Haluan lapsen-Mies ei vielä!
Heips!
Olen 26 vuotias nainen, mieheni on hiukan nuorempi. Olemme olleet yhdessä 2 vuotta ja minä haluaisin jo lapsen, mies ei vielä. Sattuu! Mulla on ollut vauvakuume jo monta vuotta eikä loppua näy. Välillä kuume hellittää ja taas tulee takaisin. En jaksaisi odottaa.
En välttämättä edes haluaisi alkaa sitä lasta juuri nyt yrittämäänkään vaan haluan, että mies lupaisi inulle jonkin tietyn ajankohdan mitä voisin odottaa ja olla varma, että silloin se sitten tapahtuu, jos ajankohta on silloin edelleen hyvä. Mies ei edes perustele ettei haluaisi lasta nyt kun ei ole sitä eikä sitä (työpaikkaa, autoa, asuntoa yms.)... sanoo vain, ettei juuri nyt halua eikä halua luvata minulle tarkkaa aikaakaan, tietenkään. Sanoo kyllä, että haluaa kyllä lapsia ja juuri minun kanssani. Kun olen kysynyt, että milloin... niin mies sanoo, että okei... kolmen vuoden sisään! Olen silloin 29. Joo, nuori, periaatteessa... On mulla aikaa jne.jne., mutta voi kun on vaikeaa! Miten mä muka odotan 3 vuotta kun kuume on kestänyt jo vuosia muutenkin ja aina pahenee??? Tänäänkin jo itkua vääntänyt.
Miten tää tulis helpommaksi? Ei auta perustella miehelle, ettei se lapsi edes välttämättä tärppää heti yms. Kokeiltu on.
Ehkäisyä emme käytä. Pillerit olen lopettanut aikoja sitten. " Ehkäisynä" on siis keskeytetty yhdyntä-ollut jo sen 2 vuotta ja raskaaksi en ole tullut. Jos tulisin vahingossa raskaaksi mies tod. näköisesti ehdottaisi aborttia, mutta kantaisi kuitenkin vastuunsa jos en sitä tekisi.
En halua lasta mitenkään salaakaan. Haluan että mieskin sitä haluaa. Miksi nää asiat on niin vaikeita? Kumman kuuluu taipua? En halua painostaa, mutta en usko, että mieskään tietää mitä asia ulle merkitsee.
Huoh! Kohtalotovereita? Miten asiat teillä järjestyneet? Kauanko olette joutuneet odottamaan?
Kommentit (9)
Ja mulla on ollu vauvavakuume jo 6 vuotta!
Nyt alka jo mitta olla täynnä.
Tosin viimeisessä keskustelussa saimme alustavasti sovittua, että kolmen vuoden päästä, ja siihen on kyllä ihan järkisyyt. Mutta kyllä asia on niin, että jos ukko vielä kolmen vuoden päästä jänistää, niin olen oman elämäni käännekohdassa.
Silloin minun on aika päättää jatkanko mieheni kanssa ehkä ilman yhteisiä lapsia, vai eroanko, ja koitan löytää vielä jonkun, joka lapsia haluaa kanssani.
Olen 27-vuotias, joten kyllä se 3-kymppisenä täytyy päättää, ettei tule tehtyä 4-kymppisenä hätäpäissään tyhmyyksiä lähibaarin parhaan dna:n kanssa...
Lopulta mies taipui siihen että jätetään ehkäisy pois vuoden kun opiskelut alkaa olla lopuillaan ja näin tehtiin. Luultiin että yrittämisessä menee aikaa ja mieskin ehtii innostua asiasta mutta tärppäsi kerralla. Mies ei ollut juurikaan kiinnostunut vauvasta raskausaikana eikä osallistunut mihinkään. Vauvan synnyttyä kyllä tykkäsi vauvfasta ja oli siitä ylpee mutta ei osallistunut hoitoon ym. ja vain hoputti minua palaamaan töihin. Minä olisin halunnut toisen perään ja muutenkin useita lapsia ja mies sis tiesi tämän jo kun alettiin tapailla. Nyt menin kuitenkin miehen mieleiksi töihin ja sain sitten miehen taipumaan seuraavaan lapseen. Mulla mies muo nuorempi ja toisen lapsen jälkeen sanoi suoraan että ei ole ollut valmis isäksi vaikka lapsista pitääkin ja että kaipaa kavereiden aknssa olemista ja kahden keskeistä aikaa. Nyt meillä kolmaskin lapsi ja lapsen syntymän jälkeen mies sanoi että suostui lkapseen vain jotta en jättäisi häntä. En ollut mitään moist
edes suunnitellut mutta mies siis pelkäsi tätä ja suostui siksi. Nyt meillä kolme pientä lasta ja mies aika stressaantunut ja tyytymätön elämäämme. En siis oman kokemukseni perusteella ainakaan pakolla lapsia alkaisi hankkia sillä kyllä molempien pitää olla valmiita asiaan. Hyvä kuitenkin olisi keskustella aika tarkkaan mitä mies elämältään odottaa ja miten suhtautuu tulevaisuuteen jossa on iso vastuu lapsista ja omat jutut jää taka-alalle. Mun mies siis oli epävarma lasen hankinnasta mutta kun taivuttelin suostui niitä tekemään mutta nyt jälkeenpäin on tyytymätön että suostui. Tämä ei ole hyväksi suhteelle eikä lapsillekkaan. Itseäni hiukan harmittaa että asoita ei jo alkujaan puitu tarkemmin jolloin olisin voinut miettiä riittääkö rakkaus miestä kohtaan vaikka hän ei lapsia tahtoisikaan. Vieläkin miestäni rakastan mutta tosiaan kannan huonoa omaatuntoa siitä että olen pakottanut miehen elämään johon ei voi olla tyytyväinen.
..tosin niin, että lapsia oli yksi. Esikoinen oli siis aivan katastrofaalinen ja ei-toivottu, mutta loppujen lopuksi erittäin rakastettu jo odotusaikana ihan molempien vanhempien puolesta. Toista lasta mieheni ei vaan halunnut, tai vasta " ensi vuonna" ja sitten taas " ensi talvena" tai " kun ollaan vähän matkusteltu" . Ja minä nalkutin. Meillä ikäero on niin päin, että mies on yli 10 vuotta vanhempi ja minä laskeskelin, että pakkohan niitä lapsia on nyt tulla, eikä sitten joskus, kun mieskin alkaa olla jo nelikymppinen. Varsinkin, ku haluan enemmän kuin yhden tai kaksi lasta. Selitin, että turha vapauden perään on haikailla, kun on jo yksi lapsi ja kaikkea muuta.
Jätin pillerit vuosi sitten pois, mies tiesi tietenkin. Sanoin, etten halua niitä syödä ja omaa hormonitoimintaani sekoittaa, kun kerran lapsi olisi mielestäni tervetullut. Meni monta kuukautta ennen kuin mitään tapahtui. Luulen, että mieskin alkoi sopeutua ajatukseen, että vauva saattaa tulla jos on tullakseen. Nyt olen raskaana ja mieheni ihan hyväksynyt tilanteen ja sanoo, että onhan se ihan mukava ajatus. Ihan täysillä mies ei välttämättä ole mukana vielä, mutta eipä tässä alkuraskaudessa hirveästi mitään miehelle olekaan... lapsihan on lähinnä uskon asia vielä. =)
Tsemppiä yritykseen ja nalkuta vauvasta koko ajan!
Miehellä oli vielä hurjempi nuoruus kun mulla. Olen saanu mennä ja vieläkin välillä menen baariin ja pynttäydyn ekä nautin siitä, että niitä lapsia ei vielä ole. Siksi nyt menenkin kun vielä pääsen. En usko, että kummallakaan tulisi ikävä baarielämääkään, kahdenkeskistä aikaa ehkä... Mutta toisaalta ei sitä lastenteon aikaa tarvitsisi lukkoon lyödäkään ihan heti. Kunhan olisi jokin varmuus, että esi. ensivuonna. Siihen jaksaisin odottaakin... Ja olisin onnellinen. Nyt jos odotusta edes yrityksen aloittamiselle tulee 3 vuotta niin ei vaan jaksaisi! Kavereilla alkaa olemaan lapsia, asuntoja... Itse viettää vielä lähes teinielämää :D. Joo, onhan se kiva, ei ainakaan kadu menetettyä nuoruutta, mutta kyllä mun mielestä tässä iässä aletaan jo punnitsemaan sitäkin, että haluaako niitä lapsia vai ei. Ja koska... Jos niitä ei sitten vaikka saakaan (ollaanhan tässä jo tosiaan 2 vuotta käytetty sitä keskeytettyä).
Tiedän, että mies rakastaa mua paljon ja niin minäkin häntä. Enkä minäkään ihan tottapuhuen välttämättä sitä lasta juuri nyt halua alkaa yrittämään töiden vuoksi, jos vaikka vakipaikan saisin.. (ensivuonna olisi hyvä aika).. Mutta... BLÄÄH!
ap
Luin miehelle kirjoittamani tekstit. Hän on ahdistunut. Sanoo, että painostan kaikenaikaa. Mua itkettää.
Sanoi, että on tullut jo paljon siinä mua vastaan, että voidaan alkaa yrittämään EHKÄ ensivuonna, mutta ei lupaa mitään. Käytännössä näin ei siis tule tapahtumaan. Mietin nyt vain, että kummanko toiveiden mukaan tässä mennään kun kumpikaan ei selvästikään anna periksi?
Pitääkö mun nyt olla hiljaa monta kuukautta ja aina välillä mainita asiasta. Tää tekis todella kipeetä. Mitä jos mies ei sitten haluakaan niitä lapsia. Mulla alkaa vissiin olemaan jokin 30 kympin kriisikin kun ajattelen, että jos mulla ei sitten olekaan aikaa löytää sopivaa miestä myöhemminkään jos mun mies ei vaikka niitä lapsia ikinä haluakaan.
Mihin uskallan luottaa?
Olen jo kerran eronnut pitkästä suhteesta suhteen toimimattomuuden vuoksi. Ex olisi lapsia halunnut, mutta suhde ei muuten toiminut ja erosimme yhteistuumin. Pelottaa... :(
ap
jos itse sitä ei halua. Jos miehesi haluaa elää vielä elämää ilman että sitoutuu loppuelämäkseen lapseen, pitää hänen antaa niin tehdä. Entinen avomieheni oli juuri samanlainen kiristäjä tuossa asiassa...ei mitään tiettyä aikaa millon olisi hyvä, vaan aina ehkä sitten kun opiskelut on ohi, tai ollaan naimisissa...luulen ettei hän oikeasti olisi halunnut lapsia minun kanssani ollenkaan. Nykyisen aviomieheni kanssa asia on ollut alusta asti selvä, lapsia saa tulla jos on tullakseen. Jos ei, niin adoptoidaan, mutta vähintään 3 lasta on kummankin toiveissa.
En missään tapauksessa halua olla ilkeä, ajattelen vaan että miestäsi luultavasti ahdistaa kokoaikainen vauvan perään haikailu jos hän itse ei ole vielä samalla tasolla, ja jos asiasta koko ajan jauhaa ei asiaan kerkeä ollenkaan kasvaa sisälle, vaan sen ajattelemista siirtää koko ajan eteenpäin eikä siitä tule loppua. Pahimmassa tapauksessa jossain vaiheessa mies suostuu, muttei ota mitään vastuuta lapsesta, vaan riitatilanteissa käskee itse pitämään kakarasta huolta koska itse sen halusitkin.
Neuvoisin keskustelemaan asiasta vakavasti, ja jos ei vieläkään mitään halua tehdä lasta (siis oikeasti halua, ei myöntyväisyyttä) niin kannattaa laittaa mies kiertoon. Löydät kyllä sellaisen jonka kanssa olet onnellinen ja joka haluaa perheen yhtä paljon kuin sinä itse.
Siinä ei saa lapsi hyvää alkua, kun isäehdokas on hommaan painostettu. Se ei ole oikein lasta kohtaan, eikä muutenkaan hyväksi teidän parisuhteelle. Mä ehdottaisin, että antaisit asian olla nyt jonkun aikaa. Olet vielä nuori, sulla on aikaa, vaikka eihän sitä aina tiedä kenelle lapsi suodaan.. Miehesi olisi varmasti kiitollinen siitä, että lopettaisit painostamisen ja antaisit asian olla. Hänkin saisi tilaa hengittää, miettiä asiaa itsekseen, ilman että siitä koko ajan jankutat. Ajattele asiaa myös hänen kannaltaan! Mieti millaista sun elämä olisi, jos miehesi koko ajan jankkaisi asiasta joka ei sua itseäsi kiinnosta ja/tai johon et ole vielä valmis.
Me alettiin yrittämään lasta reilun 3 vuoden yhteiselon ja pitkän harkinnan jälkeen. Oli ihanaa kun mieskin halusi lasta yhtä kovin kuin minä! Ja hän onkin nyt ihana isä, joka rakastaa lastaan yli kaiken ja nauttii hänen kanssaan olemisesta. Asia vois olla hyvinkin toisin, jos hänet olisin " pakottanut" isäksi. Ehkä lapsella ei olisi isää, ehkä olisin nyt yksin ja ilman lasta... Ei voi tietää..
Älä siis painosta. Anna asian olla nyt jonkun aikaa. Jos kuume kauheasti pakottaa, käy hoitamassa muiden lapsia. Ties vaikka helpottuisi siitä.. ;)
ap