viha johonkin helppoon kohteeseen.
Kannattaa katsoa kohdasta 42.19 eteenpäin Ravenin, eli Jespersonin kertomus:
Joskus puhuin erään rikolliseksi luokitellun moottoripyöräkerhon jäsenen kanssa suhdeasioista ja hän oli sitä mieltä, että sukupuolisuhteet menevät niin, että paha ihminen purkaa pahaa oloaan kumppaniinsa, jonka jälkeen se, johon paha olo on purettu, purkaa sen seuraavaan kumppaniinsa ja tuo taas purkaa sen seuraavaan kumppaniinsa.
Tämä motoristi näki sukupuolisuhteet tällä tavalla...
Mistä sitten tavallisessa koululuokassa erottaa sen oikean kiusaajan? Nämä "tahdottomat laumasielut" kun saattavat hoitaa koko likaisen työn.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitten tavallisessa koululuokassa erottaa sen oikean kiusaajan? Nämä "tahdottomat laumasielut" kun saattavat hoitaa koko likaisen työn.
Jos on täysin sivullinen, niin voi olla vaikeaa huomata. Uhri kuitenkin kokee pääkiusaajan pääkiusaajana. Kyllä pääkiusaaja kiusaa eniten... toiset ovat sellaisia perässähiihtäjiä, jotka peesaavat sitä pääkiusaajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni osallistui kiusaamiseen viime syksynä. Heti, kun tieto tuli minun korviini keskustelimme kotona pitkään asiasta ja soitin kiusatun lapsen äidille. Menimme käymään tuon pojan kotona, keskusteltiin ja lapseni pyysi ihan vilpittömästi anteeksi. Kiusaaminen loppui siihen ja sovimme, että minuun ollaan heti yhteydessä, jos tuollainen käytös jatkuu. Puhuimme asiasta monta kertaa koska lapsellani oli asiasta hyvin huono omatunto ja edelleen välillä kyselen onko sopimus pitänyt. Edelleenkään he eivät ole parhaita kavereita, mutta eivät myöskään huonoissa väleissä.
Lapseni on huomionhakuinen lapsi, joka kaipaa kovasti kaverien hyväksyntää. Hän ei ole paha, mutta käytti väärää keinoa selviytyäkseen ja saadakseen hyväksyntää. Minun tehtäväni äitinä on puuttua lapseni käytökseen ja ohjata häntä oikeaan suuntaan. En oleta, että opettaja voi käyttää siihen yhtä paljon aikaa kuin minä käytin. Edelleen toivon, että jos lapseni kiusaa jotakuta saan siitä tiedon. Hän tietää kyllä, että kiusaamista en hyväksy.
Nyt kävi sitten niin, että omaa lastani kiusattiin (kuulin siitä vasta, kun kiusaaminen oli jatkunut jo pidempään yhden isomman pojan taholta). Otin asiassa yhteyttä kouluun, pyysin neuvottelua kaikkien kesken. Keskusteltiin asiasta, ei syytelty vaan yritettiin pitää tunteet kurissa. Nyt seuraan molempia juttuja aika herkällä korvalla, mutta molemmat jutut näyttää loppuneen.
Ei mielestäni olisi ollut viisasta siirtää kumpaakaan koulusta toiseen. Kyllä nöistä asiosta pitää puhumalla selvitä.
Todennäköisintä on kuitenkin se että lapsesi hakkasi kiusaamansa lapsen niin että se ei uskalla enää puhua asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti minua ärsyttää tuo ikuinen väite, että opettajat ja rehtorit vähättelisivät/eivät haluaisi ratkaista näitä ongelmia. Olen kohta parikymmentä vuotta ollut töissä yläkoulussa sekä opettajana että rehtorina, enkä ole kertaakaan törmännyt tilanteeseen, jossa opehuonessa juteltaisiin, että "kylläpä se Jessica kiusaa sitä Jannicaa ihan urakalla. Hih. Dissailee välkällä ja kuulema netissäkin laittaa ikäviä kuvia. Juodaan me nyt lisää kahvia ja katsotaan kun lapsi kärsii"
Ihan joka ikinen tietoon tullut kiusaaminen on pyritty selvittämään, jos siihen on saatu vaan lupa. Monesti oppilas ja huoltaja kieltävät koululla asiasta puhumisen. Kiusaaminen pitää lopettaa, mutta siitä ei saa puhua. Okei..? Miten?
Lapsen kokemus voi olla, että ope ei puutu. Tosiasiassa ope ei välttämättä huomaa koko kiusaamista. Esimerkki omasta kouluajastani. Minua kiusattiin punaisista läiskistä, jotka helposti nousevat hermostuessa kaulalle. Aina kun sana punainen tuli jossain esille, niin se sai meidän luokassa reaktion aikaan. Aina ja kaikki tiesivät, että sillä pilkattiin minua. Ei ruotsin ope voinut tietää, miksi "punainen omena" sai luokan naureskelemaan (ja minut punastumaan). Eikä hissan ope puhuessaan punaisista voinut tietää, kuinka piinaavia ne sisällissotaa käsittelevät tunnit oli minulle. Jne jne jne. Mitään kummempaa ei tarvittu siihen, että minulle osoitettiin paikkani ryhmän pohjalla. Tai suurimmalle osalle luokaa se varmasti oli vain huvittelua, läpänheittoa... Kun valittiin pelissä joukkuille nimiä, minun ryhmälle ehdotettiin punaista. Ja taas mentiin. Mistä opet sen olisi voineet huomata? Minä en kertonut eikä kukaan muukaan. En kertonut kotonakaan. Kärsin kolme vuotta, siittyin lukioon ja löysin omahenkistä seuraa. Ei ollut yläaste kivaa aikaa, mutta en siitä kuitenkaan kouluakaan syytä.
Mitä koulu olisi voinut tehdä? Antaa jälki-istuntoa kaikille, jotka käyttää sanaa punainen? Kieltää sanan "punainen"? Lähettää puolet luokasta toiseen kouluun? Ei, asiasta olisi pitänyt keskustella vakavasti koko luokan kanssa. Minun olisi pitänyt kertoa koko luokalle, että minulle se ei ole enää läpänheittoa vaan minua kiusataan. Kiusaaminen vaikuttaa itsetuntooni, saa minun jännittämään ja punastumaan entistä herkemmin. Olen ihan varma, että moni olisi lopettanut, jos vaan olisi tajunnut oikesti loukkaavansa. Osa ehkä olisi jatkanut. Ei minulla ole tuohonkaan mitään valmista ratkaisua.
Kouluissa ei varmasti ole mihinkään muuhun asiaan käytetty niin paljon energiaa viime vuosina kuin sen pohtimiseen, miten kiusaaminen saadaa selville (on kyselyä, on keskusteluja, on palautelaatikkoa, johon voi nimettömänä kertoa kiusamisesta, on tukioppilaita) ja miten siihen puututaan. Tämä nyt vaan ei ole ihan helppo ratkaistava ongelma. Enkä usko kiusaamisen häviävän ihmisten toiminnasta koskaan. Valitettavasti.
Jatkamme kuitenkin yrittämistä, koska kyllä yksittäisen lapsen kiusaaminen saadaan yleensä loppumaan, kunhan kaikki osapuolet saadaan oikeasti keskustelemaan tilanteesta. Ja asiaa selvitetään asiana muiden joukossa eikä tunnelatautuneena: "minun lapseni ei koskaan kiusaa ketään, miksi sitä aina syytetään, jos jollakulla on huono huumorintaju"
Puhuminen ei auta mitään. Jos minä tulen ja lyön sinua (en sitä koskaan tekisi) niin selviääkö se puhumalla? Entäs jos jatkan sitä joka päivä 5 vuotta?
Miksi opettajien ei haluta asiasta puhua? Koska kun kiusaaja saa asiasta tietää niin se kostaa AINA monta kertaa pahemmin. Jopa ne jotka ei aiemmin kiusannut rupeavat kiusaamaan.
Eikä kukaan halua olla se surkea reppana jota kiusataan. Miksi raiskatut eivät huutele ympäriinsä että on raiskattu? Osaakohan opettaja vastata tähän?
Yksi ainoa ilmoitus siitä että jotakin on kiusattu pitäisi VÄLITTÖMÄSTI käynnistää sellaisen toiminnan joka kiusaamisen lopettaa. Rikosilmoitus, koulusta erottaminen sekä jopa lastensuojelun puuttuminen asiaan jopa huostaanotolla. Täydellinen 0-toleranssi pitää olla kiusaamisella.
Opettajiesi kyllä pitää tajuta tuollainen mitä sinä sait kokea. Jos ei kykene niin puuttuu jo yksinkertainenkin äly päästä.
Eli heti kun kouluun tulee tieto kiusaamisesta (jota ymmärrettävästi ei kuitenkaan tule, kun siitä ei haluta puhua?) open tulee puuttua asiaan, mutta ei keskustella siitä. Vaihdetaan siis kiusaajan koulu ilman keskusteluja? Lyödään kiusaajaa? Laitetaan kiusaaja jälki-istuntoon, mutta ei kerrota miksi? Ja siirretään tarkkailuluokalle. (Semmoisia ei kyllö enää edes ole. Mutta pitäisi siis olla). Ok.
Mistäköhän haluaisit puhua kiusaajan kanssa? Päivän säästä?
He tietävät kiusaavansa. He tietävät satuttavansa toisia. He nauttivat siitä. Ei heitä kiinnosta pätkääkään jonkun opettajan saarnat.
Miksi ei puhuta sille joka hakkaa kadulla toisen ihmisen? Ei sen kanssa puhuta vaan poliisi raahaa sen putkaan ja syyttäjä nostaa syytteen. Vankilaan oikeuden jälkeen.
Puhuminen on täysin yliarvostettua.
Kirjoitin kiusaajan äitinä tuonne jo yhden aloituksen. Oma poikani ajautui kiusaamaan porukan mukana. Se ei tee hänestä yhtään vähemmän kiusaajaa, mutta keskustelemalla hänellä ainakin silmät avautuivat näkemään tilanteen toisen kannalta. Ei hänellä ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä vaan saada kaveriporukan suosio. Aika moni työpaikkakiusaajakin pyrkii ennemmin oman asemansa kohottamiseen kuin varsinaisesti kiusatun haavoittamiseen.
En ole eläessäni suurempaa roskaa kuullut. Että oikein huomiota????
Kyllä sinuna katsoisin peiliin nyt. Mitä olet opettanut lapselle joka kiusaa muita ihmisiä jotta saa muilta kiusaajilta huomiota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettajana sanon sen verran, että aika usein menee näissä keskusteluissa puurot ja vellit sekaisin. Kiusaaminen ja riita sekoittuvat. Kaikki ikävä käytös ei ole kiusaamista. Kiusaamiseen liittyy ryhmän valtasuhteet. Kiusattu on alisteisessa asemassa kiusaajaan nähden ja kiusatulla ei ole mahdollisuutta puolustautua.
Kaikki väkivaltakaan ei ole kiusaamista. Väkivalta on kuitenkin aina rikos ja siihen puututaan. Koulussa keinot on kasvatuskeskustelu, jälki-istunto ja erottaminen määräajaksi (opetus tulee kuitenkin järjestää koulun toimesta). Rikosilmoitusta ei voida tehdä (se on asianomistajarikos, joten vain huoltaja/lapsi voin sen tehdä) mutta esim.pahoinpitely koulussa tarkoittaa aina lastesuojeluilmoituksen tekemistä lain mukaan. Oli sitten kyseessä kiusaaminen tai kahden tasaveroisen kesken leimahtanut tappelu. Kyseessä kun on pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttävä rikos. Lastensuojelu sitten etenee asiassa omilla keinoillaan, jos katsotaan tarpeelliseksi. Kouluun ei tule tietoa siitä, päätyykö perhe tuen piiriin vai ei.
Kaikki pitkään kestänytkään riitely ei ole aina kiusaamista. Jotkut ihmiset riitelee vuosikausia eikä siinä silti ole kysymys kiusaamisesta. Jopa aikuiset ihmiset tappelee vuosikausia jopa oikeusistuimissa raja-aidan sijainnista, eikä siinä ole kysymys kiusaamisesta.
Kiusaaminen on vakava asia, mutta se jää koulussa helposti kaiken turhanpäiväisten kähinöiden jalkoihin. Alakoulussa selvitellään lähes joka välitunti jotain tönimistä, saappaan piilottamista, haukkumista, "noi ei oo mun kaa"- juttua, whatsup ryhmistä poistamista, kamppaamista...
Aika usein vanhemmat kokevat kaiken tuon kiusaamisena, vaikka kyseessä on ihan normaalit lasten väliset kähinät. Yleensä. Ei toki aina. Kaikki ennen kuvattu voi olla ihan normaalia kähinää tai kiusaamista. Riippuu siitä, keneen se kohdistuu. Vakavasta kiusaamisesta olisi hyvä olla yhteydessä kouluun heti, kun lapsi siitä kertoo.
Miten hemmetissä olet päässyt opettajaksi?
Tämä kyllä kertoo siitä että opettajaksi hakevalle pitäisi tehdä psykologinen arviointi ja testata erittäin huolella hänen psykopaattiset piirteet.
En voi käsittää tuollaista ajatusmaailaa. Että oikein normaalia kähinää?????
Vierailija kirjoitti:
M39 kirjoitti:
On se muuten mielenkiintoinen yhtälö, kun näillä (meillä) koulukiusatuilla ilmenee myös työttömyyttä ja sinkkuutta hyvin yleisesti. Näillä kiusaajilla on sit yleensä perheet ja ovat hyväpalkkaisessa työssä. Jotenkin ei tunnu reilulta.
Kiusaaminen kannattaa joten miksi se pitäisi kitkeä?
Ketäs sinä olet kiusannut? Tunnut sellaiselta ihmiseltä että pidät oikein suotavana kiusaamista. Kuuluuko toimintaasi vain henkinen väkivalta vai menetkö suoraan fyysiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Opettajien mielestä ei ole kiusaamista jos yksin oppilas suljetaan ulkopuolelle, hänelle ei puhuta, kieltäydytään tekemästä paritöitä jne. Ihan normaalia lasten väkisiä suhteita vaan, oma vika kun muut oppilaat ei tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni osallistui kiusaamiseen viime syksynä. Heti, kun tieto tuli minun korviini keskustelimme kotona pitkään asiasta ja soitin kiusatun lapsen äidille. Menimme käymään tuon pojan kotona, keskusteltiin ja lapseni pyysi ihan vilpittömästi anteeksi. Kiusaaminen loppui siihen ja sovimme, että minuun ollaan heti yhteydessä, jos tuollainen käytös jatkuu. Puhuimme asiasta monta kertaa koska lapsellani oli asiasta hyvin huono omatunto ja edelleen välillä kyselen onko sopimus pitänyt. Edelleenkään he eivät ole parhaita kavereita, mutta eivät myöskään huonoissa väleissä.
Lapseni on huomionhakuinen lapsi, joka kaipaa kovasti kaverien hyväksyntää. Hän ei ole paha, mutta käytti väärää keinoa selviytyäkseen ja saadakseen hyväksyntää. Minun tehtäväni äitinä on puuttua lapseni käytökseen ja ohjata häntä oikeaan suuntaan. En oleta, että opettaja voi käyttää siihen yhtä paljon aikaa kuin minä käytin. Edelleen toivon, että jos lapseni kiusaa jotakuta saan siitä tiedon. Hän tietää kyllä, että kiusaamista en hyväksy.
Nyt kävi sitten niin, että omaa lastani kiusattiin (kuulin siitä vasta, kun kiusaaminen oli jatkunut jo pidempään yhden isomman pojan taholta). Otin asiassa yhteyttä kouluun, pyysin neuvottelua kaikkien kesken. Keskusteltiin asiasta, ei syytelty vaan yritettiin pitää tunteet kurissa. Nyt seuraan molempia juttuja aika herkällä korvalla, mutta molemmat jutut näyttää loppuneen.
Ei mielestäni olisi ollut viisasta siirtää kumpaakaan koulusta toiseen. Kyllä nöistä asiosta pitää puhumalla selvitä.
Tällöinhän koulun vaihtoa ei tarvi. Kun vanhemmat ottavat vastuun. Mutta kun vanhemmat eivät suostu puuttumaan, saati että lietsovat kiusaamaan. Eli ei koulun vaihto tietenkään ole numero 1, vaan keskustelu vanhempien ja lasten kanssa, kun tilanteeseen puuttuminen ei muuta mitään kiusaajan täytyy vaihtaa koulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni osallistui kiusaamiseen viime syksynä. Heti, kun tieto tuli minun korviini keskustelimme kotona pitkään asiasta ja soitin kiusatun lapsen äidille. Menimme käymään tuon pojan kotona, keskusteltiin ja lapseni pyysi ihan vilpittömästi anteeksi. Kiusaaminen loppui siihen ja sovimme, että minuun ollaan heti yhteydessä, jos tuollainen käytös jatkuu. Puhuimme asiasta monta kertaa koska lapsellani oli asiasta hyvin huono omatunto ja edelleen välillä kyselen onko sopimus pitänyt. Edelleenkään he eivät ole parhaita kavereita, mutta eivät myöskään huonoissa väleissä.
Lapseni on huomionhakuinen lapsi, joka kaipaa kovasti kaverien hyväksyntää. Hän ei ole paha, mutta käytti väärää keinoa selviytyäkseen ja saadakseen hyväksyntää. Minun tehtäväni äitinä on puuttua lapseni käytökseen ja ohjata häntä oikeaan suuntaan. En oleta, että opettaja voi käyttää siihen yhtä paljon aikaa kuin minä käytin. Edelleen toivon, että jos lapseni kiusaa jotakuta saan siitä tiedon. Hän tietää kyllä, että kiusaamista en hyväksy.
Nyt kävi sitten niin, että omaa lastani kiusattiin (kuulin siitä vasta, kun kiusaaminen oli jatkunut jo pidempään yhden isomman pojan taholta). Otin asiassa yhteyttä kouluun, pyysin neuvottelua kaikkien kesken. Keskusteltiin asiasta, ei syytelty vaan yritettiin pitää tunteet kurissa. Nyt seuraan molempia juttuja aika herkällä korvalla, mutta molemmat jutut näyttää loppuneen.
Ei mielestäni olisi ollut viisasta siirtää kumpaakaan koulusta toiseen. Kyllä nöistä asiosta pitää puhumalla selvitä.
Todennäköisintä on kuitenkin se että lapsesi hakkasi kiusaamansa lapsen niin että se ei uskalla enää puhua asiasta.
Eli kaikki kiusaamiseen osallistuvat on aina läpeensä pahoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni osallistui kiusaamiseen viime syksynä. Heti, kun tieto tuli minun korviini keskustelimme kotona pitkään asiasta ja soitin kiusatun lapsen äidille. Menimme käymään tuon pojan kotona, keskusteltiin ja lapseni pyysi ihan vilpittömästi anteeksi. Kiusaaminen loppui siihen ja sovimme, että minuun ollaan heti yhteydessä, jos tuollainen käytös jatkuu. Puhuimme asiasta monta kertaa koska lapsellani oli asiasta hyvin huono omatunto ja edelleen välillä kyselen onko sopimus pitänyt. Edelleenkään he eivät ole parhaita kavereita, mutta eivät myöskään huonoissa väleissä.
Lapseni on huomionhakuinen lapsi, joka kaipaa kovasti kaverien hyväksyntää. Hän ei ole paha, mutta käytti väärää keinoa selviytyäkseen ja saadakseen hyväksyntää. Minun tehtäväni äitinä on puuttua lapseni käytökseen ja ohjata häntä oikeaan suuntaan. En oleta, että opettaja voi käyttää siihen yhtä paljon aikaa kuin minä käytin. Edelleen toivon, että jos lapseni kiusaa jotakuta saan siitä tiedon. Hän tietää kyllä, että kiusaamista en hyväksy.
Nyt kävi sitten niin, että omaa lastani kiusattiin (kuulin siitä vasta, kun kiusaaminen oli jatkunut jo pidempään yhden isomman pojan taholta). Otin asiassa yhteyttä kouluun, pyysin neuvottelua kaikkien kesken. Keskusteltiin asiasta, ei syytelty vaan yritettiin pitää tunteet kurissa. Nyt seuraan molempia juttuja aika herkällä korvalla, mutta molemmat jutut näyttää loppuneen.
Ei mielestäni olisi ollut viisasta siirtää kumpaakaan koulusta toiseen. Kyllä nöistä asiosta pitää puhumalla selvitä.
Todennäköisintä on kuitenkin se että lapsesi hakkasi kiusaamansa lapsen niin että se ei uskalla enää puhua asiasta.
Eli kaikki kiusaamiseen osallistuvat on aina läpeensä pahoja?
Normaali ihminen jola on moraali ja minkäänlaista sympatiaa muita kohtaan EI kiusaa koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Opettajien mielestä ei ole kiusaamista jos yksin oppilas suljetaan ulkopuolelle, hänelle ei puhuta, kieltäydytään tekemästä paritöitä jne. Ihan normaalia lasten väkisiä suhteita vaan, oma vika kun muut oppilaat ei tykkää.
Ei niiden opettajien mielestä edes hakkaaminen ole kiusaamista. Mitä nyt lapset nahistelee siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti minua ärsyttää tuo ikuinen väite, että opettajat ja rehtorit vähättelisivät/eivät haluaisi ratkaista näitä ongelmia. Olen kohta parikymmentä vuotta ollut töissä yläkoulussa sekä opettajana että rehtorina, enkä ole kertaakaan törmännyt tilanteeseen, jossa opehuonessa juteltaisiin, että "kylläpä se Jessica kiusaa sitä Jannicaa ihan urakalla. Hih. Dissailee välkällä ja kuulema netissäkin laittaa ikäviä kuvia. Juodaan me nyt lisää kahvia ja katsotaan kun lapsi kärsii"
Ihan joka ikinen tietoon tullut kiusaaminen on pyritty selvittämään, jos siihen on saatu vaan lupa. Monesti oppilas ja huoltaja kieltävät koululla asiasta puhumisen. Kiusaaminen pitää lopettaa, mutta siitä ei saa puhua. Okei..? Miten?
Lapsen kokemus voi olla, että ope ei puutu. Tosiasiassa ope ei välttämättä huomaa koko kiusaamista. Esimerkki omasta kouluajastani. Minua kiusattiin punaisista läiskistä, jotka helposti nousevat hermostuessa kaulalle. Aina kun sana punainen tuli jossain esille, niin se sai meidän luokassa reaktion aikaan. Aina ja kaikki tiesivät, että sillä pilkattiin minua. Ei ruotsin ope voinut tietää, miksi "punainen omena" sai luokan naureskelemaan (ja minut punastumaan). Eikä hissan ope puhuessaan punaisista voinut tietää, kuinka piinaavia ne sisällissotaa käsittelevät tunnit oli minulle. Jne jne jne. Mitään kummempaa ei tarvittu siihen, että minulle osoitettiin paikkani ryhmän pohjalla. Tai suurimmalle osalle luokaa se varmasti oli vain huvittelua, läpänheittoa... Kun valittiin pelissä joukkuille nimiä, minun ryhmälle ehdotettiin punaista. Ja taas mentiin. Mistä opet sen olisi voineet huomata? Minä en kertonut eikä kukaan muukaan. En kertonut kotonakaan. Kärsin kolme vuotta, siittyin lukioon ja löysin omahenkistä seuraa. Ei ollut yläaste kivaa aikaa, mutta en siitä kuitenkaan kouluakaan syytä.
Mitä koulu olisi voinut tehdä? Antaa jälki-istuntoa kaikille, jotka käyttää sanaa punainen? Kieltää sanan "punainen"? Lähettää puolet luokasta toiseen kouluun? Ei, asiasta olisi pitänyt keskustella vakavasti koko luokan kanssa. Minun olisi pitänyt kertoa koko luokalle, että minulle se ei ole enää läpänheittoa vaan minua kiusataan. Kiusaaminen vaikuttaa itsetuntooni, saa minun jännittämään ja punastumaan entistä herkemmin. Olen ihan varma, että moni olisi lopettanut, jos vaan olisi tajunnut oikesti loukkaavansa. Osa ehkä olisi jatkanut. Ei minulla ole tuohonkaan mitään valmista ratkaisua.
Kouluissa ei varmasti ole mihinkään muuhun asiaan käytetty niin paljon energiaa viime vuosina kuin sen pohtimiseen, miten kiusaaminen saadaa selville (on kyselyä, on keskusteluja, on palautelaatikkoa, johon voi nimettömänä kertoa kiusamisesta, on tukioppilaita) ja miten siihen puututaan. Tämä nyt vaan ei ole ihan helppo ratkaistava ongelma. Enkä usko kiusaamisen häviävän ihmisten toiminnasta koskaan. Valitettavasti.
Jatkamme kuitenkin yrittämistä, koska kyllä yksittäisen lapsen kiusaaminen saadaan yleensä loppumaan, kunhan kaikki osapuolet saadaan oikeasti keskustelemaan tilanteesta. Ja asiaa selvitetään asiana muiden joukossa eikä tunnelatautuneena: "minun lapseni ei koskaan kiusaa ketään, miksi sitä aina syytetään, jos jollakulla on huono huumorintaju"
Puhuminen ei auta mitään. Jos minä tulen ja lyön sinua (en sitä koskaan tekisi) niin selviääkö se puhumalla? Entäs jos jatkan sitä joka päivä 5 vuotta?
Miksi opettajien ei haluta asiasta puhua? Koska kun kiusaaja saa asiasta tietää niin se kostaa AINA monta kertaa pahemmin. Jopa ne jotka ei aiemmin kiusannut rupeavat kiusaamaan.
Eikä kukaan halua olla se surkea reppana jota kiusataan. Miksi raiskatut eivät huutele ympäriinsä että on raiskattu? Osaakohan opettaja vastata tähän?
Yksi ainoa ilmoitus siitä että jotakin on kiusattu pitäisi VÄLITTÖMÄSTI käynnistää sellaisen toiminnan joka kiusaamisen lopettaa. Rikosilmoitus, koulusta erottaminen sekä jopa lastensuojelun puuttuminen asiaan jopa huostaanotolla. Täydellinen 0-toleranssi pitää olla kiusaamisella.
Opettajiesi kyllä pitää tajuta tuollainen mitä sinä sait kokea. Jos ei kykene niin puuttuu jo yksinkertainenkin äly päästä.
Eli heti kun kouluun tulee tieto kiusaamisesta (jota ymmärrettävästi ei kuitenkaan tule, kun siitä ei haluta puhua?) open tulee puuttua asiaan, mutta ei keskustella siitä. Vaihdetaan siis kiusaajan koulu ilman keskusteluja? Lyödään kiusaajaa? Laitetaan kiusaaja jälki-istuntoon, mutta ei kerrota miksi? Ja siirretään tarkkailuluokalle. (Semmoisia ei kyllö enää edes ole. Mutta pitäisi siis olla). Ok.
Mistäköhän haluaisit puhua kiusaajan kanssa? Päivän säästä?
He tietävät kiusaavansa. He tietävät satuttavansa toisia. He nauttivat siitä. Ei heitä kiinnosta pätkääkään jonkun opettajan saarnat.
Miksi ei puhuta sille joka hakkaa kadulla toisen ihmisen? Ei sen kanssa puhuta vaan poliisi raahaa sen putkaan ja syyttäjä nostaa syytteen. Vankilaan oikeuden jälkeen.
Puhuminen on täysin yliarvostettua.
Kirjoitin kiusaajan äitinä tuonne jo yhden aloituksen. Oma poikani ajautui kiusaamaan porukan mukana. Se ei tee hänestä yhtään vähemmän kiusaajaa, mutta keskustelemalla hänellä ainakin silmät avautuivat näkemään tilanteen toisen kannalta. Ei hänellä ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä vaan saada kaveriporukan suosio. Aika moni työpaikkakiusaajakin pyrkii ennemmin oman asemansa kohottamiseen kuin varsinaisesti kiusatun haavoittamiseen.
En ole eläessäni suurempaa roskaa kuullut. Että oikein huomiota????
Kyllä sinuna katsoisin peiliin nyt. Mitä olet opettanut lapselle joka kiusaa muita ihmisiä jotta saa muilta kiusaajilta huomiota?
Kuten sanoin. Olen katsonut. Ja pistänyt lapsen katsomaan. Mitä vielä olisin voinut tehdä? Ilmeisesti tämän palstan hengessä hakata henkihieveriin ja pistää uuteen kouluun? Paska lapsi , joka kymmenvuotiaana osallistui kaverin haukkumiseen ja nolaamiseen. Kyseessä siis ei ollut fyysinen kiusaaminen. Ei mitään toivoa. Kiusaaja mikä kiusaaja. Oikeasti? Olen siis täysin epäonnistunut äiti eikä kiusaamista tio lsosi pysty kuitenkaan lopettamaan. Ikinä?
Eli heti kun kouluun tulee tieto kiusaamisesta (jota ymmärrettävästi ei kuitenkaan tule, kun siitä ei haluta puhua?) open tulee puuttua asiaan, mutta ei keskustella siitä. Vaihdetaan siis kiusaajan koulu ilman keskusteluja? Lyödään kiusaajaa? Laitetaan kiusaaja jälki-istuntoon, mutta ei kerrota miksi? Ja siirretään tarkkailuluokalle. (Semmoisia ei kyllö enää edes ole. Mutta pitäisi siis olla). Ok.