Peukutusketju - Olen kokenut tämän
Eli siis peukku ylös = juu, peukku alas = en
Olen kutsunut kaverin ulos heittelemällä pieniä kivia asuntonsa ikkunaan.
Kommentit (1078)
Sairastunut sukeltajan- tai vuoristotautiin.
Lukenut Päätalon Iijoki-sarjan kokonaan?
Käynyt tekemässä virallisen Mensan testin.
Sulkenut puhelimen tietoisesti kun haluaa olla pari päivää omassa rauhassa.
Käynyt muunlaisella kuin Ruotsin ja Tallinnan risteilyllä.
Huomannut otsassa ikäjuonteita 😨
Yöpynyt hostellin makuusalissa yhteismajoituksessa
Saanut äidinlyyran lapseltaan.
Joku perheenjäsenistä tai kaveripiiristä on ilmoitettu kadonneeksi.
Punkin poistaminen omalta tai lemmikkieläimen iholta.
Radiokanavan kilpailussa voittaminen.
Öljyntorjuntajoukoissa oleminen
Ravintolapäivää osallistuminen ravintolan perustajana
Juhannuksena tyhjään kaupunkiin jääminen ja sen hiljaisuudesta nauttiminen.
Koira purrut.