Ystävän pakkomielteinen ajattelu

Eikö kellään ole kokemusta tai asiantuntemusta tällaisesta?

Mikset vain sivuuttaisi aihetta ja puhuisi muista asioista? Miksi sun pitäisi ottaa kantaa tähän asiaan?

Kuulostaa normaalilta av-mammalta.

Vierailija kirjoitti:

Mikset vain sivuuttaisi aihetta ja puhuisi muista asioista? Miksi sun pitäisi ottaa kantaa tähän asiaan?

Välitön syy on, että hän itse haluaa "keskustella" siitä. Yrittää saada vahvistusta ajatuksilleen, ja kun en varauksetta pysty sitä antamaan, niin jatkaa uudelleen eri "perusteluilla".

Isompi syy nyt kuitenkin on, että tunnistan taustalla saman ajattelun kapenemisen, joka aikoinaan johti ensimmäiseen psykoosiin. Silloin minulla ja muilla läheisillään oli isot itsesyytökset, että miten emme tajunneet ajoissa. Seuraavan kerran tajusimme, ja silloin toimimme ajoissa. Nyt on elämäntilanne sillä tavalla muuttunut, etten ollenkaan tiedä, miten toimia. Olen huolissani pienten lastensa takia.

Nostan

Minusta tuntuu että nyt olet kyllä yliherkkä tämän ystävän historian takia. Aika moni kaipailee ajoittain, varsinkin jos on jotenkin sisäisesti levoton tai onneton, jotain isoa muutosta, esim. vaikkapa muuttoa arvostetummalle asuinalueelle. Helposti siitä tulee mielessä vähän kuin pakkomielle, koska mieli kokee sen ratkaisuna ongelmiin. Jollekin toiselle tällainen pakkomielle voi olla ajatus puolison löytymisestä tai laihtumisesta.

Vaarallisia tämän kaltaiset pakkomielteet eivät ole. Jos ne menevät överiksi, ja jos henkilö ei pysty toteuttamaan haavettaa, ne aiheuttavat kyllä ahdistusta, mutta siihenkin ihminen väsyy ja sitten vaan suree surunsa siitä että ei saa mitä haluaa tai kokee tarvitsevansa. Ystävä voi myös tässä auttaa muistuttamalla, että monet ihmiset ovat ihan tyytyväisiä ilman asumista hyvällä alueella tai ilman puolisoa tai ilman sitä mitä henkilö nyt kokee tarvitsevansakin.

Toisaalta voi käydä niin että ihminen saa toteutettua haaveensa, mutta pettyy, koska siellä paremmassa asunnossa asuukin edelleen levoton minä, eikä kaikki muuttunutkaan. Sekin on kuitenkin vain opettavainen kokemus, ei mitenkään vaarallista. Itsekin nuorena uskoin, että saamalla mitä haluan pääsen sisäisestä levottomuudesta ja tyytymättömyydestä, ja sainkin lähes kaiken mitä kaipasin - tulematta onnelliseksi. Näiden kokemusten kautta sitä oppii etsimään onnen esteitä ja syitä mielestään, ei enää lähinnä ulkomaailmasta, mutta se on pitkä kasvuprosessi.

Ei sinun mitään välirikkoa tarvitse harkita, mutta älä myöskään ala arpomaan yhtäläisyyksiä tämän uusimman "pakkomielteen" ja hänen aiempien mt-ongelmiensa välille. Ne yhteydet kun olisivat pelkkiä sinun arvauksiasi, eikä sinulla ole oikeutta häntä niillä kuormittaa. Pysy vaan kaverina, ja keskustele asioista ja mielipiteistä sellaisenaa, ilman vetämättä skitsofreniaa mukaan. Jos todellisuudentaju alkaa sitten todella järkkyä, niin sen kyllä huomaa, ja silloin voi olla järkevää puhua asiasta esim. henkilön lähiomaisen kanssa jos tuntee sellaisen. Mutta tuo että kokisi olevansa onnellinen arvostetulla alueella ei ole vielä huolestuttava oire. Sensijaan, jos alkaisi kuvitella että salamurhaajat tai ufo-olennot vainoavat häntä nykyisellä alueella ja siksi on pakko päästä pois, olisi merkki että skitsofrenian hoito ei taida ihan tasapainossa olla.

Skitsofreniaan voi liittyä tai sairastetuista psykooseista voi jäädä semmoinen ominaisuus, että ajattelu on kapeaa, joustamatonta tai jäykkää. Toisaalta tämäntyyppinen ajattelumalli voi joillain olla myös perusominaisuutena, ja sinänsä altistaa psykoosiin sairastumiselle (koska mielellä ei ole käsittelymahdollisuuksia vaan ns. tiukat urat).

Itse tunnet ystäväsi parhaiten. Jos mielestäsi tämä päähänpinttymä on jotenkin poikkeuksellisen erilaista kuin ajattelu ystävälläsi yleensä, niin ehkä psykoosijakso tosiaan on lähestymässä. Mutta jos se on vain yksi pinttymä muiden joukossa, niin siinähän on.

Kai ystäväsi hoito ja seuranta on kunnossa?

Vierailija kirjoitti:

Skitsofreniaan voi liittyä tai sairastetuista psykooseista voi jäädä semmoinen ominaisuus, että ajattelu on kapeaa, joustamatonta tai jäykkää. Toisaalta tämäntyyppinen ajattelumalli voi joillain olla myös perusominaisuutena, ja sinänsä altistaa psykoosiin sairastumiselle (koska mielellä ei ole käsittelymahdollisuuksia vaan ns. tiukat urat).

Itse tunnet ystäväsi parhaiten. Jos mielestäsi tämä päähänpinttymä on jotenkin poikkeuksellisen erilaista kuin ajattelu ystävälläsi yleensä, niin ehkä psykoosijakso tosiaan on lähestymässä. Mutta jos se on vain yksi pinttymä muiden joukossa, niin siinähän on.

Kai ystäväsi hoito ja seuranta on kunnossa?

Kiitos vastauksesta. Kieltämättä hänellä oli jo ennen sairastumistaan jonkin verran taipumusta kapea-alaiseen ajatteluun, mutta mielestäni se väheni jossain vaiheessa sairastumisen jälkeen, kun sai sekä lääkitystä että terapiaa. Siksi sen ilmeneminen nyt enenevän vahvana on herättänyt huoleni. Ystäväni on ymmärtääkseni jättänyt pois lääkityksen enkä tiedä, käykö vielä terapiassa. Hän ei ole itse puhunut aiheesta pitkään aikaan enkä ole kehdannut kysyä.

Hänellä on myös tietyt muut (kuin nyt tähän "aluepakkoon" liittyvät) aihepiirit, joiden käsittely on jotenkin lehahtanut päälle ennen psykooseja ja nyt yllättäen on kovasti ollut niistä kiinnostunut. Mutta luulen, että vain tällaisessa tilanteessa ollut henkilö voi tietää, miten herkällä alueella tässä tasapainoillaan, kun loukata ei haluaisi ja toinen kuitenkin on periaatteessa toistaiseksi ihan tolkuissaan. Siksi mietin, miten ihmeessä ottaisin asian esiin vai onko parempi olla kuin mitään ei olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu että nyt olet kyllä yliherkkä tämän ystävän historian takia. Aika moni kaipailee ajoittain, varsinkin jos on jotenkin sisäisesti levoton tai onneton, jotain isoa muutosta, esim. vaikkapa muuttoa arvostetummalle asuinalueelle. Helposti siitä tulee mielessä vähän kuin pakkomielle, koska mieli kokee sen ratkaisuna ongelmiin. Jollekin toiselle tällainen pakkomielle voi olla ajatus puolison löytymisestä tai laihtumisesta.

Vaarallisia tämän kaltaiset pakkomielteet eivät ole. Jos ne menevät överiksi, ja jos henkilö ei pysty toteuttamaan haavettaa, ne aiheuttavat kyllä ahdistusta, mutta siihenkin ihminen väsyy ja sitten vaan suree surunsa siitä että ei saa mitä haluaa tai kokee tarvitsevansa. Ystävä voi myös tässä auttaa muistuttamalla, että monet ihmiset ovat ihan tyytyväisiä ilman asumista hyvällä alueella tai ilman puolisoa tai ilman sitä mitä henkilö nyt kokee tarvitsevansakin.

Toisaalta voi käydä niin että ihminen saa toteutettua haaveensa, mutta pettyy, koska siellä paremmassa asunnossa asuukin edelleen levoton minä, eikä kaikki muuttunutkaan. Sekin on kuitenkin vain opettavainen kokemus, ei mitenkään vaarallista. Itsekin nuorena uskoin, että saamalla mitä haluan pääsen sisäisestä levottomuudesta ja tyytymättömyydestä, ja sainkin lähes kaiken mitä kaipasin - tulematta onnelliseksi. Näiden kokemusten kautta sitä oppii etsimään onnen esteitä ja syitä mielestään, ei enää lähinnä ulkomaailmasta, mutta se on pitkä kasvuprosessi.

Ei sinun mitään välirikkoa tarvitse harkita, mutta älä myöskään ala arpomaan yhtäläisyyksiä tämän uusimman "pakkomielteen" ja hänen aiempien mt-ongelmiensa välille. Ne yhteydet kun olisivat pelkkiä sinun arvauksiasi, eikä sinulla ole oikeutta häntä niillä kuormittaa. Pysy vaan kaverina, ja keskustele asioista ja mielipiteistä sellaisenaa, ilman vetämättä skitsofreniaa mukaan. Jos todellisuudentaju alkaa sitten todella järkkyä, niin sen kyllä huomaa, ja silloin voi olla järkevää puhua asiasta esim. henkilön lähiomaisen kanssa jos tuntee sellaisen. Mutta tuo että kokisi olevansa onnellinen arvostetulla alueella ei ole vielä huolestuttava oire. Sensijaan, jos alkaisi kuvitella että salamurhaajat tai ufo-olennot vainoavat häntä nykyisellä alueella ja siksi on pakko päästä pois, olisi merkki että skitsofrenian hoito ei taida ihan tasapainossa olla.

Kiitos vastauksesta. Voi olla, että olen yliherkkä, mutta siksi tulinkin tänne kysymään apua ja tuulettamaan ajatuksiani. Tuo ihan viimeinen lauseesi on itse asiassa myös pikkaisen totta ystäväni ajattelussa. Ei ole salamurhaajia eikä ufoja, mutta on jotain muuta näkymätöntä, joka huolestuttaa.

Olen tosiaan yrittänyt normaalin järkeilyn avulla herätellä häntä huomaamaan, että kaikki on ihan hyvin nykyisessäkin paikassa ja että tulevassakin paikassa voi olla jotain ongelmia, mutta hän torjuu jälkimmäisen täysin mitä erilaisimmilla perusteluilla eikä erityisesti yhdy edelliseenkään. Ei siinä pysty keskustelemaan, kun toinen mielestään tietää asioista kaiken senkin, mitä kukaan muu ei tiedä.

Korjaus edelliseen: siis "tulevassa" paikassa, mitään konkreettista muuttoa ei nyt ole käsillä

Mä en ymmärrä miten skitsofreenikko voisi pysyä terveenä ilman lääkitystä. Onkohan itse lopettanut? Säännölliset psykoosit aiheuttaa taatusti enemmän vaurioita aivoihin kuin lääkitys. Ja joo, olisin kyllä huolissani. (Itsellä psykoottisuutta esiintyy masennuksessa)

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä miten skitsofreenikko voisi pysyä terveenä ilman lääkitystä. Onkohan itse lopettanut? Säännölliset psykoosit aiheuttaa taatusti enemmän vaurioita aivoihin kuin lääkitys. Ja joo, olisin kyllä huolissani. (Itsellä psykoottisuutta esiintyy masennuksessa)

Sitä minäkin olen miettinyt. Ehkä ei voikaan pysyä terveenä pidemmän päälle? Ja käsitykseni on, että lopettamispäätös oli vahvasti oma.

Huomhuomhuooomm! Skutsofreniaata ei parane, sairaus vaatii jatkuvaa lääkehoitoa. Se on aivoja rasittava sairaus, mitä useammin ne altistuvat psykooseille, ei enää kohta lääkkeetkään tehoa. Kaverisi on sairaudentunnoton, jos ilman lääkkeitä kuvittelee pärjäävänsä!

Voisitko tiedustella tuota terapiassa käyntiä eli käykö hän terapiassa edelleen? Toinen asia on, että tuomalla esiin selvää faktaa esim.  hyvänkin asuinalueen häiriöistä, voisit vaikuttaa hänen mieleensä. Entäpä mitä hän vastaisi, jos kysyt tarkempia perusteluja hänen innolleen muuttaa paremmalle alueelle, esim. miten luulet elämäsi muuttuvan siellä,  mikä täällä on huonosti, entä rahoitus, miten järjestät sen jne.?

 Sairas mieli kuitenkin keksii helposti uuden pakkomielteen kohteen, joten pitäisi päästä vaikuttamaan sairauteen. Ja siihen tietenkin lääkitys ja terapia ovat omiaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä miten skitsofreenikko voisi pysyä terveenä ilman lääkitystä. Onkohan itse lopettanut? Säännölliset psykoosit aiheuttaa taatusti enemmän vaurioita aivoihin kuin lääkitys. Ja joo, olisin kyllä huolissani. (Itsellä psykoottisuutta esiintyy masennuksessa)

Kyllä jotkut voi. Miehelläni on diagnosoitu paranoidi skitsofrenia jo 15 vuotta sitten. Hän söi lääkkeitä ensimmäiset 6 vuotta, mutta niistä oli todella paljon sivuvaikutuksia, ja lopetti. Hän ei lisäksi enää uskonut että kyseessä on sairaus vaan erityiskyky - että hän on jotenkin erityislahjakas aistimaan toisten ulottuvuuksien ja spiritualistisen tason asioita, ja puutteellisia ovat terveet, ei hän.

Oli se kieltämättä vaikeaa aikaa itsellekin se lääkityksen lopettamisvaihe. Eroakin mietin. Mutta sitten päätin, että mitäpä jos yrittäisin auttaa häntä hänen lähtökohdistaan alkaen, koska niitä vastaan väittäminen ei todellakaan auttanut mitään (se että sanoo että olet väärässä, sinä olet sairas ja tarvitset lääkettä). Niinpä minä lähdin siitä kuin hyväksyisin sen, että kyseessä on ehkä erityiskyky, mutta silti jotta pystyy elämään toisten ihmisten kanssa, täytyisi oppia rajoittamaan sen käyttöä silloin kun kommunikoi toisten kanssa ja tekee ihmisten maailman asioita. Vuosien varrella mies on oppinut erinomaisesti erottamaan "tähän ihmisten maailmaan kuuluvat ajatukset" ja "toisten ulottuvuuksien ajatukset" toisistaan, eikä siis häiriinny enää mitenkään sairauden aiheuttamista ajatuksista. Hän käy töissä it-firmassa ja elää täysin tavallista elämää ilman että sairaus häiritsee mitenkään.

On näitä muitakin, esim. matemaatikko John Nash on tunnettu tapaus, joka oppi hallitsemaan skitsofreniaansa ihan oman ajattelun turvin, erottamaan sairauden aiheuttamat aistimukset ja ajatukset todellisista.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko tiedustella tuota terapiassa käyntiä eli käykö hän terapiassa edelleen? Toinen asia on, että tuomalla esiin selvää faktaa esim.  hyvänkin asuinalueen häiriöistä, voisit vaikuttaa hänen mieleensä. Entäpä mitä hän vastaisi, jos kysyt tarkempia perusteluja hänen innolleen muuttaa paremmalle alueelle, esim. miten luulet elämäsi muuttuvan siellä,  mikä täällä on huonosti, entä rahoitus, miten järjestät sen jne.?

 Sairas mieli kuitenkin keksii helposti uuden pakkomielteen kohteen, joten pitäisi päästä vaikuttamaan sairauteen. Ja siihen tietenkin lääkitys ja terapia ovat omiaan.

Terapia on melko hyödytöntä skitsofreniassa. Lähinnä hyöty voisi olla se että olisi sitten ainakin jonkinlaisessa ammattilaisen seurannassa jos käy terapiassa. 

No mikset vaan anna tämän ihmisen muuttaa Hervantaan. Kyllähän tämä vähän paremman väen aluetta onkin.

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu että nyt olet kyllä yliherkkä tämän ystävän historian takia. Aika moni kaipailee ajoittain, varsinkin jos on jotenkin sisäisesti levoton tai onneton, jotain isoa muutosta, esim. vaikkapa muuttoa arvostetummalle asuinalueelle. Helposti siitä tulee mielessä vähän kuin pakkomielle, koska mieli kokee sen ratkaisuna ongelmiin. Jollekin toiselle tällainen pakkomielle voi olla ajatus puolison löytymisestä tai laihtumisesta.

Vaarallisia tämän kaltaiset pakkomielteet eivät ole. Jos ne menevät överiksi, ja jos henkilö ei pysty toteuttamaan haavettaa, ne aiheuttavat kyllä ahdistusta, mutta siihenkin ihminen väsyy ja sitten vaan suree surunsa siitä että ei saa mitä haluaa tai kokee tarvitsevansa. Ystävä voi myös tässä auttaa muistuttamalla, että monet ihmiset ovat ihan tyytyväisiä ilman asumista hyvällä alueella tai ilman puolisoa tai ilman sitä mitä henkilö nyt kokee tarvitsevansakin.

Toisaalta voi käydä niin että ihminen saa toteutettua haaveensa, mutta pettyy, koska siellä paremmassa asunnossa asuukin edelleen levoton minä, eikä kaikki muuttunutkaan. Sekin on kuitenkin vain opettavainen kokemus, ei mitenkään vaarallista. Itsekin nuorena uskoin, että saamalla mitä haluan pääsen sisäisestä levottomuudesta ja tyytymättömyydestä, ja sainkin lähes kaiken mitä kaipasin - tulematta onnelliseksi. Näiden kokemusten kautta sitä oppii etsimään onnen esteitä ja syitä mielestään, ei enää lähinnä ulkomaailmasta, mutta se on pitkä kasvuprosessi.

Ei sinun mitään välirikkoa tarvitse harkita, mutta älä myöskään ala arpomaan yhtäläisyyksiä tämän uusimman "pakkomielteen" ja hänen aiempien mt-ongelmiensa välille. Ne yhteydet kun olisivat pelkkiä sinun arvauksiasi, eikä sinulla ole oikeutta häntä niillä kuormittaa. Pysy vaan kaverina, ja keskustele asioista ja mielipiteistä sellaisenaa, ilman vetämättä skitsofreniaa mukaan. Jos todellisuudentaju alkaa sitten todella järkkyä, niin sen kyllä huomaa, ja silloin voi olla järkevää puhua asiasta esim. henkilön lähiomaisen kanssa jos tuntee sellaisen. Mutta tuo että kokisi olevansa onnellinen arvostetulla alueella ei ole vielä huolestuttava oire. Sensijaan, jos alkaisi kuvitella että salamurhaajat tai ufo-olennot vainoavat häntä nykyisellä alueella ja siksi on pakko päästä pois, olisi merkki että skitsofrenian hoito ei taida ihan tasapainossa olla.

Kiitos vastauksesta. Voi olla, että olen yliherkkä, mutta siksi tulinkin tänne kysymään apua ja tuulettamaan ajatuksiani. Tuo ihan viimeinen lauseesi on itse asiassa myös pikkaisen totta ystäväni ajattelussa. Ei ole salamurhaajia eikä ufoja, mutta on jotain muuta näkymätöntä, joka huolestuttaa.

Olen tosiaan yrittänyt normaalin järkeilyn avulla herätellä häntä huomaamaan, että kaikki on ihan hyvin nykyisessäkin paikassa ja että tulevassakin paikassa voi olla jotain ongelmia, mutta hän torjuu jälkimmäisen täysin mitä erilaisimmilla perusteluilla eikä erityisesti yhdy edelliseenkään. Ei siinä pysty keskustelemaan, kun toinen mielestään tietää asioista kaiken senkin, mitä kukaan muu ei tiedä.

Ok, tuo on kyllä vähän huolestuttavaa jos alkaa todellisuudesta irti olevia ajatuskulkuja olemaan. Ja kun nyt luin tiedon että hän on lopettanut lääkityksen omin päin niin sitten asia onkin huomattavasti huolestuttavampi.

Valitettavasti se on vaan vähän rajoitettua mitä voi ystävänä, tai edes puolisona (olen itse skitsofreenikon puoliso) tehdä. Pakkohoitoonhan ei ketään saa ennen kuin se psykoosi on jo päällä. Ja järjen puhuminenkaan ei yleensä auta kauheasti mitään. Sitä joutuu vaan katselemaan vierestä tilan kehitystä, ja toivomaan parasta (ja pelkäämään pahinta) useinkin.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu että nyt olet kyllä yliherkkä tämän ystävän historian takia. Aika moni kaipailee ajoittain, varsinkin jos on jotenkin sisäisesti levoton tai onneton, jotain isoa muutosta, esim. vaikkapa muuttoa arvostetummalle asuinalueelle. Helposti siitä tulee mielessä vähän kuin pakkomielle, koska mieli kokee sen ratkaisuna ongelmiin. Jollekin toiselle tällainen pakkomielle voi olla ajatus puolison löytymisestä tai laihtumisesta.

Vaarallisia tämän kaltaiset pakkomielteet eivät ole. Jos ne menevät överiksi, ja jos henkilö ei pysty toteuttamaan haavettaa, ne aiheuttavat kyllä ahdistusta, mutta siihenkin ihminen väsyy ja sitten vaan suree surunsa siitä että ei saa mitä haluaa tai kokee tarvitsevansa. Ystävä voi myös tässä auttaa muistuttamalla, että monet ihmiset ovat ihan tyytyväisiä ilman asumista hyvällä alueella tai ilman puolisoa tai ilman sitä mitä henkilö nyt kokee tarvitsevansakin.

Toisaalta voi käydä niin että ihminen saa toteutettua haaveensa, mutta pettyy, koska siellä paremmassa asunnossa asuukin edelleen levoton minä, eikä kaikki muuttunutkaan. Sekin on kuitenkin vain opettavainen kokemus, ei mitenkään vaarallista. Itsekin nuorena uskoin, että saamalla mitä haluan pääsen sisäisestä levottomuudesta ja tyytymättömyydestä, ja sainkin lähes kaiken mitä kaipasin - tulematta onnelliseksi. Näiden kokemusten kautta sitä oppii etsimään onnen esteitä ja syitä mielestään, ei enää lähinnä ulkomaailmasta, mutta se on pitkä kasvuprosessi.

Ei sinun mitään välirikkoa tarvitse harkita, mutta älä myöskään ala arpomaan yhtäläisyyksiä tämän uusimman "pakkomielteen" ja hänen aiempien mt-ongelmiensa välille. Ne yhteydet kun olisivat pelkkiä sinun arvauksiasi, eikä sinulla ole oikeutta häntä niillä kuormittaa. Pysy vaan kaverina, ja keskustele asioista ja mielipiteistä sellaisenaa, ilman vetämättä skitsofreniaa mukaan. Jos todellisuudentaju alkaa sitten todella järkkyä, niin sen kyllä huomaa, ja silloin voi olla järkevää puhua asiasta esim. henkilön lähiomaisen kanssa jos tuntee sellaisen. Mutta tuo että kokisi olevansa onnellinen arvostetulla alueella ei ole vielä huolestuttava oire. Sensijaan, jos alkaisi kuvitella että salamurhaajat tai ufo-olennot vainoavat häntä nykyisellä alueella ja siksi on pakko päästä pois, olisi merkki että skitsofrenian hoito ei taida ihan tasapainossa olla.

Kiitos vastauksesta. Voi olla, että olen yliherkkä, mutta siksi tulinkin tänne kysymään apua ja tuulettamaan ajatuksiani. Tuo ihan viimeinen lauseesi on itse asiassa myös pikkaisen totta ystäväni ajattelussa. Ei ole salamurhaajia eikä ufoja, mutta on jotain muuta näkymätöntä, joka huolestuttaa.

Olen tosiaan yrittänyt normaalin järkeilyn avulla herätellä häntä huomaamaan, että kaikki on ihan hyvin nykyisessäkin paikassa ja että tulevassakin paikassa voi olla jotain ongelmia, mutta hän torjuu jälkimmäisen täysin mitä erilaisimmilla perusteluilla eikä erityisesti yhdy edelliseenkään. Ei siinä pysty keskustelemaan, kun toinen mielestään tietää asioista kaiken senkin, mitä kukaan muu ei tiedä.

Ok, tuo on kyllä vähän huolestuttavaa jos alkaa todellisuudesta irti olevia ajatuskulkuja olemaan. Ja kun nyt luin tiedon että hän on lopettanut lääkityksen omin päin niin sitten asia onkin huomattavasti huolestuttavampi.

Valitettavasti se on vaan vähän rajoitettua mitä voi ystävänä, tai edes puolisona (olen itse skitsofreenikon puoliso) tehdä. Pakkohoitoonhan ei ketään saa ennen kuin se psykoosi on jo päällä. Ja järjen puhuminenkaan ei yleensä auta kauheasti mitään. Sitä joutuu vaan katselemaan vierestä tilan kehitystä, ja toivomaan parasta (ja pelkäämään pahinta) useinkin.

Ei kuulosta kivalta, mutta sinänsä lohdullista kuulla, että yhtä kädettömältä vielä läheisemmästäkin ihmisestä voi tuntua. Ehkä voisin varovasti kysyä siitä terapiasta, ja jos vastaus on ei, kysäistä puolisoltaan, miten hän kokee tilanteen.